STI 14.10.1998 / Martti Huhtinen, TM, FM

KUTSUTTU JULISTAMAAN JUMALAN SANAA


KUTSUJA JA KUTSUTTU

    Emme voi julistaa Jumalan sanaa ellei meillä ole Jumalan kutsua. Jesajan kirjassa Jes 6.8. Kutsuja, Jumala, kysyy: "Kenet minä lähetän, kuka menee meidän puolestamme ?" Hän saa Jesajalta vastauksen: "Katso, tässä olen, lähetä minut." - Jesaja, joka näin vastaa, on ollut Herransa edessä, kuten hän itse tunnustaa, ensin syntiinsä hukkuva mies, mahdoton Herran käyttöön. Jumalan käsissä hänestä on kuitenkin tullut sovitettu, puhdistettu ja armahdettu. Juuri tästä syystä Jesaja uskaltaa vastata: ..Tässä minä olen, lähetä minut." Näin sanoessaan Jesaja asettuu yksin kutsujan, Herran, hänen oman sanansa ja työnsä varaan.

    Voi sanoa, että kaikki Jumalan kutsumat julistajat ovat saaneet perustaltaan samanlaisen lähtökohdan julistustehtäväänsä. Se, mitä Herra on tehnyt heille itselleen ja se miten hän on heidät puhdistanut ja uudestisynnyttänyt, on lähettänyt heidät liikkeelle. UT:ssa Paavali palaa Kristuksen todistajana yhä uudelleen oman elämänsä tärkeimpään murroskohtaan, saamaansa "taivaalliseen näkyyn" : "Nouse ja seiso jaloillasi, sillä sitä varten olen minä sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt...minä pelastan sinut ...avaamaan heidän silmänsä että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö.." Apt 26.16-18. Damaskon tiellä kiinniotettu ja Jumalan työn murskaamana fariseus sai kutsun Jumalan uudistamaksi evankeliumin julistajaksi. Hän ei halunnut koskaan olla tätä näkyä tottelematta, se oli Kristukselta saatu. Tuohon tehtävänantoon oli kätketty Jumalan voima, ei vain häntä itseään, vaan koko maailmaa varten.

    Huolimatta edellä kuvatun tapauksen ainutkertaisuudesta, saamme tähän jatkumoon Kristukseen kastettuina ja uskonsuhteessa häneen elävinä liittää myös itsemme. Jumalan kansan perustava vihkimys Kristuksen papeiksi sekä evankeliumin esilläpitäjiksi ja julistajiksi on tapahtunut kasteessa. Kaste, usko ja siihen liittynyt päivittäinen parannus, on merkinnyt lähtökohtaa Kristuksen seuraamisessa. Rm 6.1-4. Esim. Luther viittaa tähän kirjeessään böömiläisille v. 1523 ja sanoo siinä yhteydessä pelkistäen: "Jos sanon sinua kristityksi, se tarkoittaa, että sanon sinua papiksi." (Holma: Hengellinen virka ja uskovien yleinen pappeus). Lutherin perustana on kastetun kutsumukseen liittyen Paavalin sana: "Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä veljet antamaan ruumiinne eläväksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi.." Rm 12.1.

    Luther sanoo: "..Sitä ei kukaan voi kieltää, että jokaisella kristityllä on Jumalan sana, että hän on Jumalan opettama sekä papiksi voitelema; kuten Kristus sanoo Jh 6.45: "He tulevat olemaan kaikki Jumalan opettamia ja Ps 45.8: "Jumala on voidellut sinut iloöljyllä enemmän kuin kaikki osaveljesi. ....nämä osaveljet ovat kristittyjä, Kristuksen veljiä, jotka hänen kanssaan ovat vihityt papeiksi, kuten Pietari 1 Pt 2.9. sanoo... Mutta jos niin on, että heillä on Jumalan sana ja ovat hänen voitelemansa, niin ovat he myös velvolliset sitä tunnustamaan, opettamaan ja levittämään, kuten Paavali sanoo 2 Kor 4.13: "Koska meillä on sama uskon Henki, sen tähden me myös puhumme.." Tässä Luther Paavalia argumentoiden lyhyesti tuo esiin evankeliumin julistamisen perustan ja oikeutuksen.

