STI:n kesäkurssi Eero Junkkaala 30.8.1999 /

Luterilaisuus ja armolahjat

Armolahjat dogmatiikan kirjoissa

    Tunnustuskirjojen asiahakemistosta ei löydy sanaa armolahjat. Sisällöllisesti se kuuluisi joko oppiin hyvistä teoista tai seurakunnasta, mutta kummassakaan sitä ei erikseen käsitellä.

    Pieperin dogmatiikassakaan ei esiinny sanaa armolahjat. Asia kuuluu osastoon Pyhitys ja siinä tarkemmin lukuun Hyvistä teoista. Luvussa Hyvien tekojen suuri arvo on ainoa viittaus 1 Kor 12:een. Siinä todetaan, että Raamattu sanoo kristittyjen tekoja Jumalan teoiksi ja vaikutukseksi. " Kukapa tahtoisi väheksyä sitä, mikä on suuren Jumalan aikaansaannosta!"

    Armolahjat voisi sisältyä myös lukuun Julkisen saarnaviran suhde kaikkien kristittyjen hengelliseen pappeuteen. Siinäkään teemaa ei kuitenkaan käsitellä. Todetaan vain, että jokaisen kristityn tulee opettaa, neuvoa ja kehottaa lähimmäisiään.

    "On mahdotonta opettaa pyhitystä ja hyviä tekoja raamatullisessa mielessä opettamatta samalla vanhurskautusta, koska ainoa vaikutin pyhitykseen ja hyviin tekoihin, mitä meillä on, on Jumalan Kristuksessa osoittama sula armo (Room 12:1)" (Pieper)

    Pihkalan dogmatiikka ei sekään tunne armolahjoja, kuten ei myöskään Pöhlmannin Dogmatiikan pääkohdat.

    Ruokasen Ydinkohdissa armolahjoille on omistettu yksi luku (s.175-181). "Karismat eivät kuulu niinkään kirkon oppiin kuin sen käytännölliseen todistus- ja palvelutehtävään maailmassa."

    Edmund Schlinkin Ökumenische Dogmatik (1993) opettaa armolahjoista melko perusteellisesti. Jakso kuuluu kolmanteen pääosaan Die Lehre von der Neuschöpfung lukuun XX Charisma und Amt ja siinä alalukuun Die Gemeinschaft der Charismen.

    Schlinkin mielestä oppi armolahjoista kuuluu oppiin kirkosta ja virasta, koska Paavali korostaa asiaa hyvin voimakkaasti. Schlink selostaa (s. 597-600) Paavalin armolahjaopetusta ja toteaa, että seurakunnassa pitäisi antaa tilaa näille henkilahjoille.

    Myös Regin Prenter omistaa kirjassaan Kristen tro (1973) yhden luvun armolahjoille. Hän jakaa sen kolmeen alalukuun: Uskon armolahja: vanhurskauttaminen, Rakkauden armolahja: pyhitys ja Toivon armolahja: kirkastuminen. 1 Kor 12:ssa mainittuja lahjoja Prenter pitää seurauksena uskosta ja rakkaudesta.

Armolahjat kirkon historian vaiheissa

    Uudessa testamentissa sana kharisma esiintyy 17 kertaa, joista 16 Paavalilla ja 1 Pietarilla. Joskus sanalla tarkoitetaan pelastuksen lahjaa (lähinnä Room 6:23), mutta yleensä palvelemiseen, julistamiseen ja johtamiseen liittyviä Jumalan lahjoja, joilla rakennetaan Jumalan seurakuntaa. Armolahjoista opetetaan seikkaperäisimmin luvuissa Room 12, 1 Kor 12-14, Ef 4 ja 1 Piet 4, mutta asia tulee näkyviin monissa muissakin kohdissa. Jeesus antoi opetuslapsilleen näitä tehtäviä, joille Paavali antoi armolahjan nimen. Lahjat olivat hyvin erilaisia ja niihin saattoi liittyä myös yliluonnollisia ihmeitä ja tunnustekoja (huom. Room 15:19, 2 Kor 12:12 ja Gal 3:5).

    Varhaiskirkon aikana kuten kirkon historiassa myöhemminkin lahjat ovat olleet jatkuvasti käytössä, vaikka niihin liittyvä opetus on vaihdellut eri aikakausina. Lahjoilla on palveltu seurakuntaa ja silloin tällöin on noussut esiin korostus ihmeiden ja merkkien osuudesta. Esim. kirkkoisät kertovat useista riivaajien ulosajamistapahtumista.

