Suomen teologinen instituutti 4.4.2001
Antti Laato

Juutalaiskristityt kirkon alkuaikoina

Apostolit olivat Jeesukseen uskovia juutalaisia. Tänäänkin on messiaanisia juutalaisia, jotka uskovat Jeesukseen. Mitä kirkkohistoria voi opettaa meille juutalaiskristityistä? Millä tavalla messiaanisen juutalaisen usko eroaa muiden Jeesukseen uskovien uskosta tänään?

1. Juutalaiskristillisyydestä kaikki alkoi

Olemme tottuneet lukemaan Paavalin kirjeen Galatalaisille niin, että siinä kumotaan kaikki juutalai-set tavat alkaen ympärileikkauksesta. Kukaan kristitty, oli sitten juutalainen tai pakana, ei enää saa ympärileikata itseään. Mutta tarkempi UT:n lukeminen paljastaa meille hyvin pian, että tällainen tapa tulkita Galatalaiskirje on väärä. Paavali kirjoittaa (Gal 2:7-8), että hänelle on uskottu evanke-liumin julistaminen ympärileikkaamattomien keskuudessa, kun taas Pietarille ympärileikattujen keskuudessa. Apostolien tekojen 15. luku kuvaa ensimmäistä kirkolliskokousta. Siitä käy ilmi, että Jerusalemissa vaikutti Pietarin ja Jaakobin (Herran veljen) johtama juutalaiskristittyjen ryhmä. He noudattivat Mooseksen asetuksia, ei pelastuakseen lain tekojen kautta, vaan sen vuoksi, että heille oli uskottu Mooseksen laki ikuiseksi säädökseksi. Juutalaiskristityt ympärileikkasivat poikalapsen-sa, ja noudattivat Mooseksen antamia säädöksiä. Apostolien tekojen 21 kertoo, miten Paavali etsii uskon yhteyttä juutalaiskristillisiin veljiin noudattamalla Mooseksen asettamia puhdistautumissään-töjä (lue erityisesti Apt 21:20-24). Me emme siis voi tehdä sitä johtopäätöstä, että kristikunnan ul-kopuolella olisivat auttamattomasti ne juutalaiset, jotka noudattavat Mooseksen lakia. Tosin tällai-seen johtopäätökseen kristillinen teologia vähitellen tuli, kun kirkon perintö yhä enenevässä määrin irrottautui juutalaisista juuristaan. Niinpä 300-luvulla jKr vaikuttanut merkittävä kristillinen teologi Augustinus teoksessaan De Babtismo VII 1,1 esittää, että nasarealaiset kristityt jatkavat ympärileikkausta ja sortuvat siihen virheeseen, josta Paavali aikoinaan kehotti heitä tekemään parannuksen. Vastaavanlainen kritiikki juutalaiskristittyjä vastaan on esitettynä Augustinuksen kirjeessä Epist CXVI 16,1. Mutta tilanne oli vielä aivan toisenlainen 160-luvulla jKr, jolloin Justinus Marttyyri kirjoitti teoksensa Dialogi juutalaisen Tryfon kanssa. Hän toteaa kirjassaan, miten juutalaiskristityt voivat noudattaa Mooseksen lakia ja ympärileikata poikalapsensa, jos he uskovat Jeesukseen, joka on Jumalan luota lähtenyt ja ristiinnaulittu heidän puolestaan sekä tunnustavat, että Jeesukselle on annettu tuomiovalta maailman lopulla (Dial 46-47). Justinus mainitsee kuitenkin seuraavassa kuvussa (Dial 48), että jotkut juutalaiskristityiksi itseään nimittävät uskovat, että Jeesus oli pelkästään ihminen, ei Jumalan Poika. Nämä juutalaiskristityt eivät ole oikeita kristittyjä. Näin Justinus on antaa yhden varhaisimmista kristillisistä todistuksista siitä, että juutalaiskristittyjen ryhmät eivät olleet teologisesti yhtenäisiä. Erityisesti kristologian kohdalla erot ovat nähtävissä.

2. Kristologia vedenjakajana

Kirkkoisät puhuvat erityisesti kahdesta juutalaiskristillisestä ryhmästä: "ebioneista" ja "nasaretilaisista". Lisäksi mainitaan joitakin muita opettajia, joilla oli juutalaiskristillinen tausta. Nämä opettajat: Kerinthus, Symmachus ja Elkasai edustivat ebionien ohella kristologiaa, jota UT ei tunnusta.

2.1. Ebionit

Joidenkin kirkkoisien mukaan (Tertullianus 200-luvun alussa jKr ensimmäisenä) Ebionien uskonlahkon perustaja oli Ebion niminen henkilö. Varhaisimmat kirkkoisien todistukset (Irenaeus 100-luvun lopulla jKr) eivät kuitenkaan mainitse Ebion nimistä miestä. Nimi Ebionit yhdistetään heprean sanaan ebjônim, joka merkitsee "köyhät". Ebionit tunnettiinkin "köyhästä elämäntavastaan". Origeneen mukaan (200-luvulla jKr) Ebionit elivät Mooseksen lain mukaan ja lisäksi köyhyydessä. Ehkä he olivat niitä Jeesuksen seuraajia, jotka olivat ottaneet todesta Jeesuksen puheet köyhyydestä. Jeesuksen seuraajan tuli myydä omaisuutensa ja seurata Mestariaan köyhyydessä. Eusebius myöhemmin (300-luvulla jKr) antaa hyvän kuvan antijuutalaisesta asenteestaan, kun tulkitsee Ebionien köyhyyden merkiksi heidän "köyhästä ymmärryksestään".

