Pekka Huhtinen / STI 11.11.1998

Kutsuttu lähetystyöntekijäksi


1. Johdanto

 

    Lähetystyöntekijällä olemme vanhastaan tarkoittaneet ihmistä, joka pakkaa hyntteensä ja lähtee yleensä jonnekin hyvin kauas julistamaan evankeliumia. Perinteisesti olemme puhuneet pakanalähetyksestä. Apostoli Paavalinkin tunnemme erityisesti pakanain apostolina. Tästä ovat sittemmin muotoutunut käsitteet ulko- ja sisälähetys. Kuten maailmanlaajasti on tunnettua, lähetyskentät eivät sijaitse enää jossakin kaukana, vaan aivan omassa jälkikristillisessä ympäristössämmekin, jopa perhepiirissämme.


 

2. Ensimmäinen kutsuni

    Ensimmäisen kutsun lähetystyöntekijäksi sain jo omassa kastetilaisuudessani, kun kaste- ja lähetyskäsky luettiin ja kuulin sen ensi kerran. Jokainen kastetilaisuus on yhä muistutus lähetystyöstä, tehdystä ja tekemättömästä. Tämä piirre korostuu merkillisellä tavalla käytännön lähetystyössä: kasteen hetkeen kulminoituu evankeliumin julistaminen ja henkilökohtainen kutsu. Joka on tutustunut lähetystyön kuvioihin sellaisella kentällä, missä kastettuja on parhaimpanakin vuotena alle kymmenen, tietänee, mitä tarkoitan.


 

3. Tottakai lähetystyö, mutta huoltojoukoissa

    Totta lienee se, että enemmän on harrasta rukousta toisen lähtemisen puolesta, kuin rukousta ja anomista, että voisi itseä lähteä. Itsekin kuuluin lähinnä noihin ensiksi mainittuihin esirukoilijoihin. Lähetystyö oli kirkollinen itsestäänselvyys. Lähetystyölle kannettuihin kolehteihin oli mielekästä antaa panoksensa. Seurusteluaikana jopa sivusimme nykyisen vaimoni kanssa mahdollisuutta lähteä itsekin lähetystyöhön, mutta sitten se pohdinta unohtui tai jäi ainakin kauaksi takavasemmalle. Merkillisesti kuitenkin Jumala johdatti asioita meidän tietämättämme.


 

4. "Mikä teitä estäisi lähtemästä lähetystyöhön?"

    Nelisen vuotta pappina toimittuani ja vaimoni hoidellessa lähetystyöstä vastaavan seurakuntalehtorin sijaisuutta, kohtasimme yllättävän "tykityksen", joka osui suoraan sisimpäämme. Useat uskovat sukulaiset ja ystävät toisistaan tietämättä, muutaman kuukauden sisällä, tekivät meille kysymyksen: "Mikä teitä estäisi lähtemästä lähetystyöhön?"

    Meille ei oltu suotu vielä lapsia. Olimme itseasiassa kokeneet vakavia koettelemuksia noihin asioihin liittyen. Ehkäpä tämä tilanne kirvoitti läheisemme em. kysymyksen tekemiseen. Tästä alkoi omakohtainen kamppailumme ja prosessi, joka erittäin hankalien välivaiheiden ja useiden vastoinkäymisten jälkeen lennätti meidät lopulta Japaniin. Me emme valinneet kenttäämme, vaan se valittiin puolestamme. - Helppo valinta!


 

5. Kuka minä olen?

    Väitän, että hengellisessä työssä olevan yksi välttämättömimmistä ja vaikeimmista kohtaamisista tapahtuu erittäin lähellä: joudumme kasvokkain itsemme kanssa. Kaukana omasta kulttuuristaan ja turvallisesta asuinympäristöstään itsensä kohtaaminen on vieläkin vaativampi tapaus. Se koskettaa syvästi myös omaa jumalasuhdetta. On pakko ollut tehdä selväksi, missä oma osuuteni jumalanvaltakunnan työssä alkaa ja loppuu. Kumiukkokaan en ole, vaan luotu ajattelemaan ja toimimaan. Yritys ja erehdys on väistämätön kombinaatio toimivan kristityn kutsumuksessa, eikä vähiten sen, joka ryhtyy lähetystyöntekijäksi. "Itsekkäästi" on ensin itse omistettava evankeliumi. Em. prosessista ja evankeliumista avautuvat ikkunat kauas ja laajalle kaikkivaltiaan, pyhän Jumalan mahdollisuuksiin.


 

6. "Älä siis häpeä todistusta Herrastamme"

    Paavali tunsi tarkoin lähetin kiusaukset neuvoessaan Timoteusta: "Älä siis häpeä todistusta Herrastamme." (2 Tim 1:8). Tämä ei toki ole vain "ulkolähetin" kiusaus, vaan tämä kiusaus on jokaisen kristityn, seurakunnan työntekijän, jokaisen papin ja piispan kiusaus. Herramme häpeämisestä koituvat juuri ikävimmät seuraukset kirkon elämässä. Käytännössähän tämä merkitsee Jumalan sanan halveksimista, ajan hengen kosiskelua, ihmisten mielistelyä, orjuutta.

    Muistan, kuinka eräs lähetystyössä ollut pappisystäväni totesi kerran, että on se kumma, kuinka Suomeen palattua on tullut paljon laiskemmaksi ja häveliäämmäksi ottamaan esiin uskonasioita ja todistamaan Jeesuksesta. Tänä aikana, jolloin ei-kristittyjen pakolaisten määrä kasvaa jatkuvasti lähettyvillämme, on ikävä kyllä jouduttu toteamaan, kuinka useat lähetystyössä olleet, joilla pitäisi olla tieto taito, ovat merkillisen innottomia lähestymään ei-kristittyjä kotimaassamme. Syyt ovat tietenkin monet: Ehkä loppuunpalaminen. Ehkäpä lähetysjärjestöissä ei ole todellisesti vieläkään sisäistetty sitä, että lähetystyö tapahtuu myös keskellämme. Lähetystyötä vaivannee kauaksi lähtemisen harha. Kotimaahan palaavilla läheteillä ei näytä olevan useinkaan edes työpaikkaa. Vakavin ja uusin, mutta ei vähäisin syy on teologinen; Kristuksen ainutlaatuisuus on hämärtynyt. Tähän liittyen on uudessa "Koko kirkon missio" -mietinnössä (made by kirkon lähetystyön kehittämistmk) aika lailla hämäryyttä!


 

7. Jumalan lähetys mutta ihmisten välityksellä

    Missio Dei -käsite on nostettu lähetysteologiassa esille, jotta muistettaisiin, että varsinaisen lähetystyön tekee Isä Jumala, Poika ja Pyhä Henki. Tämä on hyvä ja välttämätön korostus, kunhan muistamme samalla myös sen, että Kristus kutsui ihmiset tekemään lähetystyötä. Siksi saan olla varma kutsumuksestani. Juuri minuakin tarvitaan.Lähetystyö on sittenkin paljon kiinni myös ihmisistä - todistajista!