Blogi 4.3.2019
Viime viikolla olin mukana hankkeessa, jossa pyritään siihen, minkä olen ajatellut mahdolliseksi vain Jumalalle. Missä olin?
Mies, jonka tunnen hyvin, on valittanut Maahanmuuttoviraston päätöksestä. Se on päättänyt olla myöntämättä turvapaikkaa, jota tämä mies on pyytänyt Suomessa sillä perusteella, että hän on kristitty ja tulisi tämän takia Afganistanissa vainotuksi. Viime viikolla hallinto-oikeus käsitteli valitusta ja kertoo lähiviikkoina ratkaisunsa, onko mies kristitty vai ei. Jos on, häntä ei voi – näin olen ymmärtänyt – palauttaa Afganistaniin. Jos ei ole, hänet voidaan palauttaa. Olin hallinto-oikeuden istunnossa todistajana, onko mies aidosti kristitty vai ei. Mies on kastettu kristityksi noin kaksi ja puoli vuotta sitten, tunnustaa kristillistä uskoa, haluaa elää niin kuin kristitty elää, osallistuu aktiivisesti seurakunnan elämään ja on siinä myös vastuussa eri tehtävissä.
Uskomme mukaan Jumala tekee jaon sitten, kun Jeesus tulee takaisin ja tämä maailma päättyy: toiset oikealle ja toiset vasemmalle, toiset ovat hänen omiaan ja toiset eivät. Jumala näkee ihmisen sydämeen ja tietää, onko siellä usko hänen Poikaansa. Hallinto-oikeus pyrkii siis nyt tekemään, minkä Jumala tekee sitten kerran.
***
Minulta kysyttiin hallinto-oikeuden istunnossa mm. näitä: Onko tämä mies ollut mukana kristittyjen kokoontumisissa? Onko hän osallistunut niihin vapaaehtoisesti? Mitä tällaisia kokoontumisia on ollut ja miten usein hän on ollut niissä? Oletko keskustellut hänen kanssaan kahden kesken kristinuskoon liittyvistä asioista ja mistä asioista olette puhuneet; pystytkö kertomaan niistä yksityiskohtaisesti? Mitä mies sanoi noissa keskusteluissa? Pidätkö häntä oikeasti kristittynä, onko hänen uskonsa siis mielestäsi aitoa?
Ennen kuulemistani minulle kerrottiin, ettei minun tarvitse kertoa sellaista, mikä mahdollisesti kuuluu rippisalaisuuden piiriin.
Minusta tällainen ihmisen arviointi on kummallista tai jopa vastenmielistä. Häntä, joka tulee messuun tai muuhun seurakunnan tapahtumaan, en ryhdy arvioimaan – onko hän oikeasti kristitty vai ei – eikä minulla tai kenelläkään ihmisellä ole kykyä sanoa varmuudella, onko vai eikö.
Muutama viikko sitten kirkoissa luettiin Raamatun kohta, jossa Jeesus kielsi erottamasta rikkaviljaa vehnästä, hyvästä ja oikeasta viljasta. Erottelun aika on vasta sitten, kun tämä maailma päättyy. Jeesuksen kertomus ymmärtääkseni tarkoittaa myös, ettei meidän tule yrittää jakaa ihmisiä niihin, jotka uskovat ja kuuluvat Jumalalle, ja niihin, jotka eivät kuulu. Koska emme näe toisen sydämeen, emme pysty tähän, ja jos yritämme, teemme virheitä ja pidämme rikkaviljana ja kitkemme pois sitäkin, mikä on oikeaa viljaa.
***
Ymmärrän kuitenkin, että tässä tilanteessa – tarkoitan suurta turvapaikanhakijoiden määrää – joudutaan miettimään ihmisen uskon aitoutta. Mutta se on väärin, jos ei pidetä kristittynä henkilöä, joka on kastettu, tunnustaa kristillistä uskoa ja osoittaa sitä elämässään, on ollut pitkään ja on edelleen aktiivisesti mukana seurakunnan elämässä ja jota monet kokeneet, luotettavat ja uskonasioissa paljon koulutustakin saaneet kristityt pitävät kristittynä. Se on väärin, jos rima nostetaan korkealle ja vaaditaan hyvin paljon ennen kuin myönnetään, että on kristitty. Tuntuu, että sitä korkeutta, joka voidaan asettaa turvapaikanhakijoille, harva suomalainen ylittäisi. En taitaisi ylittää minäkään.
***
Tämä mies, jonka asiassa olin todistajana, kertoi joskus, mikä oli hänen maamiehensä viimeinen ele hänelle. Maamiehen piti poistua Suomesta. Tämä kuvasi käsillään hirttosilmukan ja hirressä roikkumisen. Viesti oli miehen mukaan selvä: Eleen näyttäjä palaa Afganistaniin ja kertoo siellä, että tuo mies on luopunut islamista ja kääntynyt kristityksi. Tulet perässäni ja sinua odottaa kuolema.
Afganistanissa ei tehdä perusteellisia selvityksiä, onko aidosti kristitty, ja pyritä selittämään asia islamin näkökulmasta parhain päin. Luultavasti kysytään vain, onko sinut kastettu ja haluatko edelleen olla kristitty. Jos entinen muslimi vastaan myöntävästi, todennäköisesti näytetty ele toteutetaan. Lähetämmekö täältä ihmisiä kuolemaan, ja tiedämme, mihin heidät lähetetään? Jos teemme näin, mitä muutaman vuoden tai vuosikymmen kuluttua toiminnastamme sanotaan? Ja mitä sanoo hän, jolle kaikkien on tehtävä tili tekemisistään ja tekemättä jättämisistään?
***
Noin kaksi vuotta sitten raamattupiirissä oli kristittyjä ja muslimeja. Mukaan tulleet muslimit tahtoivat tietää, mitä kristityt ja heidän pyhä kirjansa opettavat; varmaan joku oli kiinnostunut kristinuskosta muullakin tavoin. Tuossa raamattupiirissä puhuttiin myös Jumalan armosta ja anteeksiantamisesta. Joidenkin muslimien mielestä se, mitä kristityt sanoivat, oli liian helppoa ja yksinkertaista: Jumala antaa syntiselle anteeksi, koska Jeesus on kuollut ja järjestänyt anteeksisaamisen. Kristityt, entiset muslimit, sanoivat, että juuri tämä on heidän mielestään kristinuskossa hienoa: Jumala antaa anteeksi. Tämä mies, jonka asiaa käsiteltiin hallinto-oikeudessa, oli niitä, jotka sanoivat näin ja kertoivat rohkeasti uskostaan. Hän kertoi sisäistäneensä kristinuskon keskeisimmän asian.
Ja hän jos joku oli aktiivinen osallistuja: aina mukana siellä, missä kokoonnuttiin uskonasioiden merkeissä. Hän on hyvin aktiivinen seurakuntalainen edelleen. Ja hän jos joku näytti – ja varmaan edelleen – elämällään, mitä kristityissä tulisi olla: valoa, välittämistä, toisen kunnioittamista ja rakkautta.
Hallinto-oikeuden päätös, onko mies kristitty vai ei, kuullaan siis lähiviikkoina. Ihmettelen suuresti, jos päätös olisi, ettei hän ole kristitty. Sitten minunkin pitäisi ajatella, ettei maamme pidä minua kristittynä. Jos rima on niin korkealla, että tämä ystäväni ylitä sitä, en minäkään.
Jari Rankinen