Blogi 15.12.2020

Viimeaikaisten tilastojen myötä kirkossa on herännyt tiettyä kriisitietoisuutta. Vihdoin alkaa olla yksimielisyys siitä, että jotain tarvitsisi tehdä tai muuten tulevaisuus ei näytä valoisalta. Siitä ei kuitenkaan näytä edelleenkään olevan yksimielisyyttä, mitä kirkossa nyt pitäisi tehdä.

Tässä tilanteessa moni on keksinyt, että kirkon pitäisi tehdä sitä, mitä kaikki muutkin tekevät. Näin saataisiin jäsenkato käännettyä. Toisin sanoen yritetään löytää yhteiskunnasta uusia trendejä, joiden aallonharjalla kirkko voisi ratsastaa ja saada ihmiset puolelleen.

Otan esimerkiksi joogan. Jossakin kirkossa on nyt huomattu, että nuorissa naisissa on joogan harrastajia. Tämän seurauksena on järkeilty, että nyt pitäisi alkaa tarjota ihmisille kristillistä joogaa, jolla saavutettaisiin nämä joogan harrastajat. Päätellään, että näin kirkko voisi olla merkityksellinen ja relevantti tänäkin päivänä.

Tässä johtopäätöksessä on kuitenkin ongelma. Kun kirkko lähtee pois ydinosaamisalueeltaan, on vaikea kuvitella, mitä lisäarvoa kirkko tuo verrattuna alan ammattilaisiin. Miksi ihmisen pitäisi joogata nimenomaan kirkossa? Eikö Helsinki ole täynnä joogastudioita, joissa on asiaan paljon perehtyneemmät ohjaajat? Mikä on se kirkon panos tähän? Tämän yksinkertaisen huomion voi siis tehdä ennen kuin lähtee syvällisempiin teologisiin väittelyihin joogan uskonnollisista kytköksistä ja yhteensopivuudesta kristinuskon kanssa.

Taustalla on pyrkimys tehdä eräänlainen silmänkääntötemppu, jossa asiaa, joka ennen ei ollut kristillistä, aletaan markkinoimaan kristillisenä ja näin saadaan ”kristinuskon” piiriin sellaisia ihmisiä ja asioita, joita sen piiriin aiemmin ei tajuttu lukea ja näin ”kristinusko” voisi ikään kuin tavoittaa enemmän ihmisiä ja kirkon tilastot näyttää paremmilta.

Sama pätee moneen muuhunkin asiaan. Vähän väliä uusia trendejä nostetaan esiin, joihin kirkon pitäisi tarttua. Kirkon pitäisi olla kiinnostunut ekologiasta, hiljaisuudesta, uushenkisyydestä, yhteiskuntavastuusta ja milloin mistäkin. Monet haluaisivat tehdä kirkosta pelkästään avustustoimintaan keskittyvän laitoksen. Voidaan taas kysyä, että mitä lisäarvoa kirkko tarjoaa Punaiseen ristiin verrattuna, jos se keskittyy pelkästään avustustoimintaan? Eivätkö varsinaiset avustusjärjestöt hoida senkin paremmin ja tehokkaammin?

Englantilainen kirjailija G. K. Chesterton sanoi, että emme halua kirkkoa, joka muuttuu maailman mukana, vaan kirkon, joka muuttaa maailmaa. Meidän tehtävämme ei siis ole muuttua sellaisten trendien mukaan, joita maailma pitää arvossaan, vaan olla itse se trendi, joka muuttaa maailmaa.

On lähtökohtaisesti valittu huono tie, jos ajatellaan, että kirkon sanomalla voi olla vain silloin merkitystä, kun se liitetään johonkin sellaiseen, jolla ajatellaan jo olevan ihmisille merkitystä. Tällaiset brändäysyritykset ovat tuhoon tuomittuja. Kirkon ydinosaaminen on evankeliumissa Jeesuksesta. Järkevintä olisi pyrkiä ratsastamaan sillä.

Teksti on julkaisu alunperin kolumnina Sanansaattajan numerossa 25/2020

Santeri Marjokorpi