Suomen teologinen instituutti 20.3.2002
Dos. Timo Eskola

Oliko Paavali antisemitisti?

"Juutalaiset ovat surmanneet sekä Herran Jeesuksen että profeetat, ja he ovat vainonneet meitäkin. He ovat Jumalan mieltä vastaan ja kaikkien ihmisten vihollisia. Kun me puhumme pakanakansoille, jotta ne voisivat pelastua, he yrittävät estää meitä. Näin he täyttävät syntiensä mittaa. Mutta nyt Jumalan viha lopulta tavoittaa heidät." (1. Tess. 2:15-16)

Termeistä: antisemitismi = juutalaisen "rodun" tai kansakunnan vastustaja antijudaisti = juutalaisen uskonnon vastustaja

Paavali ja juutalaisuus

Paavalin suhdetta "juutalaisuuteen" on usein määritelty ulkopuolisena suhteena. Paavalia on pidetty hellenistisenä teologina, joka ulkoapäin arvostelee juutalaisuuden luonnetta uskontona. Toisaalta Paavalia on pidetty kristinuskon synnyttäjänä ja keskeisenä juutalaisuuden virheenä on pidetty sitä, ettei se "ole kristinuskoa" (Sanders). Tutkimuksen uusi kuva Paavalista muistuttaa kuitenkin, että hän oli korkean koulutuksen saanut farisealaisten liikkeeseen kuulunut kirjanoppinut. Hänen identiteettinsä oli juutalainen, eikä hänen uskossaan ollut yhtään kohtaa, jota hän olisi perustellut muulla kuin juutalaisilla kirjoituksilla. Tällä asenteella Paavali suhtautuu myös juutalaisiin ystäviinsä. "Ovathan he israelilaisia, jotka Jumala on ottanut lapsikseen ja joille hän on antanut kirkkautensa. Heidän kanssaan hän on tehnyt liitot, heille hän on antanut lain, jumalanpalveluksen ja lupaukset. Heitän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylitetty Jumala, aamen!" (Room. 9:4-5).

Abrahamin usko

Paavalin mukaan Jumalan liitto on eräässä mielessä aina puhunut Kristuksesta. Mitään muuta liittoa ei ole koskaan ollut, eikä voi varsinaisesti ollakaan olemassa. Siksi Paavali vetosi niin usein Abrahamiin. Oikeita israelilaisia ovat ne, joilla on ollut Arahamin usko. Vain he ovat kuuluneet Jumalan liittoon ja odottaneet uskonvanhurskautta Jumalan lupauksen mukaisesti. "Eivät kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin, eivätkä kaikki Abrahamin jälkeläiset ole oikeita Abrahamin lapsia." (Room. 9:7). Tosi Israel ei paljastu kenenkään ulkonaisesta jäsenyydestä kansaan.

Jumalan liitto on Paavalin mielestä aina ollut armoliitto, yksi ja sama Abrahamin liitto, joka on ollut voimassa alusta lähtien. "Tietäkää siis, että todellisia Abrahamin jälkeläisiä ovat ne, joilla on usko." (Gal. 3:7). Abraham sai lupauksen Messiaasta. Hän uskoi, että Jumala voi tuoda pelastuksen ihmiskunnalle hänen omasta suvustaan. Siksi hänen uskonsa luettiin hänelle vanhurskaudeksi. Muuta pelastustietä ei Paavalin mielestä Israelissa ole koskaan ollut. Uskonvanhurskaus on aitoa Israelin uskoa (Room. 4:11).

Tätä uskonvanhurskauden lupausta mikään ei voi muuttaa. Paavali korostaa kunnon kirjanoppineen tavoin, että edes laki ei voi nousta sen yläpuolelle: "neljäsataakolmekymmentä vuotta myöhempi laki ei voi kumota Jumalan aikoinaan vahvistamaa testamenttia ja tehdä hänen lupaustaan tyhjäksi." (Gal. 3:17).

