Blogi 14.1.2019
Olin eilen työmatkalla ja messussa. Puolisoni oli toisessa messussa toisella paikkakunnalla. Ovatko näihin messuihin osallistujat viiden tai kymmenen vuoden kuluttua Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäseniä? Nyt heistä ainakin melkein kaikki ovat.
Eilen oli tammikuun toinen sunnuntai. Nämä sunnuntait ovat monissa kirkoissa vuoden hiljaisimpia. Messussa, jossa olin, sali oli melkein täynnä, osallistujia oli noin 90. Jumalanpalvelusta ei siis pidetty suuressa kirkossa. Messussa oli vanhempia ja nuorempia, perheitä ja lapsia, pyhäkoulu pidettiin saarnan ja esirukouksen aikana. Messussa, jossa puolisoni oli, väkeä oli jonkin verran enemmän – noin 150. Sielläkin oli ollut eri-ikäisiä, perheitä, lapsia ja nuoria, ja pyhäkouluja kaksi – lapsille pyhäkoulu ja varhaisnuorille junnuraamis.
Onko tällaisia luterilaisia messuja? On muuallakin, myös kirkkomme paikallisseurakunnissa, ja aika tavanomaisia tällaiset messut ovat kirkkomme herätysliikejärjestöjen messuyhteisöissä. Kahden messuyhteisön jumalanpalveluksessa olimme mekin vaimoni kanssa.
***
Nyt siis näihin messuihin osallistuvista ainakin melkein kaikki ovat kirkkomme jäseniä. Mutta vaara on, että muutaman vuoden kuluttua he eivät ole, tai pääosa heistä ei ole. Minusta tämä on siis vaara, ei hyvä ja toivottava tai samantekevä asia. Olisi hyvä, että nämä luterilaiset kristityt pysyisivät kirkossa, jonka jäseniksi heidät on kastettu ja jossa he ovat kasvaneet. Mutta ei ole itsestäänselvyys, että he pysyvät.
Pysyvätkö he, se riippuu ainakin näistä: Miten heihin, messuihin ja yhteisöihin, joissa he ovat mukana, suhtaudutaan kirkossa. Jos sanotaan, että nämä ovat osa kirkkoamme, ja tämä näkyy myös teoissa, näitä kristittyjä sidotaan kirkkoon. Jos taas kirkon päättäjien, ylätason ja muidenkin vaikuttajien viesti heille usein on, että he ovat ongelma kirkossa, se tietysti työntää heitä pois.
Jos messuja, joihin he kokoontuvat, pidetään siinä määrin ongelmallisina, että niiden pitämistä rajoitetaan ja ainakin pyritään rajoittamaan, yhteys kirkkoon heikkenee, ehkä erotaan ja yhteys katkeaa kokonaan. Jos messujen toteuttamista tuetaan, se vahvistaa yhteyttä.
Entä saadaanko pastoreita, jotka johtavat näitä messuyhteisöjä? Jos kirkko ratkaisuillaan ja piispat toimillaan vaikuttavat siihen, että heitä saadaan, messuyhteisöissä kokoontuvat pysyvät kirkon jäseninä. Jos pastoreita ei saada – eikä kyse ole siitä, ettei tulijoita ole tai että kirkon pitäisi maksaa näiden pastoreiden palkka – kasvava joukko kysyy, miksi kuulua tähän kirkkoon, ja vastaus, ettei kannata kuulua, saa yhä useammassa vastakaikua.
Kaikki asiat eivät mene niin kuin menevät ja me vain katsomme sivussa emmekä voi vaikuttaa, mitä tapahtuu. On asioita, joihin voimme vaikuttaa ja joista olemme jopa vastuussa.
***
Viime viikolla STI:n kevätkauden avajaisissa kuultiin hyvä keskustelu siitä, millaista on kymmenen vuoden kuluttua. Puhuttiin myös näistä asioista. Keskustelun voi katsoa ja kuunnella täältä: https://www.youtube.com/watch?v=N3PnxiCKL-U.
Jari Rankinen