Blogi 30.3.2019

Tässä viikonvaihteessa Helsingissä on Jaetut eväät -jumalanpalveluspäivät. Tärkeä aihe ja mielenkiintoinen ohjelma. Päiviä on ollut järjestämässä suuri joukko kirkkomme eri seurakunnista ja muista tahoista eri puolilta maata. Yhtä asiaa kuitenkin ihmettelen.


Jaetut eväät -päivillä puhutaan messusta, ehtoollisjumalanpalveluksesta, monesta näkökulmasta ja monella tavalla. Päivillä mietitään varsinkin yhdessä tekemistä, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Eikä näistä vain puhuta vaan koetaan ja ollaan mukana, ehkä suunnitellaankin ja toteutetaan. Tapahtuman ohjelmassa on suuri määrä messuja ja muita jumalanpalveluksia. Päivien nettisivut löytyvät täältä: http://jaetutevaat.fi/.
          Harmi että huomasin nämä päivät syksyllä vasta sen jälkeen, kun olin sopinut tähän viikonloppuun tapahtuman Porissa. Ellen olisi siellä, osallistuisin päiville. Toki Poriinkin on mukava mennä.

Mitä ihmettelen tuossa tapahtumassa?
          Tapahtuman facebook-sivulla kerrotaan tapahtuman järjestäjien unelmasta: ”Meillä on unelma kirkosta, jossa seurakuntalaiset rakentavat messua yhdessä. Lapset ja nuoret ovat itsestään selvästi mukana.”
          Olen melko tiiviisti mukana messuyhteisössä, jossa tämä unelma ainakin jossain määrin toteutuu. Messu tuossa yhteisöissä toimitetaan joka sunnuntai sen järjestyksen mukaan, joka on tavallisin kirkossamme. Seurakuntalaisia, joista ainakin melkein kaikki ovat kirkkomme jäseniä, on messussa joskus 120, toisinaan 170. Perheitä ja lapsia on huomattava joukko. Aina saarnan aikana on pyhäkoulu, aika usein kaksi – toinen pienemmille lapsille, toinen vähän vanhemmille. Nuoria ja opiskelijaikäisiä on messussa tavallisesti muutama kymmen. Ilahduttavaa on sekin, että messussa on muista maista Suomeen tulleita.
          Näitä messuja ei voitaisi toteuttaa, jos ei olisi seurakuntalaisia, jotka rakentavat näitä messuja, eivätkä he saa työstään palkkaa. Heitä tarvitaan suuri joukko, ja monet heistä palvelevat paitsi messussa myös yhteisön muissa tehtävissä. Pastori saa kuukausipalkan ja saattaa olla, että kanttori saa palkkion, kaikki muu tehdään vapaaehtoisin voimin. Tärkeä osa messua ovat kirkkokahvit. Voi istua hetken toisten kanssa, vaihtaa kuulumisia, puhua suuremmista asioista tai tutustua häneen, jota ei ole aiemmin tavannut. Myös kirkkokahvit järjestetään vapaaehtoisten seurakuntalaisten voimin.

Tällaisia messuyhteisöjä maassamme on jonkin verran. Monet niistä ovat kirkkomme herätysliikejärjestöjen yhteisöjä tai ne ovat järjestön ja kirkkomme paikallisseurakunnan yhteistyötä. Kun katson Jaetut eväät -tapahtuman ohjelmaa, nämä messuyhteisöt eivät ole tapahtumassa millään tavalla esillä. Tätä ihmettelen. Eivätkö nämä olisi voineet olla yhtenä esimerkkinä yhteisöistä, joita kirkkomme piirissä on. Mietin, onko päivien järjestäjien tietoinen valinta, ettei näistä puhuta. Koska näistä ei saa puhua, ei ainakaan mitään myönteistä. Jos tästä on kyse, tuntuu aika tunkkaiselta.

Jari Rankinen