STI 6.10.1999  /  Raimo Mäkelä

Voisiko Johanneksen ilmestyksellä olla aito sanoma meille?

Mikä on "ilmestys"?

    Alkukielellään kreikaksi Johanneksen ilmestys on Apokalypsis Iooannuu.
    Apokalypsis tulee yhdyssanasta apo-kalyptoo 'nostan peitteen pois', 'paljastan', 'ilmaisen, ilmoitan'.
    'Ilmestys' ei ainakaan yksiselitteisesti ole sanan paras suomennos tässä yhteydessä, sillä ei ole kysymys yksinomaan Johanneksen näyistä eli hänen teoksensa muodosta vaan ennen kaikkea hänen saamastaan Jumalan ilmoituksesta eli teoksen sisällöstä.
    Niinpä apokalypsis onkin monissa eurooppalaisissa kielissä käännetty 'ilmoitukseksi', esim. latinan, ranskan ja englannin revelatio(n), saksan Offenbarung, ruotsin uppenbarelse. Johanneksen saamat ilmestykset eli näyt ovat nimenomaan Jumalan antama ilmoitus.

    Ilm esittäytyy itse "ilmestykseksi" (1:1), "ennussanoiksi" (KR 1992) eli "profetiaksi" (KR 1938; 1:3; 19:10; 22:9-10, 18-19) ja kirjeeksi (1:4).

Onko Johanneksen ilmestys juutalaista apokalyptiikkaa?

    Ilm:n kirjallisuudenlaji voidaan siis mieltää kolmeksi. Teos voi olla apokalypsi eli ilmestys (1:1), profetia vanhatestamentillisessa merkityksessä (1:3) ja kirje (1:4). Kaikilla näillä oli aikanaan oma ilmaisullinen tyylinsä.

    Apokalypsi on myöhäisjuutalainen ja varhaiskristillinen kirjallisuudenlaji, joka syntyi juutalaisuudessa 200-luvulla eKr ja jatkui 100-luvulle jKr. Siihen luetaan sekä tietyt Raamatun tekstit että monia Raamatun ulkopuolisia kirjoituksia. Arviointiperusteista ei tosin ole täyttä yksimielisyyttä. Apokalyptiikkaa katsotaan kuitenkin aika yleisesti olevan mm. seuraavien tekstien:

    1. Vanhassa testamentissa Dan; Hes 40-48; Sak 9-14; Jes 13; 24-27; 33; Joel; Ps 2;
    2. Uudessa testamentissa Mark 13; Matt 24; Luuk 21; 1 Kor 15:20-28; 1 Tess 4:13-18; 2 Tess 2:1-12; Ilm;
    3. juutalaisuudessa mm. etiopialainen Henokin kirja (viimeistään 3. esikristilliseltä vuosisadalta), syyrialainen Barukin ilmestys, 4 Esra, Mooseksen taivaaseenastuminen, kreikkalainen Henokin kirja ja Abrahamin ilmestys;
    4. essealaisuudessa eräät Qumranista löydetyt kirjoitukset ja
    5. varhaiskristillisyydessä osa Hermaan paimenesta, egyptiläis-koptilainen (gnostilainen?) Pietarin apokalypsi ja Paavalin apokalypsi.

    Apokalypsille ovat luonteenomaisia mm. seuraavat seikat:

    1. Enkeli oli paljastanut kirjoittajalle taivaallisia salaisuuksia.
    2. Välineinä ovat erityisesti näyt, kuuloilmiöit, taivaalliset keskustelut, käynnit taivaassa ja helvetissä, vertauskuvat.
    3. Apokalypsin vastaanottaja ja kirjoittaja ei käyttänyt omaa nimeään vaan jonkun juutalaisen suurmiehen, kuten esim. Aadamin, Mooseksen tai Henokin.
    4. Näin hän halusi sijoittua menneisyyteen ja sieltä käsin kuvata omaa aikaansa ja pian tapahtuvaa Jumalan valtakunnan ilmestymistä.
    5. Apokalypsin käsitys maailmantapahtumisesta oli jyrkän kaksijakoinen: toisaalla on nykyinen syntinen, Jumalaa vastaan kapinoiva ja Jumala kansaa vainoava maailma, toisaalla tuleva maailma, Jumalan valtakunta, joka koittaa Jumalan puuttuessa radikaalisti maailman kulkuun.
    6. Apokalypsi asettaa Israelin aikansa maailmanpolitiikan kokonaiskehykseen.
    7. Koko Israel kansakuntana ei enää pelastu vaan ainoastaan valitut ja Jumalan puolelle tietoisen ratkaisun tehneet.

    Ilm muistuttaa monin tavoin juutalaista apokalyptiikkaa. Enkelit välittävät sen sanoman. Se sisältää paljon vertauskuvia. Ilm esittää nykyisen ja tulevan maailman toistensa vastakohtina ja odottaa pian tapahtuvaa vapautusta.

    Silti Ilm poikkeaa ratkaisevasti apokalyptisesta kirjallisuudesta:

    1. Johannes - kuten lähes 600 vuotta ennen häntä Daniel - kirjoittaa omalla nimellään tietyssä paikasaa ilmoitettuna aikana apostolin valtuutuksella (1:1, 4, 9; 22:8), ei pseudonyymisesti johonkuhun menneisyyden suurhahmoon (esim. Henokiin, Abrahamiin, Moosekseen, Esraan) naamioituen ja
    2. Jeesuksen käskyn perusteella (1:19),
    3. keskittyy myyttisen menneisyyden sijasta tulkitsemaan omaa aikaansa ja
    4. tulevaisuutta, nimenomaan loppua, joka tulee pian, ja
    5. ennen kaikkea Jeesukseen,
    6. johon myös kaikki lukuisat VT:n lainaukset kohdistetaan,
    7. luvaten oikeudenmukaisuuden voittavan vainojen jälkeen,
    8. sinetöimättä kirjan sisältöä (22:10), joka jää kaikkien heti omaksuttavaksi ja lohdutukseksi
    9. esittäen yhtenäisesti ja järjestelmällisesti koko maailmantapahtumisen kehityskulun loppuun saakka, joskaan ei suoraviivaisesti vaan rytmisesti ja spiraalinomaisesti edeten.

    Ilm:n kirjallisuudenlaji on siis eräänlainen profetian ja apokalypsin yhdistelmä, jollaisia on mm. Danielin, Jesajan ja Sakarjan kirjassa ja Jeesuksen lopunaikaa koskevassa puheessa (Matt 24, Mark 13, Luuk 21). Samalla Ilm on kiertokirje Vähän-Aasian seitsemälle seurakunnalle.

    Johannes on saanut erityisen innoituksen ja ilmoituksen Pyhältä Hengeltä ja Jeesukselta (1:10-19. 1:4; 3:1; 4:5: Jumalan seitsemän henkeä = Pyhä Henki, Jumalan täyteys ja kaikkialla läsnäolo; 5:6: Karitsan seitsemän silmää ovat Jumalan seitsemän henkeä Jes 11:1-2: Vesa ja Herran "seitsenhaarainen" Henki; Sak 3:8-9 + 4:10: Vesa ja Herran seitsemän silmää). Innoitus on kaikille uskoville yhteinen ja siten jatkuvaa, ilmoitus rajoittuu Jumalan valitsemiin ja valtuuttamiin profeettoihin ja apostoleihin eli Raamattuun ja on päättynyt heidän mukanaan / sen mukana.

    Johannes sai tietää, mitä taivaassa tapahtuu/on tapahtunut (vrt. Paavali 2 Kor 12:1-11). Välittäjänä olivat enkeli (10:10-11; 17:1, 7; 21:9-10; 22:1), näkeminen ( esim.4:1; 5:1-2; 6:1-2, 8 ym.) ja kuuleminen (5:11; 6:6; 8:13 ym.). Johannes tempautui useasti myös itse mukaan näkemiinsä tuleviin tapahtumiin (10:10; 13:1; 17:1; 19:20; 21:10). Nämä kokemukset pukeutuvat paljolti VT:n profetioihin ja muihin ilmauksiin.

