Blogi 18.2.2020

Viime viikolla valittiin Suomen evankelisluterilaisen kirkon uusi kirkolliskokous. Se kokoontuu ensimmäisen kerran toukokuussa. Toivottavasti tuo viikko ja seuraavat sen jälkeen eivät ole pääsääntöisesti sen käsittelyä, miksi kirkon pitäisi tai ei pitäisi muuttaa käsitystään avioliitosta ja saako kirkossa vihkiä samaa sukupuolta olevia. Nyt kirkon kanta on, että avioliitto on yhden miehen ja naisen liitto. Kirkossa on paljon suuria asioita, jotka tulisi päättää. Toivoa sopii, etteivät ne jää sivuun ja päättämättä tämän yhden asian takia.
          Kirjoitan kuitenkin tästä asiasta. Muuttaako uusi kirkolliskokous kirkon avioliittokäsityksen?


Monet ovat käyneet läpi kirkolliskokoukseen valittujen listaa ja miettineet, mitä valitut tulevat äänestämään avioliitosta. Äänioikeutettuja jäseniä kirkolliskokouksessa on 109, ja jos kirkon käsitys avioliitosta aiotaan muuttaa, 75% kirkolliskokouksen jäsenistä tulee kannattaa tätä, siis 82 jäsentä. Jos 28 kirkolliskokouksen jäsentä on sitä mieltä, ettei käsitystä muuteta, sitten se ei muutu.
          Lienee selvää, että uudestakaan kirkolliskokouksesta ei löydy 82 jäsentä, jotka äänestäisivät muutoksen puolesta. Varmasti jäseniin tullaan vaikuttamaan voimakkaasti – tämä kirkossakin osataan puolin ja toisin – silti olen sitä mieltä, ettei käsityksen muutokselle ole tarpeeksi kannattajia.

Tämän useimmat tietävät ja siksi ratkaisuksi tarjotaan sitä, ettei kirkko muuta kantaansa avioliitosta mutta sallii myös samaa sukupuolta olevien vihkimisen. Kirjoitin tästä uusimman Kulmakiven pääkirjoituksessa näin:

… Ratkaisuksi tarjotaan, ettei kirkko muuta käsitystään – avioliitto on yhden miehen ja naisen liitto – mutta kirkossa voidaan vihkiä myös kaksi miestä tai naista. Tai ratkaisuksi ehdotetaan, että kirkko päättää, että sillä on kaksi erilaista käsitystä avioliitosta: se on miehen ja naisen tai myös kahden samaa sukupuolta olevan liitto. Luvataan myös, ettei ketään pakoteta vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja, mutta niillä, jotka haluavat vihkiä, on siihen lupa.
          Mitä jos kirkko tekisi vastaavan ratkaisun kasteesta? Se päättäisi, että kristityksi kastetaan vain kerran ja lapsikin voidaan kastaa, mutta jos joku haluaa tulla kastetuksi aikuisena toisen tai kolmannen kerran, pastori voi kastaa. Tai se päättäisi, että sillä on kasteesta kaksi käsitystä: vain kerran ja lapsikin tai halutessa useammin ja ehkä vasta aikuisena.
          Kirkko, joka päättäisi näin, ei ainoastaan tuntuisi ristiriitaiselta. Ja eikö tässä tapauksessa ajateltaisi, että asiat ovat meidän sovittavissamme, ei ole totuutta eikä Jumalan ilmoitusta, josta kirkon tulee pitää kiinni, vaan me voimme keksiä ratkaisun, joka tuntuu hyvältä mahdollisimman monista? Ei ihme, jos tällainen kirkko tuntuisi epärehelliseltä.
          Uskon, että edellä mainitut ratkaisut tarkoittaisivat, että kirkon nykyinen käsitys – vihitään vain eri sukupuolta olevia – lähtisi kirkosta. Samaa sukupuolta olevien avioliittoa perustellaan sanomalla sen olevan ihmisoikeus. Jos tämä käsitys saa kirkossa suurta kannatusta, nykyinen käsitys poistuu nopealla aikataululla. Eihän kirkossa voida olla ihmisoikeuksia vastaan.
          Jos kirkko hyväksyy samaa sukupuolta olevien vihkimisen, se tuskin merkitsee vain, että sitten näitä vihkimisiä on kirkossa vuosittain joitakin kymmeniä. Esimerkiksi rippikouluopetusta tullaan seuraamaan, ja jos joku siinä sanoo homosuhteen olevan vastoin Jumalan tahtoa, siihen luultavasti puututaan. Näin ei saa sanoa, koska kirkko vihkii myös tuohon suhteeseen.

