*Tutkinto sisältää Vanhan ja Uuden testamentin eksegetiikkaa (3-4 op), patristiikkaa (1-2 op), systemaattista teologiaa (2 op), luterilaista dogmatiikkaa (2-3 op), missiologiaa (1-2 op), käytännöllistä teologiaa (3-4 op) – mm. sielunhoitoa, retoriikkaa ja seurakunnan johtamista – kirkkohistoriaa (1-2 op) sekä alkukieliä (1-2 op) ja teologian soveltamista käytäntöön (2-3 op).

*Tutkinnon laajuus on 20 opintopistettä. Voit suorittaa tutkinnon vähitellen, esimerkiksi viiden opiskeluvuoden aikana. Tutkinnon suorituksista annetaan arvosana.

*Tutkinnon voivat suorittaa yliopistossa teologiaa opiskelevat tai valmistuneet teologit. Myös muualla kuin Helsingissä teologiaa opiskelevat tai asuvat voivat suorittaa tutkinnon.

*STI-tutkinto ei ole ammatillinen tutkinto mutta todistus tutkinnosta on merkittävä paperi työtä haettaessa esimerkiksi STI:n jäsenjärjestöissä. Ja tärkeintä että tutkinnon suorittaminen antaa opiskelijalle paljon.

*Kysy lisää tutkinnosta ja sovi suorittamisesta:
Jari Rankinen (This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.) ja Timo Eskola (This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.) / Suomen teologinen instituutti

asdf

 

Ohjelma k19

 

1. Kevätkauden avajaiset
2. Eksegetiikka - Vanha testamentti
3. Eksegetiikka - Uusi testamentti
4. Patristiikka
5. Systemaattinen teologia
6. Kirkkohistoria
7. Käytännöllinen teologia
8. Ajankohtaista, ilmiöitä, mitä ajatella
9. Alkukielet
10. Muuta
*Kuukauden vieras
*Simo Kiviranta -seminaari
*Hänen Majesteettinsa palveluksessa
*Sielunhoito ja kohtaaminen
*Valmennuskurssi teologiaa opiskelemaan pyrkiville
*Iltamessu
*Laestadius-seura
*Priscilla-aamiainen
*Tiililä-seura
*Päiväkahvi
11. Kirjasto ja lukusalit
12. STI-tutkinto


1. KEVÄTKAUDEN AVAJAISET -
KESKIVIIKKONA 9.1.

Klo 15 Suuri kirjatori ja pizzatarjoilu
Klo 16.15 MILLAISTA ON KYMMENEN VUODEN KULUTTUA?
*Muutokset ovat nopeita ja suuria, myös siinä, mikä liittyy kirkkoon, hengellisyyteen ja uskontoon. Mikä on kirkon tai kristinuskon asema Suomessa 10 tai 20 vuoden kuluttua? Ketkä kuuluvat Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon? Mitä on tullut tilalle? Onko jo tuolloin henkilöseurakuntia? Mikä kestää ja kasvaa? Mitä maailma muualla opettaa?
*Hengen uudistus kirkossamme ry:n toiminnanjohtaja TM Timo Pöyhönen, Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja TT, YTT Hanna Salomäki, Sleyn kotimaantyön johtaja TM Juhana Tarvainen, isäntänä Jari Rankinen
https://www.youtube.com/watch?v=N3PnxiCKL-U




2. EKSEGETIIKKA – VANHA TESTAMENTTI

VANHAN TESTAMENTIN HISTORIANKIRJAT
Torstai 7.2. klo 14-17 

Professori Antti Laaton viisiosaisesta koko Vanhan testamentin selitysteoksesta on nyt ilmestynyt noin 1.000 sivun mittainen toinen osa, joka selittää Vanhan testamentin historiankirjoja (Joosua, Tuomarien kirje, 1-2 Samuelin kirja, 1-2 Kuningasten kirja, 1-2 Aikakirja, Esra, Nehemia, Ester ja Ruut). Teoksen kirjoittaja avaa näitä tekstejä ja niiden yksityiskohtia. Kysy, mitä olet miettinyt Vanhan testamentin historiankirjoista.
Prof. Antti Laato  https://www.youtube.com/watch?v=BGYxKYXtwZc




VARHAISEN JUUTALAISUUDEN TEKSTEJÄ - TARGUM, MIDRASH, QUMRAN
Keskiviikko klo 14-16

Esimerkkejä näistä teksteistä. Mitä niissä sanotaan, millaista uskoa ne edustavat, mitä ne kertovat varhaisesta juutalaisuudesta? Miten tekstejä tulisi tulkita? Yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia Uuden testamentin kirjoituksiin. Miten nämä tekstit auttavat ymmärtämään Raamattua?
*Ke 20.3.
Targum, TT Pekka Lindqvist  https://www.youtube.com/watch?v=fbORcFW71fs
*Ke 27.3.
Talmud ja Midrash - jatkamme syksyllä aloitettua tutustumista, TT Pekka Lindqvist  (tätä luentoa ei videoitu - luennolla käytiin läpi tekstejä ja sitä olisi hankala seurata videolta ilman kopiota teksteistä)
*Ke 3.4.
Qumranin tekstejä, dos., TT, FT Timo Eskola  https://www.youtube.com/watch?v=BKz3gzhytoQ
*Ke 10.4.
Qumranin tekstejä, prof. Jutta Jokiranta (tämä luento jouduttiin perumaan flunssan takia; tai siirtämään - palataan jälleen myöhemmin Qumranin teksteihin)




3. EKSEGETIIKKA – UUSI TESTAMENTTI

JUUTALAISUUS JA KRISTINUSKO - YHDESSÄ, IRTI TOISISTAAN, TOISIAAN VASTAAN

Uudessa testamentissa ensimmäisten kristittyjen kerrotaan kokoontuneen temppelissä ja apostolien saarnanneen synagogissa. Miten kristinusko ja juutalaisuus erkaantuivat toisistaan? Mistä syistä tämä tapahtui? Mitä Uusi testamentti kertoo? Entä juutalaiset tekstit ja kristittyjen kirjoitukset Uuden testamentin jälkeen? Mitä virheitä tehtiin? Mitä voimme oppia?
*To 14.2. klo 14-16.30 Juutalaiset, kristityt ja juutalaiskristityt - mikä oli Mooseksen lain rooli, katkaisiko se välit, kuka ymmärsi sen oikein? dos., TT, FL Erkki Koskenniemi  https://www.youtube.com/watch?v=jRuKyQcq16Q
*To 28.2. klo 14-17 Mitä juutalaiset ja kristittyjen tekstit Uuden testamentin jälkeen kertovat? yliopistolehtori, dos., TT Anni Maria Laato ja prof. Antti Laato  https://www.youtube.com/watch?v=L0AMml47-gs




