10. Paavalin ensimmäinen kirje tessalonikalaisille
Kirjeen konteksti ja kirjoittaminen
Paavalin kirjeet on pyritty sijoittamaan hänen lähetysmatkoihinsa siinä määrin, kuin se on mahdollista. Paavalin tukikohtana oli yksi suurimmista ensimmäisten vuosikymmenten seurakunnista, Syyrian Antiokia. Hänen ensimmäinen lähetysmatkansa suuntautui Kyproksen kautta Vähän-Aasian kaupunkeihin, joita osa tutkijoista pitää nimenomaan Galatian eteläisinä kaupunkeina: Perge (rannikolla) – Pisidian Antiokia – Ikonium – Lystra – Derbe, ja takaisin Attalian kautta Antiokiaan. Matka ajoitetaan vuosiin 46-48. Toinen lähetysmatka alkoi Siilaksen kanssa Antiokiasta ilmeisesti 49. Paavali kulki maitse Tarsoksen ja ensimmäisen matkan kaupunkeihin Derbeen ja Lystraan (missä Timoteus liittyi seuraan), ja sieltä Ikoniumin kautta suoraan Egeian meren rannalle Troakseen. Merimatka Neapolikseen vei Paavalin Makedonian puolelle, ja siellä ensiksi Filippiin (roomalainen siirtokunta). Lyhyen vankeuden jälkeen seurue lähti Tessalonikaan. Mellakan takia Paavali joutui pakenemaan yöllä Beroiaan, minkä jälkeen matka jatkui aina Ateenaan saakka.
Ateenasta Paavali siirtyi Korinttiin, jonne hän jäi puoleksitoista vuodeksi. Kaupungissa hänen työtovereikseen tulivat Aquila ja Priscilla, sekä Titius Justus, jonka talossa hän sai asua. Myös Silas ja Timoteus ovat yhä hänen kanssaan (Ap. t. 18:1–7). Aiemmin mainittu prokonsuli Gallio otti Paavalin eteensä juuri Korintissa, ja hänen tiedetään olleen virassa 51-52. Koska Paavali oli tuossa vaiheessa ollut Korintissa jo toista vuotta (Ap. t. 18:11), hänen on täytynyt tulla sinne talvella 49–50.
Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille on kirjoitettu todennäköisimmin Korintissa. Se on lähetetty seurakuntaan, jonka hän on vähän aikaisemmin perustanut samaisen Kreikan niemimaan pohjoisosassa. Kirjeen lähettävät tekstin avauksen mukaan Paavalin lisäksi Silas Silvanus ja Timoteus. Paavalin mukaan seurakunta oli elävä ja tessalonikalaisista tuli ”esikuva kaikille Makedonian ja Akhaian uskoville”. Heidän uskonsa Jumalaan on ”tullut tunnetuksi kaikkialla muuallakin” (1:7-8).
Kirjeessä mainitaan Paavalin Filippissä kokemat vaikeudet, ”loukattu ja pahoinpidelty”, ja vankeus mainitaan myös Apostolien teoissa (luku 16). Lisäksi kirjeessä todetaan, että Paavali lähetti Ateenasta Timoteuksen vierailemaan seurakunnassa ja vahvistamaan sitä (vrt. Ap. t. 18:5). Kun Paavali toteaa, että Timoteus on ”palannut”, hän on todennäköisesti palannut juuri Korinttiin, josta oli tullut Paavalin tukikohta. Korintissa Paavalin ei tarvinnut harjoittaa edes teltantekijän ammattia, vaan hän kykeni toimimaan täysipäiväisesti julistajana (Ap. t. 18:5).
Näiden seikkojen perusteella on ymmärrettävää, että Paavalia on pidetty yleensä aina kirjeen kirjoittajana. Kirje on helppo sijoittaa historiaan ja siinä itsessäänkin on selkeitä kiinnekohtia Paavalin matkoihin.
Kirjeen teologiasta ja eskatologiasta
1. Paavali rakentaa ekklēsiaa. Paavalin missionaarinen näky koskee yksinkertaisesti Jumalan valtakunnan eteenpäin menemistä, seurakunnan kasvua. Jumala itse ”valitsee” evankeliumin kautta syntisiä omaan rauhan valtakuntaansa. Evankeliumi tulee Pyhän Hengen voimana, joka murtaa epäuskon muurit. Tämän johdosta: ”te hylkäsitte väärät jumalat ja käännyitte palvelemaan elävää, todellista Jumalaa” (1:9).
