15. Paavalin kirje kolossalaisille
Kirjeen aitous ja syntytilanne
Kolossalaiskirjeen johdanto-opillinen tarkastelu osoittaa, että pohdinnalle on tyypillistä jatkuva argumenttien ja vasta-argumenttien vuorottelu. Tekstien ulkopuolella ei ole paljonkaan evidenssiä, jota voitaisiin käyttää apuna aitouskysymysten tarkastelussa. Siksi päätelmät riippuvat pitkälti tutkijan omista valinnoista. Kolossalaiskirje sopii esimerkkitapaukseksi johdanto-opissa käytettyjen kriteerien luonteesta. Esimerkiksi Aejmelaeus (Kristinuskon synty) listaa neljä syytä, miksi kirje ei olisi aito. Ensinnäkin kirjeen kielen sanotaan poikkeavan Paavalin kielestä. Toiseksi tyylin sanotaan poikkeavan Paavalista, koska se on juhlallista ja sisältää pitkiä lauseita. Kolmanneksi kirjeen sanotaan käyttävän Paavalin aitoja kirjeitä hyväksi. Ja neljänneksi Kristuksen pikaista paluuta ei enää odoteta, vaan pelastus vain odottaa valmiina taivaassa (s. 265).
Lisäksi on syytä todeta, että joissain kommentaareissa vedotaan kaupungin tuhoon maanjäristyksessä vuosina 60–61 jKr. Kolossa olisi kriitikoiden mukaan valittu myöhäisen kirjeen saajaksi siksi, että kukaan ei voisi enää todentaa kirjeen epäaitoutta myöhemmällä ajalla. Vasta-argumentin mukaan puolestaan nimenomaan maanjäristystä olisi käytetty eskatologisena uhkana hyväksi epäperäisessä kirjeessä, jos sellainen olisi todella kirjoitettu vasta vuoden 60 jälkeen. Koska sellaisesta ei ole merkkejä, evidenssi puhuu kirjeen aitouden puolesta
Konteksti: Kirje on vankeuskirje. Paavalin sanotaan olevan vankilassa, josta hän lähettää tervehdyksen vaikeuksissa olevalle seurakunnalle. Kirjeen avaus on saman kaltainen, kuin muiden kirjeiden alku. Kirjeestä käy edelleen ilmi, että Markus ja Luukas ovat palvelemassa Paavalia, ja Aristarkos suorastaan vangittuna hänen kanssaan (4:10). Näin ollen kirje on voitu kirjoittaa Kesarean vankeudesta, johon usein sijoitetaan muutkin vankeuskirjeet. Kesareassa Markus ja Luukas ovat voineet olla Paavalin luona, mutta Efeson vaihtoehdon kohdalla tämä ei olisi Ap.t. kannalta niin luontevaa. Kirje on lähetetty Lykos-joen laaksossa sijanneeseen pieneen Kolossan kaupunkiin, jonka Epafras on perustanut (1:7). Sen naapurikaupungit olivat Hierapolis ja Laodikea (nykyinen Pamukkale), joista jälkimmäinen mainitaan kirjeessä (4:15). Genreltään kirje on kiertokirje, joka on tarkoitettu laajemmalle alueelle kaikissa seurakunnissa luettavaksi (4:16). Kolossalaiskirjeessä on runsaasti ns. triviaalitietoa, jonka kirjoittaminen olisi ollut paitsi tarpeetonta, myös melko vaikeata, jos kyseessä olisi myöhäinen ja epäperäinen kirje.
Kieli ja sanasto: Kirjeessä on 34 hapax legomenon -sanaa. Näistä tosin pääosa selittää Kolossan harhaa tai kertaa kristologista hymniä. Koska Paavalin kaikissa kirjeissä on aina kohdeseurakunnan kontekstista nousevaa erityissanastoa, ilmiö ei sinänsä kerro vielä kirjeen aitoudesta. Kun kirje muilta osin muistuttaa läheisesti Paavali suuria kirjeitä, huomio ei ole ongelma.
Tyyli: Jotkut tutkijoista kiinnittävät huomiota kirjoittajan “juhlalliseen” tyyliin ja pitkiin partisiippilauseisiin. Ne eivät kuitenkaan ole Paavalille vierasta tyyliä. Jos tekstiä verrataan vaikkapa Roomalaiskirjeen tekstiin, tyylillisiä eroja ei ole mahdollista dokumentoida. Paavali myös allekirjoittaa kirjeensä itse (4:18), mikä on tavallista hänen kirjeissään. Kriteerejä ajatellen se kertoo aitouden puolesta, ei sitä vastaan (vain näennäisenä auktoriteetin hakemisena).
Suhde muihin kirjeisiin: Kolmas kriteeri on perin erikoinen. Sen ongelma tieteellisessä tarkastelussa on siinä, että sitä voidaan yhtä helposti käyttää niin aitouden kuin epäaitoudenkin perusteena. Ei ole aivan mielekästä sanoa, että kirje on epäaito, koska se muistuttaa niin paljon aitoa Paavalin kirjettä. Tässä kohden törmätään myös kysymykseen Kolossalaiskirjeen sanastosta. Jotkut tutkijat ovat pitäneet outona sitä, että Paavali puhuisi näin voimakkaasti pelastuksen “salaisuudesta” (vrt. Ef.). Kuitenkin juuri tämä sanasto on samankaltaista 1. Kor. terminologian ja teologian kanssa.
