28.4.2017 

Olin keskiviikkona keskustelijana radio-ohjelmassa, jossa puhuttiin myös armolahjoista. Keskusteltiin lyhyesti siitäkin, voidaanko jumalanpalveluksessa – siis sunnuntaina ehkä klo 10 tai 11 – puhua kielillä. Jäin miettimään asiaa. Siis voiko tai saako messussa puhua kielillä?

Kielilläpuhuminen Raamatussa tarkoittaa puhetta, rukousta tai Jumalan ylistämistä kielellä, jota kukaan ihminen ei puhu. Se ei siis ole ymmärrettävää kieltä, kielillä puhuva itsekään ei ymmärrä, mitä hän sanoo. Paavali kirjoittaa enkelien kielestä ja tarkoittaa ilmeisesti juuri kielilläpuhumista. Kyse ei siis ole - ei yleensä ainakaan – samasta kuin ihmeessä, joka tapahtui helluntaina Jerusalemissa. Silloin opetuslapset julistivat evankeliumia kielillä, joiden puhujia Jerusalemissa oli – eivätkä opetuslapset osanneet näitä kieliä.
              
Varmasti joku kysyy, miksi tällaista puhetta on ja mihin sitä tarvitaan. Ehkä osaamme vastata jotakin, tuskin osaamme kertoa vastausta, jonka jälkeen ei enää ole kysymyksiä. Raamattu kuitenkin puhuu kielilläpuhumisesta ja sanoo, että kristityllä voi olla tämä armolahja. Eikä Raamatusta saa käsitystä, että kielilläpuhuminen kuului vain ensimmäisten kristittyjen aikaan mutta ei enää meidän aikaamme.

Tulkitseminen Raamatussa – kun puhutaan kielilläpuhumisesta – tarkoittaa kykyä kääntää kielilläpuhuminen ymmärrettävälle kielelle. Tämä armolahja on Raamatun mukaan joillakin kristityillä, mahdollisesti myös hänellä, jolla on kielilläpuhumisen lahja.

***

Mutta voiko messussa puhua kielillä? Jos sanomme, ettei missään tapauksessa, taidamme olla eri mieltä Paavalin kanssa. Hän kirjoittaa Korintin seurakunnalle seurakunnan kokoontumisista, joissa opetetaan, lauletaan, rukoillaan ja vietetään ehtoollista – siis jumalanpalveluksista. Paavalin mukaan näihin tilaisuuksiin voi kuulua myös kielilläpuhuminen – mikäli paikalla on kristitty, jolla on tulkitsemisen lahja ja joka voi kääntää puheen kielillä ymmärrettäväksi. Ellei ole, Paavali neuvoo tai määrää, että sen, jolla on kielilläpuhumisen lahja, ei tule käyttää lahjaansa seurakunnan kokoontumisessa. Ei siis julkisesti tai toisten kuullen mutta kylläkin kahdenkeskisessä rukouksessa Jumalan kanssa. Paavali kirjoittaa, että seurakunnan kokoontumisessa tulee voida ymmärtää, mitä sanotaan. Toisaalta Paavali ei sano, että kielilläpuhuminen on välttämätöntä seurakunnan jumalanpalveluksessa. Jumalanpalvelus ei siis ole oikea tai hyvä jumalanpalvelus vasta sitten, jos siellä puhutaan enkelien kieltä. Paavali kirjoittaa kielilläpuhumisesta kirjeissään vähän. Hän taitaa mainita asian vain yhdessä kirjeistään. Siinä hän kyllä puhuu siitä perusteellisemmin. Mutta muissa kirjeissä, joilla hän opettaa seurakuntia, hän ei puhu kielilläpuhumisesta.
              
Voidaan siis tehdä johtopäätös: kielilläpuhuminen voi olla osa jumalanpalvelusta tai jumalanpalvelus voi olla ilman kielilläpuhumista. Näin periaatteessa. Entä kummin pitäisi olla käytännössä?

***

Etsisin vastausta näiden kysymysten avulla: Mikä rakentaa ja hoitaa seurakuntaa – ja juuri sitä seurakuntaa, josta on kyse? Rakentaako se, että puhutaan kielillä ja puhe tulkitaan? Vai hajottaako se seurakuntaa? Työntääkö se mahdollisesti joitakin seurakunnasta pois? Mikä palvelee sitä, että Jumala, Jeesus ja Jumalan armo ovat jumalanpalveluksen keskeisimmät asiat? Ketään ihmistä ei saa nostaa toisten yläpuolelle, sinne kuuluvat Jumala ja hänen sanansa. Palveleeko kielilläpuhuminen näitä tarkoituksia? Paavali opettaa, että seurakunnan kokoontumisissa tulee olla järjestys. Jos meidän jumalanpalveluksissamme puhutaan kielillä, tapahtuuko se hyvässä järjestyksessä? Raamatun mukaan profetoimista tulee arvostella tai arvioida – keskustella, miettiä, kysyä ja puhua, onko kuultu sen mukaista, mitä Jumala sanoo. Varmaan sama koskee myös tulkittua kielilläpuhumista. Täytyy arvioida ja voida kysyä, onko se viesti Jumalalta. Onko jumalanpalveluksessa mahdollisuus arviointiin? Onko se hyvä tilaisuus sille? Seurakuntakaan on harvoin ilman historiaa, ja viisasta on ottaa huomioon historia - miten on toimittu, mitä on koettu ja mihin on totuttu. Tämä ei tarkoita, että kaikki täytyy olla ja tehdä kuten ennenkin.
               Seurakunnan johtaminen ei ole helppoa. On usein kyse hyvin herkistä asioista. Varsinkin siihen tulisi pyrkiä, että mahdollisimman moni pysyisi mukana kohti taivasta matkaavassa joukossa.

***

Ajattelen, että joskus otsikon kysymykseen voi vastata kuten Paavalin kirjoittaa Korintin kristityille. Seurakunnan jumalanpalveluksessa voi puhua kielillä. Toisinaan on viisasta vastata, että messu ei ole se paikka, jossa tätä lahjaa käytetään.

T
oimin ennen nykyistä tehtävääni vähän yli kahdeksan vuotta messuyhteisön pastorina. Sain olla mukana yhteisön synnyssä, vakiintumisessa ja kasvussakin. Messuyhteisö oli ja on monille seurakunta siinä merkityksessä, jossa Raamattu tai luterilaiset tunnustuskirjat usein puhuvat seurakunnasta. Tämän messuyhteisön messussa on toisinaan 120, joskus 180 ja joskus 250 kristittyä tai uskosta ainakin siinä määrin kiinnostunutta, että he ovat mukana jumalanpalveluksessa. Mitä vastasin tai vastaisin, kun on kyse tämän messuyhteisön jumalanpalveluksista – voiko niissä puhua kielillä, pitäisikö kielilläpuhumiselle varata kohta messussa? Mietin noita kysymyksiä, jotka ovat edellä. Mikä rakentaa ja palvelee seurakuntaa, mikä on yhteiseksi parhaaksi ja viisasta, mikä kokoaa ja pitää yhdessä? Vastaisin, että viisaampaa on käyttää kielilläpuhumisen lahjaa muussa seurakunnan kokoontumisessa kuin messussa. Ehkä tilanteessa ja yhteisössä, joka on erilainen, vastaisin toisella tavalla. Mutta kun ajattelen tätä messuyhteisöä, siinä kokoontuvia kristittyjä, sen yhteisön rakentumista, yhdessä kulkemista ja messuja, pidän tätä parempana ratkaisuna

Jari Rankinen


.