Kirkko elää herätyksestä. Perinteiset herätysliikkeet ovat jo parisen vuosisataa elävöittäneet Suomen kirkkoa ja seurakuntia rakentaen ruohonjuuritason seurakuntaelämää ja käyden välillä kovaakin dialogia kirkon valtarakenteiden kanssa. Puolin ja toisin tuomioitakin on langetettu, milloin tuomiokapituleissa, milloin tulisieluisten julistajien saarnoissa.

Missä ovat herätykset tänään? Joku on joskus kuvannut herätysliikkeen elinkaarta näin: ensin on herätys ja syntyy herätysliike. Sitten perustetaan kustannusyhtiö. Ajallaan herätys loppuu, liike pysähtyy ja jäljelle jää – kustannusyhtiö. Suomalaiset herätysliikkeet eivät  sentään vielä ole tulleet elinkaarensa päähän, vaikka kustannusyhtiöt ovatkin näkyvä osa niiden toimintaa. Tosin erään edustaja sanoi vastikään herätyksen pelon vaivaavan omaa herätysliikettään. Herätyskammoinen herätysliike – aikamoinen kummajainen!

Joitakin vuosia sitten Nokia-mission ylle yritettiin sovittaa uuden herätysliikkeen viittaa. Tänään Nokia-kirkosta – tai Uuden toivon seurakunnista, kuten he itseään nykyään kutsuvat – ei paljon kuulla. Jotkut haluavat nähdä Luther-säätiön uutena tunnustuksellisena luterilaisena herätysliikkeenä. Taitaa vain olla niin, että säätiön messuyhteisöjen jäsenistä suuri(n) osa on muualla herätykseen ja uskoon tulleita, jotka ovat sitten kirkkopoliittisista syistä löytäneet tiensä säätiöön. Hengen uudistus kirkossamme yrittää puhaltaa henkeä (ja Henkeä) kirkkoomme, mutta toistaiseksi tulos on ollut jokseenkin vaatimaton. Kollegani sanoi vastikään, että Suomen suurin herätysliike tällä hetkellä on Suomen ev.lut. kirkko, koska suurin  osa uskoontulemisista tapahtuu seurakuntien rippikouluissa.

Mutta mitä tapahtuisi, jos Jumala antaisi vielä sellaisen herätyksen, johon päivälehtien pääkirjoitukset eivät voisi olla viittaamatta, josta iltapäivälehtien lööpit kertoisivat mehukkaita yksityiskohtia ja joka nostaisi Suomen talouden suosta, kun herätykseen tulleet kansalaiset tunnustaisivat talousrikoksiaan ja maksaisivat korkoineen maksamatta jääneet verovelat? Sopisiko uusi viini vanhoihin leileihin vai pitäisikö sen etsiä uudet säilytysastiat? Olisiko meillä tarpeeksi rakkautta toivottaa avosylin tervetulleiksi ne yli-innokkaat Jeesukseen rakastuneet vastauskoontulleet, jotka tullessaan ihmettelisivät meidän penseyttämme ja palamattomuuttamme? Olisiko meillä kärsivällisyyttä niitä kohtaan, jotka eivät voisi ymmärtää meidän perinnäissääntöjämme ja vaikka sitä, miksi kirkkoon tullaan ylistämään Jumalaa melankolisen ja laahaavan virsilaulun tahdissa kummallisen urkumusiikin säestyksellä? Suvaitsisimmeko me sitä, että kirkon takaosassa – tai ehkä ihan etupenkeissä – leijuisi tupakan ja viinan lemu, kun maan hiljaisimmatkin haluaisivat tulla osallisiksi Jumalan hyvyydestä. Olisiko meillä kirkon työntekijöillä tarpeeksi intoa hoitaa herätystä ja heränneitä, kun kirkon ovia ei voisikaan sulkea klo 20.30, vaan ihmiset haluaisivat laulaa ja rukoilla ja saada sielunhoitoa pikkutunneille asti?

Herra, anna meille herätys, ja aloita se meistä!

 

Ville Auvinen

 

blogi julkaistu kolumnina Kotimaassa 16.1.2014