2. Paavalin sanoma ensimmäisessä kirjeessä on eskatologian ohjaamaa. Jumalan valtakunta menee eteenpäin, kun ihmiset löytävät Herran ja uskovat ylösnousemussanoman: ”odottamaan taivaasta hänen Poikaansa, jonka hän herätti kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevalta vihalta” (j. 10). Tiiviisti koottu eskatologia kertoo kaiken olennaisen: kuolema on voitettu, synnin tähden tuleva Jumalan viha on sovitettu, Jeesus on Jumalan Poika, joka tulee viimeisenä päivänä pelastamaan omansa rauhan valtakuntaan.
3. Jännite juutalaisen synagogan kanssa on voimakas. Ap. t. mukaan juuri Tessalonikassa synagogan väki jakautui ja osa jäsenistä hyökkäsi Paavali vastaan. ”Tämä sai juutalaiset kateuden ja kiihkon valtaan.” (Ap. t. 17:5). Mellakan ja kuulustelun takia Paavalin seurue lähetettiin yöllä pakoon kaupungista. Kirjeessä Paavali liittyy Jeesuksen kuvauksiin ahdistuksen ajasta: ”Juutalaiset ovat surmanneet sekä Herran Jeesuksen että profeetat, ja he ovat vainonneet meitäkin. He ovat Jumalan mieltä vastaan ja kaikkien ihmisten vihollisia.” Estäessään elävän Jumalan evankeliumin levittämistä – samoin kuin Paavali itse oli nuorena tehnyt – he täyttävät syntiensä (Israelin synnin) mittaa ja Jumalan viha ”lopulta tavoittaa heidät” (2:16).
4. Tradition välittämisen kannalta kirje on erityisen kiinnostava. Evankeliumi on selvästi pääsiäisen evankeliumia. Eskatologia on linjassa Jeesuksen apokalyptisten puheiden kanssa. Ja lisäsi Paavali toteaa, että kristityn elämää tulee ohjata ”Herran käskyjen” mukaan: ”Tiedättehän, mitä käskyjä (parangelias) me Herran Jeesuksen puolesta (dia tou Kyriou Ieesou) olemme teille antaneet”; toisin sanoen Jeesuksen antamina tai välittäminä. Paavali tiedostaa opettaneensa seurakuntaa Herran sanojen mukaisesti ja niiden avulla. Tämä selittää, miksi Paavalin kirjeissä on suhteellisen vähän suoria lainauksia evankeliumikertomuksista. Ne kuuluivat seurakunnan perusopetukseen, ja siksi pelkkä niihin viittaaminen riitti kirjeissä.
5. Eskatologisen materiaalin osalta kirjeessä eletään viimeisen sukupolven näkymissä. Kristuksen evankeliumi julistetaan vihan ajan keskelle, ja hetkenä minä hyvänsä Herra palaa ottamaan maailman tuomiolle eteensä. Tulevan pelastuksen lohdutusta korostetaan oman ylösnousemuksen varmuudella. ”Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina.” (4:16; Matt. 24:30–31). Ajankohta on kuitenkin vain Jumalan tiedossa: Herran päivä tulee kuin varas yöllä (5:2; Matt. 24:43–44). Jeesuksen lausetta tulkitaan vielä Jeremian raamattutodistuksella (Jer. 6).
Julistuksen kerygmaattisia formeleita:
”(jos kerran) uskomme, että Jeesus kuoli ja herätettiin kuolleista, samoin Jumala myös Jeesuksen kautta tuo poisnukkuneet esiin hänen kanssaan” (4:14)
”Iloitkaa aina.
Rukoilkaa lakkaamatta.
Kiittäkää kaikesta.
(Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.)Älkää sammuttako Henkeä.” (5:16–19)
Matkat ja kirjeet
49 lähtö Antiokiasta
49–50 Makedoniaan ja Korinttiin
50 Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille
51 Toinen kirje tessalonikalaisille
52 purjehdus takaisin, käynti Efesoksessa, Kesarean kautta Jerusalemiin
52 takaisin Antiokiaan, jossa ”jonkin aikaa”
53 kolmas lähetysmatka alkaa
Paavalin toinen kirje tessalonikalaisille
Toinen tessalonikalaiskirje on perinteisen käsityksen mukaan kirjoitettu niin ikään Korintin kaudella, mutta kaiketi noin vuotta myöhemmin. Kirjeestä näkyy vastaanottavan seurakunnan muuttuminen ja vaikeuksien esiintyminen. Seurakunnan hieman sekavaa tilaa on joskus pidetty merkkinä siitä, että kirjettä ei ehkä olisikaan kirjoitettu Korintissa 51. Tosin jo ensimmäisessä kirjeessä pareneesi on tarkkaa, ja Timoteus lähetettiin rohkaisemaan seurakuntaa, ”jottei kukaan horjuisi, vaikka teitä näin ahdistetaan” (1. Tess. 3:3). Toisessa kirjeessä kehotetaan samaan tapaan: ”pysykää siis lujina” (2:15). Vaikeudet ovat kuitenkin hieman näkyvämpiä: ”jotkut teidän joukostanne elävät kurittomina” (3:11).
