Keskustelu uuden avioliittolain seurauksista kirkossa on käynyt kiivaana viime kuukausien aikana. Vaikka erilaisissa selvityksissä ja selonteoissa on nostettu esiin luterilaisen tunnustuksen käsityksiä, kovin laajaa esitystä tästä ei vielä löydy. Siksi on tarpeen tuoda keskusteluun hieman tarkempi selvitys siitä, mitä Tunnustuskirjat sanovat avioliitosta. Tällä aiheella on kirkossa käytävälle keskustelulle ensiarvoinen merkitys, koska juuri Tunnustuskirjat tarjoavat kirkon näkemykselle juridisesti pitävän perusteen.

   Selvityksen ensimmäinen lähtökohta on selkeä. Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen ensimmäisissä pykälissä kirkkomme sitoutuu Raamatun ja Tunnustuskirjojen teologiaan. Siksi niitä Tunnustuskirjojen kohtia, joissa avioliittokäsitys määritellään myönteisin ilmaisuin, tulee pitää kirkon kannan varsinaisena määrittelynä. Lyhytkin analyysi osoittaa, että luterilainen käsitys avioliitosta on varsin yksiselitteinen.

   Käsitys avioliitosta oli uskonpuhdistuksen aikaan tietyistä historiallisista syistä monin tavoin esillä. Yhtäältä katekismuksissa opetetaan myönteisesti avioliiton tärkeydestä selitettäessä kuudetta käskyä. Toisaalta Tunnustuskirjoissa käydään rajanvetoa pappien naimattomuudesta ja selibaatin ongelmista. Ison katekismuksen myönteinen opetus avioliitosta on selkeä:

Jo alussa Jumala on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten, ei haureuteen, vaan pysymään yhdessä, olemaan hedelmällisiä, synnyttämään, ruokkimaan ja kasvattamaan lapsia Jumalan kunniaksi. Siksi Jumala on siunannut avioliittoa mitä runsaimmin, enemmän kuin mitään muuta säätyä.(Iso katekismus, I, 207.)

   Augsburgin tunnustuksen puolustus täydentää edellistä näkemystä käsitellessään pitkään kysymystä pappien avioliitosta (XXIII uskonkohta). Myös tämän kohdan mukaan avioliitto perustuu luomiseen ja sen tarkoituksena on hedelmällisyys. Jumala on luonut miehen ja naisen välille kiintymyksen: “Tämä kiintymys liittää sukupuolet keskenään yhteen jumalallisen järjestyksen mukaan.” Luomisjärjestyksenä avioliitto perustuu Puolustuksen mukaan luonnonoikeuteen. Tällä perusteella jotkut ovat olettaneet, että luonnonoikeus voisi yhteiskunnan lakien osalta olla muuttuva ja näin ollen ohjata myös kirkkoa hyväksymään homoavioliitot. Tähän johtopäätökseen Puolustus ei anna tilaa. Sen esittämän näkemyksen mukaan juuri luomistyön tähden “luonnonoikeus on muuttumaton” (lähinnä siksi, että sukupuolet eivät voi biologisesti muuttua). Jäljempänä tätä ajatusta vielä alleviivataan: “Edelleen luonnonoikeus on todella jumalallinen oikeus, koska se on Jumalan luontoon istuttama järjestys.” Tällaisena järjestyksenä miehen ja naisen välinen avioliitto on siten Tunnustuskirjojen mukaan Jumalan tarkoittama pysyvä ja muuttumaton “sääty”.

