STI 18.01.2000  /  Erkki Koskenniemi

JEESUKSEN JUUTALAINEN TAUSTA KOROSTUU

1. Umpikujaan

    Uuden testamentin ihmeitä on tunnetusti 1900-luvulla pyritty selittämään kreikkalais-roomalaisesta maailmasta otetusta vertailumateriaalista käsin. Ensimmäiset suuret muotohistorioitsijat K. L. Schmidt, Martin Dibelius ja Rudolf Bultmann etsivät esille suuren määrän antiikin ihmekertomuksia, jotka muistuttivat Uuden testamentin kertomuksia. Vaikutukseltaan valtava oli itävaltalaisen klassikon Ludvig Bielerin teos Theios aner. Se oli valtava materiaalikokoelma, joka tuki vaikuttavasti vuosisadan alussa hahmotettua mallia: Jeesus oli juutalainen opettaja, jonka toiminnassa ihmeillä oli vähäinen merkitys. Kun evankeliumi Jeesuksesta siirtyi kreikkalais-roomalaiseen maailmaan, juutalaisesta opettajasta tuli pakanallisenmallinmukainen ihmeidentekijä. Näin Jeesuksesta tuli neitseestä syntynyt Jumalan Poika, myrskyn tyynnyttäjä, ihmisten ruokkija, kuolleista herättäjä, sokeiden parantaja, demonien ulosajaja. Ilman näitä piirteitä ei kreikkalais-roomalaisessa maailmassa - niin sanottiin - kerta kaikkiaan voinut olla suurmies.

    Viime vuosisadan lopulla theios aner -rakennelma joutui yhä äänekkäämmän arvostelun alle. Kävi ilmi, että oli hyvin vaikea nimetä näitä kreikkalaisia tai roomalaisia ihmeidentekijöitä ajalta 300 e. Kr - 100 j. Kr. Esille vyörytetty vertailumateriaali paljastui hyvinkin myöhäiseksi tai varhaiseksi, jumaltarustoon kuuluvaksi. Kovempi isku pitäisi olla, että Bielerin materiaali perustui merkittävässä määrin paitsi myöhäiseksi myös kristilliseksi. Näin on kyse valtavasta kehäpäätelmästä: Myöhemmillä kristillisillä teksteillä tai mahdollisesti kristillisten tekstien värittämällä pakanallisilla hahmotetaan evankeliumien Kristus-kuvaa ja katsotaan sen muistuttavan pakanallista ihmeidentekijöiden kuvaa.

2. Juutalaista taustaa

    Jeesuksen ihmeiden juutalainen taustaa on tutkittu hämmästyttävänkin vähän. Juutalaisen taustan korostaminen ei kuulunut varsinaisesti saksalaisen teologian muoti-ilmiöihin 1930-luvulla ja sen jälkeen ovat puhaltaneet toisenlaiset tuulet. Lisäksi tutkimuksen mannerlaatat ovat liikkuneet ja tehneet vanhasta tutkimuksesta vanhentunutta.

    Aivan 1900-luvun alussa Paul Fiebig katsoi, että ihmeet olivat Jeesuksen aikana osa juutalaisen rabbin kuvaa. 1970-luvulla Geza Vérmès liitti Jeesuksen osaksi erityisesti Galileassa vaikuttanutta karismaattisten opettajien liikettä, johon kuului myös ihmeiden tekeminen. Kumpaakaan kantaa ei ole pystytty perustelemaan eivätkä ne ole enää tutkimuksessa merkittäviä tekijöitä. Vanhan testamentin suuret ihmeidentekijähahmot sekä muutamat tunnetuimmat juutalaiset ihmeidentekijät (Honi, Hanina ben Dosa) mainitaan evankeliumitutkimuksen kommentaareissa ja yksittäisissä artikkeleissa. Osaksi Jeesuksen ihmeiden ymmärtämisen valtavirtaa he eivät ole päätyneet.

    Suuria ja kaikkeen vanhempaan tutkimukseen vaikuttavia muutoksia on ollut kaksi.

    • Varsin pitkään rabbiinista materiaalia käytettiin luotettavana lähteenä, joka heijasti Jeesuksen ajan ilmapiiriä. Tällä hetkellä ei juuri kukaan enää uskalla tehdä niin: Rabbiiniset lähteet perustuvat perinteeseen, jota annettiin eteenpäin. Perinne eli, kasvoi ja sitä muokattiin vuosisatojen ajan. Tutkijalle tilanne on vaikea: Ei ole takeita siitä, että mainittu opettaja olisi opettanut mainitulla tavalla.
    • Vielä 1900-luvun alussa saatettiin ajatella, että oli erikseen juutalainen Palestiina ja kreikkalais-roomalainen maailma. Nyt asia on jo pitkään nähty toisin: Palestiina on n. 300 e.Kr. alkaen ollut voimakkaan kreikkalaisen vaikutuksen alla. Jeesuksen aikana kreikka oli yleisemmin osattu kieli kuin aiemmin osattiin olettaa. "Hellenistinen Palestiina" on ollut kuuma tutkimuksen aihe.

