3. Logia–lähteen luonteesta
Lähdeteorioita muodostettaessa tutkijat huomasivat pian, että Matteuksella ja Luukkaalla on paljon yhteistä puhemateriaalia, jota ei löydy Markuksen evankeliumista. Näin syntyi ajatus puhelähteestä, joka sai tutkimuksessa lyhyen nimityksen Quelle (Q) eli “lähde”. Kokoelma koostuu Jeesuksen sanoista (logia) ja siksi tutkijat käyttävät yleisesti myös nimityksiä puhelähde tai Logia-lähde. Vähitellen joukko tutkijoita erikoistui Logia-lähteen tutkimukseen, ja näin muodostui eksegetiikassa huomattavan aseman saanut Q-tutkimus.
Logia-lähteen tutkimuksessa on eriytynyt vuosien varrella muutama toisistaan poikkeava tulkintamalli lähteen synnystä ja luonteesta.
1. Varhaisimmassa vaiheessa kilpaili kaksi eri selitystä, jotka ovat itse asiassa jääneet tutkimukseen tähän päivään saakka. Jo Martin Dibelius esitti, että Matteuksen ja Luukkaan tekstien taustalta löytyisi itsenäinen lähde Jeesuksen puheista. Hän luonnehti sitä kokoelmaksi kristillistä kehotuspuhetta. Samaa suuntausta jatkoivat 1930-luvulla Vincent Taylor ja T.W. Manson, joiden mukaan kyseessä on “manual of instruction”, kokoelma kristillistä katekeesia – erityisesti koska kokoelmaan ei kuulu kärsimyskertomusta. Toisaalta kuitenkin Joachim Jeremias katsoi, että erillistä lähdettä ei tarvitse olettaa. Hänen mielestään Matteuksen ja Luukkaan suhde selittyy niillä käännösvarianteilla, jotka ovat syntyneet käännettäessä arameankielisiä Jeesus-lauseita kreikaksi. Pääpaino on silloin suullisen tradition suuressa määrässä. Nykyään taas Britannian tutkimus poikkeaa muista. Sikäläiset tutkijat eivät juuri kannata ajatusta itsenäisestä lähteestä. Yhdysvalloissa ja osassa Eurooppaa puolestaan Q-tutkimuksesta on tullut laaja eksegetiikan osa-alue. Näin myös Suomessa. Täällä onkin julkaistu Q-lähdettä käsitteleviä väitöskirjoja.
2. Logia-lähteen tutkimus jäsentyi 1960-luvulla omaksi alakseen varsinaisesti saksalaisen Dieter Lührmannin teorian kautta. Hän esitti ensimmäisenä redaktiokriittisen selitysteorian Q-lähteen eri redaktiotasoista. Lähdettä tutkittiin nyt itsenäisenä, kirjallisena kokonaisuutena, jolla oletettiin olevan oma traditiohistoriansa. Bultmannin oppilas (eli redaktiokritiikin edustaja) James M. Robinson oli artikkelissaan (1964) jo aiemmin määritellyt Q-lähteen nousevan juutalaisen viisauskirjallisuuden perinteestä ja liittyvän kristilliseen viisauden opettamiseen – toki apokalyptiikalla höystettynä. Viisi vuotta myöhemmin Lührmann erotti Q-lähteestä varhaisemman viisausteologisen tason ja myöhäisemmän eskatologisen tason. Redaktion vaiheessa viisauden lauseet yhdistettiin hänen mukaansa “deuteronomistiseen” opetukseen Israelin tuomiosta. Äärimmäisen historiallisen kritiikin mukaisesti kumpikaan näistä tasoista ei suoranaisesti liittynyt Jeesukseen. Ensimmäinen kertaili tekijän mukaan juutalaista viisausteologiaa. Jälkimmäinen taas oli pääsiäisen jälkeisen seurakunnan eskatologian tuote.
Osa Q-tutkimuksesta selitti asetelman kuitenkin toisin päin. Paul Hoffmannin (1972) mukaan lähteen taustalla olisi profeetallinen liike, joka “Galilean roomalaisvastaisessa ilmapiirissä” pyrki kokoamaan “rauhan lapset” julistamalla Jumalan valtakuntaa. Vastaavasta lopunajallisesta liikkeestä puhui Siegfried Schulz, jonka mukaan lähteen vanhin eskatologinen aines tulee varhaiselta juutalaiskristilliseltä yhteisöltä. Profeetallisena julistusliikkeenä se olisi julistanut eskatologian avainhetkien koittamista.