    Kristukseen liitettyinä olemme saaneet kukin oman erityisen kutsumuksemme, ja toimintanäkymme. Tässä armolahjoillakin on osuutensa. Mutta kuitenkin yhteistä meille kaikille on se, että Jumalan liikkeelle lähettäminä me haluamme pitää tarjolla evankeliumia, joka on meille kirkastunut. Tässä ainoana aseenamme on elävä ja toimiva Sana, jonka Herra on meille antanut ja josta hän on sanonut: "..Minun sanani, joka minun suustani lähtee, ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä on minulle otollista. Jes 55.11.

    Olen itse 1960-luvulla saanut Jumalalta kutsun uskovan kodin, 10-lapsisen perheen esikoisena. Epäröin lähteä papin tehtäviin papin poikana. En halunnut valita elämäntehtävääni liian itsestäänselvin ja ulkonaisin perustein, vaikka olinkin kokenut koskettavia siunauksia. Siksi lähdin opiskelemaan teologian ohella historiaa ja yhteiskuntatieteitä. Muutaman vuoden sisällä jouduin erittäin ankaraan uskonkriisiin. Näky jumalanvaltakunnan työstä tuntui peittyvän lopullisesti. Niin valitsin alkamani toisen opintoalan ja valmistuin historian ja yhteisk. tiedon opettajaksi aikuistyön palvelukseen. Tehtävä oli antoisa ja kehittäväkin. Mutta 15 vuoden kuluttua tuli uusi käännekohta. Jouduin uuteen sisäiseen ravisteluun. Tunnolla oli asioita, jotka painoivat. Jumala lähetti minut syvään ja luottamukselliseen sielunhoitosuhteeseen, jossa kohtasin väkevän ja armollisen Jumalan. Silloin uudistui näkyni julistaa Jumalan sanaa. Sain pappisvihkimyksen 1979. Jumala on ravinnut ja kasvattanut tässä tehtävässä, joka on kaikkine paineineenkin ollut mielekäs. Kaikkein syvintä mielekkyyttä olen tuntenut silloin kun olen saanut auttaa sisäisten painojen alla olevaa lähimmäistä syntien anteeksiantamuksen kautta osalliseksi Jumalan rauhasta.

MITÄ ON JULISTETTAVA

    Mooseksesta saakka Jumalan omat ovat saaneet Herralta sen, mitä tulee julistaa. Herra sanoi kerran Moosekselle: "Minä olen sinun suusi apuna ja opetan sinulle, mitä sinun on puhuttava." 2 Ms 4.12. Profeetta Jesaja sai Herralta kaiken sanottavansa. Herra sanoi: " Mene ja sano.." ! Joona sai yhden lauseen, jota hänen oli julistettava niiniveläisille. Koska se oli saatu Herralta, siinä oli syvä siunaus, syvempi kuin Joona itse aavisti. Kaiken profeetallisen julistamisen lähtökohtana on: "Näin sanoo Herra..minulle tuli Herran sana.." Muistamme, mitä tapahtui yläsalissa ensimmäisen pääsiäisen jälkeen: Jeesus tuli pelkäävien ja heikkouskoisten oppilaittensa keskelle. Heistä ei ollut minkäänlaisiksi maailman valloittajiksi eikä heillä ollut mitään sanomaa. Mutta Jeesus itse alkoi evankeliumista. Hän näytti heille kätensä ja kylkensä, heitä koskevan sovitusteon merkit, niissä oli evankeliumia. Sitten hän puhalsi heidän päälleen Pyhän Henkensä ja lähetti heidät julistamaan sitojina ja päästäjinä pääsiäisen ylösnousemussanomaa. Jh 20.19-23. Ylösnousseen kohdanneina opetuslapset käsittivät, mitä heidän tuli julistaa.