4. PATRISTIIKKA

IGNATIOKSEN SEITSEMÄN KIRJETTÄ
Torstai 11.4. klo 14-17

Ignatios Antiokialainen, Antiokian piispa, kirjoitti noin vuonna 100 jKr. seitsemän kirjettä matkalla vangittuna Roomaan. Mitä hän kirjoitti? Mitä hän uskoi ja millaista hänen teologiansa oli? Poikkeaako se Uuden testamentin kirjoitusten teologiasta ja missä asioissa? Onko hänen uskonsa erilaista kuin meidän?
*Lue Ignatioksen kirjeet ennen iltapäivää. Suomennettuina ne löytyvät kirjasta Apostoliset isät.
Prof. Gunnar af Hällström  (teknisen ongelman vuoksi tätä iltapäivää ei voitu videoida)




5. SYSTEMAATTINEN TEOLOGIA

LUTERILAISEN USKON YDINKOHTIA

Keskiviikko klo 16-18

*Ke 16.1. Laki ja evankeliumi – mitä nämä tarkoittavat, miten ne tulisi erottaa, miten ne liittyvät toisiinsa?  https://www.youtube.com/watch?v=AnENLbsoTYI
*Ke 23.1. Ristinteologia – luterilaisen uskon ydintä ja helmi.  https://www.youtube.com/watch?v=QBwWMJjHdSM
*Ke 30.1. Mikä on luterilainen käsitys virasta? Virka-luentosarjan luento. Piispa, dos. Jari Jolkkonen  (Tätä luentoa ei videoitu - haluttiin antaa paremmin mahdollisuus kysymyksille ja keskustelulle.)
*Ke 6.2. Uskonvanhurskaus – mitä se tarkoittaa ja mitä se ei tarkoita? https://youtu.be/BbKoTxt7i_Y
*Ke 13.2. Sidottu ratkaisuvalta – voiko tätä opinkohtaa ymmärtää ja hyväksyä?  https://www.youtube.com/watch?v=giLzNs8G1lo
*Ke 20.2. Usko ja hyvät teot – mitä pitäisi tehdä ja miksi?  https://www.youtube.com/watch?v=ulSFKV_G4pE
*Ke 27.2. Ehtoollinen – mitä tarkoittavat ”todella läsnä”, ”tässä sakramentissa synnit anteeksi” ja ”uskoville elämäksi, epäuskoisille tuomioksi”?  https://www.youtube.com/watch?v=2TKC5t5rftA
*Ke 6.3. Kaksi regimenttiä – miten Jumala hallitsee luomaansa maailmaa, voiko kristitty toimia ja palvella Jumalaa missä tehtävissä tahansa?  https://www.youtube.com/watch?v=dN8xYptnsFw
Dos., TT, FT Timo Eskola, ke 13.2. TM Jari Rankinen




VIRKA

Ti 22.1. klo 16-18
*Oliko pastorin – tai evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen – virka jo ensimmäisissä seurakunnissa? Oliko virkaan vihittyjä? Mitä Uusi testamentti kertoo tai mitä voimme siitä päätellä? Mitä muita virkoja on Uudessa testamentissa? Löytyykö nykyinen pastorin virka Uudesta testamentista? TT Pauliina Pylvänäinen  https://www.youtube.com/watch?v=q5ShsB2gc3U
Ke 30.1. klo 16-18 (huom! keskiviikko, ei tiistai)
*Mikä on luterilainen käsitys virasta? Mitä tunnustuskirjat opettavat? Mitä kirkkomme on uusimmissa ekumeenisissa oppikeskusteluissa sanonut kirkon vihkimysvirasta? Piispa, dos. Jari Jolkkonen  (Tätä luentoa ei videoitu - haluttiin antaa paremmin mahdollisuus kysymyksille ja keskustelulle.)
Ti 12.2. klo 16-18
*Miten pastorin viran avaamista myös naisille perustellaan, miten perustellaan pastorin viran kuuluminen vain miehille? Millaisia perusteluja on esitetty? Argumentaatioanalyysi. Dos., TT Timo Junkkaala  https://www.youtube.com/watch?v=kL1d58X7QD8
Ti 19.2. klo 16-18
*Mitä roomalaiskatolinen kirkko opettaa paavista? Mitä paavi merkitsee roomalaiskatoliselle kristitylle? TL Oskari Juurikkala. Mitä luterilaiset tunnustuskirjat opettavat paavista? Mitä luterilaisen kristityn tulisi nyt ajatella paavista? TM Santeri Marjokorpi  https://www.youtube.com/watch?v=8e7Vtus_D-I




6. KIRKKOHISTORIA

REFORMAATIO - MITÄ TAPAHTUI, MITÄ OPETETTIIN, MIKÄ MUUTTUI?
Torstai 28.3. klo 14-17
Mitä teologin täytyy tietää reformaatiosta? Olemmeko oikeasti luterilaisia?
Prof. Kaarlo Arffman  https://www.youtube.com/watch?v=8mkrNYPI0MY




7. KÄYTÄNNÖLLINEN TEOLOGIA

SEKSI, SEKSUAALISUUS, SEURUSTELU, AVIOLIITTO
Torstai 24.1. klo 14-16

Mitä rippikoulussa opetetaan, tulee opettaa ja saa opettaa? Mikä on kirkon linja näissä asioissa? Mahtuvatko herätysliikkeiden rippikoulut kirkkoon? Keskustelijoina nuorisotyön johtaja Juha Heinonen, nuorisotyönohjaaja Eveliina Huuskonen, Kirkon kasvatus ja perheasiat -yksikön johtaja TT, VTM Jarmo Kokkonen ja nuorisodiakoni Hanne Malkki, isäntänä Jari Rankinen  https://www.youtube.com/watch?v=N3QgFeNu4yQ




