STI 7.10.1998 / Lehtori, TM. Liisa Korpinen

KUTSUTTU USKONNONOPETTAJAKSI

    - erään uskonnonopettajan ammattikuva ja elämänkaari


  •  Kuinka joku voi haluta uskonnonopettajaksi?

  •   Jumalan tiet ovat tutkimattomat!
    •   teologinen tiedekunta, opiskelijaseurakunta
    •   valmistuminen teologian kandidaatiksi 70-luvun alussa
    •   seurakuntalehtorin tutkinto
    •   auskultointi eli vuoden opetusharjoittelu Helsingin normaalilyseoissa
    •   valmis opettaja!


    Uskonnonopettajan määritelmä

      Syksyllä 1997 ilmestyi Arto Kallioniemen väitöskirja Uskonnonopettajien ammattikuva. Hän tarkoittaa tutkimuksessaan uskonnonopettajalla henkilöä, joka opettaa evankelisluterilaista uskontoa peruskoulun yläasteella tai lukiossa tai molemmissa.
      Uskonnonopettajaksi katsotaan myös henkilö, jonka aineyhdistelmään saattaa kuulua uskonnon lisäksi esimerkiksi historia, filosofia, elämänkatsomustieto, psykologia tai oppilaanohjaus.

      Itse opetan pelkästään uskontoa Helsingissä yläasteella ja lukiossa eli n.13-20-vuotiaille. Koulussamme on toinenkin uskonnonopettaja, joka kuitenkin opettaa ensisijaisesti psykologiaa sekä joitakin lukion uskonnonkursseja. Oppilasmäärä koulussa on noin 650, joista parikymmentä saa elämänkatsomustiedon opetusta. Lisäksi on joitakin ortodokseja, roomalaiskatolisia ja muslimeja, jotka saavat oman uskontokuntansa antamaa opetusta.


    Uskonnonopettajien koulutuksesta

      Normaalilyseoita perustettiin 1870-luvulla, ja niissä opettajiksi aikovat suorittivat opetusharjoittelun. Uskonnonopettajan teologiset opinnot ovat olleet aina 1970-luvun loppuun asti sisällöllisesti lähes samankaltaiset kuin muidenkin teologisia opintoja opiskelleiden.
      Aineenopettajakoulutus eli auskultointi suoritettiin vasta perustutkinnon jälkeen.

      Opettajankoulutus siirrettiin yliopistojen ja korkeakoulujen tehtäväksi 1970-luvulla. Vuosikymmenen lopussa uskonnonopettajien koulutus eriytyi omaksi koulutusohjelmakseen. Teologiseen tiedekuntaan perustettiin uskonnonopettajan tehtäviin valmistava koulutusohjelma. Opettajankoulutusohjelmassa suoritetaan rinnakkain teologian, kasvatustieteen ja mahdollisesti toisen opetettavan aineen opintoja ja ne sisältyvät itse tutkintoon.

      Tutkimusten mukaan uskonnonopettajien koulutuksen uudistuminen, mm pitkä koulutusaika on lisännyt opiskelijoiden suuntautuneisuutta alalle ja kutsumustietoisuutta opettajan ammattiin.


    Uskonnonopettajan ammattikuvan kehitys

      Koulu on syntynyt kirkon helmassa. Sen vuoksi on ymmärrettävää, että uskonnonopetuksella on alusta alkaen ollut keskeinen asema koulun ohjelmassa.

      Ammatin syntyminen ja kehittyminen ovat kiinteässä yhteydessä oppikouluun, sen syntyyn ja kehittymiseen.Yhteiskunnallisen kehityksen seurauksena 1840- ja 1850-luvuilla oppikoulunopettajan ammatti eriytyi papin ammatista siihen erikoistuneiden opettajien tehtäväksi.

      Mutta näihin päiviin asti ovat seurakuntien papit voineet opettaa kouluissa uskontoa. Tästäkö johtuu, että uskonnonopettajien ammattiroolia pidettiin vielä joitakin aikoja sitten kaksijakoisena: ulkoisen asemansa ja tehtävänsä perusteella uskonnonopettaja oli valtion tai kunnan viranhaltija, mutta samalla hän oli myös kirkon ja sen uskonelämän edustaja koulussa.


    ... ja muuttuminen viime vuosikymmeninä

      Ennen peruskoulu-uudistusta 1970-luvulla uskonnonopettajat opettivat oppikouluissa, joissa oppilasjoukko oli valikoitunutta. Peruskoulussa opettajat alkoivat opettaa koko ikäluokkaa.