Kysymys kirjoittajasta
Toisen kirjeen kirjoittajaksi esitetään tietenkin Paavalia, ja mukana ovat yhä Silvanus ja Timoteus ensimmäisen kirjeen tavoin. Kirjeen lopussa on kuitenkin harvinainen lisäys:
Minä, Paavali, kirjoitan tähän tervehdyksen omakätisesti. Näin minä kirjoitan, ja tämä on tuntomerkkinä jokaisessa kirjeessäni. (3:17)
Tämä puumerkki on pikemminkin todiste kirjeen aitoudesta kuin sen teennäisestä legitimaatiopyrkimyksestä. Kirjeessä viitataan nimittäin aiemmin ”muka meidän lähettämäämme kirjeeseen” (2:2), jonka hurmahenkinen eskatologia on saanut seurakuntalaiset hämmennyksiin. Tällaisessa tilanteessa on luontevaa, että Paavali on kirjoittanut kirjeen loppuun varmistuksen henkilöllisyydestään (vrt. Gal. 6:11). Sen takaavat ensinnä kirjeen tuoja, mutta toiseksi omakätinen allekirjoitus (joka ei tietenkään kirjurien hallitsemassa kulttuurissa ollut edes itsestäänselvyys kirjoitustaidon puuttuessa).
Osa tutkijoista ajattelee, että kirje ei olisi Paavalin kirjoittama, koska kirjeen sisältämän eskatologian on katsottu poikkeavan ensimmäisen kirjeen eskatologiasta. Toisaalta tämä on kuitenkin ainoa merkittävä syy, sillä kuten jo Gyllenberg toteaa: jos ensimmäinen kirje olisi jostain syystä joutunut kadoksiin, kukaan ei kielen tai tyylin perusteella epäilisi kirjeen aitoutta. Kysymystä eskatologiasta on syytä tarkastella lähemmin.
Kirjeen eskatologiasta
Toisen kirjeen eskatologia on yksityiskohtaista. Paavali kirjoittaa esille suoranaisen apokalypsin, jossa on monia yhtymäkohtia evankeliumitradition apokalypsiin.
– Herra Jeesus ilmestyy taivaasta tulenliekkien keskellä ja rankaisee uskottomia
– rangaistuksena on ikuinen kadotus
– tullessaan Kristus saa pyhien kunnioituksen ja uskovien ylistyksen
– Herran päivä ei ole vielä käsillä
– päivää edeltävät merkit: luopumus ja laittomuuden ihmisen ilmestyminen
– vastustaja korottaa itsensä ja asettuu Jumalan temppeliin
– vastustaja julistaa olevansa Jumala
– jokin ”tietty” pidättää vielä vastustajan tuloa
– vääryyden ihminen tulee Saatanan voimalla ja petollisilla tunnusteoilla
– Jumala lähettää rajun eksytyksen
– Herra Jeesus surmaa vastustajan suunsa henkäyksellä ja tuhoaa tämän kirkkaudellaan
Toisen kirjeen epäperäisyydestä puhuvat tutkijat katsovat, että kirjeen tarkka eskatologia on erilaista, kuin ensimmäisen kirjeen lähiodotuksen teologia. Tämä argumentti on perin erikoinen, koska se ei suoranaisesti perustu jännitteen ajatukseen. Apokalyptiset merkit edeltävät niin juutalaisessa kuin kristillisessä eskatologiassa yleensä aina Herran päivän koittamista. Ensimmäisessä kirjeessä todetaan vain, että elossa olevat eivät pääse paruusiassa Kristuksen luokse kuoloon nukkuneita aikaisemmin (4:15). Sen lisäksi todetaan, että ”aikamääristä” ei ole tarve kirjoittaa. Perusteena on viittaaminen Herran sanaan: ”Herran päivä tulee kuin varas yöllä” (5:2; vrt. Matt. 24:43; Ilm. 3:3). Jos Paavali toteaa ensimmäisessä kirjeessä, että aikamäärät eivät ole synnyttäneet seurakunnassa vaikeuksia, on täysin johdonmukaista odottaa, että vaikeuksien ilmannuttua hän kirjoittaa nimenomaan niistä. Paavalin toisen kirjeen tarpeen synnyttää siten hurmahenkinen vastakirjoitus, jonka ajatuksia voidaan hieman rekonstruoida. Harhaopettaja näyttää julistaneen, että Herran päivä on juuri tulossa. Siksi uskovien tulee unohtaa arjen tarpeet ja valmistautua vain vihan päivän koittamiseen. Jotkut ovat mahdollisesti lopettaneet työnteonkin, ja ovat käytännössä jättäytyneet köyhän seurakunnan ruokittaviksi. Näitä Paavali kehottaa ”rauhoittumaan ja ansaitsemaan itse leipänsä” (3:12). Anakronismin uhallakin on todettava, että ongelma näyttää olevan ajaton. Vastaavia lahkoliikkeitä syntyy lähes jokaisessa sukupolvessa.