    Uuden testamentin verbi keryssein merkitsee sekä saarnaamista että julistamista. Siitä tulee myös sana keeryx, airut. Evankeliumin julistaja on airut, Kristuksen ylösnousemuksen ja sovitustyön julistaja. Hän ilmoittaa kuten antiikin ajan taistelusta palaava lähetti, että voitto on saatu, rauha on tehty ja vihollinen lyöty. (Lehtonen). Tämä voiton kuuluttaminen ja sen osallisuuteen kutsuminen tulee osuvasti esiin apostoli Paavalin sanoissa 2 Kor 5.19-20: "..Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa."

    Julistaja on sovituksen viran palveluksessa. Hän on airut, lähettiläs, joka ilmoittaa loppuun saakka suoritetusta maailmansovituksesta Golgatalla. Hän on yhtaikaa kehottaja, palvelija ja sielunhoitaja. Hänet on asetettu evankeliumin palvelijana tarjoamaan jokaiselle lahjaksi Kristuksen sovitustyötä. Julistettu evankeliumi rohkaisee jokaista astumaan esiin, tulemaan valoon ja vastaanottamaan lahja, joka on hänelle tarkoitettu - ettei Jumalan armo jäisi hänen kohdallaan turhaksi.

    Kirkkomme tunnustuskirjojen Augsburgin tunnustuksen julista saarnavirkaa koskevassa kohdassa sanotaan: "..Uskon saamista varten Jumala on asettanut saarnaviran ja antanut evankeliumin ja sakramentit. Näiden kuin välineiden kautta ikään hän antaa Pyhän Hengen, joka , missä ja milloin tahtoo, vaikuttaa uskon niissä, jotka kuulevat evankeliumia, joka opettaa, että meillä on armollinen Jumala.."

USKOLLISUUS LAIN JA EVANKELIUMIN JULISTAMISESSA

    Vanhahkojen kirkkojen sakaristojen seiniltä voit vielä tavoittaa julistajalle tarkoitetun huoneentaulun. Siitä voit lukea mm.: "Julista Sanaa lyhentämättömässä järjestyksessä niin että avaat tietämättömien silmät, herätät nukkuvan hänen väärästä varmuudestaan, riistät kerskurilta hänen valheverhonsa, nostat pois raskautettujen taakat, sillä Jumala tahtoo ettei kukaan hukkuisi.." - Tässä on sanottu julistukselle keskeistä, on välitettävä sanomaa pelastuksesta lakia ja evankeliumia esille tuoden.

    Oikea Jumalan sanan julistaminen välittää niin lakia kuin evankeliumiakin. Kumpikin niistä ovat Jumalan sanaa. Jesajan kautta kuultavaan yleiseen pelastuksen kutsuun Jes 1.18 sisältyy jo tämä kaksinaisuus: "Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra, vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi, vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi". Lähettäessään omansa julistamaan ylösnousemussanomaa (Jh 20) Jeesus kehotti omiaan sitomaan ja päästämään, ts tuomaan esiin lakia ja evankeliumia. Luukkaan evankeliumin lopussa Ylösnoussut antaa omilleen evankelistan mukaan tehtävän: "Parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista." Lk 24.47. - Ilman lain paljastavaa ja aukaisevaa työtä sydämessä ei evankeliumia etsitä eikä sitä voida käsittää. Ilman evankeliumin vapauttavaa julistusta ei synteihinsä sidottu löydä vapaata armoa.