    Oppilaat uskonnonopetuksessa

      Peruskoulu toi mukaan opetukseen siis koko ikäluokan ja se näkyi kaikkien oppiaineiden opetuksessa opettajien väsymisenä ja oppilaiden turhautumisena. Suuret heterogeeniset opetusryhmät, jollaisia edelleenkin on opetuksessa, eivät läheskään aina takaa parasta mahdollista tulosta.

      Oppilaiden erilaisuus suurkaupungissa ja maaseudulla? Omia kokemuksia minulla on helsinkiläisistä nuorista ja yhden pikkukaupungin nuorisosta, joista jälkimmäiset, ns hankalat oppilaat, haastoivat minut pohtimaan ammattiani ja kutsumustani. Sain halun tehdä juuri tätä työtä. Opettaa uskon ja elämän asioita nuorille, joiden elämä oli ja on täynnä miksi- kysymyksiä tai jotka eivät enää osaa edes kysyä.


    Kymmenen vuotta ja uusi alku

      Haasteet jäivät kuitenkin kymmeneksi vuodeksi taustalle, ja perhe sekä aivan erilaiset työtehtävät kutsuivat. Sitten tuli tarjous kuin taivaasta: 30 vuotta uskonnonopettajana palvellut jää eläkkeelle, hae paikkaa! Mitä lie liikkunut rehtorin päässä, kun hän suoralta kädeltä otti töihin lähes 50 -kymppisen, kymmenen vuotta koulumaailmasta pois olleen opettajan. Kun koulun johtokunnalta tuli vielä varmennus, oli kesä aikaa jännittää uutta alkua.


    Uskonnonopetuksen sisällöstä

      Uskonnonopetuksesta ja sen sisällöstä on keskusteltu tällä vuosisadalla enemmän kuin mistään muusta oppiaineesta. Uskonnonopetuksen erilaiset perustelut on klassisesti kiteytetty viiteen päätyyppiin:

        1. kasteopetusperustelu
        2. kulttuurihistoriallinen perustelu
        3. antropologinen perustelu; uskonnollisuus kuuluu täyteen ihmisyyteen
        4. yhteiskunnallinen perustelu, yhteiskuntakelpoisten kansalaisten kasvatus
        5. eettinen perustelu

      Nykypäivänä uskonnonopetus ja myös uskonnonopettaja , on nähty kulttuuriperinteen välittäjänä joka tutustuttaa oppilaat yhteiskunnan sivistysperintöön ja elämänkatsomukselliseen ajatteluun.Mikään ei estä ottamasta vanhaa kunnon katekismusta avuksi tähän opetukseen. Uskonnonopetuksen arvokasvatuspuolta korostetaan myös. Kasvaako nykynuorista arvoinvalideja?

      Yleistavoitteena opetussuunnitelmissa tällä hetkellä pidetään, että oppilas saavuttaa monipuolisen uskonnollisen ja katsomuksellisen yleissivistyksen.
      Tässä on opettajalla mahdollisuutensa!

      Opetuksen tunnustuksellisuudesta keskustellaan myös jatkuvasti.

      Käsitteelle on annettu erilaisia tulkintoja.
      Kolme tarkastelukulmaa:

        1. Juridinen eli oppilas saa sen uskontokunnan uskonnonopetusta, mihin hän kuuluu
        2. Pedagoginen eli kasvatetaan oppilas oman kotinsa (meillä suurin osa luterilaisia)uskonnolliseen traditioon
        3. Teologinen eli dogmaattista sitoutumista oppilaan uskonnolliseen taustaan.

      Tunnustuksellisuuden voidaan katsoa antavan uskonnonopetukselle lähtökohdan ja arvopohjan. Uskonnonopettajilla itsellään on hyvinkin erilaisia käsityksiä tunnustuksellisuudesta; osalla on hyvin dogmaattinen asenne siihen, osa tulkitsee sitä väljemmin.


    Mitä uskontotunneilla sitten oikein opetetaan?

      Kun nyt ajattelen omaa opetustani ja oppilaitani, voin todeta, että saan seitsemännelle luokalle hyvin erilaisia nuoria. Suurin osa kuuluu luterilaiseen kirkkoon, joukossa on kuitenkin aina muutama helluntailainen tai kirkkoon kuulumaton. Asenteet uskonnonopetusta kohtaan vaihtelevat eri ryhmillä melkoisesti.