    Uskonpuhdistus keskittyi niin voimakkaasti uskonvanhurskauden korostamiseen, että pyhitys, armolahjat ja opetus yleisen pappeuden tehtävistä jäi vähemmäksi. Silti Luther opetti armolahjoista varsin rikkaasti, kuten seuraavassa jaksossa osoitetaan.

    Pietismi nosti nämä taka-alalle jääneet teemat voimakkaasti esiin. Samalla se synnytti uusia mahdollisuuksia diakoniaan, evankelioimiseen ja lähetykseen sekä kristittyjen pienpiiritoimintaan.

    Helluntailiikkeen ja karsimaattisen liikkeen nousu 1900-luvulla kristikunnan toiseksi suurimmaksi liikkeeksi katolisen kirkon jälkeen on ollut vuosisatamme merkittävimpiä kristillisiä ilmiöitä. "Kasvu nollasta 400 miljoonaan 90 vuodessa on ennennäkemätöntä koko seurakunnan historiassa." (Hollenweger). Karismaatikkojen lukumäärä on suunnilleen sama kuin muiden protestanttien ja ortodoksien yhteensä (Brasiliassa käy enemmän helluntailaisia kirkossa yhtenä sunnuntaina kuin koko maailmassa on luterilaisia!). Katolisia on noin miljardi. Karismaattinen liike on nostanut opetuksen armolahjoista voimakkaasti esille ja se on vaikuttanut kaikkiin kirkkokuntiin.

    Vatikaanin toinen konsiili näytti 1960-luvulla selkeästi vihreää valoa karismaattiselle uudistukselle katolisessa kirkossa. Korostettiin virkojen lisäksi kaikkien kirkon jäsenten karismaattisia lahjoja.

    Suomen luterilainen kirkko on yhtä hajallaan tässä kysymyksessä kuin kaikissa muissakin kysymyksissä. Sen sisällä vaikuttaa Hengen uudistus -liike, joka korostaa karismaattisuutta. Yleisesti ottaen raitis opetus armolahjoista on melko harvinaista ja sille olisi suuri tilaus.

Mitä Luther opettaa armolahjoista?

    Useimmiten Lutherille "armolahja" on samaa kuin "armo" tai "Jumalan lahjat" kuten Raamatussakin joissakin asiayhteyksissä.

    Näin esim.
    Kristus, joka täytti lain meidän puolestamme ja voitti synnin, lähettää rakkauden Hengen niiden sydämiin, jotka uskovat; tästä he tulevat vanhurskaiksi ja lakia rakastaviksi ihmisiksi, eivät omista teoistaan, vaan Kristuksen runsaan armolahjan kautta. Jos sinä väistyt syrjään tästä armolahjasta, niin olet kiittämätön Kristukselle ja omassa mielessäsi ylpeä, sinä tahdot vanhurskautua ilman Kristusta ja vapautua laista."(Galatalaiskirjeen selitys)

    Muutaman kerran Luther liittää yhteen kasteen, ehtoollisen ja armolahjat. Tällöin armolahjat ovat merkityksessä "kaikki Jumalan lahjat" tai "kaikki kristityn kilvoitukseen liittyvät asiat".

    Ihminen voi kerrassaan kadottaa sekä kasteen että alttarin sakramentin ja kaikki muutkin armolahjat. Sillä ne ovat kaikki toisiinsa yhdistetyt, niin että sillä, jolla on yksi, on oleva ne kaikki, tahi ei mitään. Sillä se joka on kastettu, on saava alttarin sakramentinkin, ja sen joka on saanut alttarin sakramentin, pitää rukoilla, ja sen joka rukoilee, pitää antaa anteeksi jne. (Vuorisaarnan selitys)

    Mutta nyt tarjotaan, asetetaan aivan ilmaiseksi ja lahjoitetaan sinulle sellainen sydän (Jumalan sydämen kaltainen) samoin kuin kaste, evankeliumi ja kaikki armolahjat, ja sinä saat enemmän, kuin kaikilla omillasi ja kaikkien ihmisten töillä voisit saavuttaa. (Vuorisaarnan selitys)