Niinpä Paavali puhuu usein vain yhdestä kansasta ja yhdestä liitosta. Vaikka hän tietää, että liitto on uudistunut Kristuksen toteuttaessa täydellisen uhrin ja täydellisen sovituksen, se kaikki on merkinnyt vain oikean Israelin uskon täyttymistä. Israel on Jumalan oliivipuu, joka on kasvanut Abrahamin suvusta uskonvanhurskauden sanomaan luottaen. Siksi pakanakansoista uskoon tulleet kristityt ovat peräisin villistä oliivipuusta, ja ne on vain "oksastettu oikeiden oksien joukkoon" (Room. 11:17).

Jo Abraham uskoi ylösnousemukseen

Paavali ei tyytynyt opettamaan, että Abrahamin usko oli uskoa Kristukseen ja uskoa Jumalan lahjoittamaan vanhurskauteen. Hän oli vakuuttunut siitä, että Daavidin tavoin jo Abraham näki Kristuksen ylösnousemuksen ja perusti uskonsa siihen. Roomalaiskirjeen neljännessä luvussa Paavali selittää tätä näkemystä vedoten Vanhan testamentin teksteihin.

"Hän on meidän kaikkien isä, niin kuin on kirjoitettu: 'Minä olen tehnyt sinut monien kansojen isäksi.' Tähän Jumalaan Abraham uskoi, häneen, joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan." (Room. 4:16-17).

Abrahamin saamasta lupauksesta tuli samalla Jumalan julistusta kuolleiden herättämisestä. Kertomus itsessään antaa selityksen tähän johtopäätökseen. Iäkkäillä Abrahamilla ja Saaralla ei enää ollut toivoa lapsista. Abraham totesi Saaran "kohdun kuihtuneen" ja oman elinvoimansa olevan sammumassa. Inhimillisesti katsoen tilanne oli mahdoton.

Paavalin mukaan Abraham ei kuitenkaan epäillyt Jumalaa. Jos Jumala lupasi hänelle paljon jälkeläisiä, tämä lupaus tulisi myös pitämään. Abrahamin Jumala luo tyhjästä, hän "kutsuu olemattomat". Hän synnyttää elämää kuolleista. Siksi juuri usko kuoleman voittamiseen luettiin Abrahamille vanhurskaudeksi. Niinpä myös Abrahamin "siemenen", tulevan Messiaan, elämä on elämää kuolleista. Kristus on sellainen Abrahamin jälkeläinen, jonka Jumala on kuoleman kautta kutsunut olemaan. Jumala on siten aina perustanut pelastavan sanomansa ajatukseen kuoleman voittamisesta.

Vanhan testamentin sanoma oli kirjoitukset tuntevalle Paavalille yksiselitteinen. Jumala on ainoa oikea Jumala, jolla on kuolema ja elämä vallassaan. Näin laulettiin jo Mooseksen laulussa: "Näettehän nyt: minä olen ainoa, ei ole muuta jumalaa minun rinnallani. Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän, minä lyön ja minä parannan, minun vallassani on kaikki." (5. Moos. 32:39). Profeetta Hesekielin mukaan taas Jumalan voi Hengellään herättää vaikka kuolleet luut: "Näin sanoo Herra Jumala näille luille: Minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon" (Hes. 37:5).

Paavalin opetus Abrahamin uskosta on hyvin selkeä. Jos usko kuoleman voittamiseen luettiin Abrahamille vanhurskaudeksi, Aabrahamin usko oli sananmukaisesti sama kuin Paavalin usko Ylösnousseeseen. Myös Paavali katsoi, että uskonvanhurskauden perustana on usko ylösnousemukseen. Juuri siten Paavali myös yhdisti Abrahamin uskon ja seurakunnan uskon toisiinsa. "Näitä sanoja ei kuitenkaan ole kirjoitettu vain hänen tähtensä, vaan myös meidän vuoksemme. Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin, kun uskomme häneen, joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen." (Room. 4:23-24).