    Jeesuksen ajan juutalaiset tunsivat apokalyptisia ajatuksia. Jeesuskin puhui samoista asioista samoin tutuin käsittein erityisesti kuvatessaan omaa paluutaan suuressa eskatologisessa saarnassaan, jonka kaikki synoptikot välittävät (Matt 24; Mark 13; Luuk 21). Jeesuksen paluu olikin ratkaiseva uusi asia, jota juutalaisuudessa ei tunnettu eikä tunnustettu. Mielenkiintoista on, ettei Johanneksen evankeliumi kerro tätä eskatologista puhetta, mutta sen sijaan Johanneksen ilmestys sisältää paljon yhtymäkohtia siihen sekä asiallisesti että käsitteellisesti. Esim. Nestlen & Alandin toimittamassa UT:n kreikankielisessä laitoksessa niitä esitetään Matt 24:n ja Ilm:n välillä 11.

    Juutalaista ilmestyskirjallisuutta tunsi tietysti myös Johannes, tämän apokalypsin saaja. Näillä onkin ulkoisia liittymäkohtia mutta myös selviä ja ratkaisevia eroja. Muodoltaan Ilm on kuin juutalaista apokalyptiikkaa, sisällöltään ei. Johannes sai sarjan tiettyjä näkyjä, jotka hän kenties myöhemmin saneli jollekulle tai kirjoitti itse muistiin.

Johanneksen ilmestyksen spiraalimainen rakenne

(GŸnther Bornkamm 1931, Volker Gäckle 1999)

1:1-20: "- - mitä oli":
Kirjan johdanto (1:1-8) ja näky Jeesuksesta (1:9-20)
2:1-3:22: "- - mitä on":
Lähetekirjelmät seitsemälle seurakunnalle
4:1-22:5: "- - mitä on oleva":
4:1-5:4:
Näky valtaistuimesta ja kirjakääröstä
Ennakointi Tapahtuma Lopputulos
6:3-8:
2.-4. sinetin ilmaisema tuomio
8:1-11:19:
merkkisoittojen ilmaisema tuomio
15:1-16:21:
maljojen ilmaisema tuomio
6:9-11:
seurakunnan vaino
(5. sinetti)
Ilm 6:12-17:
maailman tuho
(6. sinetti)
7:1-17:
täyttymys
12:1-13:18:
Jumalaa vastustavan vallan nousu (lohikäärme & peto)
14:1-20:
Jeesuksen tuleminen tuomariksi
20:1-22:5
tuhatvuotinen valtakunta,
maailman tuomio, uusi Jerusalem, uusi taivas, uusi maa
17:1-18:24:
Jumalaa vastustavan vallan tuoho
(Babylonin portto)
19:1-21:
Jeesuksen tuleminen tuomariksi
tuhatvuotinen valtakunta,
maailman tuomio, uusi Jerusalem, uusi taivas, uusi maa
22:6-21: Kirjan päätös
Johanneksen ilmestyksen ja Danielin kirjan suhde

Danielin kirjalla ja Ilm:lla on Nestlen & Alandin mukaan 85 liittymäkohtaa, mm. seuraavat:

Ilm Daniel
Ilm 1:1,19 Dan 2:28-29, 45: mitä on tapahtuva
Ilm 1:7 Dan 7:13: hän joka tulee pilvissä, Jeesus (J)
Ilm 1:13 Dan 7:13; 10:5-6: Ihmisen Pojan (IP)kaltainen
Ilm 1:14 Dan 7:9; 10:6: valkea tukka, tuliset silmät
Ilm 1:17 Dan 8:18; 10:15-19: vaipuminen IP/J:n jalkojen juureen
Ilm 1:20 Dan 2:28-29, 45: salaisuuksien paljastaminen
Ilm 2:10 Dan 1:12, 14: kymmenen päivän määräaika
Ilm 2:18 Dan 10:6: IP/J:n pronssilta välkehtivät jalat
Ilm 3:5 Dan 12:1: nimet (elämän) kirjassa
Ilm 4:1 Dan 2:29, 45: mitä on tapahtuva
Ilm 4:9 Dan 6:27; 12:7; 4:31: Jumalan kaikkivaltius
Ilm 5:11 Dan 7:10: enkelit Jumalan valtaistuimen edessä
Ilm 7:1 Dan 7:2: neljä tuulta
Ilm 7:14 Dan 12:1: pääsy suuresta ahdingosta
Ilm 8:10 Dan 8:10: taivaalta putoava palava tähti
Ilm 9:20 Dan 5:4, 23: epäjumalien (kuvien) palveleminen
Ilm 10:4 Dan 8:26; 12:4, 9: salaisuuden sinetöiminen
Ilm 10:5 Dan 12:7: veden päällä seisova enkeli
Ilm 10:7 Dan 9:6, 10: profeetat Herran palvelijoita
Ilm 10:11 Dan 3:4; 7:14: sanoma maailman kansoille
Ilm 11:2 Dan 7:25; 12:7: kolme ja puoli aikaa
Ilm 11:7 Dan 7:3, 7, 21: peto taistelee pyhiä vastaan
Ilm 11:13 Dan 2:20: Jumalan kunnioittaminen
Ilm 11:15 Dan 2:44; 7:14, 27: Jumalan ikuinen kuninkuus
Ilm 11:18 Dan 9:6, 10: profeetat Jumalan palvelijoita
Ilm 12:3 Dan 7:7: kymmensarvinen peto/lohikäärme
Ilm 12:4 Dan 8:10: Jumalaa uhmaava vastustaja
Ilm 12:7 Dan 10:13, 21; 12:1: Mikael
Ilm 12:8 Dan 2:35: tappion kärsivä vastustaja
Ilm 12:14 Dan 7:25; 12:7: kolme ja puoli aikaa
Ilm 13:1 Dan 7:3, 7: merestä nouseva peto
Ilm 13:2 Dan 7:4-6: peto kuin leopardi, karhu ja leijona
Ilm 13:5 Dan 7:8, 11, 25; 11:36: peto herjaa Jumalaa
Ilm 13:7 Dan 7:21: peto taistelee pyhiä vastaan
Ilm 13:15 Dan 3:5-6: kuvan kumartaminen
Ilm 14:8 Dan 4:27: suuri Babylon
Ilm 14:14 Dan 7:13; 10:16: Ihmisen Pojan kaltainen
Ilm 16:11 Dan 2:19-20: taivaan Jumalan kiittäminen/herjaaminen
Ilm 16:18 Dan 12:1: ennen kokematon ahdistus
Ilm 16:19 Dan 4:27: suuri Babylon
Ilm 17:3 Dan 7:7: herjaava kymmensarvinen peto
Ilm 17:5 Dan 4:27:suuri Babylon
Ilm 17:8 Dan 7:3: merestä/syvyydestä nouseva peto
Ilm 17:12 Dan 7:20, 24: kymmenen sarvea = kymmenen kuningasta
Ilm 17:14 Dan 2:47: Jumala kuninkaiden/herrojen Herra
Ilm 18:2 Dan 4:27: suuri Babylon
Ilm 18:10 Dan 4:27:suuri Babylon
Ilm 18:21 Dan 4:27: suuri Babylon
Ilm 19:6 Dan 10:6: suuri pauhu
Ilm 19:12 Dan 10:6: tuliset silmät
Ilm 19:16 Dan 2:47: kuninkaiden/herrojen Herra
Ilm 19:20 Dan 7:11, 26: pedon tuhoaminen
Ilm 20:4 Dan 7:9, 22, 27: pyhät hallitsevat
Ilm 20:11 Dan 7:9; 2:35: Jumala valkealla valtaistuimella
Ilm 20:12 Dan 7:10: kirjojen avaaminen, Jumala tuomarina
Ilm 22:5 Dan 7:18, 27: pyhät hallitsevat Jumalan kanssa
Ilm 22:6 Dan 2:28: Jumala tuntee salaisuudet
Ilm 22:10 Dan 8:26; 12:4: profetian sinetöiminen/-mättömyys
Ilm 22:11 Dan 12:10: jumalattomat pysyvät jumalattomina.
Ilm 1:3; 14:13;
16:15; 19:9; 20:6;
22:7, 14
Dan 12:12: autuas
Erityisen keskeisiä sekä Dan:lle että Ilm:lle ovat
  1. "se mikä pian on tapahtuva" (= minkä täytyy tapahtua)
  2. merestä nouseva peto sarvineen ja leopardi, karhu ja leijona
  3. suuri Babylon
  4. Ihmisen Poika
  5. enkelien keskeinen asema
  6. runsas (vertauskuvallinen) lukujen viljely (kolme ja puoli, neljä, seitsemän, kymmenen, tuhanten tuhannet).
  7. tapahtumien kokonaiskulku: maailman valtakuntien nousu ja tuho.

