26.5.2017


Kävin oman rippikouluni kauan sitten kesällä 1980. Leiri pidettiin armeijasta monille tutussa paikassa –
Rovajärven ampuma-alueella Ristilammella. Sen jälkeen olen ollut riparilla joka kesä kahta kesää lukuun ottamatta – isona, teologian opiskelijana tai pastorina. Rippikouluja on ollut seitsemisenkymmentä, yli viisikymmentä kirkkomme seurakuntien riparia ja loput kirkkomme järjestön leirejä. Tämä kesä on oman riparini jälkeen kolmas kesä, jona en ole rippikoulussa. Enkä ole varmaan vuodenkaan kuluttua. Riparit taitavat olla minun osaltani takana. Mitä ajattelen ripareista – nyt kun kesä ja riparit taas alkavat? Koenko onnistuneeni ripareilla, joilla olin?

***

Oma riparini oli minulle hyvä ja tärkeä kokemus. Varmaan siitäkin syystä pidän ripareita valtavan tärkeinä. Seurakunnissa ja järjestöissä tehdään paljon arvokasta työtä enkä tiedä, onko viisasta yrittää laittaa eri tehtäviä tärkeysjärjestykseen. Jos kuitenkin laitetaan, riparit ovat kärkipäässä.

Hienoa että edelleen niin monet nuoret lähtevät rippikouluun. Se ei ole itsestäänselvyys. Voi olla, että joidenkin vuosien kuluttua kaipaamme aikaa, jona melkein kaikki nuoret tulivat riparille. On tehty ja kannattaa tehdä paljon sen hyväksi, että riparit säilyttäisivät tämän suosion.

***

Jotkut työtovereistani seurakunnissa tai kirkon järjestössä sanoivat, että ripari on heidän paras viikkonsa tai kaksi viikkoa vuodessa. Joskus tuntui, että jotkut sanoivat näin, koska ajattelivat, että näin pitää sanoa. Varmasti monet olivat oikeasti tätä mieltä. Hienoa että on ripareista näin innostuneita työntekijöitä. Innostus näkyy hyvällä tavalla ja tarttuu toisiinkin heidän leireillään.
              
Itse en kyllä pystynyt sanomaan, että ripari on vuoden parasta aikaa. Toisinaan ennen riparia jännitti aika lailla, joskus tavaroita pakatessani harmittikin – edessä pitkä leiri. Joskus huonosti nukuttuja öitä, jännitteitä nuorten kanssa tai kesken ja kurinpitoa, aika kovaakin, ja leiri jatkui. Toisaalta kyllä ajattelin, miten tärkeää työtä tämä on, ja se innosti jatkamaan.

Usein riparilla mietin, osaanko opettaa nuoria. Osaanko opettaa niin, että he ymmärtävät, kiinnostuvat ja jopa innostuvat? Olenko jo niin vanha, etten pysty opettamaan nuoria – välimatka on liian suuri? Olenko liian muodollinen ja teoreettinen? Osaanko siirtää, mitä opetan, näiden nuorten elämään? Joskus tuntui, etten osaa, joskus taas koin toisin.

***

Monet isot pitävät näyttelemisestä. He ovat oikeasti innoissaan päästessään esittämään roolia iltaohjelman sketsissä. Minä en ollut. Pidin kyllä ison tehtävästä ja olin isona viidellä tai kuudella riparilla mutta vaikeimpia tehtäviä minulle oli näytellä. Jos nyt työpaikan virkistyspäivässä tai illanvietossa minulle tarjotaan tehtävää, jossa pitäisi näytellä, kieltäydyn – koska se ei virkistä, ei minua eikä muita. Riparilla – kun en enää ollut iso – tyydyin yleensä seuraamaan, kun toiset näyttelivät tai leikkivät. Varmaan sen takia jäin etäisemmäksi. Riparin vetäjä, joka heittäytyy mukaan kuin nuori ja on tässä aito, pääsee helpommin lähemmäksi nuoria ja nuoret häntä. Mutta epäaito ja väkinäinen olisi tuntunut minusta vastenmieliseltä ja eiköhän rippikoululaisistakin.
               En ole erityisen taitava juttelemaan nuorten kanssa. En oikein osaa heittää läppää. Puhun mielelläni vähän perusteellisemman tai kuuntelen. Minun ei ole helppo saada kontaktia heihin, joihin kontakti saadaan hauskoilla heitoilla.

***

Seurakunnissa jonkin verran, järjestöissä enemmän seurataan, keiden ripareille ilmoittaudutaan. Keiden leireille nuoret haluavat? Tai vanhemmat haluavat nuorensa. Siihen on muitakin syitä mutta leirin vetäjä on tärkeä syy. Joskus riparille, jota vedin, oli paljon ilmoittautuneita, joskus leiri oli täynnä ja aika nopeasti, joskus se ei tullut täyteen, joskus leiri oli aika pieni. Ainakin ripareiden opettajat seuraavat myös, miltä ja keiden leireiltä jäädään mukaan seurakunnan tai järjestön toimintaan. Montako on mukana jatkorippikoulussa, montako isoiskoulutuksessa ja montako ripareiden tapaamisessa? Joltakin leiriltäni jäi toimintaan mukaan monta, joltakin vähemmän. Jonakin vuonna isoiskoulutukseen osallistui vain yksi rippikoululaisistani.

***

Ehkä olen värittänyt tekstiä yllä aika tummilla väreillä. Ripareilta on paljon myös hienoja kokemuksia. Varmaan rehellistä on sanoa, että olin keskinkertainen riparin vetäjä. En niin hyvä enkä niin huono. Ehkä lahjani ovat enemmän toisaalla. Tuntuu ihan hyvältä ajatella, että nyt on toisten vuoro ja minun riparini ovat takana. Ajattelen myös, ettei työni ole ollut turhaa. Olen saanut kylvää Jumalan sanaa ja se vaikuttaa, koska Jumala tekee työtään siinä. Evankeliumi hyvästä Vapahtajasta, joka antaa anteeksi ja jolle jokainen on rakas, vaikuttaa.

Tapasin muutama päivä sitten henkilön, joka kertoi, että hänen ystäväperheensä poika oli joitakin vuosia sitten riparillani. Muistan pojan hyvin. Hän, jonka tapasin, kertoi, miten paljon rippikoulu oli merkinnyt pojalle. Miten paljon hyvää se oli vaikuttanut. Hän oli saanut rohkeutta ja ystäviä. Usko Jeesukseen oli hänessä vahvistunut. Tai ehkä ennen riparia usko oli sammunut mutta riparilla Jumala antoi sen hänelle jälleen. Ja edelleen hän on mukana, missä on toisia kristittyjä, ja kantaa vastuuta siellä. Tämäkin rohkaiskoon varsinkin sinua, joka tunnistat itseäsi siitä, mitä kirjoitin. Ripareita tarvitaan. Jumala käyttää niitä. Ne ovat valtavan tärkeää työtä ja niissä Jumalan käytössä voivat olla myös keskinkertaiset.

***

Tällä viikolla sain olla mukana tapaamisessa ja koulutuksessa, jossa oli tulevia kirkon nuorisotyönohjaajia, diakoniatyöntekijöitä ja lapsityöntekijöitä. Puhuimme myös ensi kesän rippikouluista. Hyvä tapaaminen ja koulutus. Monet mukana olleista ovat lähiviikkoina seurakuntien ja järjestöjen ripareilla. Hyvän Herramme siunausta näille ystäville ja heidän leireilleen. Ja muihin ensi kesän rippikouluihin. Ehkä olet tässä valtavan tärkeässä työssä.


Jari Rankinen