SAARNAPIIRI

Pe 1.2., pe 22.3. ja pe 26.4. klo 12-14
*Saarnaatko sunnuntaina 10.2. (Matt 13:24-30) , 31.3. (Joh 6:1-15) tai 5.5. (Joh 10:11-16)? Mitä tuolloin pitäisi saarnata? Mitkä ovat saarnatekstin keskeiset asiat? Mitä se sanoo meille nyt?
*Luemme tekstin, josta saarnataan vähän yli viikon kuluttua. Syvennymme siihen ja keskustelemme siitä. 
*Olet tervetullut saarnapiiriin, vaikka et saarnaisi tuona sunnuntaina tai vaikka et saarnaisi koskaan mutta haluat syventyä tekstiin, josta saarnataan.
TM Jari Rankinen




SIELUNHOITO

Ma 4.3. klo 14-16 (huom! maanantai, ei tiistai)
*Sielunhoito, psykologia, terapia, rukouspalvelu, evankeliointi – miten nämä eroavat toisistaan? Mikä on sielunhoidon asema ja merkitys hoitomuotojen kokonaisuudessa? Mitä hengellisen työn työntekijän täytyy tietää ja osata? Riittääkö sielunhoito? Psykoterapeutti Seppo Laakso  https://www.youtube.com/watch?v=kEffvVKyauQ
Ti 12.3. klo 14-16
*Rippi. Miten rohkaista käyttämään sitä? Milloin sitä tarvitaan, milloin ei? Miten opettaa ripistä? Voidaanko sitä käyttää väärin? Milloin tarvitaan lääkäriä tai poliisia? Ripittäydynkö itse? Pastori Teemu Haataja  https://www.youtube.com/watch?v=n_D3CFfPXVc
Ti 19.3. klo 14-16
*Kaksi todellista ja hankalaa tapausta. Miten sielunhoitaja toimi siinä tilanteessa? Miten olisi pitänyt toimia? TM Tiina Karlsson (tätä luentoa ei videoida)




KESKUSTELU KARISMAATTISISTA ARMOLAHJOISTA
To 14.3. klo 14-16

Mikä on karismaattisten armolahjojen paikka ja tehtävä on luterilaisessa seurakun-nassa? Onko niitä ja pitäisikö niitä käyttää enemmän? Miten niitä saa, mitä ne palve-levat ja liittyykö niihin ongelmia? Mitä Raamattu kertoo ja mitä käytäntö?
TT pastori Ville Auvinen, TM pastori Marko Huhtala ja PhD pastori Samuli Siikavirta, isäntänä Jari Rankinen  https://www.youtube.com/watch?v=hnPzqcFtd-E




8. AJANKOHTAISTA, ILMIÖITÄ, MITÄ AJATELLA
Maanantai klo 14-16

*Ma 14.1.
Ihmisoikeudet ja tasa-arvo – puhuuko Raamattu ollenkaan, mistä nyt puhutaan? Dos., TT, FT Timo Eskola  https://www.youtube.com/watch?v=i9t8dK7WxX0
*Ma 21.1.
Uskontojen uhrit – miten tukea ja auttaa heitä? TL Matti Liljeqvist  https://www.youtube.com/watch?v=r67JOMqbxU4
*Ma 28.1.
Ilmestyskirja. Voiko ja miten opettaa Ilmestyskirjaa seurakunnassa? Onko kiusaus tehdä siitä liian helppoa? TM Jari Rankinen  (Tekninen ongelma videoinnissa, siksi ei videota.)
*Ma 4.2.
Sovitus – oliko ensimmäisissä kristityissä heitä, joille Jeesuksen kuolema ei merkinnyt sovitusta, voiko olla kristitty, jos ei ajattele Jeesuksen kuolleen syntien sovituksena? Timo Eskola  https://www.youtube.com/watch?v=MOHPESjjb7c
*Ma 11.2.
Kaste – voidaanko kasteesta ajatella eri tavoin? Jari Rankinen  https://www.youtube.com/watch?v=zcoJtLiroT0 
*Ma 18.2.
Lähetystyö, lähetysteologia ja globaali kulttuurisota – mistä on kyse? Timo Eskola  (Nettiyhteys hetkellisesti pois, siksi ei videota.)
*Ma 25.2.
Feminismi – missä siinä nyt mennään? TM Soili Haverinen  https://www.youtube.com/watch?v=A6N8c0pcJOU
*Ma 11.3.
Asiat kohdallaan. Millainen keskustelu etenee, millainen ei? Mitä vaaditaan hyvältä keskustelulta? Miten argumentoida niin, että se vakuuttaa kuulijan? Mikä vaivaa usein teologisia keskusteluja? FM Petri Kivenheimo  https://www.youtube.com/watch?v=3A6-syzRdiY
*Ma 18.3.
Seurakunta – millainen seurakunnan tulee olla, onko seurakunta nyt sama kuin Uudessa testamentissa, mikä on luterilainen käsitys kirkosta? Jari Rankinen  https://www.youtube.com/watch?v=JcExLk0QoD4
*Ma 25.3.
Apofaattinen teologia – onko uskolla sisältö, onko sisällöllä merkitystä? Timo Eskola  https://www.youtube.com/watch?v=ZQCH4yDjKC8
*Ma 1.4.
Hyväksy itsesi. Onko kristinuskon mukaista sanoa näin? Mitä voin hyväksyä itsessäni, mitä en? Pitääkö riippuvuus hyväksyä? Mitä tarkoittaa Uuden testamentin kohta, jossa sanotaan, että mikäli teemme syntiä ehdoin tahdoin, ei ole enää uhria syntiemme sovitukseksi? Jari Rankinen (Tällä kertaa luentoa ei videoida)
*Ma 8.4.
Mindfulness – tie parempaan elämään. Mitä se on, mitä siitä pitäisi ajatella, voiko kristitty osallistua mindfulnessiin? TM Marja-Kaarina Marttila  https://www.youtube.com/watch?v=9eerHE_i3l4




9. ALKUKIELET

KREIKKA I
*Kreikan peruskurssin kertausta, osa 1
La 30.3. klo 12-16
TL Matti Liljeqvist
*Kreikan peruskurssin kertausta, osa 2
La 6.4. klo 12-16
TL Matti Liljeqvist