Johanneksen ilmestyksen ja Hesekielin kirjan suhde

Hesekiel Ilmestys
23: Kaksi porttoa 17: Babylon-portto
26-28: Sanoma Tyrosta ja sen
jumalanvastaista valtaa vastaan
18: Sanoma Tyroksen kaltaista Babylonia vastaan
28:13-16: Eedenin = paratiisin vuori 14:1-5: Siionin vuori
28:13: Jalokiviä 21:19-26: Jalokiviä
(7 yhteistä Hes 28:n kanssa)
28:16: Tyroksen kuninkaan suistaminen Jumalan vuorelta 12:9-10: Lohikäärmeen syökseminen taivaasta maan päälle
34:23-24: Tuleva Herran palvelija Daavid 5:5; 22:16: Daavidin juuriverso
19: Tuleva Messias
36: Uudistus ja pelastus 20:4-6: Tuhatvuotinen valtakunta
37: Kuolleiden luiden eloonherääminen 20:1-5: Ensimmäinen ylösnousemus
38-39: Gogin ja Magogin sota 20:7-9: Gogin ja Magogin sota
39:17-20: Lintujen ateria 19:17-21: Lintujen ateria =
tuomion täytäntöönpano
39:21-24: Pakanoiden tuomio 20:11-15: Maailmantuomio
40-48: Israelin pelastus 21:1-8: Uusi luominen
Uusi Jerusalem 21:9-22:5: Uusi Jerusalem
47:1: Temppelin alta lähtevä virta 22:1: Valtaistuimesta lähtevä virta
Miten johanneksen Ilmestystä voisi ymmärtää?
  1. Ilm:aa on yritetty ymmärtää vertauskuvallisesti eli symbolisesti ja idealistisesti eli periaatteellisesti: Ilm käsittelisi ajattomia, yleisiä periaatteita eli ideoita, jotka ovat aina voimassa kristillisessä seurakunnassa sekä kristittyjen ja ehkä kaikkienkin kokemuksessa, mutta ei konkreettisi, yksittäisiä, erityisiä tapahtumia.

    Ilm:ssä onkin kiistattomasti paljon sellaista aineistoa, joka on miellettävä vertauskuviksi. Sen käsittäminen kirjaimellisesti johtaa mahdottomiin mielteisiin. Esim. useimmat luvut Ilm:ssä ovat sellaisia, samoin merkilliset hahmot: neljä hevosta ja ratsastajaa (luku 6), 144000 sinetöityä Israelin heimojen jäsentä (luvut 7 ja 14), sotajoukot (luku 9), kaksi todistajaa (luku 11), aurinkoon pukeutunut nainen (luku 12), kaksi petoa (luku 13), Harmagedonin taistelu (luku 16), suuri Babylon-portto (luvut 17-18) ja tuhat vuotta kestävä valtakunta (luku 20).

    Vertauskuvien ymmärtämisessä ratkaisevaa on, mistä miellemaailmasta käsin (niiden tarkoitettu) kuulija/lukija ne ymmärtää, ei se, mitä ne sinänsä ilmaisevat. (Volker Gäckle: "Ein symbol hat seinen Schwerpunkt nicht aud dem Ausdruck, sindern auf dem Eindruck." Siten myös Ilm:n käyttämä lukujen symboliikka on tiukasti sidoksissa siihen, mitä vertauskuvallisia sisältöjä niille muuten annettiin.

    Raamatussa on vertauskuvallista vain se, minkä se itse ilmoittaa vertauskuvaksi (esim. Jeesuksen vertaukset, paraabelit) ja mihin se itse antaa myös selittämisen avaimet. Raamatun vertauskuvat eivät ole kenen tahansa mielivaltaisesti selitettävissä omasta kokemusmaailmastaan käsin, vaan ne on selitettävä Raamatusta itsestään käsin.

    Ilm ei kuitenkaan ole pelkästään vertauskuvallinen eikä ajaton eikä siis historiaton, vaan sen sanomaan sisältyy selvä kuvaus kaiken (historian) päättymisestä ja maailmantapahtumisen kulkemisesta kohti ratkaisevaa loppua ja sitten uutta alkua, jota ei enää seuraa loppu. Vertauskuvilla on vastineensa tulevassa todellisuudessa, osittain myös Ilm:n ympäristön todellisuudessa. Johannes näki ja kuuli sellaista, mitä hänelle ja hänen aikalaisilleen ei ollut eikä vielä voinutkaan olla olemassa. Tuskinpa kukaan esimerkiksi tämän vuosisadan alussa olisi voinut uskoa, että Ilm:n kuvaukset luonnon saastumisesta koskaan voisivat toteutua, mutta me vuosisadan lopun ihmiset tajuamme sen. Johannes kertoi näkynsä muille käsitteillä ja kuvilla, joita nämä voivat ymmärtää. Kenties Johannes vain hämmästyneenä ja osittain kauhistuneena, osittain ehkä syvästi kiitollisena ja liikuttuneena katseli ja kuunteli, mitä hänen silmiensä editse kulki ja hänen korviinsa tunkeutui. Sitten hän Jeesuksen käskyn mukaisesti välitti sen muille tajuamatta itsekään kaikkea kirjoi(tu)ttamaansa.

    Muun Raamatun tavoin Ilm:n käsitys historiasta on lineaarinen, ei syklinen: kaikella on alkunsa, tarkoituksensa ja loppunsa, ja maailman tapahtumat ovat kuin pisteitä alun ja lopun yhdistävällä janalla, linjalla. Kaikki ei kierrä aluttomasti ja loputtomasti ikuista kehää, sykliä.

  2. Jotkut teologit, jotka eivät tunnusta Raamatun ja kristinuskon ainutlaatuisuutta, tulkitsevat Ilm:tä uskonnonhistoriallisesti: teos heijastaa vain oman aikansa, antiikin, itämaista uskonnollisuutta eikä sisällä mitään varsinaisesti itsenäistä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä nimenomaan Jeesus ja usko, kristillinen seurakunta ja maailman tapahtumien kulku esiintyvät siinä kaikesta muusta poikkeavina, omaperäisinä, ainutlaatuisina.

    Sen sijaan Ilm:n monet ilmaisut, kielikuvat ja vertaukset ovat suhteessa aikansa uskonnollisuuteen. Niiden sisältö on kuitenkin toinen. Kristillisen julistuksen on aina käytettävä ympäristönsä kieltä, jotta se jotenkin voitaisiin vastaanottaa ja ymmärtää, ja välitettävä sillä sanoma, joka ei nouse ympäristöstä eikä yleensä ihmisestä vaan tulee Jumalalta.

  3. Yksi ja nykyisessä yliopistoteologiassa yleisin Ilm:n selitystapa on ajanhistoriallinen ja preteristinen: teos käsittelisi peitekielellä Johanneksen oman ajan tapahtumia eikä mitään muuta. Teos ei siis puhuisi lainkaan lopusta, eikä sitä pitäisi ymmärtää tulevaisuuteen katsovaksi. Sen ensimmäiset kuulijat, vaikeassa vainotilanteessa elävä uskonnollinen vähemmistö, ymmärsivät, mitä peiteilmaisuilla tarkoitettiin, mutta me emme enää ilman muuta sitä käsitä.

    On selvää, että myös Ilm on syntynyt todellisessa historiallisessa tilanteessa Jeesuksen sanomaksi juuri sen ajan kristityille. Heidän täytyi kyetä ymmärtämään se - ainakin osittain.

    Raamatulle on kaikkiaankin ominaista, ettei se itsessään ole erityinen vertauskuva yleisistä uskonnollisista käsityksistä ja kokemuksista. Se on todellisen, olemassa olevan, personaalisen Jumalan tuottama kertomus siitä, miten hän on puuttunut luomansa mutta hänet hylänneen ihmiskunnan elämään pelastaakseen sen. Raamatussa on aina kysymys ajasta ja paikasta ja todellisista historiallisista henkilöistä, "lihasta". Raamattu Jumalan sanana on inkarnatorinen eli lihaksi tullut kuten Jumalan oma Poika, Jeesus Kristus, koko Raamatun ja myös Ilm:n keskushenkilö.

    Niinpä Ilm:akin on selitettävä sen oman ajan taustaa vasten, ja tämä tietämys lisääntyy koko ajan antiikin tutkimuksen edetessä. Samalla Ilm:n ymmärtämyksemme voi enentyä ja syventyä. Erityisesti luvuissa 2-3 olevat lähetekirjelmät Vähän-Aasian seitsemälle seurakunnalle avautuvat kaikissa ulottuvuuksissaan vain, kun tiedetään seurakuntien ympäristö ja oma tila. (Ks. Colin J. Hemer: The Letters to the Seven Churches of Asia in Their Local Setting, 1986.) Samalla kun kirjelmien alkuperäinen sanoma mielletään yksilöllisesti ja kouriintuntuvasti, niiden sanoma nykyajalle tuleekin - ehkä yllättävästi mutta samalla johdonmukaisesti - entistä terävämmäksi ja iskevämmäksi. Näin tapahtuu itse asiassa kaikille Raamatun teksteille.