Tosiasiassa monet tutkijat ovat vedonneet kristologiseen argumenttiin. Heidän mielestään Kol. 1 puhuu liian syvällisellä tavalla pre-eksistenssistä. Aidon Paavalin ei uskottu ajatelleen näin. Teologisesti asetelma on kuitenkin outo. Paavali puhuu Jeesuksen pre-eksistenssistä myös muissa kirjeissään. Hymnimuotoinen kuvaus Kol. alussa on tietysti pidempi kuin muut kohdat, mutta sisällöllisesti se ei ole ainutkertainen.
Kirjeen sisältämä teologia
Neljännen aiheen kohdalla päästään itse pääasiaan. Mistä Kolossalaiskirje puhuu? Tutkijat ovat nykyään jo varsin laajalti sitä mieltä, että Kolossan kristittyjä houkuteltiin alueella vaikuttaneen juutalaisen taivasmystiikan kannattajiksi. Lykos-joen laaksossa asui tuohon aikaan toistakymmentä tuhatta juutalaista perhettä (Thurén). Kolossan lisäksi tärkeitä kaupunkeja olivat Hierapolis ja Laodikea. Juutalaisuuden mystisen suuntauksen vaikutus Kristukseen uskoviin oli voimakasta.
Kolossan harhaoppi ei ollut gnostilaisuutta, kuten vanha kritiikki kuvitteli. Kyseessä ei ollut edes enkelien palvonta sinänsä, vaan juutalaiselle apokalyptiikalle tyypillinen merkavah-mystiikka. Siinä näkyy taivaallisen jumalanpalveluksen ja enkelien suorittaman ylistyksen korostus (2:18). Suuri osa kirjeen harvinaisista sanoista kuvaa tätä taivasmystiikkaa, kuten enkelipalvominen (threeskeia) ja näkyihin vajoaminen (heoraken embateuoon). Mystiikan olennaisia osia olivat pyhien taivaalliset näyt, joissa nämä näkivät enkelien palvovan taivaallisella istuimella istuvaa Jumalaa. Maan päällä mystiikan vastapainona oli asketismi, johon Kol. myös viittaa: älä tartu, älä maista, älä koske (Bruce: Colossians).
Tähän aatteeseen liittyi muu juutalainen hurskaus, kuten sapatin ja juhlien vietto (2:16). Koska juutalainen mystiikka keskittyi usein taivaallisten valtaistuinten pohtintaan, kirjeen kirjoittaja muistuttaa lukijoitaan siitä, että kristityn tehtävänä ei ole ylistää mitä tahansa taivaallisia valtaistuimia. Jeesukseen uskova ylistää kuolleista herätettyä Kristusta, joka istuu kirkkauden valtaistuimella Jumalan oikealla puolella (3:1). Kirjeessä näkyvät siten perin tyypilliset Paavalin teologiset painotukset sovitettuna Kolossan seurakunnan historialliseen tilanteeseen. Paavali puhuu hänkin Jumalan viisaudesta (gnoosis), jossa tiedon aarteet ovat kätkettyinä (2:3). Näin hän kertaa ajatusta Jumalan salatusta viisaudesta (mysteerion) 1. Kor. 2:7.
Kirjeen kristologia vastustaa niin ikään seurakuntaa uhkaavaa harhaa. Paavali lainaa kristologista hymniä, jossa korostetaan Kristusta sekä luomisen että seurakunnan alkuna ja ”päänä”.
– näkymättömän Jumalan kuva
– esikoinen
– hänen kauttaa kaikki on luotu
– ”Jumalasta syntynyt” on pre-eksistentti
– luomiskertomuksen alku (rosh) saa kolme käännösvarianttia (Gen. 1:1): pää (kefalee), alku, (arkhee) ja esikoinen (proototokos).
Taivaallinen pleerooma (täyteys) eli valtaistuimet, herruudet ja taivaalliset valtiaat, ovat Kristuksen alamaisia, koska hän on kaiken luomakunnan Herra. Kristus on ensimmäisen luomakunnan esikoinen, ja ylösnousemuksessa alkaneen uuden luomistyön esikoinen. Hänessä asuu Jumalan todellinen pleerooma. Siksi sellaista olisi väärin etsiä juutalaisen mystiikan tarjoamista vaatimattomista esikuvista ja kuvitelmista.
Tämä lyhytkin keskustelu osoittaa, että johdanto-opillinen keskustelu on monimutkaista. Kirjoitusten epäperäisyydestä tehdyt väittämät perustuvat eri aikoina kehiteltyihin rakennelmiin kristologian tai muun teologian kehittymisestä. Ne sisältävät oletuksia siitä, mitä Paavali olisi voinut tai osannut sanoa. Tällaiset perusteet vaihtuvat tutkimuksessa tiheään. Baurilainen ajatus siitä, että näin selkeä pre-eksistenssiteologia olisi Paavalia myöhäisempi, on kestämätön. Sen sijaan judaistiikan tarkempi tutkimus on auttanut sijoittamaan Paavalin erittäin kohtikäyvän opetuksen juuri Lykos-joen juutalaisyhteisöjen maailmaan.