BIBLIA HEBRAICA -LUKUPIIRI
*STI:n seminaarihuoneessa keskiviikkoisin klo 13.00-14.00, ensimmäinen kerta 16.1. ja viimeinen 24.4. (ei 27.2.). Luemme läpi tärkeitä ja tunnettuja Vanhan testamentin kohtia. Samalla selitetään heprean muoto- ja lauseoppia.
*Syksyllä peruskurssin aloittaneet, hepreansa jo aikanaan unohtaneet sekä heprean aktiiviset ja epäaktiiviset harrastajat ovat tervetulleita. Palautetaan pikkuhiljaa hepreaa mieliin ja opitaan uutta.
*Lukupiiriä vetää TM Topias Tanskanen




10. MUUTA

KUUKAUDEN VIERAS

Tammikuu
To 17.1. klo 14-15
Mitä kuuluu Suomen ortodoksiseen kirkkoon? Mitä liturgia ja ikoni merkitsevät ortodoksikristitylle? Entä oppi? Mitä Ukrainan ortodoksisen kirkon irtautuminen Moskovan patriarkaatista tarkoittaa? Vieraana TT, pappi Mikael Sundkvist



Helmikuu
To 21.2. klo 14-15
Tuttu kasvo STI:ssä, jopa sen esitteessä. Nyt hän on lähdössä Keniaan. Miksi sinne ja mitä siellä? Voisiko minun tieni olla samankaltainen? Vieraana TM Jiska Gröhn



Maaliskuu
Ke 13.3. klo 14-15
Miten media toimii, miten se muokkaa ajattelua, keitä mediassa ja mistä syystä nostetaan, voiko siihen vaikuttaa?
Vieraana päätoimittaja, TM Leif Nummela



Huhtikuu
Ke 24.4. klo 14-15.15
Ajatuksia Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta sekä näköalapaikalta että ruohonjuuritasolta 40 vuoden kokemuksella. Laulamme muutamia lauluja. Vieraana TM Pekka Simojoki




SIMO KIVIRANTA -SEMINAARI
T
orstai 31.1.2019



Simo Kivirantaa (s. 1936, k. 2004) kutsuttiin pansofokseksi – niin paljon hän tiesi teologiasta sen eri aloilta. Hän vaikutti ratkaisevasti myös Suomen teologisen instituutin syntyyn. Millainen teologi Simo Kiviranta oli? Millainen puoliso ja ystävä? (Huom! Nettiyhteyden katkeilemisen takia videot osissa eikä niissä kaikkea.)
*Klo 12 Nostoja Simo Kivirantaa käsittelevästä väitöskirjasta, väitöstä valmisteleva TM Joel Kerosuo  https://www.youtube.com/watch?v=xPCISXIWaoQ, https://www.youtube.com/watch?v=q0Et4etalPw
*Klo 13 Piirteitä Simo Kivirannan opillisesta ajattelusta. Millaista dogmatiikkaa Simo Kiviranta opetti? Dos., TT, FT Timo Eskola
*Klo 13.30 Muistoja puolisostani, Kirsti Kiviranta  https://www.youtube.com/watch?v=jfXbxzmbyKU
*Klo 14 Kahvi
*Klo 14.30 Muistikuvia Simo Kivirannasta teologina, tutkijana, pastorina, ystävänä ja työtoverina, dos., TT Juhani Forsberg, TM Heikki Haataja ja TT Juhana Pohjola  https://www.youtube.com/watch?v=FhxBSEiSARA
*Klo 15.45 Seminaarin päätös

Halutessasi voit tulla jo klo 11. Lähdemme silloin lounaalle lähiravintolaan.


HÄNEN MAJESTEETTINSA PALVELUKSESSA

Leiri kirkon alojen opiskelijoille la 9. ja su 10.2.2019
Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa.

*Diakoniatyö – Kristuksen tuoksuna maailmassa. Nuorisotyö – verta, hikeä ja so-mepäivityksiä. Teologiaa – mitä, miksi ja mihin?
*Miten mä riitän tälle maailmalle? Jumalan tahto vai ihmisten? Kertomuksia johda-tuksesta. Opettajina mm. Juha Heinonen, Tiina Karlsson, Mauno Lehto, Timo Liiri ja Jari Rankinen.
*Katso lisää ja ilmoittaudu www.sro.fi.


SIELUNHOITO JA KOHTAAMINEN

STI:n jäsenjärjestöjen työntekijöiden yhteinen koulutus

Karkun evankelisella opistolla Sastamalassa to 14. ja pe 15.3.2019
*Sielunhoito, psykologia, terapia, rukouspalvelu, evankeliointi – miten nämä eroa-vat toisistaan? Psykoterapeutti Seppo Laakso
*Mitä häpeämme, tarvitseeko hävetä, miten vapautua häpeästä? Mitä on oikea ja mitä väärä syyllisyys? Psykologi Saara Kinnunen
*Se teki haavan, sitä en olisi halunnut kokea, miksi jouduin luopumaan siitä, miksi menetin hänet? Sairaalateologi Tuula Portin, teologi Jarkko Haapanen ja pastori Erkki Jokinen

Katso lisää ja ilmoittaudu www.keokarkku.fi.


VALMENNUSKURSSI TEOLOGIAA OPISKELEMAAN PYRKIVILLE

Suomen teologisessa instituutissa ma 6. – to 9.5.
*Kurssilla opiskellaan vaihtoehtoisesti joko Helsingin yliopiston teologisen
tiedekunnan ennakkomateriaalia tai Itä-Suomen yliopiston teologian osaston läntisen teologian koulutusohjelman ennakkomateriaalia. Aloitamme joka päivä klo 9 ja päätämme klo 16.30.
*Kurssin hinta 160 euroa, ilmoittaudu viimeistään pe 26.4. STI:hin, puh. (09) 6689 550 tai This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it..




ILTAMESSU

Iltamessu ja Night café
Pyhän Sydämen kappelissa (Kirstinkatu 1, Kallio) joka toinen tiistai klo 18.30.
Ti 15.1., 29.1., 12.2., 26.2., 12.3., 26.3., 9.4., 23.4., 7.5., ja 21.5.




LAESTADIUS-SEURA

Torstai klo 18-20
*To 7.2.
Erkki Reinikaisen käsitys lapsen uskosta ja kasteesta, TM Jaakko Ranta
*To 21.3. Ruotsin itälestadiolaisuus (vanhoillislestadiolaisuus) 1900-1975, FT Mauri Kinnunen
*To 11.4. Lestadiolaisuus ja kirkko – eilen, tänään ja huomenna, paneelikeskustelu, mukana edustajia eri lestadiolaisuuden osaryhmistä. Tämä paneelikeskustelu pidetään poikkeuksellisesti Fredrikinkadun rukoushuoneella, os. Fredrikinkatu 61 B




PRISCILLA-AAMIAINEN

Aamiainen, Sanaa, yhteistä rukousta ja keskustelua naisteologeille
Torstai klo 9-10,
7.2., 7.3. ja 4.4.


