STI 10.3.1999 / Teemu Kortelahti, TL, pastori

MISTÄ OPETUSMATERIAALIA RIPPIKOULUTUNTEIHIN?


Piispainkokous hyväksyi nykyisen rippikoulusuunnitelman vuonna 1980.
Suunnitelmassa on kerrottu rippikoulun teologisista perusteista, tavoitteista, sisällöstä, opetuksen toteuttamisesta, puitteista sekä yhteistyöstä. Varsinaisia oppitunteja on 80.

Rippikoulusuunnitelma 1980 on loppuunmyyty. Suunnitelmaa on myös arvosteltu rajusti.
Teologisia perusteita käsittelevä osa on sinänsä ihan hyvä. Samoin tuntien tavoitteissa ei sinänsä ole moittimista. Myös opettamisen periaatteet (perusmallit) ovat edelleen käyttökelpoisia yhtenä vaihtoehtona.

Kritiikki on kohdistunut erityisesti kahteen asiaan.

  • Ensiksikin, tavoitteita on liikaa. Suunnitelma on erittäin raskas, varsinkin jos tavoitteet mielletään tuntikohtaisiksi. Vaikka pyrkimykset olisivat hyviäkin, niihin pääseminen on koettu vaikeaksi. Rippikoulut ovat usein ajallisesti lyhyempiä, eikä suuri osa rippikoululaisista voi omaksua koko pakettia.
  • Toinen kritiikin aihe on suunnitelman teoreettisuus. Suunnitelma antaa sittenkin kovin vähän käytännön aineksia opettajille. Tuntien kulku ja erilaiset toteutustavat pitää keksiä tai oppia muualta. Opetuksen varsinaiseen toteuttamiseen liittyvät osat ovat auttamattomasti vanhentuneet.

RIPPIKOULUSUUNNITELMAN UUDISTUS

    Kirkkojärjestyksessä todetaan (KJ 3:4), että rippikoulussa annetaan opetusta kirkolliskokouksessa hyväksytyn kristinopin mukaisesti (nykyinen kristinoppi on vuodelta 1948).
    Rippikoulun opetussuunnitelman puolestaan hyväksyy piispainkokous. Rippikoulusuunnitelmaa on uudistettu jo joitakin vuosia erilaisten kokeilujen ja palautteiden pohjalta.
    Tällä hetkellä uudistusprosessi on jäissä, koska vuonna 1993 käynnistynyt kristinopin uudistaminen halutaan valmiiksi ensin. Kirkon kasvatusasiain keskuksen toimesta on tarkoitus saada esille ehdotus uudeksi rippikoulun opetussuunnitelmaksi vuoden 1999 aikana (piispainkokouksella aikaisintaan vuonna 2000).

    Jo nyt on kuitenkin nähtävissä, millaiseen suuntaan rippikoulusuunnitelmaa tullaan muokkaamaan. Seuraavat linjaukset perustuvat Antero Rissasen 7.11.1998 päivättyyn materiaaliin:

    1. Oppimiskokonaisuuksien käsittely: keskittyminen tärkeään, pois sirpalemaisesta tiedon jakamisesta.
    2. Tiedon rinnalle tunteet, elämykset ja kokemukset: pois menetelmällisestä yksipuolisuudesta ja koko ihminen huomioon.
    3. Oppimisen prosessointi: osallistujalle oppimisprosessin omistajuus ja tavoitteet, pois kohteena olemisesta.
    4. Oppiminen aktiivisena toimintana: oma osallisuus, sitoutuminen, pois ulkopuolelta ohjaamisesta.
    5. Yksilöllisyys ja yhteisöllisyys: pois kapea-alaisuudesta ja yksipuolisuudesta oppimisen monitasoisuuteen.
    6. Yhteinen suunnitelu: tiiminä työskentely puitesuunnitelman pohjalta, pois sooloilusta.
    7. Jatkuva kehittäminen: kokemusten pohtiminen ja arviointi, pois mekaanisesta saman työskentelymallin toistamisesta.