Raamatun käsitys on mielestäni selvä. Sille on itsestään selvää, että mies ja naisen solmivat avioliiton, ja se sanoo, että samaa sukupuolta olevien suhde, johon kuuluu seksi, on vastoin Jumalan tahtoa – kuten on ahneus, toisten riistäminen tai puolison pettäminen.
          On asioita, joista kirkossa voi olla monia ja erilaisia käsityksiä. Sitten on asioita, jotka ovat kirkon uskon ytimessä tai vaikuttavat ratkaisevasti siihen. Näistä ei kirkolla pitäisi olla monta käsitystä. Mitä sanotaan avioliitosta, vaikuttaa ratkaisevasti siihen, mitä uskotaan ihmisestä, luomisesta, Jumalan tahdosta, Raamatusta ja pelastumisestakin. Kirkon tulisi pitää kiinni siitä, mitä Raamattu sanoo.
          Tämä ei ole helppo tie yhteiskunnassa, jollainen Suomikin on. Mutta ei Jeesus ole luvannutkaan kirkolleen helppoa tietä. Tämän tien tekee vaikeaksi meille myös se, että kaikkia tulisi kunnioittaa ja rakastaa eikä ketään saisi työntää pois tai olla niin kuin häntä ei olisi.

***

Luultavasti tullaan sanomaan, ettei tarvita 75%:n määräenemmistöä ja yksinkertainen enemmistö riittää. Tätä kukaan tuskin esittää, jos pyritään muuttamaan kirkon käsitys avioliitosta, mutta näin varmaankin sanotaan, kun ehdotetaan, että kirkolliskokous toteaa, että kirkon nykyinen käsitys avioliitosta säilyy mutta kirkossa voidaan vihkiä myös samaa sukupuolta olevia. Tai jos ehdotetaan, että kirkolliskokous toteaa kirkolla olevan kaksi erilaista käsitystä avioliitosta.
          Kirkolliskokouksen puheenjohtajisto tietääkseni ratkaisee, milloin tarvitaan määräenemmistö. Olisi kummallista, jos mainituissa tapauksissa ei tarvittaisi. Kirkkolain mukaan määräenemmistö tarvitaan, ”jos asia koskee kirkon uskoa ja oppia koskevaa tai niihin pohjautuvaa periaatteellista kannanottoa sekä ryhtymistä toimenpiteisiin niiden johdosta” (KL 20 luku). Tämä asia koskee kirkon uskoa ja oppia, on niihin pohjautuva periaatteellinen kannanotto ja merkitsisi toteutuessaan toimenpiteisiin ryhtymistä.
          Mahdollista on, että puheenjohtajiston ratkaisusta – on se kumpi tahansa – valitetaan ja valitusta käsitellään ensiksi hallinto-oikeudessa ja sen jälkeen korkeimmassa hallinto-oikeudessa, ja tämä prosessi kestää useamman vuoden, eikä lainvoimaista päätöstä saada tehtyä.

Näyttää siis siltä, ettei neljänä seuraavana vuonna Suomen evankelisluterilaisen kirkon käsitys avioliitosta muutu. Tuskin kirkolliskokouksesta löytyy 75 %:n enemmistöä sillekään ehdotukselle, että annetaan lupa vihkiä, vaikka kirkon käsitys avioliitosta ei muutu. Hyvä näin – siitä huolimatta, että kiistely kirkossa jatkuu ja tämä tulee leimaamaan vahvasti kirkkoa. Vai olisiko se mahdollista, ettei riitely leimaa kirkkoa? Mitä voisimme ja pitäisi tehdä sen hyväksi, että muut asiat leimaisivat?
          Rankaisevatko tuomiokapitulit edelleen niitä pastoreita, jotka kuitenkin vihkivät samaa sukupuolta olevia vastoin kirkon kantaa, on sitten toinen asia. Samoin kuin se, mikä on korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu, saako kirkko rankaista näitä pastoreita.

Jari Rankinen