    Tunnustuskirjojemme Augsb. tunn. puolustuksessa todetaan ihmisen luontaisesta sokeudesta sekä oikeasta lain ja evankeliumin tarpeellisuudesta mm.näin (katkelmia): " Niin kauan kuin näet ihmissydän on huolista vapaana, Jumalan vihaa ja tuomiota tuntemattomana, se voi kuvitella tahtovansa rakastaa Jumalaa, tahtovansa tehdä hyvää Jumalan tähden..".."Jos me näillä itsevalituilla teoillamme ansaitsemme syntien anteeksiantamuksen, mitä Kristuksella on tekemistä ?..."Suruttomien on helppo muodostaa itselleen haavekuvia rakkaudesta: Kuolemansyntiin syyllistynyt voi muka rakastaa Jumalaa yli kaiken. He eivät käsitä, mitä Jumalan viha ja tuomio on." ..."Ihmismieli Pyhää Henkeä vailla ollen kuitenkin joko suruttomana halveksii Jumalan tuomiota tai rangaistuksen käsillä ollen pakenee ja vihaa tuomitsevaa Jumalaa..."...Parannussaarna, jolla meidät osoitetaan syyllisiksi, saattaa todellisin ja vakavin kauhistuksin omattunnot pelkoon." - "On välttämätöntä että sydämet näihin kauhistuksiin taasen saavat lohdutuksen, ja näin käy, jos ne uskovat sen Kristuksen lupauksen, että meillä hänen tähtensä on syntien anteeksiantamus." - "Usko, joka lahjaksi ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen , ei aseta Jumalan vihaa vastaan omia ansioitamme tai omaa rakkauttamme, vaan välittäjämme ja sovittajamme Kristuksen. Tämä usko on todellista Kristuksen tuntemusta.."

USKOLLISUUS PROFEETALLISELLE SANALLE

    Julistajan sanoma voi olla joko sielullista, ihmiskeskeistä puhetta tai hän voi nöyrästi alistua toimimaan profeetallisen sanan tulkkina. Omaa aikaamme leimaa valitettavasti lisääntyvä laittomuus sekä luopuminen kuuliaisuudesta Jumalan sanaa kohtaan. Aika usein kuulemme puhuttavan "ihmisenmuotoisesta kirkosta" ja tavoitteesta puhua "ihmisenä ihmiselle". Mitä kaikkea tämä hämärä puhetapa sisältäneekin, on harhaan menneelle julistukselle oleellista irtoaminen Sanasta omien ajatusten mieltymysten, aatteiden tai tunteitten tulkiksi. Silloin kaikuu vain ihmisen ääni, se, mistä Paavali puhuu 1. ja 2. Timoteuskirjeissä kun hän kuvaa lihallista ihmistä ja hänen hedelmiään. (2 Tim.3.1-5).

    Vailla omakohtaista kiinnittymistä ristin evankeliumiin, julistaja ajautuu luopuneen ajan imuun, maailman luopuneisiin arvoihin irroten kohtalokkaasti Jumalan sanasta ja siitä, että hänen olisi tullut viedä kuulijansa osalliseksi Jeesuksen ristin sanomasta. Julistaja voi siirtyä jonkin, minkä tahansa ideologian innoittuneeksi puolestapuhujaksi ilman, että ihminen koskaan sai kohdata vanhurskasta ja armollista Jumalaa, jonka eteen julistuksen piti hänet saattaa. Julistuksemme keskus, ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus, jää sivuun. Muutama vuosi sitten arkkipiispamme valittelikin, että monissa kirkoissamme saarnataan Jeesuksesta ikään kuin poissaolevana henkilönä. Jeesusta ei päästetä evankeliumin julistuksen tietä keskelle sitä elämää, jota me elämme (vrt Ilm 3.20). Voidaan rientää parantamaan yhteiskunnallisia epäkohtia, mutta ydin ja kaiken uudistumisen lähtökohta, evankeliumi, ohitetaan. Omana opiskeluaikanani 1960-luvulla saivat monien helsinkiläisten kirkkojen sanankuulijat voimistella erityisesti marxilaisen lainsaarnan trapetseilla - kuulla kuten minäkin sain, väliin Jeesuksen sijaan Marxia ja Engelsiä.

