Suomen teologisen instituutin ja Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä Kauniaisissa (6.-8.1.09) pääluennoitsijana toiminut tohtori ja professori (emeritus) Oswald Bayer on yksi tunnetuimmista Luther-tutkijoista Euroopassa. Tübingenin yliopiston systemaattisen teologian professorina hänellä on ollut keskeinen näköalapaikka eurooppalaiseen teologiaan ja tutkimukseen. Bayerin laaja tuotanto tunnetaan alalla hyvin. Hänen tuorein kirjansa "Martin Luthers Theologie" (saatavilla myös englanniksi) on oivallinen yleisesitys uskonpuhdistajan teologiasta.

Bayerin tuotannon lävitse käyvänä juonteena on keskittyminen dynaamisen lupauksen ajatukseen. Hänen mukaansa Lutherin reformatorinen löytö koski erityisesti Jumalan sanaa lupauksena (promissio). Puheakti-teoriaa hyväksi käyttäen Bayer selittää Lutherin ajatusta effektiivisestä kielestä. Teologian puhe eroaa arkipuheesta siinä, että sana ei ole pelkästään merkki, joka edustaa jotain ulkopuolella olevaa. Sen sijaan dynaaminen sana (kielellinen merkki) on itse asia. Sekä Jumalan ilmaisema sana että saarnattu sana ovat toimivia, performatiivisia. Ne saavat kuulijassa aikaan muutoksen.

Sana julistavana toimena oli Lutherille tärkeä siksi, että se vastasi hänen kipeään pohdintaansa syntien anteeksiantamisesta katumuksen yhteydessä. Lutheria edeltänyt kieliteoria suhtautui kieleen ainoastaan kuvailevana. Myös Luther itse oli kipuillut sen tuskan edessä, että Raamatun teksti oli jäänyt etäiseksi ja tämä vieraantuminen jätti liikaa painoarvoa ihmisen omille toimille tai kirkon hengelliselle vallankäytölle. Bayerin mukaan Lutherin suuri hermeneuttinen löytö merkitsi irti repäisyä vanhasta kielikäsityksestä, jossa sana ja sen kuvaama asia jäävät erilleen.

Kun teologinen sana julistaa ihmiselle synninpäästössä synnit anteeksi, Jumala itse toteuttaa vapauttavan tekonsa tuon sanan välityksellä. Teologinen sana oli Lutherille sen tähden itse asia: "signum theologicum est nota praesentis rei". Asia on läsnä puheessa ja sanassa, eikä jää sen ulkopuolelle. Niinpä synninpäästöstä tuli Lutherille todellinen, vapauttava sana. "Ego te absolvo!" Jumala itse julistaa syntisen vapaaksi synnistä.

Teologinen puhe, monella tasolla toimiva "julistava sana", on Lutherille siten vaikuttava sana, verbum efficax. Myös saarnaviran hoitaja osallistuu tämän sanan julistamiseen. Kristusta kuulijoille julistava sana tuottaa sen, minkä se lupaa. Kyse on samalla tavalla Jumalan lupauksesta kuin Vanhan testamentin lupauksissa, jotka dynaamisesti toteutuvat Jeesuksen toiminnassa. Lupaus ei jää ulkonaiseksi, vaan se myös toteutuu. Saarna on vaikuttavaa sanaa, joka muuttaa kuulijan.

Tästä syystä lupauksesta, promissiosta, tuli Bayerin mukaan Lutherille reformaation voima. Käsitykset kasteesta ja ehtoollisesta selittyivät samalla tavalla. Kyse ei ole ainoastaan ulkonaisesta merkistä. Kun Jumala lupaa Kristuksen armon, hänen puhtaaksipesevän anteeksiantamuksensa, tai hänen todellisen ruumiinsa ja verensä, nämä lupaukset myös toteutuvat kasteessa ja ehtoollisessa. Jumala on läsnä. Kaikki tapahtuu preesensissä. Jumala on "present" (nota praesentis rei).

Uskonpuhdistuksen tilanteessa Lutherin löytö oli vallankumouksellinen. Katolisessa kirkossa Jumalan toimiva sana oli korvautunut kirkon omalla valta-asemalla ja pappien työllä. Raamatun tilalle oli tullut paavi ja hänen delegoimansa pappisvirka. Siksi synnintuntoiset ihmiset eivät jumalanpalveluksessa, saarnassa tai ripissä kohdanneet enää Jumalan dynaamista sanaa. Sen sijaan he kohtasivat loputtoman määrän inhimillisiä vaatimuksia ja hyvitystekoja. Reformaatio perustui Bayerin mukaan ennen kaikkea siihen, että sakramentti löydettiin uudelleen. Sakramentin tekee Jumalan sana, joka vaikuttaa niin ripissä kuin ehtoollisaineiden yhteydessä - aivan kuten Lutherin yksinkertaisessa Vähän katekismuksen opetuksessa sanotaan.

Teologipäivillä Bayer sovelsi kyseistä teologista asetelmaansa laajasti ja monin tavoin kristil-liseen saarnaan. Kristillinen saarna osallistuu Jumalan sanan toimintaan. Saarna on sakramentaalinen siinä mielessä, että evankeliumi vapauttaa kuulijat sanan voimasta. Julistaja toimii lupauksen, promission, toteuttajana. Jumalan sanan mukainen saarna tekee työtään kuulijassa ja on performatiivinen, uskoa synnyttävä ja vahvistava.