      Yhteistä suurimmalle osalle on tietämättömyys oman kirkon perusopeista ja toiminnasta , Pyhästä kirjasta jne. Tai sitten hyvin omituisia tietoja, joita saadaan mm mediasta...

        1. luokalla opiskellaan Raamattua ja vieraita uskontoja. Olen ottanut nyt tehtäväkseni yrittää opettaa heitä käyttämään Raamattua, tietämään, mitä se sisältää, sillä missään muussa kurssissa tätä ei enää ehditä. Kun vieraita uskontoja opiskeltaessa huomataan, miten tärkeä uskon pyhä kirja on muissa uskonnoissa ,on helpompi saada oppilaat motivoitumaan.
        2. luokalla käydään läpi kristillisen kirkon 2000 vuotta niin pitkälle kuin ehditään. Joskus eläydytään omien vihkokirjoitelmien avulla kirkon ja kristittyjen elämään eri vuosisatoina. Yksi tavoitteeni on saada nuoret hahmottamaan kronologisesti kirkon historiaa, aikajana yms ( varsin vaikea tehtävä) ja huomaamaan, että historian tai monen muun oppiaineen tietoja voi hyvin käyttää hyväkseen uskonnontunnilla.
        3. luokalla opiskellaan suomalaisten uskonnollista elämää. Monet opettajat käyttävät 9-luokalla suuren osan eettisiin kysymyksiin. Useimmat oppilaat ovat kuitenkin juuri käyneet rippikoulun ja siellä pohtineet näitä kysymyksiä, niinpä annan niiden pulpahtaa esiin muun opetuksen lomassa niin kuin väistämättä käykin. Ysiluokkalaiset ovat tänä syksynä tehneet innolla projektitöitä itselleen jollakin tavalla tutuksi tulleesta kirkkorakennuksesta. Osa on tutkinut Suomessa vaikuttavia kirkkoja ja uskonnollisia liikkeitä. Joskus tutustutaan erilaisiin kirkon ja seurakunnan työmuotoihin tai käydään hautausmaalla tai Helsingin kirkoissa. Useimmille aivan vieraita paikkoja.


    Pakolliset ja syventävät kurssit

      Lukiossa on kolme pakollista uskonnonkurssia:

        1. Uskonto ja maailmankatsomus
        2. Kristinusko ja kristilliset kirkot
        3. Etiikan ja dogmatiikan kurssi

      Syventäviä kursseja on kaksi:

        • Maailmanuskontojen kurssi
        • Suomalaisten uskonnollisuus

        Lisäksi on mahdollisuus valita koulun tarjonnan mukaan vielä muitakin kursseja mm. historian ja uskonnon integroitu keskiajan kurssi sekä ihmissuhdekurssi

        Suomessa ollaan siitä etuoikeutetussa asemassa vielä, että kouluissa edelleenkin annetaan tunnustuksellista uskonnonopetusta, vaikka tuntimääriä on jatkuvasti vähennetty. Esimerkiksi Uudella mantereella ei tätä tapahdu. Vastaavasti siellä on sitten runsaasti kristillisiä kouluja, mm katolisia ja luterilaisia.

        Pelkällä uskonnonopetuksella ei nykyajan koulussa useinkaan pärjää. Uskonnonopettajina toimivien opettajien opetusvelvollisuus tulee vain harvoin täyteen pelkästään uskonnon tunneista. Niinpä on suositeltavaa opiskella myös jonkun muun oppiaineen pätevyys.

        Uskonnonopettajat kuuluvat yleensä Opetusalan Ammattijärjestöön ( OAJ) ja Suomen uskonnonopettajien liittoon, joka on perustettu 1930 -luvulla. Vuonna 1985 perustettu Uskonnonpedagoginen instituutti on uskontoa opettavien ammatillisen tukemisen ja kehittämisen keskus.


      Lopuksi

        Perinteisesti uskonnonopettajan ammattia on pidetty kutsumusammattina ja uskon, että edelleenkin useimmat uskonnonopettajat tekevät työtä kutsumuksesta.
        Joillekin ammatinvalinta on ollut selvä kutsu Jumalalta, rukousvastaus.
        Itse voin todeta, että Jumala on johdattanut, antanut työn, jota haluan tehdä.
        Tärkeätä jaksamisessani on oman hengellisen elämän säännöllinen hoitaminen.

      Palaute

  •  ,