    Tänään vaikuttavat ehkä toisenlaiset paineet. Millaiseen sokeuteen omanaikamme julistus voi langeta ? Tämänpuoleisten arvojen ahtaaksi yhteiskunnalliseksi tulkiksi, subjektiivisuuteen, jossa käyttövoimana ovat omat tunteet ja toiveet. Jumalan sanan arvovalta voidaan kieltää ja Sana hylätä julistuksen perussisältönä. Lain ja evankeliumin saarnasta voidaan ajautua löysään sielulliseen julistukseen, antinomistiseen ja vääristyneeseen evankeliumiin, tyyliin" kaikki pääsevät taivaaseen". Tällöin vaietaan Jumalan sanaan liittyvästä kutsusta parannukseen samalla ohitetaan evankeliumi, joka kuuluu Pyhän Hengen herättämille, itseensä meneville syntisille.

    Sielullinen julistus - jos sitä sanaa käytämme - on "vamman kepeää parantamista", valheellista synnin kohtaamista ja väärän rauhan vakuuttelua ilman, että synti olisi saanut sisimmässä tulla Jumalan sanalla tuomituksi. Jer 5.31, 6.13-14, 23.25. Jeremia kuvaa tällaisia julistajia ihmisinä, jotka itse valheen kietomina julistavat totuutena oman sydämensä kuvitelmia ja unelmia. Jer 23.25. Julistuksen käyttövoimana on itsekeskeisyys ja sielullinen paisuminen sekä henkilökohtainen voitonpyynti. Jer 14.13. Vastaavasti Paavali puhuu niistä, jotka "myyskentelevät" l. väärentävät Jumalan sanaa toiseksi kuin mitä se on. 2 Kor 2.17. Sananmukaisesti tuo ajatuskuva nousee torikaupan piiristä, missä aitoon viiniin voidaan salassa sekoittaa vettä ja kuitenkin ollaan markkinoimassa muka aitoa tuotetta.

    Jumalan sanasta irronnut julistus on laittomuuden seuralainen. Rationalistinen järkeisusko, skeptismi ja oman kunnian tavoittelu pyrkivät aikanamme ottamaan Jumalan sanalta sille kuuluvan arvovallan. Oman aikamme ihmiset - teologitkin - ovat voineet vähin erin ajautua agnostisuuden ja naturalistismin tämänpuoleisuuteen. Kaiken navaksi on tullut ihminen itse. Yhä vähemmän annetaan sijaa uskon salaisuudelle ja ihmisen vastuulle Jumalan edessä, synnin todellisuudelle ja kadottavuudelle tai vapauttavalle armolle. Mutta suljettu tämänpuoleisuus ahdistaa ja vie epätoivoon. Se ajaa ihmisiä syvään juurettomuuteen ja elämän tarkoituksen häviämiseen. Eräs opiskelijatyttö kirjoitti HS:ssa oman elämänsä tunnosta: "Tunnen olevani linja autossa, joka heittelehtii vuoristotiellä, mutta ratin takana ei istu kukaan".

    Luopuneen ja kapinallisen maailmanselityksen keskelle kätkeytyy Jumalan kadottamisen seurauksena paljon hoitamatonta ja kohtaamatonta syyllisyyttä ja ihmisen hätää kuoleman edessä. Tätä Paavali kuvaa Room. 2. luvussa hoitamattomaan syntiin liittyvänä tuskana ja ahdistuksena. Rakkauteen ja hyväksymiseen kehottaminen jää tällaisissa olosuhteissa pelkäksi ihmislaiksi ellei perustaa, ristin evankeliumia kirkasteta painojen alla kipuilevalle ihmiselle.

    Paavali kohtasi tällaista epäuskoa ja valheellisuutta jo omana aikanaan. Hänen esiinnostamansa kuva kutsumukselleen uskollisesta Jumalan sanan julistajasta 2 Kor 4.1-5 on mitä ajankohtaisin. Hän sanoo: "Sen tähden kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu, vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä. Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat, niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva. Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden." 2 Kor 4.1-5.