RIPPIKOULUKIRJAT

    Hyvillä oppikirjoilla on kaksi ominaisuutta: ne ovat virallisesti hyväksyttyjä ja niitä on helppo käyttää. Rippikoulusuunnitelma määrittelee rippikoulukirjojen periaatteelliset edellytykset:

      "Rippikoulu on seurakunnan koulu. Siellä annettava opetus ei ole yksityisen työntekijän vaan kirkon antamaa opetusta. ...käytettävä opetusmateriaali ei ole työntekijän vapaasti valitavissa niin kuin muussa kasvatustoiminnassa. Rippikoulussa voidaan käyttää oppikirjoina kirkkolain [nyk. kirkkojärjestyksen] mukaan vain piispainkokouksen hyväksymiä oppikirjoja. ...Lisäksi todetaan yleensä kristinopin opettamisesta, että sen on oltava kirkolliskokouksessa hyväksytyn katekismuksen mukaista." (Rippikoulusuunnitelma 1980 s. 47-48)

    Kokonaan toinen asia on kirjojen käytännöllisyys. Suomessa on puolisen tusinaa hyväksyttyä rippikoulukirjaa, mutta kirjat ovat käyttötarkoitukseltaan hyvin erilaisia. Vaikka tietyn kirjan valitseminen on merkityksellistä, vielä tärkeämpää on, miten kirjaa aikoo käyttää. Siksi on tärkeää ymmärtää eri kirjojen erilainen luonne. Sitäpaitsi, kaikki eivät käytä erillistä rippikoulukirjaa ollenkaan.

    Raamattu ja kristinoppi sekä mahdollisesti vihko ja virsikirja riittävät varsin hyvin sille, joka osaa niitä käyttää.
    Toisaalta hyväkään kirja ei auta, jos sen käyttötarkoitus on ymmärretty väärin. Karkeasti voisi sanoa, että ongelmana ei yleensä ole tiedon puute vaan asioiden esittämisen toimimattomuus.
    Periaatteessa on myös mahdollista, että taitava pedagogi kylvää valhevehnää. Niinpä rippikoulun opettajan on vastattava oikein vain kahteen kysymykseen: mitä ja miten.

    Seuraavassa on lista suomalaisista hyväksytyistä rippikoulukirjoista.
    Jokaisen kirjan perässä on hyväksymisvuosi/viimeinen painovuosi sekä lyhyt luonnehdinta kyseisestä kirjasta.
    Syvällisempi teologinen arviointi ei ole mahdollista tässä yhteydessä.
    Kirjoissa on kuitenkin selvästi erilaisia pedagogisia ja teologisiakin painotuksia.