Omassa vastineessaan Paavali puolestaan jatkaa messiaanisen apokalypsin opetusta. Hän valmistaa lukijoita vainon aikaan, josta he kylläkin ovat jo nyt osallisia: ”kaikissa vainoissa ja ahdingoissa, joiden keskellä elätte” (1:4). Vielä on kuitenkin olemassa pidäke (to katekhon), joka estää vastustajan ilmestymisen. Vääryyden ”salainen vaikutus” on jo olemassa, mutta sillä ei ole vielä valtaa. Jumalan valtakunta ja Saatanan valtakunta kasvavat rinnakkain. Mutta kun pidäke poistuu, toteutuu raju eksytys ja vastustaja julistaa olevansa Jumala. Hänestä tulee siten Kristuksen parodinen vastakuva, jonka valtakuntaa luonnehtii laittomuus, Jumalan lain vastainen toiminta.
Mitä sitten tarkoittaa ”pidäke”? Paavalin ajatus kosmisesta esteestä, joka maailmanhistoriassa estää antikristillisen hahmon esiin astumisen, on herättänyt ymmärrettävästikin runsaasti pohdintaa. Kaksi kontekstista nousevaa argumenttia ovat yli muiden. Ensimmäinen niistä liittyy Herran sanaan maailman evankelioimisesta. Paavali on epäilemättä omaksunut käsityksen, että evankeliumi on ensin saarnattava maailman ääriin saakka – ja sitten tulee loppu. Tämä vakaumus näkyy hänen kirjeistään yleisestikin. Tämän näkemyksen mukaan seurakunnan kasvun aika estää vastustajan ilmestymistä.
Toinen tulkinta liittyy vastustajan luonnehdintaan ”laittomuuden ihmisenä”. Tässä vaihtoehdossa laki ja laillisuus, eli esivalta, estävät olemuksellaan laittomuuden valtaan tulon. Jumalan laki on Paavalin mukaan elämän oma laki. Yhteiskuntakin toimii sen mukaisesti ja esivalta pyrkii ja jopa joutuu pitämään tasapuolisuuden lain voimassa, kaikista puutteistaan huolimatta. Laittomuuden ihminen voi astua esiin vasta silloin, kun hänellä on mahdollisuus toteuttaa totalitaarinen vallankäyttö oikeusvaltion periaatteita vastaan.
Muuta keskustelua
Jotkut tutkijat ovat ehdottaneet, että kirjeiden järjestys olisi väärä. Silloin toisen kirjeen ajatellaan olevan Timoteuksen Beroiassa mukaansa saama kirje, ja ensimmäinen vasta Korintista kirjoitettu myöhempi kirje. Järjestyksen vaihtaminen ei toisin selitä kirjeiden yksityiskohtia kanonista järjestystä kummemmin.
Lisäksi toisen kirjeen ajoitusta on epäilty siksi, että siinä Paavalin ajatellaan asuneen tessalonikiassa pidempään kuin Ap. t. antaa ymmärtää. Hän kertoo työskennelleensä kaupungissa henkensä pitimiksi. Kun tähän on yhdistetty sekundaarisia väittämiä toisen kirjeen samankaltaisesta kielestä ensimmäisen kanssa ja eskatologian erilaisuudesta, jotkut ajattelevat, että kirje olisi kirjoitettu vasta Paavalin kuoleman jälkeen. Ensimmäinen argumentti on kuitenkin heikko. Paavali on joutunut työskentelemään käsityöläisenä ilmeisesti jokaisessa kaupungissa, jossa hän on käynyt. Torilla tai julkisessa paikassa työskennellen hän on voinut aloittaa työnsä vain istumalla paikoilleen ja tuomalla teltantekijän ammattinsa julki. Pienten varojen turvin matkustaminen ei ole voinut onnistua ilman jatkuvaa työntekoa. Korintista Ap. t. mainitsee päin vastoin nimenomaan sen, että Paavali saattoi jättää arkityön ja keskittyä julistustyöhön.