TIILILÄ-SEURA

Tiistai klo 17-19
*
Ti 5.2.
Voiko uskoa puolustaa? Millaista apologiaa nyt tarvitaan? Veritas Forumin koordinaattori ja väitöskirjatutkija Miikka Niiranen  https://www.youtube.com/watch?v=UeCHyQ57SYk
*Ti 5.3. Oliko Muhammed lähempänä kristinuskoa kuin islam? Mitä Koraanin kriitti-nen tutkimus paljastaa? Prof. Jouko Martikainen  https://www.youtube.com/watch?v=HEsc0c4oJok 
*Ti 2.4. Suuresta Babylonista Benedictuksen kirjoihin. Miten ja miksi suhde rooma-laiskatolisuuteen on muuttunut? Dos. Timo Junkkaala  https://www.youtube.com/watch?v=ebhkJ9RuI6g
*Ti 7.5. Karismaattisuus ja luterilainen teologia, TT Vesa Ollilainen




PÄIVÄKAHVI
ja hartaus joka arkipäivä klo 14


11. KIRJASTO JA LUKUSALIT

Kirjasto ja lukusalit auki
*ma 20.8.- pe 31.8. klo 9–16
*
ma 3.9. alkaen klo 9–19


12. STI-TUTKINTO

Suorita STI-tutkinto

*Tutkinto sisältää Vanhan ja Uuden testamentin eksegetiikkaa, patristiikkaa, systemaattista teologiaa, luterilaista dogmatiikkaa, missiologiaa, käytännöllistä teologiaa – mm. sielunhoitoa, retoriikkaa ja seurakunnan johtamista – kirkkohistoriaa sekä alkukieliä ja teologian soveltamista käytäntöön.
*Tutkinnon laajuus on 20 opintopistettä. Voit suorittaa tutkinnon vähitellen, esimerkiksi viiden opiskeluvuoden aikana.
*Tutkinnon voivat suorittaa yliopistossa teologiaa opiskelevat ja valmistuneet teologit. Myös muualla kuin Helsingissä teologiaa opiskelevat tai asuvat voivat suorittaa tutkinnon.
*STI-tutkinto ei ole ammatillinen tutkinto mutta todistus tutkinnosta on merkittävä paperi työtä haettaessa esimerkiksi STI:n jäsenjärjestöissä. Ja tärkeintä että tutkinnon suorittaminen antaa opiskelijalle paljon.
*Kysy lisää tutkinnosta ja sovi sen suorittamisesta: Jari Rankinen (This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.) ja Timo Eskola (This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.).




 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 syksy18

 

 

 

 

 

 

 

 

 
1. Eksegetiikka - Vanha testamentti
2. Eksegetiikka - Uusi testamentti
3.
Dogmatiikka
4. Apologian kurssi
5. Etiikka
6. Kirkkohistoria
7.
Käytännöllinen teologia
8.
Alkukielet
9. Fuksifoorumi
10.
Muuta
*Syyskauden avajaiset
*Syyskauden päättäjäiset
*Kuukauden vieras
*Sielunhoito ja kohtaaminen
*Jeesuksen uusi tuleminen
*Iltamessu
*Laestadius-seura
*Priscilla-aamiainen
*Tiililä-seura
*Päiväkahvi
11. Kirjasto ja lukusalit


1. EKSEGETIIKKA – VANHA TESTAMENTTI

MISHA, TALMUD, QUMRAN JA SYNAGOGAJUMALANPALVELUS
Mitä teologin tulee tietää varhaisesta juutalaisuudesta?

*Ke 12.9. klo 14-16 Mishna ja Talmud – mitä ne ovat ja miten niitä tulisi ymmärtää? TT Pekka Lindqvist  https://www.youtube.com/watch?v=D1k1HL5OJSg
*Ke 19.9. klo 14-16 Midrash-tekstit – mitä ne ovat ja miten niitä tulisi ymmärtää? TT Pekka Lindqvist  https://www.youtube.com/watch?v=MRCJ_znYnJc
*Ke 10.10. klo 14-16 Millainen oli juutalainen synagogajumalanpalvelus – mitä tekstit kertovat? Miten synagogajumalanpalvelus vaikutti varhaisten kristittyjen uskoon? Dos., TT, FT Timo Eskola  https://www.youtube.com/watch?v=ZxNNO7T-w5Q
*Ke 17.10. klo 14-16 Qumran. Yhteisö ja kirjasto Jeesuksen ajalta. Yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia Qumranin ja Uuden testamentin tekstien välillä. Dos., TT Magnus Riska  https://www.youtube.com/watch?v=6hQrCaULeAY

- Kurssista saa todistuksen




MITEN ENSIMMÄISET KRISTITYT SELITTIVÄT VANHAA TESTAMENTTIA?
To 25.10. klo 14-17

Jeesuksen aikana Vanhan testamentin tulkintaperiaatteita oli kehitelty jo vuosisatojen ajan. Niitä on Vanhan testamentin myöhäisissä kirjoissa (Aikakirjat, Esra-Nehemia, Malakia ja Daniel) ja varhaisissa juutalaisissa teksteissä. Jeesus itse liittyi opetuksissaan näihin varhaisiin tapoihin tulkita Vanhan testamentin kirjoituksia.

Tällä luennolla tutkimme, miten ensimmäiset kristityt ymmärsivät Vanhan testamentin tekstejä, kun he tutkivat, miten kirjoitukset todistavat Jeesuksesta Israelin Messiaana ja Jumalan Poikana.
Prof. Antti Laato  https://www.youtube.com/watch?v=G-q7MgSbu-s




2. EKSEGETIIKKA – UUSI TESTAMENTTI

EKSEGETIIKAN SUURET KYSYMYKSET

Kurssilla käydään läpi Uuden testamentin teologian pääkohdat. Kurssi antaa kokonaiskäsityksen Uuden testamentin opetuksesta. Oppikirjana Timo Eskolan Uuden testamentin narratiivinen teologia.

