Paavalin kirje Galatalaisille

Timo Eskola

Kirjallisuutta: Beker, J.Chr., Paul the Apostle, 1980, Goppelt, L., Theologie des Neuen Testaments, 3. Aufl. 1991, Kreitzer, L.J., Jesus and God in Paul's Eschatology, 1987, Stuhlmacher, P., Biblische Theologie des Neuen Testaments 1992, (sama) - Das Evangelium von der Versöhnung in Christus, 1979.

Paavali on Uuden testamentin merkittävin teologi, vaikka hänen asemansa onkin alkukirkossa ollut kiistelty. Hän on ennen kaikkea kansojen apostoli, ja hänen teologiansa sijoittuu ahkeran lähetystoiminnan yhteyteen. Siksi hän käsittelee usein juutalaisten ja pakanakansojen välistä suhdetta pelastuskysymyksessä. Vaikka Paavalin teologian on usein ajateltu nousevan juutalaisten ja pakanoiden välisestä jännitteestä, asia voidaan nähdä myös aivan päinvastaisena. Hänen universaali pelastusoppinsa on yhteyden sanoma, joka samalla ratkaisee lähetyksen käytännölliset ongelmat. Käytännölliset ongelmat ovat esillä myös Galatalaiskirjeessä. Paavali kirjoittaa lähetyksen synnyttämille nuorille seurakunnille, joissa on alkanut esiintyä ongelmia. Vaikein kysymys on lakihenkisyys eli evankeliumin hämärtyminen. Kirjeessä siitä puhutaan erityisesti ympärileikkausta koskevan esimerkin kautta. Vaikka tuo esimerkki ei ole nykyään koskettava sellaisenaan, se opettaa kuitenkin paljon lain ja armon välisestä suhteesta.

Yleistä

Galatalaiskirje on kiistakirjoitus. Siksi siitä nousee terävästi esiin Paavalin pelastuskäsitys. Ei olekaan ihme, että myöhemmin juuri uskonpuhdistuksen aikaan tämä kirje oli Lutherille aivan olennaisen tärkeä.

Galatian seurakunnat sijaitsivat joko Galatian maakunnassa tai laajemmin koko Galatian roomalaisessa provinssissa. Yleensä on ajateltu, että Paavali tarkoittaa nykyisen Turkin pohjoisosaa, missä sijaitsee Paavalin ajan Ankyra (nykyinen pääkaupunki Ankara). Tuon alueen seurakunnat Paavali oli perustanut toisella lähetysmatkallaan (Ap.t. 16:6; vrt. 18:23). Mikäli tämä olettamus pitää paikkansa, kirje on saattanut syntyä vaikkapa Efesossa (Ap.t. 19:1) ennen vuotta 56 jKr.

Saattaa kuitenkin olla, että Paavali puhuu kirjeessä Rooman provinssin eteläisistä seurakunnista, jotka hän oli perustanut jo aiemmin. Siinä tapauksessa kirje olisi lähetetty Pamfylian, Pisidian ja Lykaonian seurakunnille. Galatalaiskirjeen varoitukset olivat ankaria - ja ne kaiketi tuottivat hyvän tuloksen. Jos kyseessä olivat nimenomaan Galatian eteläiset kaupungit, niiden kristinusko säilyi vahvana myös myöhemmin.

Paavalin henkilö

Paavalin henkilöhistoria tunnetaan aika hyvin. Hän oli heprealaisesta perheestä, joka oli aikanaan muuttanut Tarsokseen. Kreikkaa puhunut (sekä kansalaisoikeudet omistanut) Saulus muutti nuorena miehenä Jerusalemiin opiskelemaan ja kuului fariseusten liikkeeseen. Siksi häntä ei tule pitää kaavamaisesti "hellenistisen" juutalaisuuden edustajana, ikäänkuin se merkitsisi näkemyksien osalta jotain muuta kuin Palestiinan farisealaisuus.