    Sisältönsä ja omien selvien sanojensa perusteella Ilm ei kuitenkaan voi tyhjentyä oman aikansa asioihin. Vaikka se puhuu ympäristöstään, se viittaa myös ja ennen kaikkea Jumalan valtakuntaan aina ja kaikkialla, tulevaisuuteen, loppuun ja Jumalan uuteen luomistyöhön.

  4. Ilm liittyy vankasti VT:hen: se viittaa siihen yli 500 kertaa. Ilm:n kaikkiaan 404 jakeesta 278:ssa on yksi tai useampi viittaus VT:hen. Ilm:tä on siis turha yrittää ymmärtää VT:tä tuntematta. Johannes ei nähnyt eikä kirjoittanut sitä omasta päästään, vaan sekä hänen näkemänsä näyt ja kuulemansa äänet että hän itse niitä ilmaistessaan liittyivät nimenomaan siihen, mitä VT:ssä oli sanottu. Ilm on kirjoitettu kreikaksi kreikkalaisille, mutta se on hyvin heprealainen kristillinen kirjoitus.

    Erityisesti Ilm liittyy Jesajan, Hesekielin ja Danielin kirjaan kuten juutalainenkin ilmestyskirjallisuus. Danielia lainataan tai siihen viitataan Ilm:ssä 85 kertaa, Hesekiel heijastuu 107 kertaa Ilm:ssä - kummankin kohdalla enemmän kuin missään muussa UT:n kirjassa. Itse asiassa Ilm lainaa VT:tä suoraan tai välillisesti UT:n kirjoista eniten.

    VT:n profetian mallissa on kolme yhteen kuuluvaa asiaa. Ensin oli luominen. Sitä seurasi vedenpaisumus, joka tuhosi suuren osan Jumalan luomakuntaa. Sitten tapahtui Mooseksen johdolla exodus eli Israelin vaellus vapauteen Egyptistä, orjuuden pesästä. Kaikki nämä kolme asiaa - Jumalan luomistyö, vedenpaisumus eli synti, joka hukuttaa ihmisen ja ihmiskunnan, ja vaellus vapauteen suuren Vapauttajan johdolla - kulkevat halki koko VT:n. Sama näkyy myös Ilm:ssä siten, että kaiken loppuhuipentumana on oleva Jumalan suuri pelastusteko. Menneisyys on tulevaisuuden malli. Raamatussa katsotaan tulevaisuutta menneisyydestä käsin ja menneisyyttä tulevaisuudesta käsin. Tuleva toistaa menneen mutta myös ylittää sen ja saattaa sen täyttymykseensä ja lopulliseen päätökseensä. Ilm:a on siis tulkittava myös vanhatestamentillisesti. Se tuo valoa vertauskuvalliselta tuntuvaan aineistoon ja sijoittaa asiat Jumalan ilmoituksen historiaan.

  5. Varsinainen Ilm:n avain on kuitenkin eskatologinen eli futuristinen: Ilm on yleisluontoinen ennakkokuvaus viimeisistä tapahtumista. Jeesus sanoi selvästi tulevansa takaisin ja kuvaili jopa tulemisensa merkkejäkin. Kaikki UT:n apostoliset kirjoittajat omalta osaltaan vahvistavat tämän, ja Ilm suorastaan keskittyy siihen. Yksityiskohdat saavat perimmäisen mielekkyytensä nimenomaan ja yksinomaan lopusta ja lopussa.
  6. Ilm:n kuvaus tulevaisuudesta ei kuitenkaan ole sellainen yksityiskohtainen järjestelmällinen ennustus kuin esim. Nostradamuksen paljon huomiota herättänyt esitys, jonka on katsottu monin osin toteutuneen. Ilm on suunnattoman kiinnostunut maailmasta ja seurakunnasta. Se ei kuitenkaan kerro yksityiskohdittain edeten, mitä näille tulee tapahtumaan.

    Esim. Luther ajatteli keskiaikaisten fransiskaaniveljien, erityisesti hänelle muutenkin merkityksellisen Nikolaus Lyralaisen (n. 1270-1349) tavoin, että Ilm on ajallisesti etenevä kuvaus kristillisen kirkon historiallisista vaiheista. Jo luvussa 10 on hänen mielestään kysymys hänen omasta ajastaan, ja siitä lukuun 20 teos käsittelisi hänen oman aikansa eli uskonpuhdistuksen tapahtumia. Samaan tapaan kaikki uskonpuhdistajat tulkitsivat Ilm:a. Urho Muroman - ja monen muun - mielestä lukujen 2 ja 3 lähetekirjelmät Vähän-Aasian seurakunnille kuvaavat aikajärjestyksessä kristillisen kirkon luonnetta eri aikoina. Viimeinen seurakunta, Laodikea, on pahin: Jeesus, seurakunnan Herra, on kokonaan joutunut sen ulkopuolelle. Näin tulee olemaan myös lopunajan seurakunnassa, joka Laodikean tavoin luopuu Herrastaan.

    Tällainen kirkkohistoriallinen ja maailmanhistoriallinen Ilm:n tulkinta voi kuitenkin olla mielivaltainen. Ongelmaksi muodostuu mm., mistä ajankohdasta lähdetään liikkeelle, mitä tapahtumia ja miltä alueilta otetaan mukaan jne. Esim. läntistä evankelista kristikuntaa viime vuosikymmenien ajalta voidaan suurelta osin sanoa hallinneen Laodikean hengen, mutta kuva Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan tämänhetkisestä kristillisyydestä on toisenlainen. Ennen kaikkea on vaikeaa, jopa mahdotonta ajatella, että Ilm:sta tulisi voida kaivaa esiin historian yksityiskohtainen kartta. Se itse ei viittaa mihinkään sellaiseen.

    Vaikka Ilm:n ensimmäiset kuulijat tietyiltä osin ymmärsivät sitä paremmin kuin mikään myöhempi lukijapolvi, hekään eivät käsittäneet läheskään kaikkea. Tietyssä mielessä he ymmärsivät myös vähemmän kuin myöhemmät polvet, koska nämä ovat kokeneet maailman ja kirkon vaiheista enemmän kuin alkukirkko. Meillä kaksi maailmansotaa kokeneilla ja ydinaseitten keskellä ja ympäristön saastumisen alaisina elävillä on paljon paremmat edellytykset ymmärtää Ilm:a kuin millään aikaisemmalla sukupolvella. Mekään emme kuitenkaan ymmärrä kaikkea - ainakaan vielä. Ilmeisesti Ilm avautuu varsinaisesti vasta niille kristityille, jotka elävät viimeisen pedon ja viimeisen Babylon-porton aikana, kun loppu t+odella tulee, Jeesus palaa ja kaikki täyttyy. Tästäkään syystä kukaan ei tähän mennessä ole ymmärtänyt eikä ole voinut tulkita Ilm:a täysin oikein. Useat selittäjät ovat sen nöyrästi tunnustaneetkin. Tämä tunnustus on perusedellytys sille, että teoksesta voisi sanoa edes jotain oikeaa.

  7. Ilm:n ydin ei kuitenkaan ole varsinaisesti peitteen vetäminen tulevaisuuden edestä sivuun. Se ei pyri ensisijaisesti kertomaan meille, mitä on tulevaisuus sinänsä, vaan Ilm:n avain on Jeesus Kristus, koko UT:n ja koko Raamatun avain. Ilm ei pääty loppuun vaan Jeesuksen Kristuksen ikuiseen kunniaan, ja hänestä se myös alkaa. Englantilainen sanaleikki kuvaa sitä osuvasti: "History is His story." Historia on kertomus Jeesuksesta, josta erityisesti luvut 19 ja 20 puhuvat.