Irenaeus, joka antaa meille varhaisimmat todistukset Ebioneista, kertoo heidän käyttäneen Matteuksen evankeliumia ja vastustaneen Paavalia. Tämä sama todistus esiintyy sitten monilla myöhemmilläkin kirkkoisillä. Eusebius viittaa varhaisen kirkkoisän Papiaksen (100-luvun alussa jKr) todistuksen, jonka mukaan Matteuksen evankeliumi kirjoitettiin alunperin hepreaksi (arameaksi). Matteuksen evankeliumi sisältääkin lukuisia kohtia, jotka soveltuvat hyvin juutalaiskristillisen ryhmän ajattelutapoihin. Matteuksen evankeliumissa Jeesus teroittaa lain merkitystä. Hän ei ole tullut kumoamaan lakia, vaan täyttämään sen (Mt 5:17-20). Vaikka Matteuksen evankeliumissa vastustetaan fariseuksia, niin myös heidän opinnäkemyksiään kehotetaan seuraamaan: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Sen tähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö; sillä he sanovat, mutta eivät tee" (Mt 23:2-3). Vuorisaarnassa kehotetaan lain noudattamisen tärkeyttä vielä ankarammassa muodossaan kuin juutalaisuudessa. Meidän ei ole vaikea kuvitella, millä tavalla nämä Matteuksen evankeliumin kohdat painotettiin Ebionien keskuudessa. Oli seurattava tarkoin Mooseksen lakia niin kuin rabbi Jeesus Nasaretilainen oli opettanut.

Tällaiseen Matteuksen evankeliumin tulkintaan ei Paavalin teologia tietysti sopinut alkuunkaan. Ebionit tunnetaankin kirkkoisien keskuudessa nimenomaan Paavalin vastustajana. Paavali oli se "iso paha poika", joka pilasi Jeesuksen opetukset. Tällaisen saman kuvan saamme myös Apostolien teoista, joissa Paavalin tulo Jerusalemiin saa aikaan suurta sekaannusta, myös juutalaiskristittyjen keskuudessa. Apt 21:n mukaan Paavalia kehotetaan osoittamaan monille veljille, että hän ei suinkaan juutalaisena ole luopunut noudattamasta Mooseksen lakia.

Toinen seikka, joka vaikutti siihen, että Ebionit hylkäsivät Paavalin teologian, oli kristologia. Paavali ilmaisee kirjeissään monella eri tavalla sen, miten Jeesus oli olemassa jo ennen tänne maailmaan tuloaan. Hän oli Jumalan Poika sanan varsinaisessa merkityksessä. Matteuksen evankeliumissakin tämä sama paavalilainen usko tulee selvästi näkyviin. Matteuksen evankeliumi alkaa kuvauksella Jeesuksen neitseestäsyntymisestä (Mt 1-2). Pietari tunnustaa Jeesuksen Elävän Jumalan Pojaksi (Mt 16:16). Mutta Ebioneilla oli tähän ongelmaan ratkaisu. Ilmaisu "Jumalan Poika" voidaan ymmärtää myös kunniatittelinä, jolla ei ole mitään tekemistä Jeesuksen jumalallisen alkuperän kanssa.

300-luvulla jKr elänyt kirkkoisä Epifanius (joka oli juutalaisuudesta kääntynyt) väitti, että Ebionit olivat ottaneet Matteuksen evankeliumin alun sukuluettelon pois evankeliumistaan (siis myös neitseestäsyntymisen). Kirkkoisät todistavatkin johdonmukaisesti, että Ebionit vastustivat opinkappaletta Jeesuksen neitseestäsyntymisestä.