3. Redaktiokriittinen tutkimus on muodostanut valtavirran Logia-lähteen tutkimuksessa. Sen puitteissa Arland D. Jacobson on 1980-luvulla esittänyt ajatuksen monimutkaisemmasta rakenteesta. Hän puhuu kompositiosta, jossa olisi varhainen vaeltavien saarnaajien julistustyön taso, “deuteronomistinen” redaktio, ja kolmas vaihe, joka selvittelee Jeesuksen ja Kastajan suhdetta. Yksi nimekkäimmistä tutkijoista, John S. Kloppenborg seuraa komposition ajatusta. Päävaiheet ovat hänellä saman kaltaisia kuin Lührmannilla: viisausteologinen vaihe ja eskatologinen redaktio. Kloppenborg puhuu kuitenkin kahdesta redaktiosta, ja selittää niitä sosiaalihistoriallisesti. Hänen mukaansa lähteen takana oleva yhteisö koki ympäristössään vastustusta ja loi siksi tuomiopuheet Israelia kohtaavista rangaistuksista. Tätä redaktiota hän pitää lähteen kirjallisesti ohjaavana teemana. Suomalainen tutkija Risto Uro on omassa väitöskirjassaan pyrkinyt jäsentämään kompositiotulkinnan tasoja ja tradition kasvun vaiheita lähetysjaksossa entistä tarkemmin.
Yhdysvalloissa viisausteologinen linjaus on synnyttänyt kyynikkohypoteesin (B.L. Mack, J.D. Crossan, F.G. Downing). Logia-lähteen varhaisimman tason ajatellaan kuvaavan kyynikkofilosofeihin kuulunutta liikettä, joka tarjosi ihmisille elämänviisauksia. Siihen kuuluisivat köyhyyden ihanne, moraalinen paatos ja valmius kyseenalaistamiseen. Logia-lähteessä näitä piirteitä vastaisivat mm. kuva vaeltavista saarnaajista, vapaus aineellisista huolista ja kehotus vihollisrakkauteen.
4. Voidaanko puhua suoranaisesta Q-seurakunnasta? Joidenkin tutkijoiden mukaan kyseessä on vain katekeettista ainesta, jota on voitu opettaa missä tahansa seurakunnassa. Toisen linjauksen mukaan Q-evankeliumi sijoittuisi suorastaan itsenäiseen juutalais-”kristilliseen” seurakuntaan, jossa Jeesusta itseään ei varsinaisesti pidetty uskon kohteena, eikä sovitusajatusta tunnettu.
5. Sisällön puolesta Logia-lähteessä on kiinnitetty ensinnäkin huomiota voimakkaisiin eskatologisiin puheisiin. Näissä teksteissä näkyy selvästi profeetallinen todistus Israelin elämäntilannetta ja Jumala-suhdetta vastaan. M. Sato pitääkin Logia-lähdettä profeetallisen perinteen jatkajana, tosin karismaattisen mission mielessä. Tutkijat eivät kuitenkaan ole päässeet yksimielisyyteen siitä, kuuluisiko tämä tematiikka varhaisempaan vaiheeseen vai johonkin seurakunnalliseen redaktioon. Yhtä suuri erimielisyys liittyy siihen, nouseeko jokin osa eskatologisesta traditiosta Jeesuksen opetuksesta vai ei. Tutkimusta onkin usein rajoittanut se perinteinen historiallis-kriittinen vakaumus, että edes Logia-lähteen lauseita ei voi palauttaa takaisin historian Jeesuksen opetukseen. Siksi lauseita on enimmäkseen käsitelty vain juutalaisena traditiona tai seurakunnan teologiana. Eskatologisen tulkintalinjan edustaja R. Horsley sijoittaa Q:n taustalle yhteisön, joka käy luokkataistelua Juudean rikkaita vastaan. Pelastus ja anteeksiantamus kuuluvat köyhille.