Saulus oli kiivas juutalainen uskova. Hän osallistui puhtaan opin varjeluun. Siksi hän vainosi Kristuksen tunnustajia, kuten hän myöhemmin kirjeissään usein valittaen tunnustaa (Gal. 1:13; Fil. 3:6; 1. Kor. 15:9). Galatalaiskirjeessä Paavali myös tallentaa itseään koskeneen huhun alkuseurakunnasta: "Se mies, joka ennen vainosi meitä, julistaa nyt samaa uskoa, jota hän ennen yritti hävittää" (1:23). Vainon syynä oli ensimmäisten kristittyjen usko, pistis, jonka kohteena oli kuollut ja ylösnoussut Jeesus Kristus (vrt. 1. Kor. 15: 1-5, missä Paavali kuvaa Jerusalemista perimäänsä uskon sisältöä). Kiista ei missään nimessä koskenut pelkkää lain tulkintaa.

Paavalin kääntymiskokemuksesta on kirjoittanut erityisesti Stuhlmacher, joka pitää sitä avaimena hänen kutsumuksensa ymmärtämiseen. Paavali katsoi olevansa toisten apostolien veroinen julistaja, vaikka häntä loppuun saakka hävettikin menneisyys seurakunnan vainoojana. Tehtävänsä ja kutsunsa hän oli saanut kuitenkin Jeesukselta itseltään. Siksi hän ei hävennyt työtään, vaan toteutti sitä Kristuksen palvelijana.

Paavalin evankeliumi

Galatalaiskirjeen avainteemana on kiista toisenlaisesta evankeliumista (1:6). Jotta voisimme ymmärtää Paavalin ajatusten kokonaisuuden, meidän on tarkasteltava, mitä tuo tuttu termi "evankeliumi" merkitsi hänelle.

Paavalin suurten kirjeiden, kuten Roomalaiskirjeen sanoman keskuksessa on evankeliumi (1:1). Käyttämällä termiä "evankeliumi" Paavali liittyy Jeesuksen eskatologiseen sanomaan. Jumalan kuninkuus on tullut lähelle Kristuksessa, ja ilosanoma siitä on pelastuksen sanoma koko maailmalle. Jesajan profetialla tulevasta ilosanomasta näyttää olevan Paavalille suuri merkitys niin henkilökohtaisesti kuin teologisestikin. "Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille: - Sinun Jumalasi on nyt kuningas!" (Jes. 52:7).

Jeesuksen julistus keskittyi juuri tällaiseen eskatologiseen Jumalan valtakunnan odotukseen. Tämä on se "Kristuksen evankeliumi", josta Galatalaiskirje puhuu (Gal. 1:7). Evankeliumi toteutuu siinä, että Jumala antaa Messiaansa, Ihmisen Pojan, joka tuo pelastuksen kansalleen. Kun Paavali Roomalaiskirjeen alussa määrittelee sanomansa, evankeliuminsa, ja evankelioimistyönsä sisällön, hän puhuu Jumalan valtakunnan tulosta pääsiäisen näkökulmasta. Jeesus on ylösnousemuksessa korotettu taivaalliseen valtaan (Room. 1:4).

"Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme" (Room. 1:2-4).

Jeesuksesta on ylösnousemuksessa tullut taivaan ja maan Herra, hänelle on annettu "kaikki valta taivaassa ja maan päällä". Sanaan "evankeliumi" liittyy Uuden testamentin koko hätkähdyttävä opetus ja väite: Jumalan valtakunta ja itse Jumalan tulo toteutuivat siinä, kun Jeesus tuli maailmaan ja hänet lopulta korotettiin taivaalliseksi hallitsijaksi.

Evankeliumin julistaminen eli ilosanoman eteenpäin vieminen merkitsee Kristus-sanoman kertomista. Sovitus on suoritettu, Jumalan armoliitto kaikille kansoille on vahva. Uudistetun Daavidin valtakunnan Herra istuu kuoleman voittajana taivaallisella valtaistuimella. Iloinen sanoma tästä Herrasta siirtää kuulijat hänen valtakuntaansa. Tämä sanoma on Paavalille "Jumalan voima" (1:16). Juutalaisia ja kreikkalaisia ei voi enää erotella, koska on kysymys kaikista ihmisistä. Koko syntiinlankeemuksen rikos on nyt sovitettu.