    Jumala ei kadu sitä armolahjaa, jolla hän kutsui juutalaiset

    "Sillä ei Jumala armolahjojansa kadu." (Room 11:29). Tämä oli siis "juutalaisten etuus", että he eivät saaneet Jumalan sanomaa pakanoilta vaan pakanat heiltä. Juutalaisen etuutena ei ole vain se, että hänellä on sanoma, vaan myöskin armolahjat ja armonosoitukset olivat ensiksi heidän keskuudessaan, vieläpä apostolit kirkon johtajina ja ylimpänä ja jaloimpana osana ovat peräisin heidän joukostaan. Tuhanteen vuoteen Jumala ei ole antanut ainoallekaan piispalle niin suuria lahjoja kuin minulle (sillä Jumalan lahjoista on lupa kerskailla). Olen itselleni vihainen siitä, etten voi sydämestäni iloita ja kiittää Jumalaa, vaikka silloin tällöin laulankin pienen laulun ja kiitän häntä. (En minä kuole - vaan elän)

    Armolahjat ovat myös kristityille annettuja julistamiseen ja palvelemiseen liittyviä lahjoja

    Minun mielestäni tulisi jokaisen maan asukkaan auttaa isänmaataan, ei ainoastaan sodan aikana vaan myös rauhanaikana, kun vain kukin tekee uskollisesti, mitä hänen tulee tehdä, ja omasta puolestaan tekee työtä yhteiseksi hyväksi, niin kuin on kirjoitettu: "Palvelkaa toisianne kukin sillä armolahjalla, minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina." (1 Piet. 4:10). (Elämän taistelussa)

    1 Piet 4:10 Pietari sanoo, että Jumalan armolahjat eivät ole samanlaiset, vaan moninaiset ja jokaisen on ottaminen vaari omastansa, siinä harjoittautuminen ja sillä toisia hyödyttäminen. (Kirkkopostilla)

    Apostoli asettaa erilaiset armolahjat yhteyteen erilaisten jäsenten kanssa, meidän, jotka olemme Kristuksessa, yhteisessä ruumiissa (1 Kor 12:12 ja Ef 4:16). Se samalla oivallisesti opettaa, että kaikkien kristittyjen on ainoassa yhteisessä uskossa oltava samanarvoisia ja tyytyväisiä, ja että he eivät saa olla siinä luulossa, että armolahjojen tähden, olivat ne kuinka erikoisia tai suuria tahansa, oltaisiin Jumalan edessä vanhurskaita, autuaita tai muita parempia. (Kirkkopostilla)

    Armolahjat merkitsevät Lutherille myös erilaisia karismaattisia lahjoja.

    Me väitämme päinvastoin, että nykyiselläkin paavilla, samoin kuin jokaisella muulla paavilla on käytettävänään anetta paljon suurempia armolahjoja, nimittäin evankeliumi, karismaattiset voimat, lahja tehdä terveeksi ym. niin kuin 1 Kor 12 opettaa. (95 teesiä, teesi 78)

    Puhuttuaan siitä, että Jumalan voimasta mykästä ja kuurosta voi tulla puhuva ja kuuleva Luther ihmettelee niitä, jotka eivät ymmärrä tällaista tekoa Kristuksen teoksi:

    Kunpa he edes olisivat sanoneet: koska hän ajaa ulos perkeleen, hänellä täytyy olla erinomainen Jumalan armolahja ja taito siihen. Mutta he eivät ajattele niin, vaan väittävät julkisesti, että se on vastoin Jumalan tahtoa tapahtunut, hänessä on perkele ja koko asia on pelkkää petosta ja lumousta. On kuin he tahtoisivat sanoa: tuoko nyt olisi ihmeteko? Pelkkää perkeleen työtä se on.- Niin sokeat on heillä silmät, niin häijy ja paatunut on heidän sydämensä, etteivät näe Jumalan ihmettä, vaan väärentävät sen perin toiseksi, väittäen sitä perkeleen luomukseksi ja silmänkääntäjien tempuksi. (Huonepostilla)

    Myös naimattomuus on armolahja.Naimattomuuden armolahjasta ja uudelleen avioitumisesta Luther kirjoittaa kirjassa Häälahja eli neuvoja pitämään Jumalalle otollista ja siunattua perhe- ja avioliittoelämää.

    Naimattomana elämisen lupaus on syntiä. En epäile löytyvän muutamia, jotka voivat siveästi elää naimattomina. Ja kun näillä on suurempi lahja kuin muilla tavallisilla ihmisillä, niin käyttäkööt sitä ja, niin kuin sanotaan, purjehtikoot tuulellansa. Mutta karttakoot, niin kuin vahingollisinta myrkkyä, sellaisen armolahjan tähden pitämästä itseään parempana niitä, jotka ovat avioliitossa ja ja halveksumasta tai tuomitsemasta niitä.