6. Toisaalta Q-tutkimuksessa esiintyy tulkintalinja, joka on halunnut korostaa lähteen tai alkuperäisenä pidetyn kerrostuman viisausteologista luonnetta. Sen perusteella muotoiltiin lopulta yllä mainittu kyynikko-hypoteesi. Mikäli tutkija korostaa voimakkaasti joidenkin lauseiden viisausteologista luonnetta, hänen onkin vaikea yhdistää kokonaisuutta Israelia vastaan kohdistettuun radikaaliin julistukseen. Silloin ratkaisuksi haetaan eri redaktiotasoja. Kriittisen arvion näkökulmasta tällainen jännite itse teorian sisällä kertoo kuitenkin siitä, että alkuperäinen ajatus “viisausteologisesta” tasosta on puutteellinen tai jopa virheellinen. Perusteet tämän teesin hyväksi ovat nimittäin olleet varsin ylimalkaisia: kulkeminen opetusmatkoilla ja keskittyminen köyhän väestön ongelmiin eivät vielä ole selitysvoimaisia argumentteja. Samat piirteet löytyvät jo profeetoilta, rabbeista puhumattakaan. Juutalainen konteksti selittää kyseiset piirteet hellenismiä paremmin.
7. Jeesus-tutkimuksen New Quest on nostanut esiin uuden tulkintamallin, joka tarjoaa tarkennetun version logialähteen eskatologisesta tulkinnasta. Se eskatologinen sanoma, jota tutkijat edellä kutsuivat “deuteronomistiseksi”, vastaa hyvin profeetallista eksiilin retoriikkaa, jota nyt pidetään Jeesuksen keskeisenä aiheena. Jeesus julisti Israelin elävän vielä synnin vallassa. Jumala vastaa pakkosiirtolaisuuden ongelmaan vasta tilanteessa, jossa Daavidin poika astuu esiin rakentamaan eskatologista temppeliä (Wright). Tämä tapahtuu suuren vihan ajan vallitessa. Pelastuksen evankeliumi julistetaan kansalle, joka “tappaa profeetat” (Pitre). Logia-lähteen puhekokoelma edustaa vastaavaa teologiaa, ja sitä täydentää Johannes Kastajan keskeinen rooli eskatologian huippukauden aloittavana Eliana.
(Suuntauksista ks. A. Järvinen: “Jeesuksen lauselmien evankeliumi Q”. – Myllykoski et at., Varhaiskristilliset evankeliumit.)
Miten määritellä Logia-lähde?
Mitä siis sanoa oletetusta lähteestä, jonka redaktiokerrostumien tutkimisesta jotkut ovat tehneet elämäntyönsä, mutta jonka jotkut taas sivuuttavat tarpeettomana hypoteesina? Luukkaan evankeliumin rakenne antaa viitteitä siitä, että oletus kirjallisesta lähteestä on mielekäs. Logia-lähteen määrittely ei tietenkään ole aivan helppoa. Luukkaalla itsenäinen materiaali esiintyy kyllä selkeästi lukujen 10-16 välillä, mutta Matteukselta ei kuitenkaan löydy juuri mitään yhtenäistä jaksoa, jossa Logia-lähteen materiaali muodostaisi olennaisen osan esitystä. Luukas näyttää siten käyttävän suorastaan kirjallista lähdettä, kun Matteus taas käyttää Logia-lähteeseen kuuluvaa materiaalia vapaasti kirjoittaessaan suurta evankeliumin narratiivia.