    1. Tälle perustalle 1984/92
      (Sakari Korpinen) SLEY. Työkirjatyyppinen kirja, jossa rippikoululaiset voivat täydentää puuttuvia asioita, etsiä vastauksia kysymyksiin jne. Kirjaa voi täyttää yhdessä, ryhmittäin tai jokainen itsekseen. Opettajan opas on muuten samanlainen kuin rippikoululaisen kirja, mutta opettajan painokseen on lisätty oikeat vastaukset.
    2. Tunnetko tien?
      1988/99 (Timo Junkkaala) Kirjaneliö. Kirjassa on paljon tekstimateriaalia, esimerkkejä sekä joitakin tehtäviä. Opettajan ja rippikoululaisen kirja on samanlainen. Perinteinen oppitunti on suhteellisen helppo pitää kirjan avulla. Sen sijaan elämykselliset esimerkit on etsittävä muualta.
    3. Elämän siiville 1993/99
      (Tytti Issakainen jne.) Kirjapaja. Värikkäästi ja hyvin painettu kirja, jossa kulkee nuorten elämään liittyvä yhtenäinen juoni. Kirja perustuu elämykselliseen oppimiseen. Elämyksellisten oppimistilanteiden järjestäminen vaatii aiheeseen perehtymistä ja kokemustakin. Rippikoululaisen kirja ei tarjoa aineksia varsinaisiin oppitunteihin tai elämyksellisiin harjoituksiin, vaan esimerkit löytyvät opettajan kirjasta. Rippikoululaisen kirja sopii oheislukemistoksi riparille tai se voidaan antaa luettavaksi ennen rippikoulua. Sarjaan kuuluu myös monia muita erilaisia kirjasia seurakunnan eri tilanteisiin, esimerkiksi isoskoulutukseen.
    4. Rippikoulun aapiskirja 1985/96
      (Ilpo Vuorinen) Kirjapaja. Kirja on tarkoitettu käytettäväksi tuntityöskentelyssä opettajan johdolla. Siksi mukana on paljon nuoria aktivoivia tehtäviä, esimerkiksi kysymyksiä, täydennystehtäviä, valintoja jne. Rippikoululaisen kirjan käyttöohjeet löytyvät opettajan versiosta.
    5. Ripari 1991/97
      (Ahokallio jne.) WSOY. Kirja sisältää runsaasti hyvin erilaisia virikkeitä ja nuorten elämään liittyviä materiaaleja, koska kirja on syntynyt hyvin laajan yhteistyön tulosena. Kaikkea ei voi käyttää ja kysymys onkin eräänlaisesta työkalupakista - eri opettajat voivat valita mitä haluavat. Rippikoululaisen kirja sisältyy suurempaan opettajan oppaaseen, joka on siten sivukooltaan suurempi ja sisältää edelleen lukemattoman määrän erilaisia toimintaehdotuksia. Siten opettaja tarvitsee vain yhden kirjan. Materiaaliin kuuluu erillisenä kalvosarja ja musiikkiäänite.
    6. Meitä varten 1988 ja 92/98
      (Virtanen jne.) Lasten keskus oy. Kirjassa on hyvin erilaisia osia: Tietoa, kuvia, esimerkkejä ja muutamia tehtäviä. Rippikoululaisen kirja vaatii rinnalleen opettajan version käyttöohjeet. Lisäksi sarjaan kuuluvat oheismateriaalina kalvosarjat, ääninauha sekä virikevihkonen.

MUUT VINKIT JA MATERIAALIT

    Virallisten kirjojen lisäksi on olemassa myös varsinaisesti hyväksymätöntä materiaalia, joka on käyttökelpoista.
    Tällainen on esimerkksi Sosiaali- ja terveysministeriön sekä Nuorisokasvatussäätiön julkaisema R.Syke-kansio (Aalto, Pikkarainen). Kansiossa on erittäin hyvin selvitetty toimintakokemus-menetelmien tausta-ajattelua, joka on osaltaan erilaista kuin Elämän siiville -materiaalissa. Lisäksi kansiossa on paljon seikkaperäisiä ohjeita elämyksellisten harjoitusten järjestämiseksi. Materiaalissa on sekä ryhmään että itsetuntemukseen liittyviä yleisiä harjoituksia, mutta myös erillinen rippikouluosa. Rippikouluosassa kerrotaan harjoituksista, jotka liittyvät esim. Jumalaan, syntiin, iankaikkisuuteen ja kristittynä elämiseen. Periaatteellisessa osassa on myös arvioitu nykyistä rippikoulusuunnitelmaa ja linjattu uudistamisen tarpeita nuorten elinympäristön muuttumisen näkökulmasta.

    Toinen muutamia rippikoulutyöskentelyjä sisältävä kirja on Peilejä ja ikkunoita (Lassi Pruuki). Vasta tekeillä oleva Arto Köykän keräämä laaja opettajamateriaali on ilmestymässä CD-romppuna. Näytteitä löytää osoitteesta http://www.kolumbus.fi/nuortenkeskus.

