Blogi 5.2.2019
Toisinaan kirkon perinteisellä virkakannalla olevilta vaaditaan selvä vastaus kysymykseen, onko naispastorin toimittama ehtoollinen oikea ehtoollinen vai ei. Tarkoitan heitä, joiden mielestä pastorin viran avaaminen naisille ei ole Jumalan tahto. Saatetaan sanoa, että täytyy pystyä vastaamaan kyllä tai ei, muut vastaukset ovat huonoja ja kertovat haluttomuudesta selvittää asia, pyrkimyksestä olla epäselvä tai teologisesta osaamattomuudesta.
Menneellä viikolla sain vahvistusta käsitykselle, ettei muu vastaus välttämättä olekaan huono.
Olin luennolla, jolla ei puhuttu naispappeudesta, mutta luterilaisesta virkakäsityksestä – lähinnä pastorin virasta – joka on paljon suurempi ja laajempi asia kuin kysymys pastorin sukupuolesta. Luennoitsija puhui hetken niistä esikoislestadiolaisista, jotka ovat nyt jonkin aikaa itse ilman kirkon pastoreita toimittaneet ehtoollisenviettoja ja kastaneet. Heidän saarnamiehensä siis jakavat ehtoollista ja kastavat.
Luennon pitäjältä kysyttiin, pitääkö hän näitä ehtoollisenviettoja oikeina ehtoollisina. Tietysti hän oli miettinyt asiaa. Hän sanoi näiden ehtoollisten olevan vastoin meidän kirkkomme järjestystä. Sitten hän puhui siitä, onko kyseessä oikea ehtoollinen, ja sanoi, että on näkökohtia, jotka saavat hänet ajattelemaan, että kyseessä on oikea ehtoollinen. Toisaalta on näkökohtia, jotka saavat hänet miettimään, onko kyse sittenkään oikeasta ehtoollisesta. Onko varmasti vai eikö varmasti ole, siihen vastaajaksi – jos vaihtoehtoja on nämä kaksi – hän ei halunnut tai osannut ryhtyä. Kysymys tuntui olevan niin vaikea. Ymmärrän hyvin. Voi olla – tämä on minun ajatukseni – että hän ajatteli myös niitä ehtoollisenviettoja, joihin vastausta voidaan soveltaa. Raamattupiirissä on ehtoollinen – tällä kertaa se vietetään näin ja sen toimittaa tämä raamattupiiriläinen, toisella kerralla se tehdään enemmän tai vähemmän toisin ja toimittajana on joku toinen. Onko se oikea ehtoollinen vai ei?
Luennoitsija sanoi myös, että sitä, joka kipuilee tämän asian kanssa, hän kehottaa menemään ehtoolliselle sinne, missä ei tarvitse miettiä näin vaikeaa kysymystä. Hän tarkoitti henkilöä, joka on mukana tässä esikoislestadiolaisten ryhmässä mutta miettii, saako hän oikean ehtoollisen rukoushuoneessa, jossa saarnamiehet toimittavat ehtoollisen.
Luennon pitäjä ei ollut kuka tahansa vaan maamme parhaimpia luterilaisen ehtoollisteologian tuntijoita ja osaajia.
***
Osa kirkon perinteisellä virkakannalla olevista siis sanoo, etteivät he osaa sanoa, onko naispastorin toimittama ehtoollinen oikea vai ei. Toisaalta luterilaisen uskon mukaan ehtoollinen ei ole kiinni sen jakajasta. Toisaalta jos ajatellaan Jumalan määränneen, että pastorin tulee olla mies ja ehtoollisen vietossa toimitaan toisin, voi kysyä, onko Jumala tässä mukana. Ja toiset pitävät tätä huonona vastauksena tai osoituksena haluttomuudesta selvittää asia tai teologisesta osaamattomuudesta. Mutta onko tuo huono vastaus? Jos hyvä luterilaisen ehtoollisenteologian tuntija sanoo, ettei hän osaa vastata, onko ehtoollinen oikea ehtoollinen, eivätkö samalla tavalla voi vastata toisetkin? Kyse on toisaalta eri asiasta, toisaalta siinä määrin samasta asiasta, että vastaus voi sopia molempiin mainittuihin tilanteisiin.
Piispa, joka aikanaan vihki minut pastoriksi, on hänkin luterilaisen uskon, myös luterilaisen ehtoollisteologian, hyvä tuntija ja osaaja. Hän luetutti luterilaisen kirkon tunnustuskirjat hiippakuntansa uusilla pastoreilla ja hänelle oli tärkeää, että ne tentittiin hänelle. Hänen vastauksensa mainittuun kysymykseen on juuri se, ettei hän osaa vastata. Hänellä on ollut tapana sanoa samaan tapaan kuin luennoitsija kertoi sanovansa sille, joka miettii, saako hän oikean ehtoollisen: Itse pelaan varmaan päälle ja menen sinne, missä ei tarvitse kysyä noin vaikeita kysymyksiä. Ehkä tämä piispa sanoo näin nyt myös sille, joka miettii, meneekö ehtoollisenviettoon rukoushuoneeseen, jossa ei ole virkaan vihittyjä pastoreita.
***
Asia, josta kirjoitan, on vaikea ja kipeä. Se on sitä monella tavalla. Tämän kipeän asian kanssa moni monella taholla joutuu elämään ja kamppailemaan.
Jari Rankinen