    Entä jos toinen ei tahtoisi sopia toisen kanssa, vaan kokonaan pysyä hänestä erillään, eikä toinen voi pidättyä, vaan täytyisi hänellä olla puoliso; mitä hänen olisi tehtävä? Saisiko hän naida toisen? Saisi niinkin, epäilemättä. Sillä koska häntä ei ole käsketty elämään avioliitossa vaimoon ryhtymättä eli niin kuin naimaton ja koska hänellä ei myöskään ole sitä armolahjaa eikä hänen puolisonsa tahdo tulla hänen luokseen, ja näin riistää häneltä ruumiin, jota ilman hän ei taida olla, ei ole Jumala vaativa häneltä mitään mahdotonta puolison vastahakoisuuden tähden, vaan hänellä on vapaus toimia niin kuin hänen puolisonsa olisi kuollut, erittäinkin kun hänen puolestaan ei ole mitään yhtymisen estettä.

    Paavali sallii miehen ottaa vaimostaan pesäeron, mutta ei salli hänen naida toista. Mutta me annamme sen neuvon, että koska pesäero on täydellinen avioero, niin ettei siinä ole hitustakaan avioliitosta jäljellä (sillä mitä on sellainen avioliitto, kun pesäerossa ollaan, muuta kuin kuviteltu eli uneksittu avioliitto), hän kyllä saa naida toisen; tähän nähden ei ole mitään Jumalan kieltoa.

    Seikkaperäisin opetus armolahjoista löytyy Kirkkopostillasta kahdesta epistolasaarnasta:

    Kirkkopostilla
    (Toinen loppiaisen jälkeinen sunnuntai, epistolasaarna, Room. 12:7-16)

    On kuin Paavali sanoisi: Jokainen pitäköön tehtävänänsä ja sellaisena suorittakoon sitä, mihin hänellä armolahja on. Älköön sillä ylvästelkö niiden rinnalla, joilla ei ole juuri sitä armolahjaa, vaan jokin muu. Hyväksyköön heidänkin työnsä arvostaen sen sellaiseksi kuin se on arvostettava: tunnustakoon senkin yhdeksi koskemattomista Jumalan armolahjoista ja tietäköön, että Jumala ei jaa uskon määrää eikä armolahjojansa samalla tavalla. "Uskon määrän" voinet käsittää itse uskoksi: toiselle se annetaan vahvempana, toiselle heikompana, sen mukaan kuin Jumala sen jakaa. Minun käsittääkseni pyhä Paavali kuitenkin puhuu "uskon määrästä" siinä mielessä, että usko, aivan kuin pääoma, tuopi mukanansa armolahjat: me emme ole näitä armolahjoja ansainneet, vaan siinä missä usko on, Jumala kunnioittaa tätä uskoa eräillä sen mukana tai sen lisäksi antamillaan armolahjoilla, tahtonsa mukaan. Armo siis samoin kuin uskokin tuo mukanansa näitä ihania kalleuksia ja lahjoja, jokaiselle määränsä mukaan.

    Luetellessaan armolahjoja apostoli asettaa ensimmäiseksi profetoimisen eli ennustamisen. Ennustaminen on kahdenlaista: toinen puhuu tulevista asioista ja sellainen on ollut kaikilla vanhan liiton profeetoilla sekä apostoleilla, toinen on Raamatun selittämistä, niin kuin 1 Kor. 14:5 sanotaan: "Profetoiva on suurempi kuin kielillä puhuva." Pyhä Paavali mielestäni tässä tarkoittaa sitä profetoimista, jolla Raamattua selitetään. Tämä jälkimmäinen profetoiminen onkin yleinen, jatkuva ja hyödyllinen kristityille annettu armolahja, tuo edellinen sitä vastoin on harvinainen. Varmasti ei enää ilmesty mitään muuta uskoa eikä oppia. Jos siis profetoimisen on oltava tämän yleisen uskon mukainen, on kyllin selvää, että apostoli ei tässä puhu tulevien asioiden ennustamisesta. Tarkoitus on seuraava: Niiden joilla on Raamatun selittämisen armolahja, on ahkeroitava sellaista selittämistä, joka on uskon mukainen, joka ei opeta sen vastaista eikä sellaistakaan, mitä usko ei sisällä.