Keskiviikko klo 16-18
*Ke 12.9.
Jeesus uuden temppelin rakentajana: missä on pelastuksen paikka?  https://www.youtube.com/watch?v=lGW2JMPLyqs
*Ke 19.9. Jeesus ja Johannes Kastaja: tappoiko Israel yhä profeettansa?  https://www.youtube.com/watch?v=fjbvVtV5Pbk
*Ke 26.9. Shema-uskollisuus ja Jeesuksen julistus: koko sydämestäsi  https://www.youtube.com/watch?v=W31KEOULem4  (videointi jäi päälle ja lähetys on siksi ylipitkä, jostakin syystä leikkaaminen ei onnistu)
*Ke 3.10. Laki ja puhtaussäännöt: onko laki kumottu?  https://www.youtube.com/watch?v=-jl-DK1MSsQ
*Ke 10.10. Isä meidän -rukous: mitä Jeesus opetti rukouksesta?  https://www.youtube.com/watch?v=k6bSQCllJr8
*Ke 17.10. Jeesuksen vertaukset  https://www.youtube.com/watch?v=hlOVkrpmcrM
*Ke 24.10. Kristologia syntyy: ylösnousemuksen teologia  https://www.youtube.com/watch?v=gEH6dC6U8tw
*Ke 31.10. Apostolien tekojen puheiden teologia ja varhaisen synagogan opetus  https://www.youtube.com/watch?v=YXdBACu233c
*Ke 7.11. Evankeliumi, jota Paavali julisti: jatkaako Paavali Jeesuksen opetusta?  https://www.youtube.com/watch?v=zfIotCAdcr4
*Ke 14.11. Vanhurskauttamisopin perusteet: miksi vanhurskaus on uskosta?  https://www.youtube.com/watch?v=DFC1pGauT4s
*Ke 21.11. Paavalin ristinteologia  https://www.youtube.com/watch?v=X6ZPg0u2ZGY
*Ke 28.11. Uusi temppeli juutalaiskristillisissä kirjoituksissa: Heprealaiskirjeestä Ilmestyskirjaan Osa 1 https://www.youtube.com/watch?v=8rxSq9cEQBM Osa 2 https://www.youtube.com/watch?v=yaI5BMK7zkE
Dos., TT, FT Timo Eskola

- Kurssista saa todistuksen




SAATANA
To 11.10. klo 14-17
Milloin Paholainen tuli Israelin uskoon? Mitä Raamattu puhuu Saatanasta? Voiko olla kristitty, jos ei usko pahoihin henkivaltoihin?
Dos., TT, FL Erkki Koskenniemi  https://www.youtube.com/watch?v=_K2fG3tm_UE




MINUN OLI NÄLKÄ
La 24.11. klo 11-14.30
Jeesus kertoi kertomuksilla ja vertauksilla paluustaan, tämän maailman lopusta ja viimeisestä tuomiosta. Minun oli nälkä ja te annoitte minulle ruokaa. Enkelit tulevat ja erottavat pahat vanhurskaista. Miten nämä kertomukset tai vertaukset tulisi ymmärtää? Miten Jeesuksen vertauksia tulisi ylipäänsä ymmärtää ja selittää? Opetanko Jeesuksen opetuksia maailman lopusta ja viimeisestä tuomiosta väärin?
Prof. Lauri Thurén  https://www.youtube.com/watch?v=2N1gD4i9Fjs




3. DOGMATIIKKA

SUURI KESKUSTELU KASTEESTA
To 27.9. klo 14-16
Mitä tapahtuu, kun ihminen kastetaan? Miten roomalaiskatolinen, helluntailainen ja luterilainen käsitys kasteesta eroavat toisistaan? TL, isä Oskari Juurikkala, TT, pastori Matti Kankaanniemi ja TT, pastori Timo Laato  https://www.youtube.com/watch?v=O-FfGOd83Mk

OLIKO AUGUSTINUS LUTERILAINEN?
To 8.11. klo 14-17
Augustinus on luterilaisille tärkeä opettaja. Opettiko hän luterilaisille keskeisistä asioista kuten luterilaiset? TT Timo Nisula  https://www.youtube.com/watch?v=HRjmaXvAOdY




SUURI KESKUSTELU LUOMISESTA
To 29.11. klo 16-18
Luominen, evoluutioteoria, kristillinen usko ja tieteellinen maailmakuva. Voiko nämä sovittaa yhteen? Tuleeko kristityn uskoa, että maailma luotiin kuudessa päivässä? Entä jos ei usko? Milloin syntiinlankeemus tapahtui ja mitä siinä tapahtui? Mitä luominen tarkoittaa?
Kaksi alustusta, keskustelua, kysymyksiä, TT Eero Junkkaala ja dos., FT Vesa Palonen, isäntänä Jari Rankinen  (Teknisen ongelman vuoksi tätä keskustelua ei videoitu. Pahoittelut.)


4. APOLOGIAN KURSSI

APOLOGEETTOJEN APOLOGIAA
To 1.11. klo 13-16
Miten kirkon opettajat puolustivat kristinuskoa 100-luvulla? Mitä voimme oppia heiltä? Mistä kristittyjä syytettiin? Apologetiikan teoriaa ja käytäntöä varhaisessa kristillisyydessä. Miten kehittynyttä teologia oli tuolloin?
Prof. Gunnar af Hällström   (Tätä luentoa ei videoitu.)




APOLOGIAA NYT
To 15.11. klo 14-16
Miten puolustaa uskoa nyt? Voiko uskoa puolustaa älyllisesti? Onko uskon puolustamisesta hyötyä?
TT Vesa Ollilainen  https://youtu.be/qzID2lK2FDs



- Kurssista saa todistuksen


5. ETIIKKA

LÄÄKETIETEEN EETTISIÄ KYSYMYKSIÄ
Ti 23.10. klo 16-18
Millaisia eettisiä kysymyksiä tai ongelmia liittyy nopeasti kehittyvään lääketieteeseen? Kuka päättää, mitä saa tehdä? Millaisiin ongelmiin lääkäri voi joutua? Entä potilas? Mitä ihmisarvo merkitsee? LL Päivi Räsänen  https://www.youtube.com/watch?v=y4eFHf6ONEE




TEKOÄLY
Ti 30.10. klo 16-18
Mihin tekoäly pystyy lähivuosina? Millaisia eettisiä ongelmia liittyy tekoälyyn? Onko tekoäly paholainen vai pelastaja? Ovatko teologit tässä asiassa pahasti myöhässä? Dos., TT Aku Visala  (Tätä luentoa ei videoitu.)




