Parin kuukauden kuluttua järjestetään seurakuntavaalit, joiden ehdokasasettelu on parhaillaan kiivaana käynnissä. Seurakunnat saavat seuraaviksi neljäksi vuodeksi demokraattisesti valitut luottamushenkilöt tekemään demokraattisia päätöksiä. Heidän tärkeä tehtävänsä kokonaiskirkkoa ajatellen on myös kirkolliskokouksen maallikkojäsenten valitseminen seuraavissa kirkolliskokousvaaleissa keväällä 2016. Kirkolliskokouksen 108 jäsenestä 64 on seurakuntien luottamushenkilöitten valitsemia. Niinpä syksyn vaalit vaikuttavat merkittävästi kirkkomme tulevaisuuteen.
Demokratia, kansanvalta, eri muodoissaan on yleisesti vallalla oleva valtiomuoto sivistysvaltioissa ja päätöksenteon malli niissä toimivissa erilaisissa organisaatioissa. Aristokratia (parhaidenvalta), oligarkia (harvainvalta), diktatuuri (yksinvalta) ja muut vastaavat eivät kuulu sivistyneeseen ja tasa-arvoa kannattavaan yhteiskuntaan.
Oma erikoisuutensa on teokratia, Jumalan valta. Teokratia on valtiomuoto, jossa päätösvalta on Jumalalla, ja päätösvaltaa käyttävät käytännössä uskonnolliset johtajat, kuten esimerkiksi ääri-islamilaisissa valtioissa. Uskonpuhdistuksen vuosisadalla Sveitsin uskonpuhdistajat Jean Calvinin johdolla tekivät Genevestä teokraattisesti johdetun kaupungin. Luther ja luterilaiset eivät teokratiasta innostuneet vaan halusivat pitää maallisen ja hengellisen hallintovallan erillään. Hyvä niin.
Ehkä teokratialla kuitenkin on paikkansa. Eikö kirkon pitäisi olla nimenomaan teokraattisesti johdettu organisaatio? Itse asiassa Suomen ev.lut. kirkossa virallisesti vallitseekin teokratia, ainakin kirkon oppia koskevissa kysymyksissä. Sanotaanhan kirkkojärjestyksen ensimmäisessä pykälässä: ”Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.” Demokraattinen päätöksenteko ei kovin hyvin sovellu kirkkoon sellaisissa asioissa, joissa Jumala on sanassaan antanut ohjeet. Kiistaa tosin syntyy aika ajoin siitä, mitkä asiat kuuluvat kirkon opin piiriin, mitkä eivät.
Jotta kirkollinen teokratia voisi oikein toteutua kirkollisen demokratian kautta, on kirkkolaissa säädetty seurakuntavaalien vaalikelpoisuudesta siten, että ehdokkaan on oltava konfirmoitu ja kristillisestä vakaumuksesta tunnettu kirkon jäsen (KL 7. luku, 3§). Rippikoulun käyneenä ja konfirmoituna hänen siten oletetaan ainakin suurin piirtein tuntevan Jumalan sanan keskeisen opetuksen, ja kristillisestä vakaumuksesta tunnettuna hänen edellytetään myös sitoutuvan elämässään ja päätöksenteossaan siihen. Ehdokaslistoja kokoavien tulisi ottaa kirkkolain pykälä todesta ja esittää kutsu vain sellaisille, joiden kristillinen vakaumus on tunnettu. Samoin rehellisyyden nimissä sellaisten henkilöiden, joille kristilliset arvot ja kirkon oppi eivät ole henkilökohtaisesti tärkeitä, ei tulisi asettua ehdolle. Kovin monelle seurakunnalliset hallintoelimet taitavat kuitenkin olla vain poliittisen vaikuttamisen paikkoja siinä missä kunnallisetkin.
On oireellista, että esimerkiksi kirkon omilla nettisivuilla (www.evl2.fi/sanasto/index.php/Seurakuntavaalit) seurakuntavaalien vaalikelpoisuudesta todetaan: ”Vaalikelpoisia seurakunnan luottamustoimiin ovat seurakunnan 18 vuotta täyttäneet konfirmoidut jäsenet.” Ei sanaakaan kristillisestä vakaumuksesta!
Ville Auvinen
Kirjoitus julkaistu Kotimaa-lehden kolumnina 4.9.2014