Apostolien pääsiäissanoma Kristuksen kuolemasta ja kuolleista herättämisestä oli sama sanoma kuin Abrahamille annettu lupaus valitusta kansasta. Jumalan valittu kansa uskoo ylösnousemukseen. Siksi Paavali ajatteli, että Abrahamille annettu lupaus oli samalla lupaus, joka täyttyi pääsiäisaamuna. Jeesuksen seuraajien usko oli täydellisesti Abrahamin uskoa.

Jäännösteologia

Israelin kansa on Paavalin mielestä aina samalla vertauskuva oikeasta Jumalan kansasta. Jumala on armosta valinnut itselleen kansan tämän syntisen sukukunnan keskeltä. Armon sanomalla ja uskonvanhurskauden lupauksella hän on kutsunut kaikista sukupolvista ihmisiä pelastukseen. Apostolien aikana tilanne ei ole muuttunut. Sama evankeliumi julistetaan kaikille kansoille. Nytkin ihmiset pääsevät jäseniksi yhteen ja samaan Jumalan kansaan.

Vanha liitto on epäilemättä vanhentunut pappien ja uhrien, puhtaussääntöjen ja ympärileikkauksen osalta. Niiden tilalle on tullut Jumalan Poika ylimmäisenä pappina. Usko häneen merkitsee täydellistä puhtautta ja sydämen ympärileikkausta Pyhässä Hengessä. Vanhurskauttamisen sanoma on kuitenkin muuttumaton. Armoliittoon on kaikkina aikoina kuulunut vain pieni osa sanoman kuulijoista. Paavali toteaa, että Jumalan vihollisiksi kääntyneiden israelilaisten joukosta pelastui Vanhan testamentin aikanakin vain jäännös. Samalla tavalla Paavalin omasta sukupolvesta pelastui vain pieni osa armahdettuja syntisiä, jotka Jumala oli vanhurskauttanut uskosta. "Samoin on nykyisenäkin aikana olemassa jäännös, jonka Jumala on armossaan valinnut." (Room. 11:5).

Paavali ajatteli siten, että Jumalan valinta ei ole muuttunut. Jumala on armosta valinnut ihmisiä evankeliumin avulla pelastukseen kaikkina aikoina. Abraham oli uskon isä ja Kristukseen uskovan ihmisen esikuva. Nimenomaan Abraham puhui uskonvanhurskaudesta juutalaisille - eikä sanoma ylösnousemuksestakaan ollut hänelle vieras.

Paavali oli siis aito juutalainen. Hän katsoi oman uskonsa olevan kohta kohdalta sama kuin Abrahamin usko. Hänen mielestään todelliseen Jumalan lupaamaan liittoon ei kuulunut mitään muuta lupausta pelastuksesta. Jumala on alusta lähtien osoittanut historian eri vaiheissa, että hän kutsuu kuolleet elämään. Hän luo tyhjästä ja tekee olemattomat oleviksi. Siksi tosi Israel on perustettu ylösnousemuksen sanoman varaan. Usko kuolleista herätettyyn Kristukseen, Abrahamin siemeneen, on oikeata Vanhan testamentin perinteen mukaista uskoa.

Paavalia ei voi nimittää edes antijudaistiksi, antisemitististä puhumattakaan. Hänen kritiikkinsä nousee juutalaisuuden sisältä. Paavalin mukaan on olemassa vain yksi isien usko ja yksi Jumalan istuttama oliivipuu. Akateemisessa mielessä häntä voi kutsua radikaalin apokalyptisen teologian edustajaksi ja aktualisoituneen messianologian saarnaajaksi. Hän kritisoi ankarasti niitä, jotka eivät näe Messiaan merkitystä samalla tavalla. Mutta ennen kaikkea hän julistaa Krsituksen armon valtakuntaa.