Blogi 30.8.2018

Piispan erityisavustaja Mari Leppänen kysyi Turun sanomien blogissa, mitä jos kirkon työntekijän olisi pakko käydä messussa. Minäkin kysyn, mitä jos kirkon työntekijät menisivät sunnuntaina kirkkoon? Tai jos edes papit?


Aika harva seurakuntien työntekijöistä on sunnuntaina kirkossa, ellei hän ole siellä työssä. Seurakuntalainen, joka on miltei joka sunnuntai messussa, sanoi joskus: - En ole koskaan nähnyt kirkkoherraa jumalanpalveluksessa kirkonpenkissä muun seurakunnan joukossa, paitsi kerran konfirmaatiomessussa, jossa kirkkoherran kummilapsi konfirmoitiin. Karu toteamus mutta kertoo työntekijöiden osallistumisesta messuun monissa seurakunnissa.

Jos asiassa tapahtuisi muutos, olisi positiivista uutisoitavaa kirkosta: jumalanpalvelusten osallistujamäärät ovat kaksinkertaistuneet.
          Tavallisena sunnuntaina kirkon jumalanpalveluksissa on noin 30.000 osallistujaa. Työntekijöitä kirkolla on noin 20.000. Olisiko heistä jumalanpalveluksessa tavallisena sunnuntaina 15 %, siis noin 3.000? Jos kaikki työntekijät ryhtyisivät käymään kirkossa, sunnuntaisin messuun osallistuvien määrä olisi melkein 50.000. Jos messuun tulisi myös osa työntekijöiden puolisoista ja lapsista, osallistujien määrä vähintään kaksinkertaistuisi.

***

Muutama vuosi sitten kaksi pastoria keskusteli radiossa. Toinen oli virassa Suomessa, toinen oli ollut Yhdysvalloissa. Atlantin takaa palannut kysyi kollegaltaan, käykö hän sunnuntaina messussa silloin, kun hän ei ole liturgina tai saarnaa. Pastori sanoi käyvänsä harvoin ja kertoi mielestään hyviä syitä tälle. Pohjois-Amerikassa pastorina toiminut sanoi, ettei noin voisi toimia siellä.

Onko kirkolle ongelma, että pastori on sunnuntaina muualla kuin kirkossa? Joidenkin mielestä ei ole. Se voi olla jopa positiivinen asia: se tekee kirkosta inhimillisemmän – sen pastoritkin ovat samanlaisia kuin muut – alentaa kirkon kynnystä ja saa mukaan niitäkin, jotka eivät ole sunnuntaina kirkossa. En usko, että kirkon kannattaa pyrkiä olemaan tuolla tavalla inhimillinen. Vielä vähemmän uskon, että messusta pois jääminen tuo väkeä kirkon toimintaan. Mutta uskottavuutta se syö. Uskovatko he itsekään asiaansa, jos he ovat kirkossa vain silloin, kun täytyy olla ja siitä maksetaan?
          Kirkko joutuu yhä enemmän kilpailemaan. Kirkolla ei enää ole – eikä ole ollut vuosikymmeniin – asemaa, joka oli joskus. Silloin suurta merkitystä sille, kuinka moni kuului kirkkoon, tai siihenkään, oltiinko mukana ainakin jonkin verran kirkon toiminnassa, ei tainnut olla sillä, miten työ tehtiin ja olivatko pastorit uskottavia. Ei ollut vaihtoehtoja. Nyt niitä on. Pohjois-Amerikka on tältä osin ollut aina toisenlainen kuin maamme oli ennen. Toimintaympäristössämme on nyt samanlaista kuin mihin siellä on totuttu. Kannattaa kuunnella heitä, jotka tietävät, mikä toimii siellä tai mikä on ongelma tai syö uskottavuuden siellä. Se voi toimia nyt täälläkin tai olla ongelma ja syödä uskottavuuden täälläkin.

***

Messu muistuttaa näistä ja siinä todentuvat nämä: Kaikki ei ole tässä maailmassa ja mitä näemme silmillämme. On Jumalan maailma, hänen valtakuntansa, kirkkautensa ja enkelinsä. On taivas ja sinne Jumala pelastaa, on kadotus ja sieltä Jumala pelastaa omansa. Olemme syntisiä, tarvitsemme Jumalan armoa ja hän antaa anteeksi, koska Jeesus on sovittanut synnit. Se ei ole keskeisintä uskossamme, mitä me teemme, vaan se, mitä Jumala on tehnyt ja tekee. Hän puhuu ja me kuuntelemme. Kumarrumme Jumalan edessä, kiitämme häntä, jopa ylistämme häntä. Hän tulee luoksemme ja antaa meille lahjana. Hänen suurin lahjansa on yhteys häneen, joka jatkuu tämän elämän jälkeenkin, ikuisesti.
          Se vaikuttaa meihin, jos olemme sunnuntaina siellä, missä näistä muistutetaan ja nämä todentuvat. Se ohjaa ajatteluamme ja toimintaamme – näissä on kristinuskon ydin. Kuten vaikuttaa sekin, jos emme ole. Ehkä ajattelemme, että kristinuskon ydin on muissa asioissa, ja toimimme sen mukaan.

***

Se, ettei mennä messuun, on seurausta jostakin. Siitäkö, etteivät asiat, joista messu muistuttaa ja jotka todentuvat messussa, elä, kosketa ja puhuttele? Siitäkö, että usko on jotakin muuta ja toisenlaista kuin mistä messu muistuttaa ja mikä todentuu siinä? Jos tämä on syy, miksi pastori ei mene messuun, on syytä huoleen.

***

Seurakunnan nuorissa vuosikymmeniä sitten meille joskus sanottiin, että uskossa pysyvät ne, jotka oppivat käymään jumalanpalveluksessa. Tämä näyttää pitäneen paikkansa. Emme näe toisen sydämeen – onko siellä usko Jeesukseen – mutta toisinaan voimme päätellä aika paljon siitä, mitä ihminen sanoo, tekee ja miten hän elää.
          Seurakunnan nuorille sanotun voi soveltaa myös meihin pastoreihin ja kirkon työntekijöihin. Jumala on ja toimii sanassaan ja sakramenteissaan. Niissä ja niillä hän antaa ja vahvistaa uskoa. Messussa Jumalan sanaa on runsaasta eikä ehtoollista – mahdollista poikkeusta lukuun ottamatta – ole muualla. En kykene ottamaan uskoa itseeni enkä pitämään sitä elossa. Mutta Jumala antaa uskon ja pitää sen elossa sanallaan ja sakramenteillaan. Hyvä uskoa näin! Ovatko pastorit ja muut kirkon työntekijät sunnuntaina yhdessä muun seurakunnan kanssa Jumalan hyvien tekojen kohteina, sillä on suuri merkitys.

Jari Rankinen

PS Alussa mainittu Mari Leppäsen kirjoitus löytyy täältä: http://blogit.ts.fi/ristiveto/2018/08/20/mita-jos-kirkon-tyontekijan-olisi-pakko-kayda-kirkossa/