Siksi saarnassa on olennaista lain ja evankeliumin erottaminen, jota Luther Bayerin mukaan korosti ja opetti viimeisiin kirjoituksiinsa saakka. Kun kuulija oppii rakkauden vaatimuksesta ja lain hyvistä päämääristä oman mahdottomuutensa, se aina ajaa häntä ahdistukseen. Synnin tähden ihminen ei kykene saamaan laista rohkaisua elämäänsä, vaikka laki näyttäytyisi kuinka kauniina ja hyväksyttävänä. Siksi lain edessä hiljentyminen johtaa ihmisen väistämättä tuomitsemaan itsensä kuten laki tuomitsee hänet. Tästä syystä hyvän vaatimusta ei saa sekoittaa evankeliumin vapauteen.

Saarnan varsinaisena sisältönä on Jumalan lupauksen julistaminen. Luther selitti sitä kirjoi-tuksissaan seuraavasti. Jos haluat täyttää lain, vapautua pahasta ja saada armahduksen synneistäsi, usko Kristukseen. Jumalan lupaus, promissio, lahjoittaa Kristuksessa sinulle armon, vanhurskauden, rauhan ja vapauden. Kristus on Jumalan lupaus, joka täyttyy. Evankeliumi lahjoittaa peformatiivisena sanana täydellisen evankeliumin ja syntien anteeksiantamuksen.

Julistajan vaikeana tehtävänä on opetella rooliaan tässä Jumalan dynaamisessa työssä. Bayer on hyvin tietoinen tämän päivän kirkkojen vaikeuksista määritellä saarnansa sisältöä. Ensimmäisenä vaarana on psykologisointi, jossa ihmisten elämää yritetään paikkailla kauniilta kuulostavilla, mutta lain alueelle jäävillä käyttäytymisohjeilla. Tähän suuntaan kulkee Saksassa tällä hetkellä suosittu vanhan Schleiermacherin ihannointi. Kristillistä uskoa pidetään sisäisten tunteiden käsittelyn paikkana. Toisena vaarana on radikalismi, joka pelkistää kristillisen uskon vain eettiseksi ohjelmaksi - ja jää sekin lain määräyksiksi. Kolmannen uhan muodostaa postmoderni aika, joka julistaa merkityksen kuolemaa. Silloin Jumalan sana jää tehottomaksi ja tarpeettomaksi ja syrjäytyy postmodernin ihmisen subjektiivisten pyrkimysten tieltä.

Saarnan pelastaa vain palaaminen Jumalan lupauksen julistamiseen. Saarna ei puhu Kristuksesta kolmannessa persoonassa, vaan toisessa, kuten Bayer asian ilmaisi. Saarna ei kuvaile Jeesusta elämänkerturin tavoin, vaan lahjoittaa Vapahtajan saarnassa suoranaisesti ihmisille. Sen tulee tarjota Kristus kuulijalle niin, että sakramentaalinen vapautuksen sana toteutuu itse saarnassa ja sen kuulemisen tilanteessa. Julistajat tarvitsevat rohkeutta julistaa Jumalan nimissä, jotta he voivat kohdistaa vapauttavan sanan suoraan paikalla oleville kuulijoilleen: ego te absolvo!

Bayerin Luther-tutkimus on meille luterilaisille erityisen arvokasta. Se haastaa meitä pohtimaan, miten opettaa nuoret teologian opiskelijat pelkäämättä julistamaan Jumalan promissiota, Jumalan dynaamista ja performatiivista sanaa, joka vapauttaa kuulijansa. Suomalaisen nykyteologian ja kansankirkollisen selittelykulttuurin keskellä on suuri houkutus jäädä pelkäksi elämäntaidon opettajaksi ja siirtymäriittejä toimittavaksi virkamieheksi. Jälkikristillinen yhteiskunta ja sen mukana sekularisoitumassa oleva kirkko kyllä kaipaavat teologisten asioiden asiantuntijoita erilaisiin paneeleihin, joissa lähinnä etsitään syitä siihen, miksi raamatullinen kristinusko on käymätön (post)modernille ihmiselle. Sanan saarnavirka ohjaa julistajaa kuitenkin jatkuvasti toisaalle siitä huolimatta, että tämä merkitsee työskentelyä lähes jatkuvassa kontroverssissa maailman kanssa.

Jumalan promissioon sitoutunut saarnaaja pitää tietoisena päämääränään Kristuksen itsensä tarjoamista ja lahjoittamista kuulijalle. Se ei suinkaan merkitse itsensä korottamista tai sanomansa absolutisoimista, vaan luottamista sanan sakramentaalisuuteen. Luterilaisen perinteen mukaan Jumala on läsnä merkissä, Jumala on puheen "asia". Saarnaviran kutsumuksena on vaikuttava sana, verbum efficax, joka rakentaa pelastuksen valtakuntaa langenneen ja tuomion alla elävän ihmiskun-nan keskellä.

 

 

Timo Eskola

 

Teologiset opintopäivät on laaja kolmipäiväinen konferenssi, jolla on yli kolmenkymmenen vuoden perinne. Järjestäjinä toimivat teologinen aikakauslehti Perusta sekä sen kolme julkaisijaa, Suomen Raamattuopisto/Perussanoma, Suomen teologinen instituutti ja Opiskelija- ja koululaislähetys.