14. Paavalin kirje filippiläisille
Filippiläiskirjeen erityislaatu on siinä, että se on kirjoitettu vankilassa. Paavali vietiin elämänsä lopulla Roomaan vankina, koska hänellä oli tullut ankaria kiistoja juutalaisten oppineiden kanssa. Tästä kertoo Apostolien teot. Joko Kesareassa tai Roomassa hän on kirjoittanut vuoden 60 tuntumissa tutuille seurakunnilleen, joista hän yhä kantaa huolta.
Keskeisin asia, joka filippiläiskirjeessä nousee esiin, on evankeliumin oikea julistaminen. Paavalilla on huoli siitä, miten pelastuksen sanoma voisi mennä eteenpäin, vaikka hän joutuukin jo virumaan vankilassa. Siksi kirje on yksi hienoimpia kuvauksia Paavalin ilosanomasta.
Tämä on myös ilon kirje. Se vaikuttaa lähes käsittämättömältä, koska apostoli itse on vangittuna ja hänen elämänsä lähenee loppuaan. Juuri tällaisen suuren kriisin kautta ja elämän perustotuuksien edessä paljastuvat Paavalin evankeliumin loputtomat voimavarat. Elämä on hänelle Kristus ja kuolema on voitto.
Kärsimys evankeliumin tähden tuottaa hedelmää
Kirje alkaa rajulla tavalla. Paavali on vankilassa ja joutuu kirjoittamaan ystävilleen, että kuolema uhkaa häntä. Tämä ei sinänsä ollut apostolille uutta. Häntä oli ruoskittu ja kivitetty monta kertaa elämänsä aikana. Juutalaiset oppineet vihasivat hänen julistustaan. Nyt Paavali on kuitenkin todennut, että vastakkainasettelu on saanut uudet mittasuhteet. Hänen työnsä halutaan lopettaa kokonaan. Teloitus on todellinen uhka.
Voisi kuvitella, että kuoleman edessä Paavali masentuisi ja olisi tilanteestaan epätoivoinen. Asia on kuitenkin aivan päinvastoin. Kärsimys evankeliumin tähden on merkinnyt hänelle Kristuksen palvelemista. Hän on nöyrästi tehnyt työtään, sillä hän tietää Kristuksen kärsineen paljon enemmän ihmisten syntien tähden. Kuolema tulee jossain vaiheessa väistämättä eteen. Se ei merkitse ihmisen loppua, vaan sen sijaan muuttoa Vapahtajan luokse. Viimeinen päivä on Paavalille hieno hetki, koska se merkitsee siirtymistä lopulliseen iloon Kristuksen luokse.
Tähän taisteluun Paavali kutsuu myös Filippin kaupungin kristittyjä. Hän kehottaa heitä taistelemaan rohkeasti “evankeliumin ja uskon puolesta”. Kärsiminen Kristuksen tähden koituu seurakunnan hyväksi – siis syntisten pelastumiseksi – niin kuin on käynyt Paavalinkin elämässä.
Kristuksen alistuminen kärsimykseen tuotti ikuisen elämän
Toisen luvun keskipisteessä on Raamatun ehkä kaunein laulu Kristuksesta. Siinä kuvataan Herran kärsimystie ja pääsiäisen sanoma ainutlaatuisella tavalla. Jumala lähettää Poikansa taivaasta ja tämä kärsii uhrikuoleman meidän syntiemme puolesta.
Laulun ytimenä on ajatus mitätöimisestä (kreikaksi kenosis). Taivaassa Jumalan kanssa asunut Kristus ei suuren kutsumuksensa edessä jäänyt jumaluuteensa, vaan nöyryytti itsensä ja tuli tyhjyyteen. Hänen alistumisensa ei ollut siinä, että hän tuli ihmiseksi, vaan siinä, että Jumalan Poika alistui orjuuteen synnin tähden. Hänet tehtiin synniksi meidän edestämme. Hän kantoi syntien taakan ja syntien rangaistuksen. Jumalan edessä ja ihmisten edessä syntisenä ja pilkattuna hän ei ollut enää mitään (kenos; engl. “nothing”). Hänet hylättiin ja tuomittiin meidän rikkomustemme takia.