    Virallinen rippikoulusuunnitelma listaa rippikoulun oheismateriaaliksi sanoma- ja aikakauslehdet, kirkolliset lehdet, tilastot ja asiaan liittyvän kirjallisuuden. Erityisesti kehotetaan järjestämään rippikoululaisten käyttöön kirjasto, joka sisältää erilaisia Raamattua, seurakuntaa ja kirkkoa käsitteleviä kirjoja. Suunnitelmassa on myös kirjojen valintakriteerit.

    Oikeastaan mikä tahansa materiaali kelpaa rippikouluun, kunhan sitä osaa käyttää. Opettajalle kertyy nopeasti kaikenlaista: lehtileikkeitä, videoita, CD-levyjä, valokuvia, kirjoja, muistiinpanoja jne. Lisäksi Kirkon AV-palvelusta saa monenlaista. Osa materiaalista vanhentuu nopeasti, mutta osaa voi käyttää jatkuvasti. Oheismateriaalin ei tarvitse olla "oikeaoppista", kun tietää mitä on tekemässä. Huono esimerkki voi joskus palvella pedagogisesti parhaiten.

    Kaikkein mielenkiintoisin rippikoulumateriaali saattaa kuitenkin löytyä omasta elinympäristöstä. Jos rippikoulun pystyy liittämään paikallisiin oloihin ja elämään, kristillinen usko alkaa puhutella kuin itsestään ilman erillisiä materiaaleja tai harjoituksia. Tällöin teksteissä voidaan keskittyä Raamattuun ja kristinoppiin. Näiden mahdollisuuksien käyttäminen vaatii kuitenkin paikallisten olojen tuntemista ja niihin perehtymistä. Eri seurakunnat, rippikoulut ja henkilöt ovat tässä luonnollisesti erilaisessa asemassa.

    Kannattaa kuitenkin harkita:

    1. Onko lähettyvillä jokin sopiva luontokohde: kallio, puro, lampi, kivenjärkäle, luola, erikoinen puu, saari, soramonttu, lähde jne.? Voisiko ensimmäisen uskonkappaleen tunnit pitää siellä?
    2. Onko historia jättänyt jälkiään paikallisiin oloihin, rakennuksiin tai järjestelyihin: elintavat, ammatit, perheet, muistomerkit, museot, armeija, kansalaissota, seurakunnan vaiheet jne? Voisivatko elämäntilanteisiin ja Jumalan johdatukseen liittyvät aiheet liittyä paikallisiin oloihin?
    3. Onko mahdollisuus päästä tilaisuuksiin tai laitoksiin, joissa harjoitetaan diakonista auttamista: vanhainkodit, kehitysvammalaitokset, mummonkammarit jne?
    4. Onko mahdollista päästä katsomaan seurakunnan työtä paikan päälle: kirkkoherranvirasto, väestökirjanpito, ruokapankki, siunauskappeli, haudankaivuu, krematorio, partiokolo, kirkko jne.?
    5. Onko seurakunnalla joitakin erityisiä perinteitä, muistoja, välineitä tai toimintatapoja?
    6. Onko alueella jonkin alan erityisasiantuntija, jota kannattaisi pyytää joskus mukaan (esim. lähetystyöntekijä)?
    7. Onko tiedossa jokin paikallinen tapahtuma tai elämänkohtalo, joka osoittaa uhrautuvaisuutta, toisen asemaan asettumista ja uskoa tulevaisuuteen?
    8. Millaisia kokemuksia rippikoululaisilla itsellään on? Onko heidän elinpirissään jotakin erityistä, yleisesti tai juuri nyt?
    9. Onko minulla itselläni jokin omakohtainen täkäläinen kokemus, joka liittyy elämään, uskoon, seurakuntaan tai rippikouluun? Mihin teemaan sen voisi liittää?

 ,