    Ilm:a kantaakin Johanneksen välittämä todistus Jeesuksesta. Se näkyy jo 1:2:ssa: "Jumalan palvelija Johannes vahvistaa omalla todistuksellaan Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken minkä on nähnyt." Se ilmenee myös 19:10:ssä: "Jeesuksen todistajissa on profetoimisen Henki." (Ks. myös 1:5, 9; 2:13; 11:3, 7; 12:11, 17; 20:4.) Sama kulkee halki UT:n. Joh 5:39 välittää Jeesuksen lausuman, että kirjoitukset todistavat hänestä, ja Joh 20:31:ssä Johannes sanoo: "Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden." Ilm liittyy myös selkeästi siihen, mitä Jeesus sanoi paluustaan ja maailman lopusta ja niiden merkeistä erityisesti Matt:n, Mark:n ja Luuk:n välittämässä lopunajallisessa puheessaan. Ilm:n(kin) perustavin tulkintamalli on keskitetysti kristologinen: ennen kaikkea siitä kuten koko Raamatusta tulee etsiä Jeesusta Kristusta.

  8. Voimme siis ymmärtää Ilm:a 1) yrittämällä asettua sen ensimmäisen kuulijakunnan asemaan, koska Ilm syntyi historiallisessa ympäristössä, 2) suhteuttamalla sen VT:hen, koska se itse rakentuu olennaisesti sen varaan, 3) omistamalla sen sanoman itsellemme juuri sinä aikana, jota elämme, riippumatta siitä, kuinka kaukana tai lähellä Jeesuksen paluu näyttää olevan, koska Jumalan seurakunta nyt elää historiassa, 4) uskomalla sen sanoman ihmiskunnan tuhosta, tuomiosta, Jeesuksen paluusta ja Jumalan uudesta luomistyöstä, koska ne kerran tulevat tapahtumaan historiassa, ja 5) etsimällä siitä ennen kaikkea teurastettua Karitsaa ja voiton saanutta Juudan jalopeuraa Jeesusta Kristusta, koska hän on kaiken historian Herra nyt ja aina.

    Tällaista Ilm:n tulkinnan mallia voisi sanoa (Jumalan) valtakunnanhistorialliseksi. Sen oikeutuksena on asian lisäksi se muodollinenkin seikka, että sanat kuningas (kr. basileus) ja valtakunta, kuningaskunta, kuninkuus (basileia, joka on johdettu sanasta basileus) ja näihin liittyvä teonsana (basileuein 'olla kuninkaana, hallita, tulla kuninkaaksi, ottaa valta') ovat kirjassa keskeisiä.

    Jumalan valtakunta toteutuu tässä maailmassa ja historiassa, mutta ytimeltään salaisesti ja ne ylittäen. Se on historiaa, mutta sen historiaa ei voida kuvata samalla tavoin kuin muun tapahtumisen historiaa. Esim. Hitler ja Stalin muistuttavat suuresti Ilm 13:n kuvaaman pedon tiettyjä piirteitä, mutta emme voi sanoa, että he - tai esim. jotkut tämän hetken maailman johtohenkilöt - olisivat luettavissa nimenomaisina yksilöinä jostakin Ilm:n kohdasta. Vielä vähemmän on mahdollista tehdä Ilm:n tai yleensä Raamatun perusteella minkäänlaisia aikalaskelmia lopun tapahtumista.

Johanneksen ilmestys kristillisen kirkon ajattelussa

    Saksalainen Gerhard Maier julkaisi 1981 lähes 700-sivuisen tutkimuksen Ilm:n asemasta kirkon ja teologian historiassa keskittyen tosin uskonpuhdistuksen jälkeen vain saksalaiselle kielialueelle. Hän tunnistaa Ilm:n tulkinnasta kaksi peruslinjaa. Toisen alullepanija on pohjoisafrikkalainen kirkkoisä Augustinus (354-430), toisen italialainen munkki Joakim Fiorelainen (Florisilainen, Giacchino da Fiore, n. 1130-1202).

    Augustinus uskoi Raamatun syntyneen Pyhän Hengen innoituksesta (inspiraatiosta) ja pitäytyi sen auktoriteettiin. Hän uskoi apostoli Johanneksen kirjoittaneen Ilm:n. Silti hän asennoitui Ilm:aan pidättyvästi sen "hämäryyden" tähden. Väärinkäsitysten välttämiseksi sitä oli tulkittava allegorisesti eli vertauskuvallisesti. Augustinus torjui kiliasmin eli opin siitä, että tuhatvuotinen valtakunta kuuluisi tulevaisuuteen, ja mielsi sen oman aikansa asiaksi. Kirkosta tuli hänelle Jumalan valtion maallinen ilmentymä. Tuhatvuotinen kausi (Ilm 20) oli hänelle kirkon historian viimeinen vaihe tai pikemminkin kirkon koko historia ennen Jeesuksen paluuta. Sen mieltämisessä Ilm:n allegorinen tulkinta oli paikallaan. Toisaalta Augustinus siis vaikutti siihen, että Ilm säilyi kirkon ajattelussa ja keskustelussa. Toisaalta Ilm jäi hänelle ja hänen seuraajilleen vieraaksi. Augustinukselta periytyi keskiajan kirkkoon Ilm:n vaatimaton mutta oikeutettu asema Raamatun kirjakokoelmassa (kaanonissa).

    Joakim jakaa pelastushistorian kolmeen jaksoon: 1) Isän, lain, avioituneiden ja jumalanpelon, 2) Pojan, jumalallisen viisauden ja pappien sekä 3) vielä tulevaan Hengen, rakkauden ja munkkien kauteen, jolloin kirjoitettu evankeliumi käy tarpeettomaksi ja jota odotetaan Jumalan vaikutuksesta pian tulevaksi maan päälle Ilm:n tuhatvuotisena valtakuntana.

    Joakim Fiorelaisen ajattelusta syntyi keskiajan kirkkoon maanalainen apokalyptinen ja eskatologinen virta, joka valmisti maaperää uskonpuhdistukselle. Siinä Ilm ylläpiti toisaalta paaviuden ja roomalais-katolisen kirkon arvostelua, toisaalta tulevien muutosten toivoa. Maailman miellettiin kulkevan kohti antikristusta ja tuomiota.

    Uskonpuhdistaja Luther (1483-1546) ajatteli kauan katolisen perinteensä mukaisesti, ettei Ilm ollut apostolin kirjoittama. Jo se sai hänet suhtautumaan siihen varauksellisesti. Tosin hänen kantansa muuttui, ja hän tarttui tähänkin kirjaan Raamattuun kuuluvana Jumalan sanana.

    Lutherin torjuvuuteen oli kuitenkin syynä myös hänen kylläkin osittain virheellinen käsityksensä siitä, että hurmahenkiset ja vallankumoukselliset kastajaliikkeet olivat katsomuksissaan perustautuneet Ilm:an.

    Ennen kaikkea Lutheria kuitenkin häiritsi, että Ilm puhui kuvin ja vertauksin eikä siksi kyennyt esittämään riittävän kirkkaasti vanhurskauttamista yksin Kristuksen tähden, yksin uskosta ja yksin armosta, mikä oli Lutherille Raamatun ja uskon pääasia. Jumalan pelastussuunnitelman ja -historian suuret näköalat jäivät jossain määrin sivuun. Luterilaiset kirkot ovatkin tässä seuranneet uskonpuhdistajaansa: Ilm ei ole yleensä ollut niille tärkeä.

    Kuitenkin Luther myös odotti Jeesuksen paluuta ja viimeistä tuomiota pikaisesti tapahtuvaksi. Läheisimmin Lutheria Ilm:aan liittikin antikristuksen kavahtaminen. Kirjasta tuli hänelle ase taisteluun evankeliumin puolesta antikristillistä paavinvaltaa vastaan. Luterilaisissa tunnustuskirjoissa paavi mainitaankin antikristukseksi useita kertoja. Luther ei sen sijaan ajatellut, että myös uskonpuhdistuksen kirkoista voisi joskus tulla antikristillisen luopumuksen tyyssijoja.

    Luther edusti siis Augustinuksen Ilm:n tulkinnan linjaa, kastajaliikkeet sen sijaan Joakim Fiorelaisen perusnäkemystä.

    Maierin esitystä täydentäen on todettava, että Ilm kuitenkin korostaa voimakkaasti Karitsan verta eli Jeesuksen sovitustyötä ja vierasta vanhurskautta, joka saadaan yksin uskosta. Samoin se tekee selvästi eron Jumalan maallisen ja hengellisen hallinnan välillä ja myös pedon palvomisen ja Karitsan palvomisen välillä ja vastustaa siten politiikan ja uskonnon kultillista ykseyttä. Tähän liittyy ehdoton ensimmäisen käskyn korostaminen, samoin näkemys evankeliumin ja harhaopin dramaattisesta taistelusta. Nämä asiathan olivat Lutherillekin tärkeitä.