Ja kun tämä oikeus ei voi miksikään muuttua ilman että Jumala erityisellä tavalla asiaan puuttuu, pysyy välttämättä voimassa oikeus avioliiton solmimiseen, koska puheena oleva luonnollinen vietti on sukupuolten luonnonmukaista keskinäistä suhdetta säätelevä Jumalan järjestys ja sen johdosta se on oikeus. Mistä syystä muutoin olisi luotu molemmat sukupuolet?(Puolustus, XXIII uskonkohta)

   Lisäksi Tunnustuskirjojen käsitys avioliitosta on hyvin korkea. Liitto ei perustu himoon vaan Jumalan hyvään luomistyöhön, ja siksi uskovien avioelämä on puhdasta. “Sanoohan Kristus avioliittoa jumalalliseksi yhdistymiseksi lausuessaan: ‘Ne jotka Jumala on yhdistänyt’. Samoin Paavali sanoo naimisiin menemisestä, ruuista ja muista niihin verrattavista asioista, että ne pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella” (Puolustus, XXIII uskonkohta).

   Luther puolestaan kirjoittaa avioliitosta samaan tapaan kirjassaan Avioelämästä:

Ensinnäkin on katsottava, ketkä voivat solmia keskenäänavioliiton. Ja päästäksemme sopivasti alkuun otamme 1. Moos. 1:27:n sanat: Jumala loi ihmisen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Tämän sanan perusteella on varmaa, että Jumala jakoi ihmiset kahteen ryhmään. Pitää siis olla mies ja nainen. Ja tämä miellytti Jumalaa niin, että Hän itse nimittää sitä hyväksi luomisteoksi (1. Moos. 1:31). Sen vuoksi kuten Jumala on luonut itsekullekin oman ruumiin, niin sellaisena meidän se on pidettävä, eikä ole omassa vallassamme minun ruveta naiseksi tai sinun miehenpuoleksi, vaan niin kuin hän sinut ja minut loi, niin olemme: minä mies, sinä nainen. Ja tällaista hyvää luomistekoa Hän tahtoo kunnioitettavan ja pidettävän kenenkään halveksimatta hänen jumalallisena tekonaan, niin ettei mies halveksi naista eikä ilku eikä päinvastoin nainen miestä, vaan kukin pitää toisen hahmoa ja ruumista Jumalan hyvänä tekona, joka suuresti miellyttää Jumalaa itseään.

   Luterilaisten tunnustuskirjojen ja Lutherin oman teologian näkemys avioliitosta on siten yksiselitteinen. Avioliitto on Jumalan luoma sääty, luomisen pysyvä järjestys, jonka lähtökohtana on kaksi eri sukupuolta.

   Koska kirkkomme sitoutuu kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä Raamatun ja Tunnustuskirjojen teologiaan, näissä teksteissä ilmaistu käsitys avioliitosta on kirkkoa sitova. Yllä olevissa esimerkeissä on tarkasteltu sitä, millaisen näkemyksen Tunnustuskirjat esittävät. Teksteissä käsitys avioliitosta merkitsee miehen ja naisen välistä liittoa. Vastaavasti sen paremmin Raamatusta kuin Tunnustuskirjoista ei löydy ainoatakaan myönteistä kohtaa, jonka perusteella avioliiton voisi ajatella koskevan samaa sukupuolta olevia. Kaikissa aihetta käsittelevissä kohdissa samaan sukupuoleen kohdistuvaan seksuaalisuuden toteuttamiseen suhtaudutaan kielteisesti. Siksi kirkon piirissä ei ole mahdollista väittää, että pastori voisi vihkiä samaa sukupuolta olevan parin sillä perusteella, että kirkon teologiset auktoriteetit tekisivät vihkimisen jollain myönteisellä esimerkillä mahdolliseksi. Avioliiton positiivinen määritelmä koskee ainoastaan miehen ja naisen välistä liittoa.

Timo Eskola

 

Tässä alla STI:ssa pidetyn Keitä kirkko vihkii -luentopäivän 02.02.2017 materiaalit luettavissa:

 

Keitä kirkko vihkii_1.luento Raamattu

Keitä kirkko vihkii_2.luento Tunnustus

Keitä kirkko vihkii_3.luento Juridinen

Keitä kirkko vihkii_4.luento Björn Vikströmin kirjan arviota