Sisällön osalta ensimmäinen merkittävä piirre Logia-lähteessä on Johannes Kastajan keskeinen rooli. Lausumien eskatologiaa ohjaa Johanneksen ja Jeesuksen välisen suhteen määrittely. Ensimmäiset kertomukset kuvaavat Johanneksen saarnatoimintaa. Jeesuksen kiusauskertomuksen ja avauspuheen jälkeen tulevat kertomukset oppilaiden epäilystä ja Johanneksesta Eliana. Luukkaan jakson ehdottomana keskipisteenä ovat lähetysohjeet. Lähteen itsenäisyydestä puhuu 70 oppilaan lähettäminen kahdentoista lisäksi. Näihin ohjeisiin liittyy myös opetus rukouksesta. Seuraava osio käsittää eskatologisia varoituksia ja herättäviä puheita. Lopulta Logia-lähde sisältää lupaukset Jumalan huolenpidosta ja puhuu aarteesta taivaassa. Valtakunnan puheet julistavat ensin Jumalan valtakunnan saapumista ja sitten tähän liittyen valtakuntaan pääsemistä. Valtakunnan sanomaan yhdistyy seuraavaksi valitus Jerusalemin tilasta. Logia-lähde huipentuu vertaukseen suurista kutsuista, joissa Jumalan lähettiläs kutsuu ihmisiä pelastuksen yhteyteen. Vertausta vahvistetaan puheilla opetuslapseudesta. Logia lähteen pääkorpus päättyy ilmeisesti vertaukseen lampaista (Luuk. 15:4–7). Itse materiaalia löytyy kuitenkin lukuun 17 saakka, ja yksittäisiä kertomuksia myös tämän jälkeen. Yksinkertaistettu kuva rakenteesta auttaa hahmottamaan kokonaisuutta:
Jeesus ja Johannes Kastaja
– Johannes Kastajan esiintyminen
(- Kiusauskertomus ja Jeesuksen avauspuhe)
– Sadanpäämiehen usko
– Vastaus Johanneksen oppilaille
– Johannes Kastaja Eliana
Luukkaan pääjakso:
– Lähetysohjeet
– Ylistys
– Rukousopetus
– Beelsebul-kiista
– Joonan merkki
– Vertaus silmästä
– Voi-huudot
– Kehotus rohkeuteen
– Jumalan huolenpito
– Aarre taivaassa
– Kehotuksia valmiuteen
– Jumalan valtakunta
– Sisäänpääsy valtakuntaan
– Valitus Jerusalemista
– Vertaus suurista kutsuista
– Opetuslapseudesta
– Vertaus lampaista
Logia-lähteen teologiasta
Jeesus-tutkimuksen “uuden perspektiivin” näkökulmasta Logia-lähde näyttäytyy kokoelmana, jonka keskipisteessä on lopunajallinen sanoma Israelille. Pakkosiirtolaisuuden vaiva ei ole poistunut, vaan kansa elää vielä synneissänsä. Siksi Johannes Kastaja julistaa kokoelman alussa, että ihmisten tulee tehdä parannus ennen Jumalan vihan päivän koittamista ja Messiaan esille astumista. Kirves on jo puiden juurella. Nyt ei ole enää aikaa epäröimiseen. Kohta maailma näkee Jumalan Karitsan, joka kastaa pelastuvat Pyhällä Hengellä.
Jeesus itse puolestaan opettaa Johanneksen olevan Elia, joka tulee aloittamaan Israelin restauraation. Vihan ajan tilalle tulee perheyhteys ja rauha. Uudistus ei kuitenkaan voi tulla ilman viimeistä vastakkainasettelua. Elia surmattiin. Näin israelilaiset toteuttivat isiensä synnin, sen synnin, joka ajoi heidät pakkosiirtolaisuuteen. Vihan aika tulee jatkumaan Danielin lupaamaan sovituksen päivään saakka. Ihmisen Poika saa saman kohtalon kuin Elia. Vasta sen jälkeen alkaa rauhan aika ja pelastus toteutuu Jumalan lapseudessa.
Näiden ajatusten perusteella selittyy myös Jeesuksen eskatologian ehkä vaikeimmin tulkittavissa ollut lause hyökkäyksestä Jumalan valtakuntaa vastaan.
Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän päivään asti taivasten valtakunta joutuu kärsimään väkivaltaa (biazetai), ja väkivallantekijät yrittävät kukistaa (harpazousin) sen. (Matt. 11:12, vapaa käännös)
Lauseen vaikeus näkyy muun muassa siitä, että sitä on ollut hankala kääntää suomeksi. Vanhempi käännös synnytti salaperäisen ajatuksen valtakunnan tempaamisesta: “Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen” (1938 käännös). Nykyinen suomennos puolestaan yrittää tulkita jaksoa lieventämällä ensimmäisen lauseen ajatuksen valtakunnan esiin murtautumiseksi: “Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen” (1992 käännös). Nämä vaihtoehdot eivät tunnista Jeesuksen eskatologian luonnetta.
Ajatus uuden Eliaan esiin astumisen huipentamasta ahdistuksen kaudesta selittää lauseen parhaiten. Johannes Kastajan kuolemasta lähtien viimeinen vainon aika on tullut todelliseksi. Jumalan valtakunta on tullut sanan julistajien kautta “lähelle”. Evankeliumi kaikuu Jerusalemissa ja sen ympäristössä. Hengellinen pakkosiirtolaisuus estää kuitenkin pelastuksen nopean toteutumisen. Sen sijaan vastakkainasettelu kärjistyy ja kansa vainoaa niitä, jotka julistavat Jumalan hyvää sanomaa. Valtakunta joutuu kärsimään väkivaltaa. Tämä taistelu käydään kuolemaan asti. Johanneksen surmaaminen kertoo siitä, että Israel vastustaa yhä Jumalaa. Kansa ei toivota evankeliumia tervetulleeksi, vaan yrittää sen sijaan kukistaa tulossa olevan valtakunnan.