    Pietismin myötä Ilm saavutti tärkeän aseman evankelisessa kristikunnassa. Jo pietismin perustaja, Philipp Jakob Spener (1635-1705), suhtautui Ilm:aan vakavasti Raamatun kaanoniin kuuluvana kirjana ja loi erityisesti opillaan tuhatvuotisesta valtakunnasta perustan pietistiselle pelastushistorialliselle eskatologialle luterilaisessa kirkossa. Katsomuksiltaan hän sijoittuu Joakimin ja Lutherin väliin. Hän ei ollut apokalyptikko eikä asettanut keskukseen profetiaa vaan uuden elämän. Ilm ei ollut hänelle Raamatun tärkein kirja mutta ei myöskään pelkkä Raamatun liite.

    Varsinaisesti Ilm:n veti raamatunselityksen varjosta valoon saksalainen Johann Albrecht Bengel (1687-1752). Hänen jälkeensä Raamatun viimeistä kirjaa ei voinut enää pitää vain kirkolle vieraitten hurmahenkien mielilukemisena. Pelastushistoriaa ei voi enää hahmottaa ilman Ilm:aa, mutta Ilm:n voi myös ymmärtää oikein vain pelastushistorian näkökulmasta. Bengel mielsi Ilm:n erityisesti seurakunnan ja yksittäisten kristittyjen lohdutukseksi vaikeina aikoina ja valmistautumiseksi vainoihin ja kärsimyksiin. Näköalat avartuvat Jumalan valtakuntaan, kaikkiin kansoihin ja koko kaikkeuteen. Perusteetonta ja harhautunutta Bengelin tulkinnassa olivat hänen laskelmansa lopun ajankohdasta: hän uskoi Jeesuksen palaavan 1841.

    Toisaalta Ilm ja suuri kiinnostus lopunaikoja kohtaan kulkivat käsi kädessä. Toisaalta Ilm joutui kuten keskiajalla ja uskonpuhdistuksen aikana myös hurmahenkisen väärinkäytön kohteeksi ja monenlaisten separatististen ryhmien välineeksi. Siten se tuli aiheuttamaan paljon ahdistusta. Tätä on selvästi havaittavissa yhä, ja se vaikeuttaa jatkuvasti Ilm:n sanoman vastaanottamista ja julistamista. Muutenkin jo kirkon alkuvuosisatoina, uskonpuhdistuksessa ja pietismissä muotoutuivat ne päälinjat, joiden mukaan Ilm:a on seurakunnalle tulkittu.

Johanneksen ilmestyksen ydinsanomaa

  1. Ilm jättää lukijalleen väkevän tunnon Jumalan kaikkivaltiudesta taivaan ja maan Herrana. Se sanotaankin suoraan, peräti yhdeksän kertaa (1:8; 4:8; 11:17; 15:3; 16:7, 14; 19:6, 15; 21:22; lisäksi UT:ssä vain 2 Kor 6:18). Kaikki tapahtuminen on Jumalan kädessä: sen täytyy käydä juuri niin kuin hän on suunnitellut.
  2. Ilm:n keskus on Jeesus Kristus. Sekä Isä että Jeesus ovat "Alfa ja Oomega" (1:8; 22:13). Kaikkivaltias Jumala toteuttaa tarkoituksensa maailmassa Poikansa välityksellä. Hänkin on Isän tavoin Pantokratoor 'Kaikkivaltias', kuten monet ortodoksisen kirkon ikonit häntä kuvaavat.
  3. Ilm esittää Jeesuksen ennen kaikkea "teurastettuna Karitsana": sovitus on kaiken perusta. Myös Jeesuksen voitto nousee hänen sovituskuolemastaan.
  4. Koko UT esittää Jeesuksen VT:n täyttymyksenä. VT:ssä on Aadam, mutta Jeesus on uusi Aadam ja siten uusi luomakunta. VT:ssä on Israel, Jumalan kansa, mutta Jeesus on uusi Israel, uusi Jumalan kansa. VT:ssä on temppeli Jumalan kohtaamisen paikkana, mutta Jeesus on uusi "temppeli", jossa Jumala nyt täällä maailmassa kohdataan. VT:ssä on Mooses, mutta Jeesus on uusi Mooses. Hän antoi uuden käskyn ja johtaa kansansa vapauteen, niin kuin Mooses exoduksessa johti Israelin orjuuden pesästä vapauteen. Jeesus on uusi Joosua, joka vei kansan luvattuun maahan, uusi Daavid eli suuri kuningas jne. Tämä kaikki näkyy myös Ilm:ssä.
  5. Ilm sisältää (22:1) Raamatun kenties selvimmän lausuman siitä, että Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta (latinaksi Filioque), niin kuin läntinen kirkko on uskonut ja tunnustanut. Pojan ja Hengen läheinen yhteys ilmenee myös kohdasta 5:6: "Karitsalla oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää - ne Jumalan seitsemän henkeä, jotka on lähetetty kaikkialle maailmaan." Teoksella on siis selvä pneumatologinen ulottuvuus.
  6. Jumalan kolmiykseys tulee kirjassa selvästi esiin, mm. jo aivan alussa (1:4-5). Kirjalla on trinitaarinen kehys ja sanoma.
  7. Ilm ottaa hyvin vakavasti synnin ja Saatanan. Muuan teoksen selittäjä v:lta 1974 toteaa: "On ironista, että se vuosisata, joka teologiassa on todistanut Saatanan ja Antikristuksen kuoleman, on kokenut demonisen valtiovallan häpeämättömimmät ilmentymät, sodan kauheimmat tuhot ja kristillisen uskon laajimman tukahduttamisen, mitä koko historiassa on esiintynyt." On kysymys taistelusta Jumalan ja hänen vastustajansa välillä ja sen voittamisesta, joka on jo tapahtunut Jeesuksen kuolemassa, ylösnousemuksessa ja taivaaseenastumisessa ja on tapahtuva hänen palatessaan suorittamaan tuomion ja uuden luomisen.
  8. Yksi Ilm:n läpäisevä teema on oikeudenmukaisuus, Jumalan vanhurskaus. Tuomion päivä tulee, ja silloin tapahtuu oikeus. Se koskee koko ihmiskuntaa mutta myös jokaista yksilöä. Tässä Ilm on mitä selvin kannanotto kärsimyksen ongelmaan, joka kollektivoituu ja tiivistyy sotien ja muiden kauhutapahtumien aikoina.
  9. Tuomiopäivänä myös ne saavat lopullisen ja ikuisen oikeuden, jotka tässä elämässä ovat menettäneet sen Jeesuksen tähden. Ilm on Jeesuksen veritodistajien kirja.
  10. Ilm:n pääalue on kuitenkin loppu, eskatologia. Loppu tulee, pian, kaikille, on jo läsnä. Yksityiskohtaisemmin ja laajemmin kuin mikään muu UT:n kirja se kuvaa maailman lopun ja Jeesuksen paluun. Yksityiskohtaisia tapahtumia ei kuitenkaan ennusteta, aikamääreitä ei anneta.
  11. Pahuus kasvaa ja tulee näkyväksi ja kypsyy "sadonkorjuuseen" = tuomiolle ja rangaistavaksi, samoin hyvä erityisesti seurakunnan välittämänä.
  12. Lopun tuottaa kuitenkin Jumala, ei ihminen. Tuomiota seuraa uusi luominen.
  13. Tulevaisuus on kuitenkin myös jo tullut. Tulevan mallina on mennyt, se mitä on tapahtunut tähän mennessä. Tulevaisuus, jota odotetaan, ei myöskään ole pelkästään jotain sellaista, mikä on vain tulossa, vaan muutos on jo tapahtunut. Tulevaisuus on nähtävissä jo tässä hetkessä. Jumala on sama menneisyydessä, nykyhetkessä ja tulevaisuudessa. Raamatun kuvaamat perustapahtumat (luominen, lankeemus, Egyptistä lähtö) ovat myöhempien tapahtumien malleja eli tyyppejä, jotka toistuvat uusin muodoin ja kerran lopullisesti. Historia etenee mutta rytmisesti tai spiraalinomaisesti.
  14. Raamatun tapahtumat tulevat nykyhetken tapahtumien mittapuuksi: mitä tapahtuu siinä mitä tapahtuu. Näyt, kuuloilmiöt ja muut kokemukset välittävät vertauskuvia maailman tapahtumista, mutta ne on tulkittava yhä uudelleen. Malli eli tyyppi on voimakkaampi kuin yksittäistapahtumat.
  15. Tulevaisuus ei ole yhtä kuin ydinsota, kolmas maailmansota, luonnon tuhoutuminen tms. Tulevaisuus on Jeesus Kristus. Raamatun sanoman uskovat ihmiset eivät kulje kohti tuhoa vaan Jeesusta Kristusta.
  16. Maailman tapahtumat mielletään kokonaisuudeksi, prosessiksi, jossa on alku, suunta ja loppu ja joka koskee kaikkia ja kaikkea. Jeesuksesta saamme valoa historian kokonaisuuteen: siihen, mitä on tapahtunut hänen jälkeensä 1900 vuoden aikana, mitä tapahtuu juuri nyt, meidän aikanamme, ja mitä on tapahtuva tulevaisuudessa ja kaiken lopussa.
  17. Historian takana vaikuttavat näkymättömät, yli-inhimilliset jumalalliset ja demoniset tekijät ja voimat. Näkyvä ja näkymätön vaikuttavat toisiinsa.
  18. Ilm onkin kuvaus Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen merkityksestä nykyhetkelle, tulevaisuudelle ja lopulle. Luvussa 4 Johannes kuvaa Jumalaa valtaistuimellaan. Tämä mahtava näkymä näkymättömästä järisyttää häntä mutta myös täyttää hänet suurella ilolla ja toivolla, niin kuin se on tarkoitettu täyttämään meidätkin nyt. Luvussa 5 Johannes kuvaa Jeesuksen jo saavuttamaa voittoa, ja sekin on hänelle suuri ilosanoma, niin kuin se on meillekin nyt. Jumala toimii kaaoksemme keskellä. Tässä maailmassa kaikki on sekasortoista. Emme ymmärrä emmekä hallitse sitä. Se vyöryy ylitsemme ja voi tuhota meidät. Jumala toimii kuitenkin kaikessa tässä. Todellisia voittajia jo nyt ovat ne, jotka Jeesus on kutsunut yhteyteensä eli seurakuntaansa tästä maailmasta.
  19. Ilm:n sanoma ei kuitenkaan tule vain Johanneksen näyistä sinänsä, vaan niillä on selkeä taustansa ja liittymäkohtansa VT:ssä. Myös Raamatun ilmoitus on kokonaisuus.
  20. Ilm on Raamatun kauhein ja ihanin kirja. Ihmiskuntaa rangaistukseksi odottava tuho kuvataan siinä ahdistavimmin mutta myös pelastus kaikkein kirkkaimmin. Mikään Raamatun kirja ei sisällä yhtä täysiäänistä Jumalan ylistystä. Ilm on kirjoitettu seurakunnalle sekä varoitukseksi että lohdutukseksi, jotka vuorottelevat siinä lähes tasaisesti. Sen varsinainen ymmärtäminen todennäköisesti edellyttääkin uskoa Jeesukseen, sillä se ei ole mikään "tavanomainen" tulevaisuuden kuvaus.
  21. Kunkin ikuinen osa riippuu siitä, mikä suhde hänellä ajallisessa maailmassa on ollut Jumalan Karitsaan ja hänen verensä tuomaan sovitukseen. Nimemme on "Karitsan elämänkirjassa" jo nyt tai sitten ei koskaan. Usko pelastaa, vain usko. Uskovat pelastuvat kirkkauteen, vain he.
  22. Ilm luo ja ylläpitää toivoa vaikeina aikoina, lohduttaa, rohkaisee, innostaa toimimaan, ei pelottele, vaikkei kaihdakaan totuuden kertomista.