    Edellä on syvästi kuvattu totuuteen ankkuroituvaa julistusta sekä julistajan selkeätä identiteettiä, joka saa voimansa Kristuksesta. Paavali kieltäytyy houkutuksista, jotka liittyvät ajan paineeseen muuttaa saatu ristin evankeliumi toisenlaiseksi, ihmisten korvasyyhyn l. mielihalun mukaiseksi 2 Tim. 4.3. Paavali ei halua tulla toisenlaisen evankeliumin välikappaleeksi. Hän ei halua julistaa itseään - kuten ihminen meissä pyrkii - ei mahdollisia tunteitaan, vihaansa, agressioitaan, katkeruuttaan ehkä väärinymmärrettynä Paavalina, yksinäisyyttään, hellyydenkipeyttään, ongelmiaan, myötätunnon tai kunniannälkäänsä, joihin kaikkiin julistaja voimme kääriytyä. Päinvastoin - Hän haluaa julkituoda totuuden siten että synti ihmisessä joutuu Jumalan eteen tuomiolle. Vasta ihmisen oman sokeuden paljastuminen tuo Kristuksen valmistaman lahjavanhurskauden ja armon lain riisumalle välttämättömäksi. Näin toimii julistuksessa Jumalan sana kaksiteräisenä miekkana, lakina ja evankeliumina. Tätä kuulemamme julistajan huoneentaulu kuvaa, samoin Hepr. 4.12: "..Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija."

    Luther ylistää rehevin sanoin sitä julistajaa, joka on uskollinen profeetalliselle sanalle ja toimii sen palvelijana: kirjasessaan "Seurakunnan oikeudesta ja vallasta arvostella kaikkea oppia sekä kutsua, ottaa ja erottaa opettajia" näin: "Mutta joka käy ovesta sisään, hän on lammasten paimen, hänelle ovenvartija avaa ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä". Ovenvartija on tässä saarnaaja, joka opettaa lakia oikein, nimittäin että se vain on olemassa näyttääkseen meille, mitä istutusta olemme ja kuinka myrkyllisiä käärmeitä me olemme ja että lain teot eivät voi meitä auttaa, mutta ne on kuitenkin tehtävä. Sitten julistaja avaa (oven) paimenelle, toisin sanoen Herralle Kristukselle ja antaa hänen yksin kaita lampaita, sillä hänen virkansa on nyt toimitettu, mikä pitikin toimittaa. Hän on ilmaissut sydämelle sen synnin ja on sen paiskannut maahan. Silloin tulee Kristus ja tekee hänestä karitsan, kaitsee häntä evankeliumilla ja sanoo hänelle, miten hänen tulee menetellä saadakseen jälleen iloisen sydämen, joka lailla oli kokonaan murehdutettu ja tehty mitättömäksi. Tätä ääntä kuulee sitten karitsa mielellään, seuraa häntä ja on pulskalla laitumella ja tuntee paimenen äänen., mutta vieraan ääntä hän ei kuule eikä myös häntä seuraa. Sillä niin pian kun hänelle saarnataan teoista, hän pelästyy eikä hänen sydämensä voi ilolla ottaa sitä vastaan - hän tietää kyllä ettei mitään lain teoilla aikaansaada...mutta kun evankeliumi tulee, paimenen ääni, joka sanoo: Jumala on maailmalle antanut ainosyntyisen Poikansa, että ei kukaan, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän - silloin ilostuu sydän, tuo käy sydänpohjiin ja maistuu erinomaiselta ja silloin on karitsa oikealla laitumella."

