Kolumni Uusi Tie 3.10.2019

Ilman rahaa tässä maailmassa voi tehdä tuskin mitään. Vaikea on tehdä sitäkään työtä, jonka Jeesus antoi omilleen. Kerron helpon ratkaisun, miten lähetystyö saisi huomattavasti lisää tuloja. Ratkaisu on erityisen helppo minulle, koska minun kukkaroni ei sillä kevene.


Seurakuntaan, joka on tässä esimerkkinä, kuuluu 11.000 jäsentä. Sen kirkkovaltuustossa on jäseniä 27 ja kirkkoneuvostossa 12. Kirkkovaltuusto pitää kaksi kokousta vuodesta ja kirkkoneuvosto kymmenen. Kokouspalkkio kustakin kokouksesta luottamushenkilölle on 45 euroa. Palkkioita maksetaan siis vuodessa 7.830 euroa ja niistä luottamushenkilöt maksavat veroa noin 40 %, 3.132 euroa.
          Seurakuntia kirkossamme on 384. Jos tuo esimerkki on keskiverto seurakunta ja mutkia oikaistaan jonkin verran, kokouspalkkioita koko kirkossa kirkkovaltuutetuille sekä kirkko- ja seurakuntaneuvostojen jäsenille maksetaan vuodessa noin kolme miljoonaa euroa ja näistä verottaja ottaa noin 1,2 miljoonaa euroa. On seurakuntia, joissa kokouspalkkioita ei makseta. Toisaalta on seurakuntia, joissa palkkioita maksetaan myös johtokuntien, työalatoimikuntien tai työryhmien kokouksista.

Mitä jos luottamushenkilöt eivät ottaisikaan kokouspalkkioita ja säästyneet rahat annettaisiin lähetystyölle? Näin saataisiin joka vuosi kolme miljoonaa euroa lisää työhön, johon Jeesus käski. Mikään ei estä luottamushenkilöitä antamasta heille maksettuja kokouspalkkioita tähän tarkoitukseen, mutta jos toimittaisiin ehdottamallani tavalla, lähetystyölle saataisiin myös, mikä nyt menee veroina valtiolle hyviin tai huonompiin tarkoituksiin.
          Luottamushenkilö ei voi päättää, että hänen kokouspalkkionsa ohjataan lähetystyöhön vaikkapa Kansanlähetyksen kautta. Tai voi, mutta hänen määräämistään rahoista täytyy maksaa vero; verottaja katsoo, että rahat ovat hänen tulojaan, koska hän päättää niiden käytöstä. Mutta jos luottamushenkilöt kertovat, ettei heille tarvitse maksaa kokouspalkkioita, ja sitten luottamuselin tekee päätöksen, mihin palkkioita vastaava summa käytetään, verottaja ei tule väliin. Voitaisiin päättää, että summa annetaan lähetysjärjestöille, joiden kanssa seurakunnalla on sopimus yhteistyöstä.

Kolmella miljoonalla voi tehdä esimerkiksi Afrikassa paljon. Sillä rahalla 10.000 lasta pääsee kouluun ja saa elämälleen paljon paremman lähtökohdan kuin ilman koulua. Koulussa – jos se on osa lähetystyötä – lapset oppivat tuntemaan myös Jumalaa, joka on kanssamme ja rakastaa. Rahalla, joka nyt menee veroihin, paikan koulussa saisi 4.000 lasta.

Mitä jos näin tehtäisiin joissakin seurakunnissa? Esimerkkiseurakunta voisi lahjoittaa paikan koulussa 26 lapselle; silläkin, mikä menee nyt veroihin, esimerkkiseurakunta antaisi koulun 10 lapselle. Tai jos muutamat luottamushenkilöt sopisivat toimivansa näin, sekin voisi merkitä paljon joillekin. Näin tehdäänkin joissakin seurakunnissa. Entä jos tehtäisiin monissa?

Jari Rankinen