Autuaat Johanneksen ilmestyksessä

    Jeesuksen vuorisaarnan (Matt 5:3-10) yhdeksän peräkkäistä autuaaksijulistamista tunnetaan hyvin. Galileassa on kuuluisa autuaaksijulistamisille omistettu kirkko paikalla, jolla Jeesuksen arvellaan pitäneen vuorisaarnan.

    Huonommin muistetaan, että myös Luukas (6:20-23) erästä Jeesuksen toista puhetta kuvatessaan välittää neljä autuaaksijulistamista, joista yksi täydentää Matteuksen esitystä. Ehkä Jeesus alun perin lausuikin kymmenen autuaaksijulistamista kymmenen käskyn lukumäärää vastaten, ja kumpikin evankelista on esittänyt niistä vain valikoiman. Luukkaalla on lisäksi neljä voi-huutoa autuaaksijulistamisten vastakohtana.

    Jeesuksen mukaan autuaita ovat

    1. hengessään köyhät
    2. murheelliset
    3. kärsivälliset
    4. ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano
    5. ne, jotka toisia armahtavat
    6. puhdassydämiset
    7. rauhantekijät
    8. ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan
    9. te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa
    10. te, jotka nyt itkette (vain Luuk).

    Harva lienee tullut kiinnittäneeksi huomiota siihen, että autuaaksijulistamisia on myös Ilm:ssa. Ne lankeavat sisällöllisesti vain osittain yhteen Matteuksen ja Luukkaan välittämien kanssa. Taustalla saattaa olla Dan 12:12: "Onnellinen (KR 1938 oikeammin: Autuas) se, joka jaksaa odottaa ja kestää 1335 päivää!"

    Ilm:ssa autuaaksijulistamisia on kaikkiaan seitsemän eri kohdissa. Lukumäärä tuskin on sattuma: se kuvannee täydellistä autuutta. Varsinkin tässä autuas on erikoismerkityksessään 'pelastunut, pelastuva'.

    Sana autuas on suomessa saksalais-pohjoismaista perua ja on alkuaan tarkoittanut rikasta ja onnellista. Samaa juurta ovat myös sanamme apu ja auvo. 'Autuaalla' on suomennettu UT:ssä esiintyvä kreikan makarios, jonka alkumerkitys oli 'arkihuolista vapaa', sittemmin 'onnellinen, onniteltava'. Psalmeissa ylistetään autuaaksi Jumalaan luottavaa (2:12; 34:9; 84:13) ja sitä, jonka synnit ovat anteeksiannetut (32:1-2). Niinpä autuas on saanutkin hengellisen erityismerkityksen: autuas on ikuisen elämän eli pelastuksen saavuttanut tai saavuttava vastakohtana kadotetulle.

    (1) "Autuas se, joka tämän toisille lukee, autuaat ne, jotka kuulevat nämä ennussanat ja ottavat varteen sen, mitä tähän kirjaan on kirjoitettu, sillä hetki on lähellä" (1:3). Tämä alussa oleva onnittelu on myös kirjan lopussa (6): "Autuas se, joka ottaa varteen tämän kirjan ennussanat" (22:7). Jumalan sana ja vain se ilmoittaa meille, kuka Jumala on, keitä me olemme ja mikä on paikkamme Jumalan edessä ja tässä maailmassa. Jumalan sana ja vain se tekee meidät Jumalan tarkoittamalla tavalla autuaiksi.

    Edelleen ovat (7) "autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin" (22:14). Peseminen tarkoittaa omantunnon puhdistumista Jumalan edessä. Ikuiseen elämään pääsevät ne ja vain ne, jotka ovat saaneet syntinsä anteeksi Karitsan veren eli Jeesuksen sovitustyön tähden.

    (3) "Autuas se, joka valvoo ja pitää huolen vaatteistaan, ettei joutuisi häpeään, kulkemaan alasti kaikkien nähden" (16:15). Jälleen autuus on Kristuksen vieraan vanhurskauden lahjoittamassa puhtaudessa ja sen omistamisessa.

    Näin ovat (2) "autuaita ne, jotka tästä lähtien kuolevat Herran omina (KR 1938 kirjaimellisesti: Herrassa). He ovat autuaita, sanoo Henki. He saavat levätä vaivoistaan (kopos), sillä heidän tekonsa (ergon 'work, Werk') seuraavat heitä." (14:13.) Jeesukseen uskova saa nousta ylös yhdessä Jeesuksen kanssa ja pääsee ikuiseen yhteyteen hänen kanssaan. Tämän elämän ja maailman vaivat ja ahdistukset jäävät tänne, ja ikuinen lepo alkaa - ei toimettomuutena vaan Herran palvelemisena.

    (5) "Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa." (20:6.) Ylösnousemus ja kuoleman voittaminen tuovat autuuden = pelastuksen ja onniteltavuuden jo tähän hetkeen.

    (4) "Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle" (19:9). Karitsan häät seuraavat ylösnousemusta, eikä niillä muistella vaivoja.