    Norjalainen piispa Utnem tiivistää Jumalan sanan mukaisen terveen julistuksen seuraaviin ydinkohtiin, jotka allekirjoitan:

    • Meidän tulee julistaa Kristusta, ei ihmisviisaudella, vaan ristiinnaulittuna kurjia ja sokeita varten
    • On julistettava Kristusta itse ristin alaisena ja sen voimasta osallisena
    • Julistaja ei väärennä saamaansa Sanaa
    • Sanomastamme tulee säteillä Jumalan kirkkaus
    • Emme vain puhu, vaan me julistamme syntien anteeksiantamusta
    • Emme pelkästään puhu uudestisyntymisestä, vaan julistamme Sanaa, joka uudestisynnyttää
    • Tunkeudumme perkeleen herruuteen Kristukselta saamallamme väkevyydellä
    • Ajamme Jumalan sanan auran kuulijoitten sydämiin niin että he joko löytävät elämän tai joutuvat kadotukseen.
    • Heitämme Jumalan valtakunnan nuotan hukkuvalle
    • Julistamme, koska valtuuttajamme on Kristus
JULISTAJAN VASTUU

    Paavali kirjoittaa paimenena toimivalle Timoteukselle: "Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta: Saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita ja kehoita kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella, sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia.." 2 Tim 4.1-4. Toisessa kohtaa 1. Tim. 4.16: jälleen: "Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä. Sillä jos sen teet, olet pelastava itsesi, että ne, jotka sinua kuulevat."

    Valvomiseen liittyy pysyminen Jumalan edessä avoimella tunnolla, tietoisena julistajan vastuusta Jumalalle. Paavalinkin on kilvoiteltava pysyäkseen loukkaamattomalla tunnolla Jumalan ja ihmisten edessä, "kuritettava (synnin) ruumistaan". Tähän liittyy "itsensä koetteleminen" l. asettuminen totuuden sanan tutkittavaksi. Sanan miekan käyttäjän tulee itse haavoittua miekasta, jota hän käyttää seurakunnassa. Haavoittuneella sananjulistajalla tulee olla myös hengellinen lähimmäinen, veli tai sisar Kristuksessa, joka voi julistaa hänelle itselleen evankeliumia ja hoitaa hänen sieluaan.

    Herramme asialla saamme julistajina olla rohkeita, sisäisesti vapaita, mahdollisimman selkeän identiteetin ihmisiä. Silti, ilman ristiriitaa edelliseen, voimme opetuksemme arvioimiseksi suostua nöyrästi seurakunnan terveen arvostelun kohteeksi - UT:n seurakuntaelämässä tämä oli käytäntöä, tosin meidän aikanamme Raamatusta vieraantumisen tähden harvinaista.1 Kor 14.29.

    Jos valvot opetustasi, sanoo Paavali, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat. 1 Tim 4.15. Tässä on tuotu esiin hätkähdyttävä vastuu: Kuulijat voivat sanamme kautta joko pelastua tai tulla iankaikkisesti petetyiksi. Tämä on myös aikamme kirkossa sisäisen luopumuksen tähden mitä vakavin asia.. Rehellinen julistaja joutuu kysymään itseltään: Olenko valmistamassa ihmisiä suruttomina kadotukseen vai kutsunko heitä totuuden ja armon sanalla synneistään parannukseen ja Kristuksen turviin ? Emme turhaan puhu siitä vastuusta, mihin kirkkomme pappisvihkimyksessä, aiemmin valassa ja nykyään lupauksessa sitoudutaan ( ote pappislupauksesta): "Minä NN lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä , että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evank. luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sana ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan..."

    Erityisesti tänään, kirkkomme sisäisen luopumuksen aikana, joudumme kysymään, kenen joukossa seison. Jumalan sanan julistaminen rehellisesti ja oikein tuo vääjäämättä myös tänä aikana jokaiselle Kristuksen tunnustajalle ristin - kuitenkin pyhän ja itse asiassa välttämättömän. Sitä kaikki syntiset pyhät ovat kantaneet. Ja kuten oikeasta rististä tiedämme, se itse asiassa osoittautuu siunaukseksi niin kantajille kuin niille, joiden keskellä sitä kannetaan. Risti vie lähelle Jeesusta. Hän on luvannut tunnustaa tunnustajansa kerran Isän edessä.