2.2. Nasaretilaiset

Jos Ebionit torjutaan johdonmukaisesti kirkkoisien toimesta, niin tilanne on toinen toisen ryhmän kohdalla, jota voimme kutsua Nasaretilaiseksi. Kuten edellä totesimme, niin jo Justinus Marttyyri tekee selvän eron kahden eri juutalaiskristillisen ryhmän välillä. Kummatkin seuraavat Mooseksen lakia, mutta toisen ryhmän edustajat
tunnustuvat Jeesuksen elävän Jumalan Pojaksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Kirkkoisien käyttämä terminologia ei aina ole kovin johdonmukainen. Esim. Hieronymus käyttää Nasaretilaisista myös nimitystä Ebionit, kun hän kirjoittaa kirjeen Augustinukselle, ja toteaa, että nämä Nasaretilaiset uskovat Jeesuksen syntyneen neitsyt Mariasta, ja he ovat myös juuri niitä kristittyjä, joita juutalaiset kiroavat synagogassaan termillä minîm ("epäuskoiset" tai "harhaoppiset") tai notserîm ("nasaretilaiset")–Justinus Marttyyri kirjoittaa (Dial 96 ja 137), että juutalaiset kiroavat kristittyjä synagogassaan. Hieronymus ei kuitenkaan kirjeessään Augustinukselle puhu näistä Nasaretilaisista yhtä positiivisesti kuin muissa kirjoituksissaan. Hän toteaa Augustinukselle, että nämä juutalaiskristityt pyrkivät olemaan sekä juutalaisia että kristittyjä eivätkä siis ole kumpaakaan. Lieneekö Hieronymus pelännytAugustinuksen reaktioita. Augustinus ei osannuthepreaa–"valitettavasti"–ja hänen asenteensa juutalaiskristittyihin oli kovin nihkeä. Miten tärkeä asia alkukielten hallinta onkaan teologille! Ja vielä paljon tärkeämpi asia: Miten tärkeä onkaan olla rehellinen teologi, niin että edustaa samaa teologiaa jokaiselle henkilöön katsomatta.

Origeneen ja Hieronymoksen teoksista käy hyvin ilmi Nasaretilaisten opinnäkemykset. Origenes (200-luvulla jKr) tekee eron kahden eri Ebioni-ryhmän välillä. Toiset uskovat Jeesuksen neitseestäsyntymiseen, toiset taas eivät. Origeneen heprean opettaja (joka ilmeisesti oli juutalaiskristitty!) tulkitsi Jes 6:3:n "pyhä, pyhä, pyhä" huudon siten, että siinä on Herra Sebaot, hänen ainosyntyinen Poikansa ja Pyhä Henki. Näin ollen jo hyvin varhaiset kirkkoisät (Justinus Marttyyri ja Origenes) vahvistavat sen näkemyksen, että juutalaiskristittyjen keskuudessa oli kaksi eri ryhmittymää, joista toinen seurasi tarkasti ortodoksisen kristikunnan kristologisia näkemyksiä.

Hieronymus Jesaja-kommentaarissaan viittaa useaan otteeseen Nasaretilaisten tapaan tulkita Jesajan kirjan kohtia. Näistä Hieronymuksen välittämistä lainauksista käy selvästi ilmi, miten Nasaretilaiset pitivät Paavalia auktoritatiivisena opettajanaan. He uskoivat Pietarin ja Jaakobin tavoin, että Paavalille oli uskottu evankeliumin vieminen ympärileikkaamattomien keskuuteen. On siis varsin mahdollista, että nämä Nasaretilaiset olivat juuri niitä juutalaiskristittyjä, joita Apt 24:5:n mukaan kutsuttiin "nasaretilaisten lahkoksi". Monet juutalaiset syyttävät Paavalia, että hän on ruttotauti ja metelinnostaja sekä "nasaretilaisen lahkon päämies." Eli juutalainen Paavali kuului juuri Nasaretilaisiin! Hieronymuksen kirjoituksista käy myös hyvin ilmi, että Nasaretilaiset arvostivat Herran veljeä, Jaakobia. He lukivat Matteuksen evankeliumia, joka sisälsi myös alun todistuksen Jeesuksen neitseestäsyntymisestä.

3. Juutalaiskristityt häviävät

Kristillisen kirkon vakavimpiin teologisiin virheisiin kuuluu juutalaiskristittyjen ryhmien "tuhoaminen". Kritiikki Ebioneja vastaan lienee ollut oikeutettu alusta alkaen, mutta Nasaretilaisten savustaminen ulos kirkosta tai heidän pakottaminenpakanakristilliseen muottiin johti siihen, että kristinuskon juuret irtautuivat juutalaisuudesta ja osittain tämän myötä myös Vanhasta testamentista. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö juuri Nasaretilaisten ryhmä olisi edustanut sitä UT:n sallimaa oikeaa juutalaiskristillisyyttä,jonka edustajina olivat ei vähemmän kuin Herran valtuuttamat apostolit Pietari, Jaakob ja Paavali. Juutalaisuudesta kristityksi kääntynyt Epifanius näyttää olevan ensimmäisiä hunsvotteja, joka salli itsellensä
laukoa kohtalokkaat kuoliniskut juutalais-kristillisille veljilleen. Toisaalta kristinusko oli saavuttanut merkittävän aseman 300-luvun alussa jKr. Siitä oli tullut Rooman vallan virallinen uskonto. Pakanakristillisyys sai yhä enemmän jalansijaa, ja juutalaisuus koettiin
vieraana. Ampuessaan rajusti tykeillään juutalaiskristittyjä vastaan nämä tykit samalla ponnahtelivat taaksepäin ja suistivat kristillisen kirkon oikeasta apostolisesta uskosta monisatavuotiseen dilemmaan. Kristillisellä kirkolla on juutalainen Vapahtaja ja juutalaiset apostolit, mutta ei enää juutalaiskristillisyyttä.