    Autuus kuuluu sekä nykyhetkeen uskossa että tulevaisuuteen toivossa. On mahdollista nyt olla onnellinen ja onniteltava, vaikkei olisikaan terve, voimakas, rikas, menestyvä, iloinen. Vastaavasti on mahdollista menestyä, olla terve, voimakas ja rikas, vaikkei olekaan autuas vaan kulkee kohti kadotusta.

    Tämän maailmanajan jälkeen on toisin. Silloin ne, jotka nyt ovat terveitä, voimakkaita, rikkaita, menestyviä ja iloisia ilman teurastettua Jumalan Karitsaa, eivät pääse autuuteen ja menettävät kaiken senkin, mitä heillä nyt on. Vastaavasti silloin ne, jotka nyt ovat autuaita uskoessaan ristiinnaulittuun Jeesukseen, saavat kaiken sen, mikä heiltä nyt puuttuu.

Ilmestyskirjaa koskevaa kirjallisuutta

A. Suomenkielisiä selityksiä

    Suomen kielellä on julkaistu mm. seuraavat Ilm:a käsittelevät teokset, joista osa on tieteellisiä kommentaareja, osa yleistajuisia selityksiä, osa tulkintoja, osa hartauslukemistoja, osa näiden yhdistelmiä. Ymmärrettävästi teokset ovat keskenään hyvinkin erilaisia. Kattava bibliografia v:lta 1944-95 suomenkielisistä Ilm:n selityksistä ja eskatologisista kirjoista yleisesti on Anssi Simojoen väitöskirjassa v:lta 1997.
    Becker, S.W.: Kaukainen voittolaulu: Ilmestyskirjan selitys. Suom. Hannu Lehtonen. Concordia 1999.
    Breen, Haakon Fred.: Profeetallinen sana: Ilmestyskirjan sanomaa. Suom. Lappeenranta: Ev.lut. Sisälähetys 1963.
    Hannula, Toivo: Patmoksesta uuteen Jerusalemiin. Pieksämäki: Suomen Lähetysseura 1964.
    Giertz, Bo: Johanneksen ilmestys. Alkuteos: Uppenbarelseboken Suom. Samppa Asunta. Sley-Kirjat 1986.
    Hartenstein, Karl: Minä tulen pian: Johanneksen ilmestyksen selitys seurakunnalle. Alkuteos: Der wiederkommende Herr. 1940, 4. p. 1969. Suom. Taisto Nieminen. Vaasa: Suomen Lähetysseura 1974.
    Korte, Irma: Johanneksen ilmestys: elävä myytti. Helsinki 1993.
    Koskinen, Eero V.: Ilmestyskirjan ääressä. Hämeenlinna: Päivä 1966.
    Koskinen, Lennart & Lehtinen, Torsti & Riekkinen, Wille: Ilmestyskirja. Helsinki: Kirjapaja 1999.
    Laato, Antti: Kun nämä alkavat tapahtua. Mitä raamattu opettaa lopunajoista. Pieksämäki: SLEY-kirjat 1991.
    Lujanen, Feliks: Kahden pedon edessä: silmäyksiä Johanneksen ilmestykseen. Porvoo - Helsinki: WSOY 1933.
    Muroma, Urho: Ensimmäinen rakkaus. Helsinki: Ev.lut. Sisälähetys 1957.
    Muroma, Urho: Katso, hän tulee: tutkisteluja Ilmestyskirjasta. I-V. Lappeenranta: Ev.lut. Sisälähetyssäätiö 1965-69.
    Mäkelä, Raimo: Ilmestyskirja nyt! Kauniainen: Perussanoma 1993.
    Nikolainen, Aimo T.: Johanneksen ilmestys. Suomalainen Uuden Testamentin selitys XII. 1962. Toinen, korjattu painos Hämeenlinna: Kirjapaja 1972.
    Nikolainen, Aimo T.: Johanneksen ilmestys: Mitä pian tulee tapahtumaan. Avaa Uusi testamenttisi 12. Jyväskylä: Kirjapaja 1988.
    Novum: Uusi testamentti selityksin 4: Gal-Ilm. Vantaa: Raamatun Tietokirja 1983.
    Philberth, Bernhard: Teknisen aikakauden profetia: Johanneksen ilmestys fyysikon tulkitsemana. Alkuteos: Christliche Prophetie und Nuklearenergie. 1963. Suom. Pertti Jotuni. Pieksämäki: Suomen Lähetysseura 1968.
    Rankinen, Jari: Ilmestyskirja. Raamattu tutuksi -opas 10. Helsinki: SLEY-Kirjat 1994.
    Rouhe, Olavi: Ilmestyskirja: kaikkien aikojen suurin draama. Tampere: Kirjatoimi 1998.
    Uusi testamentti lyhyesti selitettynä. Selitykset ja johdannot: Jukka Thurén ja Heikki Koskenniemi. Helsinki: SLEY-Kirjat 1993.
    Vainikainen, Kerttu: Verho vedetään syrjään: Ilmestyskirja. Tampereen Raamattukoulussa nauhoitetut luennot toimittanut kirjalliseen asuun kustantaja. Saarijärvi: Savo-Karjalan Raamatunopiskelijat ry. 1978.

B. Valikoima vieraskielisiä teoksia

    Bengel, John Albert: New Testament Word Studies: A New Translation by Charlton T. Lewis and Marvin R. Vincent. Volume 2: Romans - Revelation. Grand Rapids: Kregel Publications 1971. (Ilm:a käsittelevä osa on kriittisesti korjaillen tarkistettu, supistettu ja laajennettu.)
    Ezell, Douglas: Revelations on Revelation: New Sounds From Old Symbols. Waco: Word Books 1977.
    Fjellstedt, Peter: Johannis Uppenbarelse. Tukholma: F. G. Beijers Förlag Ab
    . GrŸnzweig, Fritz: Johannes-Offenbarung 1-2. Edition C: B, Bibelkommentare 24-25. 3. p. Neuhausen - Stuttgart: Hänssler 1988.
    Hemer, Colin J.: The Seven Letters to the Seven Churches of Asia in Their Local Setting. Journal for the Study of the New Testament Supplement Series 11. Sheffield: JSOT Press 1986.
    Jacobsen, Frank: Jeg hörte en röst: bibelforedrag over Johannes Åbenbaring. Fredericia: Frimodts Forlag 1973. Ladd, George Eldon: A Commentary on the Revelation of John. 2. p. Grand Rapids: Eerdmans 1987.
    Lilje, Hanns: Das letzte Buch der Bibel: eine EinfŸhrung in die Offenbarung Johannes. 8. p. Bielefeld: Luther-Verlag.
    Maier, Gerhard: Die Johannesoffenbarung und die Kirche. Wissenschaftliche Untersuchungen zum Neuen Testament 25. Tuebingen: Mohr 1981.
    Maier, Gerhard: Zur Auslegung der Johannes-Offenbarung. Gnadauer Materialdienst 25. Dillenburg: Gnadauer Verlag 1986.
    Moe, Olaf: Bibelens siste bok. Oslo: Forlaget Land og Kirke 1960. Myös ruotsiksi: Johannes uppenbarelse: Bibelns sista bok. Tolkning av Nya testamentet XI. Stockholm: Diakonistyrelsens Bokförlag 1963.
    Morris, Leon: The Revelation of St. John: an Introduction and Commentary. London: The Tyndale Press 1969. Reprinted 1977.
    Nya testamentet på vår tids språk: ny översättning med förklarande noter (av David Hedegård). Andra, genomsedda utgåvan: 3:e tryckningen. Stockholm: Evangeliska Fosterlands-Stiftelsens Bokförlag 1967. Myöhempiä painoksia.
    Philberth, Bernhard: Apokalypse aktuell.
    Pohl, Adolf: Die Offenbarung des Johannes 1-1. Wuppertaler Studienbibel. Wuppertal: Brockhaus.
    Schwarz, Hans: Das Geheimnis der sieben Sterne: eine Deutung der Johannesoffenbarung. Stuttgart: Quell Verlag.
    Simojoki, Anssi: Apocalypse Interpreted: The Types of Interpretation of the Book of Revelation in Finland 1944-1995, from the Second World War to the Post-Cold War World. Diss. Åbo: Åbo Akademis Förlag 1997.
    Wilcock, Michael: The Message of Revelation: I Saw Heaven Opened. Leicester: Inter-Varsity Press 1975.
    Zahn, Theodor: Die Offenbarung des Johannes. 1924-1926. Näköispainos: Wuppertal: Brockhaus 1986.


 ,