23. Juudaksen kirje
Jeesuksen veljet kulkivat Paavalin mukaan lähetysmatkoilla, ja heidän erityispiirteenään oli, että heidän vaimonsa seurasivat heidän mukanaan (1. Kor. 9:5). Tämän pienen yksityiskohdan takia meille on jäänyt perimätieto muidenkin kuin Jaakobin, Herran veljen, toiminnasta alkuseurakunnassa. Herran veli Juudas nimetään kirjeen lähettäjäksi.
Juudaksen kirje on kiertokirje ilman vastaanottajaa. Se on itse asiassa kirjeen muotoon saatettu parannussaarna, jonka arvo on sen ainutlaatuisessa sisällössä. Kirjeen kirjoittamisaikaa ei ole mahdollista täsmällisesti sanoa, mutta jakeen 17 perusteella voidaan ajatella, että suuret apostolit ovat jo kuolleet. Nämä nimittäin olivat ennustaneet, että lopun aikoina tulee pilkkaajia. Kirje on kirjoitettu juuri sellaisia pilkkaajia vastaan.
Kirjeen pareneesi on jykevää. Kirjoittaja varoittaa Egyptin, Sodoman ja Gomorran esimerkkeihin vedoten epäuskosta. Jumala on ihmisten ja enkelien tuomitsija. Valheen opettajat halveksivat Herraa ja pilkkaavat henkivaltoja (joista edes pimeyden valtoja ei Mikaelin esimerkin mukaisesti sopisi herjata). Heistä on tullut Vanhan testamentin apostaattien, Kainin, Bileamin ja Korahin seuraajia. He olivat kuitenkin pysytelleet seurakuntien toiminnassa ja rakkaudenaterioilla (j. 12). Yhdeksi todistajaksi nostetaan pseudepigrafinen ensimmäinen Henokin kirja, joka edustaa apokalyptistä traditiota. Tekstin mukaan Jumala ottaa jumalattomat tuomiolle viimeisenä päivänä. Kohta lainaa muistinvaraisesti jaksoa 1. Hen. 1:9.
Juutalaiskristillisen evankeliumin erityispiirteenä Juudaksen kirjeessä on kolminaisuusopillinen lähtökohta. Usko on yhteyttä Jumalaan, joka rakastaa meitä. Herra Jeesus Kristus antaa armossaan iankaikkisen elämän ja Pyhä Henki auttaa uskovaa hänen rukoillessaan (j. 20–21).
Juudaksen kirjeen saarna on retorisesti taitava ja luonteeltaan voimakas. Olipa kirje Juudaksen itsensä laatima tai hänen alkuperäisen saarnansa varaan rakennettu, se todistaa Juudaksen kuuluneen ensimmäisen sukupolven merkittäviin evankeliumin julistajiin. Saarnan vaikutus näkyy myös siinä, että ajatuksia lainataan toisessa Pietarinkirjeessä.
Juudaksen kirje kuului Uuden testamentin kaanoniin toisen vuosisadan lopulla, mutta Lutherin aikana sen asema oli epävarma. Yhtenä syynä tähän olivat viittaukset heenokilaiseen kirjallisuuteen (jotka siis eivät kuuluneet VT:n kaanoniin).