6. KIRKKOHISTORIA

MIKSI ISLAM VOITTI KRISTINUSKON?
Ti 20.11. klo 14-16
Miksi kristinusko katosi Pohjois-Afrikasta? Miksi islam voitti kristinuskon siellä? Käykö Euroopassa samalla tavalla? TM Stig-Olof Fernström  https://www.youtube.com/watch?v=e0WYowXEBvE




7. KÄYTÄNNÖLLINEN TEOLOGIA

KUTSUMUS?
Ti 11.9. klo 16-18
Mikä on teologin kutsumus? Mistä tiedän, onko se minulla? Tieni teologina – miten löydän sen? Mistä intoa opiskeluun? Mihin sitoudun Kristuksen kirkon palveluksessa?
Keskustellaan, mietitään ja syödään pizzaa. Kaikki tervetulleita, erityisesti fuksit.
TM Erika Stigell, TM Anu Vuola, dos. Timo Eskola ja pastori Jari Rankinen

HYVIN KÄYTÄNNÖLLISTÄ TEOLOGIAA

*Ti 25.9
. klo 14-16
Monet kristilliset järjestöt tarvitsevat uusia työntekijöitä ja ovat valmiita palkkaamaan heitä mutta edellyttävät, että työntekijällä on tukirengas, joka maksaa osa palkkakustannuksista. Miten tukirenkaan voi koota? Onko tukirenkaan kokoaminen ja hoitaminen työntekijälle kiusallista ja amerikkalaista eikä sovi Suomeen? Ohjaako tukirengas työtä ja mitä voi puhua? Sopiiko se luterilaiseen teologiaan? - Tätä luentoa ei videoida -
TM Antti Koskenniemi
- Huom! Tätä luentoa ei videoitu

*Ti 2.10. klo 14-16 Puhutaan heidän tavoittamisesta, jotka eivät usko eivätkä ole mukana seurakunnan elämässä. Mitä se voisi olla oikeasti? Mikä toimii, mikä ei näytä toimivan? Mitä tutkimukset kertovat? Miten teologia näkyy ja vaikuttaa uusien tavoittamisessa?
TM, pastori Juhana Tarvainen  https://www.youtube.com/watch?v=o1NfEIdLGe8

*Ti 9.10. klo 14-16 Millainen on hyvä puhe? Millainen koskettava saarna? Miten pitää sellainen? Mikä on minulle puhumisessa vaikeaa? Miten oppia paremmaksi puhujaksi?
TM, pastori Petri Kortelahti  https://www.youtube.com/watch?v=38_SOIS-GGs

*Ti 16.10. klo 14-16 Viime vuosina on syntynyt messuyhteisöjä ja niitä syntyy lisää. Onko messuyhteisö seurakunta? Onko se teologisesti perusteltu ratkaisu? Mikä on sen suhde paikallisseurakuntaa? Voiko messuyhteisön perustaa minne tahansa? Mitä on olla messuyhteisön paimen?
TM, pastori Jari Rankinen  https://www.youtube.com/watch?v=B9ih_3VQ6T0



- Kurssista saa todistuksen


8. ALKUKIELET

Heprean jatkokurssi
La 15.9. klo 12-16
, osa 1, TL Matti Liljeqvist
La 29.9. klo 12-16, osa 2, TL Matti Liljeqvist
La 13.10. klo 12-16, osa 3, TL Matti Liljeqvist

Biblia Hebraica -lukupiiri
Keskiviikkoisin klo 10-11,
alkaa ke 12.9., syksyn viimeinen kerta ke 28.11.
*Käymme läpi Genesistä luvusta 25 eteenpäin. Jatkamme seuraavalla viikolla siitä, mihin edellisellä kerralla jäimme. Samalla selitetään muoto- ja lauseoppia.
*Lukupiiriin voi tulla myös vain seuraamaan. Vahvistamme pikkuhiljaa Raamatun heprean osaamista. Olennaista on kielen jatkuva käyttö. Peruskurssin suorittaminen on hyvä pohja, mutta lukupiiriin osallistuminen auttaa jo silloin, kun peruskurssi on vielä kesken.
*Mikäli sinulla ei ole omaa Biblia Hebraicaa, STI:n kirjastosta voit lainata.
Lukupiiriä vetää TM Topias Tanskanen



9. FUKSIFOORUMI

Miten Raamattu on syntynyt? Miten tieteellinen tutkimus lähestyy Raamatun tekstiä ja mitä sen historiallisuudesta voidaan tietää? Mitä arkeologia kertoo?
Lue kuhunkin kokoontumiseen merkitty Raamatun jakso. Teologin täytyy tuntea Raamattu.
Luennoilla käydään läpi myös kirjaa Raimo Hakola – Juha Pakkala: Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret. STI:n nettisivuilta (www.sti.fi) löydät Eero Junkkaalan kirjan Israelin historian pääpiirteitä. Huom! Fuksifoorumin luentoja ei videoida.

Maanantaina klo 14-16
(klo 14 päiväkahvi)
*10.9. Abraham, Iisak, Jaakob ja Mooses. Mitä voimme tietää heistä? Ovatko he historian henkilöitä? Onko sillä merkitystä, ovatko? Mitä heistä tulisi opettaa seurakunnassa? (1 Moos 12-25) TM Jari Rankinen  
*17.9. Luvatun maan valloitus. Tapahtuiko se todella vai onko se taru? Käskikö Jumala oikeasti surmata kaikki? (Joosua 1-12) Dos. Timo Eskola
*24.9. Saul, Daavid ja Salomo. Mitä voimme tietää heistä? Kertomuksessa Daavidista on hyvin keskeinen Raamatun kohta ja avain koko Raamattuun – mikä se on? (1 Sam 16 – 2 Sam 7)
*1.10. Oliko Israelin uskonto uskoa yhteen Jumalaan vai moniin? Palvottiinko Jerusalemissa Aseraa? Onko löydetty Jahven patsas? (2 Kun 17-25)
*8.10. Synoptinen ongelma. Onko kaksilähdeteoria ainoa ratkaisu? (Mark 2, Matt 9 ja Luuk 5)
*15.10. Sanoiko Jeesus näin? Millaisilla kriteereillä Jeesuksen sanojen aitoutta arvioidaan? (Joh 13-17)
*22.10. Ovatko kaikki 13 Paavali kirjettä Paavalin kirjoittamia? Millaisilla perusteluilla sanotaan, etteivät kaikki ole? (Ef 1-6 ja Kol 1-4)
*29.10. Israel ja Juuda. Mitä tapahtui? Miksi valtakunta jakaantui? (1 Kun 12-22)
*5.11. Israelin ja Juudan tuho ja pakkosiirtolaisuus. Mitä tapahtui? Mitä profeetat julistivat? (2 Aik 34-36, Jes 1-5)
*12.11. Paluu pakkosiirtolaisuudesta. Ketkä palasivat? Miten pakkosiirtolaisuus ja paluu tulkittiin? (Nehemia 1-13)
*19.11. Heprealainen Raamattu. Miten se poikkeaa kristittyjen Vanhasta testamentista? Vanhan testamentin käsikirjoitukset – muutettiinko tekstejä?
*26.11. Toisen temppelin aika – mitä Raamattu kertoo siitä? (Esra 1-10) 
*3.12. Israel uuden liiton aikana. Onko se edelleen valittu kansa? (Room 9-11)
Dos., TT, FT Timo Eskola, TM Jari Rankinen, TL Matti Liljeqvist