    Profetoimisen armolahjan jälkeen Luther selittää lyhyesti viran lahjaa (kyse on köyhien ja orpojen palvelemisesta sekä kaikesta, mikä tukee evankeliumin julistajien työtä), opettamisen lahjaa (kyse on kristillisen tiedon jakamisesta), kehottamista ("innostetaan, herätetään, hätyytetään, rangaistaan ja pyydetään"). Näitä hän on selittänyt myös joulusaarnassa Tiituksen kirjeen 2. luvun johdolla. Antamisessa on kyse sekä köyhille että Jumalan valtakunnan työlle antamisesta. Johtaminen on tässä kristillistä, ei maallista johtamista. Se valvoo kaikkien edellä mainittujen lahjojen käyttöä. Mutta miksi sitä ei ole asetettu ensimmäiseksi? Siksi että se on kaikkien palvelija.

    Näiden "hengelliselle säädylle" kuuluvien kuuden lahjan lisäksi vielä kaikille kristityille yleisesti kuuluvia lahjoja ovat seuraavat, esim. laupeuden harjoittaminen. "Se jolla on toiselle hyvää tekemisen armolahja, käyttäköön sitä halulla ja ilolla."

    "Olkaa keskenänne yksimieliset" tarkoittaa, että Paavali neuvoi yksimielisyyteen hengellisissä lahjoissa Jumalan edessä: jokaisen on mielellänsä mukauduttava toisen saaman viran ja armolahjan mukaan.

    Kirkkopostilla
    (Kymmenes kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai, epistolasaarna. 1 Kor 12:1-11).

    Teksti koskee erityisesti niitä, joilla on saarnavirka ja jotka johtavat seurakuntaa. Meillä ei ole mykkää Jumalaa, vaan sellainen joka puhuu ja joka elää. Meillä on uskon kautta Kristukseen syntien anteeksiantamus ja me olemme hänen rakkaita lapsiaan. Sen todistuksena meillä on hänen kasteensa ja sakramenttinsa, seurakuntavirka ja Pyhän Hengen armolahjat, joiden välityksellä hän vaikuttaa sydämissämme.

    Luther korostaa tässä tekstissä sitä, että kristittyjen tulisi olla yksimielisiä, sillä jakautuminen ja puoluemieli rumentavat kristikuntaa. Puolueita tosin täytyy tulla, kuten Paavali omassa elämässäänkin sai todeta. Perkelettä vastaan on kuitenkin taisteltava, jotta se ei saisi aikaan enempää puoluemieltä.

    Apostoli töytäisee lahkolaisia, jotka uhmaten kerskaavat armolahjoistaan, ikään kuin he olisivat täynnä Henkeä, ja väittävät opettavansa ihmisiä oikein. Heidän mielestään on päästävä Hengessä korkeammalle; ei riitä se, että käsitellään ainoastaan uskoa, sakramentteja ja ulkonaista saarnavirkaa. Olkoon menneeksi, apostoli sanoo, kehuos mielin määrin isosta hengestä, mutta se ainakin on varmaa, että se, joka puhuu Hengessä, ei Jeesusta kiroa. Sitä ei Hengestä kerskuminen aikaan saa, vaan sitä tarkattakoon, mikä on sinun käsityksesi Kristuksesta ja mitä sinä hänestä opetat. Se, näet, on joko Jeesuksen parjaamista ja kiroilemista tai hänen ylistämistään ja Herraksi tunnustamista. Jos siis osoittautuu, ettei opettamisesi eikä saarnaamisesi osoita Kristukseen, vaan tarjoaa jotakin muuta, mutta sinä kuitenkin ylpeänä kerskaat Hengestä, on siinä jo tuomiosi: sinun henkesi ei ole se todellinen Pyhä Henki, vaan väärä, valheen henki, jota ei ole kuultava, vaan joka on kirottava helvetin syvyyksiin, niin kuin pyhä Paavali päättelee: "Vaikka me tai vaikkapa enkeli taivaasta julistaisi teille muuta evankeliumia, hän olkoon kirottu."

    Se että apostoli tässä mainitsee Jeesuksen kiroamista, ei merkitse vain sitä, että julkisesti häpäistään ja kiroillaan Kristuksen nimeä tai persoonaa, niin kuin jumalattomat juutalaiset ja pakanat kiroilivat, vaan sitä että kristittyjen keskuudessa kerskataan Pyhästä Hengestä, kuitenkaan Kristusta oikein, autuutemme perustuksena saarnaamatta, jätetään se syrjään ja hänestä siirrytään syrjään johonkin muuhun, jonka väitetään olevan Pyhästä Hengestä ja tavallista evankeliumin oppia paljon tarpeellisempaa ja parempaa. Nämä kaikki selvästi, vaikka he kylläkin käyttävät Kristuksen nimeä ja siitä kerskaavat, perustuksia myöten tuomitsevat, soimaavat ja kiroavat Kristusta.