3. Juutalaisuus ja ihmeidentekijät

    Olen pyrkinyt runsaan kymmenen vuoden aikana kartoittamaan juutalaisia ihmeidentekijöitä kaikesta siitä lähdemateriaalista, mitä meillä on käytettävissä. Olen rajoittanut oman tutkimukseni päättyväksi Misnan toimittamiseen n vuoteen 200 j. Kr. Olen löytänyt neljänlaista materiaalia.

    Vanha testamentti kertoo useista ihmeidentekijöistä, jotka nähdäkseni eivät ole saaneet riittävästi painoarvoa. Mooses ja Joosua, Elia ja Elisa ovat esimerkkejä ihmisistä, jotka tekivät suuria ihmeitä. He ruokkivat tuhansia, paransivat sairaita ja herättivät kuolleita. Useiden Jeesuksen ihmeiden lähimmät parallelit löytyvät Vanhasta testamentista, ehkä eniten Elian ja Elisan elämästä.

    Toinen ja ehkä vielä merkittävämpi asia on se tapa, jolla Vanhan testamentin suurmiesten ihmeitä käsiteltiin myöhemmässä juutalaisessa perinteessä. Tässä törmätään materiaalin valtavaan laajuuteen ja pitkään historiaan. Esim. kuva Mooseksesta värittyy uudella tavalla juutalaisvainojen Egyptissä toisella vuosisadalla e. Kr. tai ensimmäisen vuosisadan Palestiinassa. Aina kuitenkin joudutaan ottamaan kantaa hänen ihmeisiinsä, joko varovaisesti niitä peitellen tai ylpeästi esiin nostaen. Mutta mielenkiintoista on nähdä, miten aivan uudet ihmiset tulevat ihmeidentekijöiksi: Abraham, Daavid ja Salomo saavat tässä suhteessa uuden roolin. Sen lisäksi mm. Hesekiel ja Jeremia esiintyvät nyt ihmeidentekijöinä. Kohtaamme rikkaan ja runsaan perinteen, joka edeltää Jeesusta ja jatkuu hänen jälkeensä.

    Joka lukee tarkoin Uutta testamenttia, näkee myös tässä kirjassa useita juutalaisia ja samarialaisia ihmeidentekijöitä. Opetuslapset tahtovat kieltää vierasta eksorsistia käyttämässä Jeesuksen nimeä, koska hän ei kulkenut Jeesuksen mukana. Jeesuksen nimeä käyttivät - huonolla menestyksellä - myös ns. ylipappi Skeuaan ns. pojat, joka ilmeisesti oli huijarisakki vailla vertaa. Sergius Pauluksella oli palatsissaan juutalainen Barjesus. Simon Noita teki ihmeitään. Apostolien teot mainitsee Theudaan ja anonyymin egyptiläisen, jotka tekivät ihmeitä ja kokosivat suuria kansanjoukkoja.

    Tämän kaiken lisäksi on helppo mainita vielä muita juutalaisia ihmeidentekijöitä, joita ei mainita Vanhassa eikä Uudessa testamentissa. Josefoksen Atomos on vastaavanlaisessa roolissa kuin Barjesus, Pseudo-Filon nostaa esille Kenas-nimisen miehen, Honi ja Hanina ben Dosa ovat yleisemmin tunnettuja. Materiaalia siis riittää.

4. Mitä tästä seuraa?

    Rikkaan ja monisäikeisen materiaalin seulominen ja analyysi on vielä kesken. Kyse on vuosisatojen aikana syntyneestä materiaalista, joka ulottuu maantieteellisesti laajalle alueelle. Kehityslinjoja ja maantieteellisiä huomioita voi epäilemättä nähdä. Muutamat asiat voin todeta tässä vaiheessa.

    Juutalainen maailma tunsi suuren määrän ihmeitä ja ihmeidentekijöitä. Ihmeen funktio on eri kertomuksissa varsin erilainen. Jossakin vaiheessa on kyse selkeästi legitimaatiosta: Ihme osoittaa, että Jumala on ihmeen tekijän kanssa. Missä määrin Jeesuksen ihmeiden funktio seuraa eri tekstien teologiaa? Näin ollaan nopeasti kristologian ytimessä.

    Ihmeet ja politiikka kuuluvat yhteen. Selvästi tämä käy ilmi Elian hahmossa. Eliahan oli kompromisseja tekemätön kiivailija, joka ei pelännyt astua hallitsijoiden eteen, eikä Jumala hylännyt häntä. On tekstejä, joissa Elian ihmeet nostetaan innostuneesti esille. On myös toisia tekstejä, joiden kirjoittaja ei ole ilmeisesti jaksanut innostua zeloksesta, joka voisi johtaa kansan kaduille. Joka vertailee näiden teosten sanomaa kirjoittamisaikojen reaalitodellisuuteen, oppii paljon. Kapinalliseksi ei tarvinnut julistautua. Riitti kun kokosi kansaa, ja kansan kokoajat näyttävät usein tehneen ihmeitä.. Mitä tämä merkitsee evankeliumitutkimukselle, on tuumimisen asia.

    Selvä asia on, että Jeesuksen juutalainen tausta korostuu. Ihmeiden on koko 1900-luvulla katsottu olevan kristologian ytimessä. Sille ytimelle löytyy vertailumateriaalia ihmeiden kohdalla huomattavasti helpommin juutalaisesta kuin kreikkalais-roomalaisesta maailmasta.