14.3.2018
Henkilöseurakunnista on puhuttu vuosia tai muutama vuosikymmen. Ajattelin, ettei niitä koskaan tule kirkkoomme. Tarkoitan Suomen evankelisluterilaista kirkkoa. Niin laajaa ja voimakasta vastustus oli. Nyt ajattelen toisin.
Tiistaina viikko sitten Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo alusti Tiililä-seurassa STI:ssä. Hän kertoi, millainen hänen mielestään kirkon rakenne voisi olla: Perusrakenne olisi edelleen parokiaalinen. Siis asuinpaikka määräisi, mihin seurakuntaan kukin kuuluu. Mutta tämän perusrakenteen sisällä voisi olla henkilöseurakuntia, joihin voisi liittyä jostakin muusta syystä kuin siitä, että asuu tuolla alueella. Syyt olisivat ja saisivat olla erilaisia. Tarvittaisiin riittävä määrä luterilaisia kristittyjä ja nämä saisivat halutessaan perustaa seurakunnan. Seurakunnalla olisi jäsenet ja sen jäseneksi voitaisiin kastaa. Sillä olisi hallintoelin – esimerkiksi seurakuntaneuvosto – joka edustaisi sitä, pastori ja mahdollisesti muitakin työntekijöitä. Seurakunta olisi osa kirkkoamme ja piispan kaitsennassa.
Muidenkin – myös niiden joilla on valtaa kirkossa – olen viime aikoina kuullut puhuvan samaa tai samansuuntaista. Nämä ajatukset ovat minusta hyviä ja kannatettavia. Hienoa jos niitä työstetään edelleen ja ne siirtyvät käytäntöön.
***
Joidenkin mielestä suunnitelmia henkilöseurakunnista täytyy vastustaa. Jotkut sanovat, että tällaisista seurakunnista tulisi eliittiseurakuntia – niihin kuuluisi tietty eliitti ja tavallisempi väki jäisi ulkopuolelle tai jos yrittäisi päästä mukaan, kokisi itsensä ulkopuoliseksi.
Tämä vaara on kaikissa seurakunnissa mutta en usko, että se olisi erityisesti henkilöseurakunnissa. Luultavasti niiden jäsenet olisivat ihan tavallista väkeä. Jos eivät olisi, seurakunnalla tuskin olisi tulevaisuutta.
Messuyhteisöt, joita on syntynyt viime vuosina, ovat monille seurakunta: se on heille yhteisö, jossa he kuulevat evankeliumia, viettävät ehtoollista, ovat yhdessä toisten kristittyjen kanssa ja kokevat yhteyttä. Nämä messuyhteisöt ovat joiltakin osin henkilöseurakuntien kaltaisia. Tunnen näitä messuyhteisöjä enkä voi liittää niihin sanaa eliitti. Niissä on tavallisia, kompuroivia kristittyjä. Miksi olisi toisin henkilöseurakunnissa.
Olen kuullut joidenkin sanovan, että henkilöseurakunnat rikkoisivat kirkon yhtenäisyyden, ja he vastustavat niitä siksi. Mitä tällä yhtenäisyydellä tarkoitetaan? Sitäkö, että kaikki kirkkomme seurakuntien jäsenet jollakin paikkakunnalla tai alueella kokoontuvat samassa kirkossa samaan jumalanpalvelukseen? Mutta eihän näin tapahdu nytkään. Monilla paikkakunnilla on messuja eri aikaan eri kirkoissa, kappeleissa tai muissa tiloissa ja ihmiset osallistuvat niihin eri syistä. Henkilöseurakunnat eivät loisi uutta ja erilaista tilannetta, mutta ne voisivat olla hyvä, rakentava ja jopa yhtenäisyyttä ja yhteyttä luova ratkaisu todellisuuteen, joka on jo olemassa.
***
Jotkut vastustavat henkilöseurakuntia siksi, että he ajattelevat kirkon hyväksyvän niiden myötä, mitä kirkon ei pidä hyväksyä. Voidaan käyttää rajuja sanoja ja puhua rasismista ja ihmisoikeuksien loukkaamisesta. Jos on mahdollista perustaa henkilöseurakuntia, varmasti syntyy myös seurakuntia, joissa pastoreina on vain miehiä ja joissa ei vihitä avioliittoon samaa sukupuolta olevia, ja joidenkin mielestä nämä ovat rasismia ja ihmisoikeuksien loukkaamista.
Mutta eiväthän ne ole sitä. Varmasti joku voi sitä mieltä, että miehen tulee olla pastori, ja perustelee tätä naista halveksivilla perusteluilla, ja se on rasismia. Tai homoseksuaaleja voidaan kohdella tavalla, joka loukkaa ihmisoikeuksia. Mutta se, että teologisista syistä ajattelee, että pastorin tehtävä on miehen tehtävä ja avioliitto on miehen ja naisen liitto, ja toimii näiden käsitysten mukaan, ei ole rasismia tai ihmisoikeuksien rikkomista.
Pääosassa maailman kirkoista ja seurakunnista ajatellaan ja opetetaan tuolla tavalla. Ovatko ne siis rasistisia ja syyllistyvät ihmisoikeusrikoksiin? Eivät. Myös oman kirkkomme kanta avioliitosta on – ainakin vielä ja toivottavasti myös tulevaisuudessa – että se on miehen ja naisen liitto, eikä kirkkomme polje ihmisoikeuksia. Kirkkomme on sitä mieltä, ettei kirkon perinteen mukainen käsitys pappeudesta – että siihen tulisi vihkiä vain miehiä – ole harhaoppi. Siis kirkossamme sallitaan tämä käsitys. Rasismia tai ihmisoikeusrikkomuksia ei sallita eikä pidäkään sallia.
***
Henkilöseurakuntia voidaan vastustaa myös tästä syystä: Ajatellaan, että jos luodaan henkilöseurakuntia osaksi kirkkoa ja liitytään niihin, ollaan liian lähellä ja kiinni kirkossa. Hyväksytään kaikki kirkon ratkaisut ja miten kirkossa toimitaan eikä haluta tätä. Näin saatetaan ajatella ns. konservatiivisella puolella. Jos näin ajatellaan, sitten ei liene johdonmukaista kuulua millään tavalla kirkkoon, sen nykyisiinkään seurakuntiin.
Kirjoitus henkilöseurakunnista jatkuu. Osa 2 julkaistaan maanantaina 19.3.
Jari Rankinen