Blogi 27.5.2021

Moni ihmettelee, miksi kirkon avioliittokäsityksestä, jota vielä muutama vuosikymmen sitten kannattivat lähes kaikki, on yhtäkkiä tullut käytännössä vihapuhetta.

Olen aiemmin kirjoitellut siitä, kuinka yleisellä tasolla keskusteluilmapiiri on tiukentunut. Tässä kirjoituksessa kuvaan yhden aatehistoriallisen kehityksen, joka on vaikuttanut asiaan. Se ei selitä kaikkea eivätkä tietenkään kaikki sukupuolineutraalia avioliittoa kannattavat ajattele näin, mutta kuvaamistani asioista on siitä huolimatta hyvä olla tietoinen.

Lähtökohdaksi voimme ottaa Sigmund Freudin psykologian, jolla on ollut valtava vaikutus länsimaiseen ajatteluun, vaikka se tieteellisessä mielessä onkin tähän päivään tultaessa monilta osin hylätty. Freud painotti psykologiassaan seksuaalisuutta ja sen merkitystä. Hänen jälkeensä seksuaalisuuden toteuttaminen onkin usein nähty onnellisuuden saavuttamisen välineenä ja ihmiselämän päämääränä. Yksi osa keskustelun polarisoituneisuudesta johtuu siis siitä, että lopulta avioliittokysymyksessä puhutaan siitä, mitä on olla ihminen ja mikä on ihmiselämän päämäärä.

Freudin jälkeen on kuitenkin tapahtunut paljon. Viimeisten vuosikymmenien aikana seksuaalisuus on politisoitunut, mikä on lisännyt vastakkainasettelua entisestään. Asiaan on tullut poliittisen taistelun elementti, jota voi lähteä tarkastelemaan Karl Marxin ajattelun kautta.

Marx näki, että maailmanhistoria on luokkasorron historiaa. Oli kyse sitten taloudesta, politiikasta tai ideologiasta, historia on jatkuvaa valtataistelua, jossa ne, joilla on valtaa, alistavat ja syrjivät toisia. Vallasta tuli hänen ajattelussaan keskeinen kategoria. Traditiot ja perinteiset auktoriteetit nähdään marxilaisessa ajattelussa usein vain vallan välineinä. Moraaliset säännöt ovat olemassa vain pitääkseen yllä vallassa olevien valtapositioita.

Marxin mukaan proletariaatin tuli kehittää luokkatietoisuus, jonka kautta he tajuaisivat, että kapitalismi ei palvele heitä. Tällöin he ryhtyisivät vallankumoukseen ja ottaisivat tuotantovälineet haltuunsa. Ongelmaksi marxilaisille ajattelijoille 1900-luvun mittaan tuli, että tällaista luokkatietoisuutta ei lännessä kaikkialla kehittynyt, vaan työväestö teki edelleen monin paikoin mielellään kapitalisteille töitä.

Ratkaistakseen tämän ongelman monet marxilaiset ajattelijat juottivat Sigmund Freudin ja Karl Marxin ajattelun yhteen. Tätä tekivät niin Max Horkheimer kuin Erich Fromm, mutta selkeimmän muodon se saa Wilhelm Reichin ajattelussa, jota puolestaan kehitti eteenpäin Herbert Marcuse.

Reichin mukaan syy, miksi monet työväenluokan edustajat toimivat vastoin luokkansa intressejä, on vääränlainen psykologia. He ovat ikään kuin alitajuisesti kiinni väärässä systeemissä. Tässä hän sovelsi Freudin teoriaa. Freudin mukaan ihminen on lapsuudesta asti seksuaalinen olento ja seksuaalinen tukahduttaminen on keskeistä aikuisen ja lapsen välisessä valtasuhteessa. Puolestaan aikuisten moraliteetti oli tulosta heidän vanhempiensa opettamista tavoista ja moraalista, jotka taas olivat riippuvaisia heidän vanhempiensa opetuksista ja niin edelleen. Näin koko sivilisaatio on lopulta seksuaalisen torjunnan ja tukahduttamisen tulos.