Sen tähden Jumala kuoleman jälkeen herätti hänet haudasta ja korotti hänet. Ylösnousemus on todellisuutta ja aloittaa uuden elämän, uuden maailman. Jeesukselle annetaan nimi, joka on Jumalan oma nimi “Herra”. Ihmiskunnan polvet notkistuvat nyt Jeesuksen edessä, aivan kuin niiden sanotaan Vanhassa testamentissa notkistuvan Jumalan edessä (Jes. 45:23). Pelastetun seurakunnan tunnustuksena on riemuitseva ylistys Jeesuksen, Israelin Messiaan saamasta kuninkuudesta: “Jeesus Kristus on Herra”. Lähetyskäskyn sanoma on toteutunut. Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Siksi evankeliumi hänestä vapauttaa jokaisen, joka sen kuulee ja ottaa vastaan.
Nöyrtyminen Jumalalta tulevaan vanhurskauteen tuottaa pelastuksen
Jännittävällä tavalla Paavali liittää itse uskon syntymisen ja todellisen vanhurskauden aivan samaan tyhjäksi ja mitättömäksi tulemisen ja roskana pitämisen ajatukseen. Hän opettaa, että syntisillä Aadamin jälkeläisillä ei ole mitään mahdollisuutta tarjota Jumalalle mitään suoritusta tai uskonnollista ansiota. Synti on turmellut ihmisen ja tuhonnut hänet. Jokainen ihminen on jo syntymästään saakka Jumalan tuomion alla. Juuri siksi Jumala lähetti Poikansa, joka nöyryytti itsensä ristin kuolemaan.
Koska Kristuksen tuoma vanhurskaus on lahjaa ihmiselle, on Paavalikin hylännyt koko aikaisemman elämänsä. Vaikka hän juutalaisena oppineena oli ulkonaisesti hurskas, tunsi Kirjoitukset ja jopa taisteli puhtaan opin puolesta, siitä ei ole enää mitään hyötyä. Hän pitää kaikkea tuota hyvääkin – synnistä nyt puhumattakaan – täytenä roskana. Se tuottaa hänelle suorastaan vahinkoa (hän pitää sitä “tappiona” eli sanatarkasti vahingon tuottajana, 3:7), koska se voi helposti nousta Kristuksen kilpailijaksi hänen omassa mielessään.
Niinpä mitätöinti (kenosis) toteutuu myös tässä. Paavali hylkää aiemman elämänsä pelkkänä tyhjyytenä, jotta hän voittaisi omakseen Kristuksen. Ristillä kuollut ja kuolemasta herätetty Kristus on syntisen ainoa pelastus ja vanhurskaus. Paavali haluaa kuulua Kristukselle, koska vain Jumalan Poika voi häntä auttaa. Jeesuksen ulkopuolella hyvistäkin töistä tulee vain mitättömiä “lain tekoja”, jotka voivat houkutella uskovan pois Vapahtajan armosta.
Syntisen evankeliumi tulee mitättömille ja synnyttää ilon
Tällainen käsittämättömän suuri armo saa Paavalin riemuitsemaan myös vankilassa. Kristuksen omana hän on kulkemassa kohti taivasta, juoksemassa kohti lopullista maalia ja voittopalkintoa. Elämä on hänelle todellakin Kristus ja kuolema merkitsee voitonjuhlaa.
Filippiläiskirjeessä jonkin verran esillä olevat kiistan aiheet liittyvät juuri evankeliumin ydinkohtaan. Paavalin perässä on kulkenut vääriä opettajia, jotka ovat “ristin vihollisia”. Nämä eivät tunne “tappioksi lukemisen periaatetta”, vaan julistavat ihmisen omaa kunniaa. He eivät ymmärrä, miksi Kristus nöyryytti itsensä. He eivät myöskään tajua, että Paavalin kärsimykset vievät Jumalan valtakuntaa eteenpäin. Sen sijaan he väittävät, että Paavali on epäonnistunut ja että hänen sanomansa on väärä. Heidän uskonsa on maallinen ja vatsa on heidän jumalansa.
Syntisten Vapahtajan löytyminen on Paavalille kuitenkin ilon lähde. “Iloitkaa aina Herrassa!” (4:4).