Blogi 23.1.2020, kolumni Uusi Tie -lehdessä

Olemme puolisoni kanssa suunnitelleet muuttoa pääkaupunkiseudulle. Työni vaihtuu mutta jatkuu Helsingissä, ja puolisoni työ jatkuu samassa yrityksessä kuin ennenkin, toimipaikka vain vaihtuu Helsinkiin. Minna ei ole ollut kovinkaan innostunut muutosta. Sitä hän ei kuitenkaan pidä huonona, että muuton myötä jäsenyys seurakuntaneuvostossa jää. Neuvoston jäsen ei voi olla, jos ei asu seurakunnan alueella.


Minna sanoo nukkuvansa huonosti neuvoston kokousta edeltävän yön ja yleensä kaksi seuraavaa kokouksen jälkeen. Kokoukset ovat siis raskaita. Eivät kaikki seurakuntien luottamuselinten kokoukset ole tällaisia mutta ei myöskään ole harvinaista, että ovat: Kokouksissa saadaan aikaan vähän ja se turhauttaa. Pieniä asioita saatetaan puida pitkään. Voidaan puhua repivästi, on syvää vastakkainasettelua eikä kuunnella toista ja pyritä ymmärtämään, miksi hän on tuota mieltä. Lyödään leimoja, jotka antavat huonon ja väärän kuvan, ja kokouksessa istuva voi miettiä, palveleeko tämä kirkon varsinaista tehtävää – edistääkö tämä Jeesukseen uskomista ja toisten rakastamista – ja on oikeassa ajatellessaan, että tuskin palvelee. Eikä voi sanoa, että vain jotkut tai toinen puoli tekisivät näin. Näin tehdään usein puolin ja toisin.
          Kokenut pastori sanoi, että ennen saarnaa häntä pelottaa ja saarnan jälkeen hävettää. Minna kertoo samojen tunteiden valvottavan häntä: ennen kokousta pelottaa ja kokouksen jälkeen miettii, mitä itse tuli sanottua ja miksei osannut toimia rakentavammin.

***

Jeesus kehotti rakastamaan ja sanoi, että hänen oppilaansa tunnistetaan hänen oppilaikseen, jos he rakastavat. Paavali neuvoi kunnioittamaan kilvan toinen toista. Saatetaan ajatella, että kirkon suuriin haasteisiin ja vaikeuksiin vastataan sillä, että taistellaan, riidellään ja ehkä pyritään siihen, että nämä tai nuo saadaan kirkosta pois. Tuskin vastataan, enemmin vaikeudet pahenevat. Kuka haluaa sitoutua joukkoon, joka riitelee, ei kuuntele eikä kohtaa? Mutta rakastaminen ja kunnioittaminen voivat olla erinomainen vastaus suuriin haasteisiin. Tällä en tarkoita, ettei seurakunnassa tarvitsisi ottaa Raamattua todesta.

Mietin myös, olisiko parempi, että ne, jotka nyt ovat toisiaan vastaan, olisivat vähän etäämpänä toisistaan. Tehtäisiin mahdolliseksi perustaa kirkkoomme seurakuntia – yhteisö- tai henkilöseurakuntia – joihin kuuluvat ne, jotka haluavat kuulua tähän seurakuntaan, ja näillä olisi yhteinen näky seurakunnan tehtävästä. Tai tuettaisiin messuyhteisöjen syntymistä ja näissä olisivat mukana ne, jotka pärjäävät paremmin keskenään. Näin ei kuluisi voimia, mihin nyt kuluu, ja voitaisiin keskittyä enemmän seurakunnan varsinaiseen missioon.

***

Sitä puolisoni pitää huonona, että yhteys uusiin ystäviin, joita hän on saanut neuvostossa, katkeaa muuton myötä. Hän sanoo arvostavansa valtavasti heitä, jotka jaksavat vuodesta tai vuosikymmenestä toiseen kantaa tälläkin tavalla vastuuta paikallisseurakunnasta. Heidän työllään voi olla suuri merkitys ja siunaus.

Jari Rankinen