Tästä syystä Reich näki, että seksuaalimoraali ja seksuaalisuutta koskevat säännöt ovat aina hallitsevan luokan ideologiaa. Ne on suunniteltu pitämään ylläpitämään valtaa ja palvelevat vain niitä, jotka jo ovat vallassa. Reichin mukaan yhteiskunnan seksuaalinen järjestys on sidoksissa yhteiskunnan sosioekonomiseen järjestykseen. Tästä seuraa, että perinteinen perhemalli ja kirkko, joka sitä tukee, on siis hallitsevan luokan sorron väline. Juuri perheessä yhteiskunnan järjestys ja ideologia omaksutaan.

Reichin jälkeen uusvasemmiston keskeinen ajattelija Herbert Marcuse kehitteli näitä teemoja edelleen. Reichin tapaan hänkin katsoi, että porvarillisen yhteiskunnan tuhoaminen tarkoitti niiden seksuaalisten sääntöjen tuhoamista, jotka pitävät tällaista yhteiskuntaa yllä. Marcuse tosin näki, että tietty määrä seksuaalista tukahduttamista on välttämätöntä yhteiskunnan pystyssä pitämiseksi, mutta myöhäiskapitalismin seksuaalinormit, jotka keskittyivät monogamiaan ja patriarkaaliseen perhemalliin, eivät enää olleet tarpeellisia. Niiden olemassaolo johtui hänen mukaansa enemmänkin porvariston halusta kontrolloida työväenluokkaa kuin siitä, että niitä tarvittaisiin yhteiskunnassa.

Marcuse piti sellaista mallia, jossa seksi keskittyi lisääntymiseen tai avioliittoon, vain porvarillisen yhteiskunnan alistavana välineenä. Vapaa rakkaus ja pidäkkeetön seksuaalinen kokeileminen olivat puolestaan olennainen osa yhteiskunnan vallankumouksellista vapauttamista. Näin Marcuse siirsi huomion taloudellisesta luokkasodasta seksuaaliseen vallankumoukseen. Marcuse on näin linkki samoihin aikoihin tapahtuneiden 60-luvun vasemmistoradikalismin ja seksuaalisen vallankumouksen välillä.

Reichin ja Marcusen ajattelusta seuraa, että perinteinen perhemalli on välttämätöntä tuhota ja hylätä, jos vasemmistolaisessa poliittisessa taistelussa halutaan onnistua. Siksi poliittisen keskustelun ytimeen on noussut kysymys perheestä ja avioliitosta. Perinteiset seksuaalinormit halutaan purkaa lainsäädännön kautta, koska näin valmistetaan tilaa laajemmalle yhteiskunnalliselle muutokselle. Keskustelu kohdistuu myös voimakkaasti kirkkoon, koska nähdään, että kirkolla on keskeinen rooli seksuaalisen sääntöjen opettajana ja sitä kautta ”sorron” ylläpitäjänä.

Avioliittokysymyksessä on siis Reichia ja Marcusea seuraten kyseessä täysimääräinen poliittinen taistelu, jossa osa toimijoista haluaa muuttaa koko yhteiskuntajärjestyksen. Puheenvuorot ovat kiivaita, eikä erimielisyyttä suvaita, koska taistellaan sortoa vastaan. Kirkko on joutunut keskelle tätä poliittista taistelua, sillä avioliittokysymyksessä on monille kyse paljon kokoaan isommista asioista.

Tämän vuoksi seksuaalinen vallankumous korvasi vasemmiston ohjelmassa pikku hiljaa taloudellisen luokkasodan, joka ei vienyt länsimaissa kovin pitkälle. Se selittää miksi 1960-luvulta eteenpäin juuri seksuaalisuudesta on tullut keskeinen taistelun väline ja taistelun kohde.

Lopulta myös pitkälle viety kapitalismi liittoutui tähän taisteluun, sillä se arvioi kaikkea pelkästään ihmisten halujen pohjalta eikä tästä tullut sille ongelmia. Siksi suuryritykset sponsoroivat Pride-kulkueita ja ovat yhtä lailla muuttamassa yhteiskunnan seksuaalisia normeja.

Kirjallisuutta: Carl R. Trueman: The Rise and Triumph of the Modern Self. Cultural Amnesia, Expressive individualism and the Road to Sexual Revolution.

Santeri Marjokorpi