Lähetysohjeiden sisältö vastaa suorastaan häkellyttävällä tavalla eskatologista lähtökohtaa. Opetuslapset lähetetään kuin lampaat susien keskelle. On todettu että kuva vastakkainasettelusta langenneen kansan ja Jeesuksen seuraajien välillä ei voisi olla voimakkaampi (Hagner). Jeesus tarjoaa omilleen vain marttyyrin tehtävää. Jokainen sanan viejä saattaa joutua Elian tavoin revittäväksi. Oppilaita vedetään synagogan tuomioistuimiin. Heitä vihataan ja heitä vainotaan. Jeesuksen opetuksessa on keskeistä Miikan profetian ajatus Israelin “perheen” kriisistä ahdistuksen aikana. Poika on riidassa isänsä kanssa ja veli antaa veljensä kuolemaan.
Vihan aikaa kuvastaa voimakas Belsebul-lausuma. Opetuslapselle käy kuten hänen opettajalleen. Jos langennut Israel on demonisoinut Jeesuksen, seuraajilla on sama kohtalo. Israel ei tunnista Johanneksen kaltaista profeettaa, vaan surmaa tämän. Se ei myöskään tunnista Ihmisen Poikaa, vaan kutsuu tätä perkeleeksi. Vainon uhka on ohjeissa niin konkreettinen, että Jeesus huipentaa opetuksensa rokeuteen kuolemankin edessä: “Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.” (Matt. 10:28).
Israelin jäännöstä kootaan siten vainon ajan keskellä. Tämä piirre selittää myös sen, miksi Jeesus puhuu yllättävästi rauhan tulon pitkittymisestä. Pelastuksen valtakunta ei voi toteutua täydellisesti ennen, kuin viimeinen kärsimys on kohdattu. Siksi Jeesus ei tuo rauhaa, vaan miekan: “Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.” (j. 34). Juuri Jeesuksen julistus nostaa pojan isäänsä vastaan (j. 35). Pakkosiirtolaisuus päättyy vasta, kun vihan aika on huipentunut viimeiseen vastakkainasetteluunsa.
Jeesus-tutkimuksen uuden perspektiivin mukaan Logia-lähteessä ei tarvitse olettaa erilaisia redaktiokerrostumia. Sen sijaan kokoelma sopii hyvin Galilean mission aineistoksi.
Jeesuksen antamien ohjeiden keskellä on erikoinen lause kaupunkien läpi käymisestä. Mitä hän tarkoitti sanoessaan, että Ihmisen Poika tulee kesken tehtävän suorittamisen?
Kun teitä yhdessä kaupungissa vainotaan, paetkaa toiseen. Totisesti: te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa ennen kuin Ihmisen Poika tulee. (Matt. 10:23)
Selitykset ovat viitanneet moneen melko helppoon vaihtoehtoon. Jeesus saattaisi puhua paruusiasta, Ihmisen Pojan tulemisesta viimeiselle tuomiolle. Hän voi myös puhua Jerusalemin tuhosta, joka myöhempää historiaa ajatellen oli oven edessä. Jotkut ovat ehdottaneet kohdan tarkoittavan ylösnousemusta, toiset taas helluntaita ja Pyhän Hengen vuodattamista. Selittäminen ei ole yksinkertaista, mutta siihen voi pyrkiä tarkastelemalla yksityiskohtia uudelleen.
Ensinnäkin lause kertaa näkemyksen eskatologisesta vainon ajasta. Opetuslasten antama todistus synnyttää langenneessa Israelissa vihaa. Kaikki eivät suinkaan ota Jumalan evankeliumia vastaan iloiten. Siksi opetuslapset joutuvat usein pakenemaan henkensä edestä. Ahdistuksen aikana kaupungit ovat Jeesuksen seuraajille pakopaikkoja. Eskatologinen sanoma jakaa kuitenkin jokaisessa synagogassa väen niin, että opetuslapset joutuvat kokemaan samaa vastustusta kuin Jeesus itse. Siksi he saavat määräyksen “pudistaa tomut” kaupungille tuomioksi ja paeta jälleen seuraavaan kaupunkiin sanaa viemään. Kaupungit eivät kuitenkaan loppuneet kesken, ennen kuin oppilaat palasivat. Jeesuksen lause on profeetallinen, ei maantieteellinen. Voidaan tietysti ajatella, että Jeesuksen joukko oli monessa mielessä ajettu ahtaalle, ja viimein oli jäljellä vain Jerusalem, jonne Jeesuksen seurue saattoi paeta. Tämä ei kuitenkaan selitä yllä olevaa lausetta.
