21. Pietarin kirjeet
Ensimmäinen Pietarin kirje
Ensimmäinen Pietarin kirje on Roomasta ja Rooman (”Babylonian”) arvovallalla lähetetty kiertokirje. Silaksen eli Silvanuksen tehtävänä oli käydä tervehtimässä Vähän-Aasian seurakuntia, siis Pontoksen, Galatian, ja muiden alueen maakuntien seurakuntia. Pietarin kirje on siten lähetetty Paavalin lähetyskentälle rohkaisuksi: ”se armo, jossa te elätte, on todella Jumalan armoa” (5:12). Syytä tähän on mietitty paljon. Oliko syynä se, että Paavali oli jo kuollut? Vai oliko Paavali muilla lähetysmatkoilla? Vai oliko Rooman ja Vähän-Aasian välillä jännitteitä?
Kirje edellyttää, että Paavalin matkatoveri, mutta myös Pietarin ystäväksi ja työtoveriksi mainittu Markus, ”poikani Markus” (5:13) on seurakunnille tuttu. Myös Silas on tietysti Paavalin omissa kirjeissä mainittu Vähän-Aasian lähetti.
Koska kirje on lähetetty juutalaiskristillisen kristikunnan piiristä, sen ilmeisenä tavoitteena on vakuuttaa seurakuntalaisille, että Paavalin perustamat, pääosin pakanakristilliset seurakunnat ovat olennainen osa sitä yhteistä ekkleesiaa, joka on varsinaisesti syntynyt juutalaisten apostolin Pietarin ympärille ja hänen toimintansa varaan.
Pietarin kirje edustaa juutalaiskristillistä sanomaa Heprealaiskirjeen tapaan. Teologisesti keskeistä siinä on Jeesuksen kärsimyksen ymmärtäminen Jes. 53:n avulla (vertaa Ap. t. Pietarin puheet). Lisäksi kirje sisältää varhaisen seurakunnan liturgista aineistoa, jonka kristologinen sisältö on antoisaa.
Kirjeen kirjoittajasta on käyty kiistaa. Perusteet ovat yleensä yleisiä tyylikysymyksiä. Kirjeen kielen sanotaan olevan liian hyvää kreikkaa tullakseen Israelista kotoisin olevan kalastajan kynästä. Tosin kirjureiden käyttö voi selittää tämän piirteen. Lisäksi kirjeen tietyt yksityiskohdat muistuttavat läheisesti Paavalin teologiaa. Näin ollen Silvanus tai Markus sopisivat kirjeen laatijoiksi Pietaria paremmin. Muita argumentteja tosin ei juurikaan ole.
Miten kirje suhteutuu Neron sytyttämään Rooman paloon 65 ja kristittyjen vainoihin, jotka huipentuivat 67–68? Kirjeessä puhutaan koettelevasta ”tulesta” (4:12) ja vaanivasta ”leijonasta” (5:8), jotka voivat viitata Neron aikaan ja marttyyrikuolemiin. Selvää yhteyttä ei voi perustella. Joka tapauksessa kirje liittyy helposti niihin jännitteisiin vuosiin, joissa myös Pietari lopulta sai surmansa.
Kielellisistä syistä huolimatta tutkijat eivät pidä mahdottomana sitä ajatusta, että kirje olisi laadittu Roomassa Pietarin johdolla. Näin ollen se toimisi kiertokirjeenä juuri siinä tehtävässä, johon se on laadittu. Vaikka kirjeessä näkyy työtovereiden leima, se ei vähennä kirjeen arvovaltaa eikä funktiota.
Toinen Pietarin kirje
Pietarin toinen kirje on kanonisoinnin historiassa saanut osakseen epäilyä jo Origeneen ajoista lähtien. Kirjettä ei mainita Muratorin kaanonissa, eivätkä sitä mainitse Irenaeus, Tertullianus, Cyprianus tai Kleemens Aleksandrialainen – vain Origenes. Hellenistinen kielenkäyttö ja aiheiden ajankohtaisuuden monimutkaisuus ovat olleet todisteita psudonymisyydestä. Yleisluonteeltaan kirje on Pietarin testamentti, jossa hän jättää pelastuksen sanoman jälkeensä jääville seurakunnille. On tietysti mahdollista, että kiertokirje sisältää nimenomaan Pietarin hengellisen testamentin, joka myöhemmin on kirjattu tekstiksi. Juudan kirjeen tavoin 2. Piet. sisältää hienon varhaiskristillisen tuomiosaarnan, joka rakentuu Vanhan testamentin tekstien varaan. Tämän kuuluisan saarnan (ja sen eri versioiden) alkuperästä emme enää saa varmuutta, mutta se voi hyvin olla apostolinen.
2. Piet. näyttää edellyttävän Matteuksen evankeliumin tunnetuksi. Kirjeessä käytetään runsaasti evankeliumimateriaalia. Lisäksi kirjeessä haetaan yhteyttä Paavalin työhön: kirjeen lopussa Paavalin kirjeitä kehutaan viisaiksi, vaikkakin vaikeatajuisiksi. Edelleen on syytä panna merkille, että Paavalin kirjeet rinnastetaan pyhiin kirjoituksiin (3:16).