    Ulkokultaiset ja lahkohenget kerskailevat valtavasti Hengestä ja jumalallisesta virasta , mutta se, ettei sen takana ole mitään, todistuu sillä, etteivät he pysy siinä saarnassa, joka ylistää Kristusta.

    Seuraavaksi Luther siirtyy opettamaan jakeesta "Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama". Tekstin sanat viittaavat myös kolminaisuuteen. Seuraavaksi Luther selittää erilaisten tekstissä lueteltujen armolahjojen merkitystä.

    Meillä on monenlaisia, ihania, jumalallisia armolahjoja ja seurakuntavirkoja, ja ne ovat yhteydessä keskenään: ne eivät lähde eivätkä vuoda inhimillisestä mielikuvituksesta tai kyvystä, vaan kaikki siitä ainoasta, tosi Jumalasta, jonka voimatekoja ne ovat.

    Viisauden sanat tietävät oppia, joka opettaa tuntemaan Jumalan ja osoittaa hänen tahtonsa, neuvonsa ja tarkoituksensa, siihen sisältyvät kaikki ne kohdat, jotka on uskottava: kuinka Jumalan edessä tullaan vanhurskaaksi jne. Tästä maailma ei kerrassaan mitään tiedä, vaikka se on Hengen parhain ja tärkein armolahja.

    Tiedon sanoiksi sanotaan sitä opettamista, joka käsittelee sitä, kuinka kristittyjen ulkonaisessa elämässä ja kutsumuksessa on suhtauduttava kaikkiin ihmisiin. Profetoimista on se, että kyetään oikein selittämään ja tulkitsemaan Raamattua ja siitä lähtien voimakkaasti osoittamaan oikeaksi uskonoppi ja kumoamaan väärä oppi.

    "Usko" ei tässä merkitse tavallista uskoa Kristukseen, jonka kautta tullaan vanhurskaiksi Jumalan edessä ja saadaan syntien anteeksiantamus, ja jonka täytyy olla kaikissa kristityissä. Apostoli sen sijaan nimittää näin erästä erikoista Hengen kykyä eli voimaa, jonka hän vaikuttaa seurakunnassa: eräät kykenevät suurella, epäröimättömällä rohkeudella suorittamaan suuria, erinomaisia asioita.

    Luther korostaa, että monet armolahjat annetaan nimenomaan seurakuntavirkojen haltijoille, koska näiden tehtävän on opettaa ja vastata seurakunnasta. Virat annetaan yleensä kyvykkäimmille henkilöille, jotka selittävät Raamattua, ovat kieliä taitavia ja puhetaitoisia. On kuitenkin monia muitakin, jotka ovat tehneet voimatekoja. Virkoja saavat hoitaa vain ne, joille virka on uskottu. "Sinä palvelet Kristusta kuuntelemalla niin kuin minäkin saarnaamalla."

    Maailma ei ymmärrä näitä armolahjoja, vaikka silläkin on Jumalan lahjoja. Mutta se käyttää niitä kuin "sika, joka rientää kaukalolleen, mennen siihen sorkkineen päivineen, sen ainoa ajatus on hotkiminen ja tonkiminen." "Kristityillä vaikka heidän täytyy elää moisten sikojen parissa ja olla niiden kärsien työnneltävinä, on sen sijaan huomattava kunnia: he voivat kohottaa katseensa ylös ja oikein arvostella sekä heidän Herraansa että hänen lahjojaan."

    "Jos tarkkaat kalastajan - sellaisenahan saattaa olla vaikka köyhä vaimo - ja kastetun persoonaa, on kaikki kyllä vähäarvoista. Ihmisen persoona näet ei tässä toimita eikä saa aikaa mitään suurenmoista, mutta hänen tähtensä, jonka nimi on Jumala, Herra ja Henki, on virka ja sen voima kaikkia keisareita, kuninkaita ja valtaherroja suurempi, olkoon kalastaja kuinka halpa-arvoinen tahansa. Näin voitetaan sieluja perkeleeltä, temmataan niitä helvetistä ja niistä tehdään iankaikkisesti pyhiä ja autuaita."


 ,