24. Johanneksen kirjeet
Johanneksen kirjeet puolustavat Kristus-tunnustusta dokeettista kristologiaa vastaan. Ensimmäisessä kirjeessä on kaksi pääteemaa: seurakunnan yhteys, joka toteutuu veljesrakkaudessa ja harhaopin torjuminen kristologiseen tunnustukseen pitäytymällä. Kirjeessä on myös paljon keskustelua herättänyt synnittömyyden tai synnin tekemättömyyden teema. Sille luo mielenkiintoisen asetelman kirjeen alun väite siitä, että kukaan ei ole synnitön.
Ensimmäisen Johanneksen kirjeen seurakunta on hajaannuksen edessä. Harhaopin kannattajat ovat lähteneet seurakunnan omasta piiristä. Siksi vastakkainasettelu on varsin vaikea. Tuo näkökulma auttaa kuitenkin ymmärtämään, miksi kirjeessä puhutaan nimenomaan veljesrakkaudesta. Seurakunnan sisäinen yhtenäisyys on vaarassa. Siksi kirjeen kirjoittaja varoittaa hajaannuksesta ja kehottaa kaikkia yhtymään seurakunnan tunnustukseen.
Uskon ja rakkauden teemat saavat tuossa kirjeessä siten aivan oman värinsä. Siinä ei ole kysymys tavallisesta lähimmäisen rakastamisesta, mikä kuuluisi normaaliin kristilliseen moraaliin. Kirje tähtää seurakunnan yhteyden säilyttämiseen. Uskosta osallisten tulee rakastaa nimenomaan toisiaan (3:23). Täydellinen rakkaus ja parannuksen tekeminen estävät hajaannuksen ja tekevät siten rakkauden täydelliseksi.
Synti ei ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä merkitsekään siten varsinaisesti epämoraalista tekoa, vaan Kristuksen kieltämistä. Jumalan rakastamisen käsky on samalla vaatimus tunnustaa Jeesus lihaan tulleeksi (4:2). Joka ei tunnusta sitä, tekee syntiä ja pysyy synnissä. Sellaisessa synnissä ei yksikään “veli” saa pysyä, vaan hänen uskonsa tulee perustua ihmiseksi tulleeseen Jumalan Poikaan ja Kristukseen.
Kirjeen vastustajina ovat siten Jeesuksen inkarnaation kieltäjät. He eivät usko Kristuksen “tulleen lihaan” eli eivät usko hänen todelliseen ihmisyyteensä. Kieltäessään Kristuksen nuo vastustajat tekevät kuolemansynnin (5:16). He ajautuvat sekä seurakunnan että pelastuksen ulkopuolelle. Kuolemansynti ei siten ole tuossa yhteydessä epämoraalinen teko, vaan se on uskon perustana olevan Kristuksen kieltäminen.
Ensimmäisen Johanneksen kirjeen syntikäsitystä on usein käsitelty moraalikysymyksenä. Tuo näkökulma on kuitenkin periaatteessa virheellinen kirjeen kohdalla. Kirjeen lähtökohtana on edellä mainittu kristologinen kiista, joka on pelastuskysymys. Kristuksen kieltäjät syyllistyvät kuolemansyntiin. He eivät pidä Jumalan käskyä: “Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt. Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä” (3:23–24).
Tuo kaksoiskäsky on seurakunnan uskoa ohjaava käsky. Sitä kirjeen kirjoittaja tarkoittaa, kun hän sanoo, että yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä (3:9). Uskova ei voi kieltää Kristusta. Ja niin kauan kun hän pysyy Kristuksessa, hän säilyttää seurakunnan yhteyden. Juuri tuota käskyä vastaan kieltäjät ovat nousseet ja rikkoneet sen molemmat puolet. He ovat tehneet kuolemansynnin Kristusta vastaan ja hajottaneet seurakunnan yhteyden.
Edellä olevan näkemyksen kohdalla on kirjeen puhe valkeudessa vaeltamisesta aiheuttanut käsitteellistä sekaannusta. Uskovien elämään kuuluu oikean uskon lisäksi eettinen velvollisuus elää lähimmäisenrakkauden käskyn mukaan. Siksi jokaisen tulee elää Jumalan edessä rehellisesti syntinsä tunnustaen. Vain siten hän säilyttää elämässään seurakunnan aarteet, sovituksen ja armon (1: 8–10).