Paavalille tämä sanoma on "se uskon sana, jota me julistamme" (Room. 10:8). Sen sisältönä on Jeesuksen kuolleista herättäminen (eli asettaminen taivaalliseksi kuninkaaksi ja Herraksi). Sen seurauksena puolestaan on se, että kuulijat tunnustavat Jeesuksen Herraksi, omaksi Herraksensa (10:9). Sanoma menee eteenpäin vain silloin, kun on tarpeeksi viestin viejiä. Niitä Paavali kaipaa lisää saman luvun lopussa. Ja ikäänkuin ympyrän sulkemiseksi hän lainaa edellä mainittua Jesajan kirjan ydinkohtaa (52:7) jakeessa Room. 10:15.

Tätä evankeliumia ei Paavalin mukaan saa kukaan muuttaa (Gal. 1:9). Evankeliumia ei voi valita. Sitä ei saa vaihtaa. Se on yksi ja sama evankeliumi, jota kaikki oikeat apostolit julistavat. Se turmelijat Paavali kiroaa (1:9).

Paavali ja Ylösnoussut (Gal. 1)

Paavalin suhde ylösnousseeseen Herraan on yksi avainteema hänen teologiansa ymmärtämiseen. Ylösnousseen kohtaaminen on joskus tulkittu vain vision omaiseksi kokemukseksi, jolla ei olisi juuri muuta sisältöä kuin Jeesuksen näkeminen. Paavali antaa kirjeissään asiasta kuitenkin paljon rikkaamman kuvan.

Galatalaiskirjeessä Paavali kertoo, että Ylösnoussut antoi evankeliumin hänelle ilmestyksessä. "Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle" (Gal. 1:12). Paavali kohtasi Ylösnousseen Damaskon tiellä (Ap.t. 9; 22). Siellä hän ymmärsi Jeesuksen todella nousseen kuolleista ja astuneen kirkkauteen.

Sisällön tuolle Ylösnousseen kohtaamiselle antaa vanhatestamentillinen messianologia. Paavali ei näe Jeesusta ainoastaan kuolleista herätettynä ihmisenä. Hän kohtaa Jeesuksen Herrana. Paavalille ilmestyy kirkkauden kuningas, jonka Jumala itse on asettanut taivaalliseen valtaan. Siksi yksi ainoa näky muuttaa hänen koko elämänsä.

Evankeliumi onkin Paavalille ennen kaikkea Kristuksen kirkkauden evankeliumi. "Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan" (2. Kor. 4:6). Paavali kohtasi jumalalliseen kirkkauteen korotetun Kristuksen. Hän ymmärsi Jeesuksen saaneen Isältä ainutlaatuisen aseman.

Tuo teologinen perustelu selittää sen, miksi Paavali voi rohkeasti väittää, että ihmiset eivät ole opettaneet hänelle evankeliumia. Jeesuksen ilmestymisen kautta Paavali on joutunut toteamaan, että Jeesus on se taivaallinen Herra, jota hänen vainoamansa uskovat palvovat pelastuksensa tuojana. Niinpä kirkkauden Herran kohtaamisesta tulee hänelle evankeliumi - kirkkauden Jumalan ilmestyminen pelastuksen tuojana.

Tuolla perusteella evankeliumista tuli Paavalille samalla valtuutus apostolin tehtävään. Galatalaiskirjeessä hän sanoo, että ilmestyksen kautta Jumala erityisesti kutsui hänet hyvän sanoman julistajaksi (1:15-16). Sama varmuus näkyy Roomalaiskirjeen alusta. Ylösnousemuksessa tapahtunut Jeesuksen korottaminen Jumalan Poika-kuninkaan herrauteen ja valtaan on Paavalin evankeliumin sisältö ja samalla valtuutus apostolinvirkaan (Room. 1:1-5).