Mielekkäitä selityksiä on eskatologisen näkemyksen mukaan vähintään kaksi. Ensimmäisen mukaan opetuslapset eivät ehdi käydä Israelin kaupunkeja läpi, ennen kuin Jumalan valtakunta tulee näkyvällä tavalla todelliseksi ja Danielin kirjan julistama vainon aika tulee päätökseen. Tässä tapauksessa lause puhuisi siitä, että myös opetuslasten kokema ahdistuksen kausi päättyisi, ennen kuin he ehtivät käydä kaikkia Israelin kaupunkeja läpi. Käytännössä tämä tarkoittaisi Jeesuksen marttyyrikuolemaa ja uuden valtakunnan todellista toteutumista, toisin sanoen pääsiäistä. Toinen tulkinta kiinnittää huomiota itse kaupunkeihin. Sen mukaan opetuslapset eivät ehdi käydä Israelin kaupunkeja läpi, ennen kuin nämä kaupungit tuhotaan. Ihmisen Poika tulee ottamaan Israelin tuomiolle ja sen jälkeen ei enää ole kaupunkeja, joihin mennä. Historiaa ajatellen tämä käsitys merkitsisi sitä, että Jeesus tässäkin ennustaa Jerusalemin tuhon ja Israelin lopullisen valloittamisen. Olipa lauseen tarkka merkitys kummalla suunnalla tahansa, itse ydinajatus säilyy samana. Profeettojen ennustama vihan kausi, jonka aikana Israel yhä tappaa profeettansa, päättyy kohta. Jumalan valtakunnan lopullinen toteutuminen on lähellä – siitä huolimatta, että Jeesus seuraajineen joutuu kärsimään ja kohtaamaan väkivaltaa viimeisen vainon aikana.
Ajoituksesta
Tulkinnan lähtökohdaksi voidaan ottaa kaksi vakiintunutta Logia-lähteen tutkimuksen periaatetta. Ensinnäkin on kyse itsenäisestä lähteestä, joka on elänyt seurakunnissa Markuksen evankeliumin ohella. Sillä on siten ollut jossain määrin erilainen sosiologinen konteksti kuin Markuksella. Toiseksi lähde on varhainen ja ajoittunee Jeesuksen toiminnan aikaan. Monien tutkimusten mukaan se on koostettu kokoelmaksi Jeesuksen elinaikana. Näiden lähtökohtien perusteella voidaan ajatella, että Logia-lähteen alkuperäinen sosiaalinen konteksti (ns. sitz im Leben) voidaan päätellä sen sisällön avulla.
Jeesus-tutkimuksen uuden perspektiivin näkökulmasta Logia-lähteen voi hyvin ajatella perustuvan Galilean mission puhekokoelmiin. Kokoelma kiertyy täysin opetuslasten ohjeiden ja heidän opetusmateriaalinsa ympärille. Israelin huoneen “kadonneille” julistettavan evankeliumin opetuksia reunustaa Elian ja Messiaan kohtaloa valottava eskatologia. Koska pääjakso alkaa nimenomaan Jeesuksen oppilaiden saamilla lähetysohjeilla, koostetta voidaan hyvin syin pitää opetuslasten saarnatoiminnan materiaalina. Näin ollen Logia-lähde olisi “Israelin evankeliumi”. Se sisältää kokoelman Jeesuksen eskatologisia opetuksia, joiden avulla oppilaat ovat julistaneet pelastuksen saapumista hengellisessä pakkosiirtolaisuudessa elävälle kansalle. Jeesuksen lauseet esiintyvät lähteessä ilman suuria johdantosanoja tai redaktorisia lisäyksiä. Mikään ei estä pitämästä niitä historiallisesti aitoina. Pikemminkin voidaan sanoa, että opetuslapsi-topoksen esiintyminen lähteessä keskeisenä vahvistaa ajatusta suullisen perimätiedon alkuperäisyydestä.