- Kurssista saa todistuksen


10. MUUTA

SYYSKAUDEN AVAJAISET keskiviikkona 5.9.
Klo 15 Kiitos Ville! Ville Auvinen siirtyi pääsihteerin tehtävästä lähetysjohtajaksi
Klo 15.15 Suuri kirjatori ja pizzatarjoilu
Klo 16.15 Voiko uskontunnustusta muuttaa? Paljonko pitää uskoa, että pelastuu? TM Soili Haverinen, TT Lauri Kemppainen, rovasti Olli Valtonen, isäntänä Jari Rankinen  https://www.youtube.com/watch?v=mItnFbgAAjM&t=1781s




SYYSKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET tiistaina 4.12.
Klo 14-14.30 Pikkujoulunyyttärit
Klo 14.30-16 Näkökulmia jouluevankeliumiin, TT Ville Auvinen  https://www.youtube.com/watch?v=A-mrE087-KM




KUUKAUDEN VIERAS

Syyskuu ti 18.9. klo 14-15
Mitä roomalaiskatolinen oikeasti ajattelee pyhimyksistä? Ovatko he rukouksen ja palvonnan kohde vai aivan muuta? Entä mikä on Marian asema ja tehtävä?
TM Emil Anton




Lokakuu to 4.10. klo 14-15
Islamin mukaan Koraanin teksti juuri tietty. Tukeeko Koraanin tekstikriittinen tutkimus tätä käsitystä? Onko Koraanin teksti luotettava? Mitä Suomessa merkitsee siirtyminen islamista kristinuskoon?
Simon Lamsiah

Marraskuu to 22.11. klo 14-15
Raamattua opetetaan jae jakeelta ilman suurempia erikoisuuksia, ja kuuntelijoita on yli 100.000 viikossa. Miten tämä on mahdollista? Mikä on näiden opetusten salaisuus? Miten opettaa Raamattua selkeästi, ymmärrettävästi ja niin, että on kuuntelijoita?
TL Jukka Norvanto




SIELUNHOITO JA KOHTAAMINEN
STI:n jäsenjärjestöjen työntekijöiden yhteinen koulutus Karkun evankelisella opistolla Sastamalassa to 14. ja pe 15.3.2019
*Sielunhoito, psykologia, terapia, rukouspalvelu, evankeliointi – miten nämä eroavat toisistaan? Psykoterapeutti Seppo Laakso
*Mitä häpeämme, tarvitseeko hävetä, miten vapautua häpeästä? Mitä on oikea ja mitä väärä syyllisyys? Psykologi Saara Kinnunen
*Se teki haavan, sitä en olisi halunnut kokea, miksi jouduin luopumaan siitä, miksi menetin hänet? Sairaalateologi Tuula Portin, teologi Jarkko Haapanen ja pastori Erkki Jokinen

Kurssin ohjelma ja esite julkaistaan syksyllä.




JEESUKSEN UUSI TULEMINEN

Teologiset opintopäivät Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa ke 2. – pe 4.1.2019
Vierailevana opettajana prof. N.T. Wright




ILTAMESSU JA NIGHT CAFÉ
Pyhän Sydämen kappelissa (Kirstinkatu 1, Kallio) joka toinen tiistai klo 18.30.
28.8., 11.9., 25.9., 9.10., 23.10., 6.11., 20.11. ja 4.12.

LAESTADIUS-SEURA
Torstai klo 18-20
To 20.9.
TM Roosa Tahkola: Heikki Jussila (1863–1955) – elämä, toiminta, opinkäsitys  https://www.youtube.com/watch?v=WVLuYS3cXxE
To 11.10. Prof. Jouko Talonen: Lestadiolaiset ja sisällissota 1918  https://www.youtube.com/watch?v=uPLizZjY7pk
To 22.11. Saarnaaja, Laestadius-tuntija Lauri Koistinen: Laestadiuksen muisto ja merkitys Ruotsin Norrbottenissa 2000-luvulla.  (Tätä luentoa ei videoitu.)

PRISCILLA-AAMIAINEN naisteologeille
Torstai klo 9-10,
6.9., 4.10. ja 1.11. 

TIILILÄ-SEURA
Tiistai klo 17-19
Ti 4.9.
Dos. Timo Eskola: Kahden korin teologia - malli vailla pohjaa  https://www.youtube.com/watch?v=4hGmmot1WrQ
Ti 2.10. TT Raimo Mäkelä: Miten uskomme kestää Jumalan häviämisen kirkosta ja maailmasta?  https://www.youtube.com/watch?v=zsSldAROPso 
Ti 6.11. Prof. Jouko Martikainen: Matrivirka - ratkaisu virkateologian umpisolmuun?  https://youtu.be/BSf87uEAO9s
Ti 4.12. Timo Junkkaala: Miten kävi vanhurskauttamisopin? Yhteisestä julistuksesta 20 vuotta.  https://www.youtube.com/watch?v=2G1E_sVNckc

PÄIVÄKAHVI JA HARTAUS joka arkipäivä klo 14


11. KIRJASTO JA LUKUSALIT

Kirjasto ja lukusalit auki
*ma 20.8.- pe 31.8. klo 9–16
*ma 3.9. alkaen klo 9–19