Kaksi eri maailmaa jos sairastut

Blogi 27.6.2018

Viime syksynä poskeeni ilmestyi pienehkö läikkä, jonka ajattelin olevan naarmu metsäretkeltä. Kun se ei parantunut, puhuimme Minnan kanssa, että olisi hyvä käydä näyttämässä sitä lääkärille. Asia on jäänyt mutta eilen aamulla päätin varata ajan lääkärille. Olisihan se syytä katsoa – jos vaikka olisi kyse vakavammasta.

Soitin aamulla asuinalueeni terveysasemalle. Jonotus puhelimessa kesti noin puolituntia. Kaiutin päälle eikä aika mennyt vain odottaessa. Puhelimeen vastasi ystävällinen sairaanhoitaja, jolle kerroin asiani. Hän sanoi tämän terveysaseman olevan muutaman viikon suljettu vähän yli viikon kuluttua. Lääkäriaikoja hän voisi ei varata. Pitäisi soittaa elokuun alussa ja sitten saisi ajan lääkärille, varmaan elokuun aikana. Lääkäri ei olisi ihosairauksiin erikoistunut mutta hän arvioisi tilanteen ja sitten katsottaisiin, milloin mahdollisesti saisi ajan erikoislääkärille. Sairaanhoitaja kertoi, että voisin ilman ajanvarausta käydä näyttämässä läikkää terveydenhoitajalle terveysasemalla – odottaisin kunnes hän ehtisi katsoa sitä – mutta lääkäriajan voisi varata vasta elokuussa. Sanoin palaavani asiaan heinäkuun jälkeen ja toivotimme hyvää kesää.

Puhelun jälkeen ajattelin, että ehkä asia olisi kuitenkin hyvä selvittää jo ennen elokuuta. Soitin Helsingissä yksityiseen lääkärikeskukseen. Jouduin silloinkin odottamaan – olisiko jonotus kestänyt minuutin. Kerroin asiani ja minulle kerrottiin, milloin pääsisin ihotautien erikoislääkärille. Seuraavana päivänä klo 16. Jos se ei olisi hyvä aika, muitakin aikoja tuona päivänä olisi.

Menin tänään lääkärikeskukseen ja ilmoittauduin. Sain puolituntia ennen aikaa tekstiviestin, jolla myös olisin voinut ilmoittautua eikä olisi tarvinnut odottaa sitä kolmea minuuttia ennen ilmoittautumista. Lääkäri kutsui minun huoneeseensa klo 16.02 ja pahoitteli, ettei kutsunut jo aiemmin. Hän sanoi, että järjestämä kirjasi minut ilmoittautuneeksi jostakin syystä pienellä viiveellä.
          Lääkäri katsoi läikkää ja totesi sen olevan mitä ilmeisimmin rasvaluomi, jota kutsutaan myös vanhuuden luomeksi (!). Hän leikkasi sen pois ja laittoi rasiaan. Pala lähetetään patologille, joka selvittää, onko kyse luomesta, joksi lääkäri arvioi sen. Lääkäri kertoi lähettävänsä minulle sähköpostia vähän yli viikon kuluttua tai soittavansa, jos kyse onkin vakavammasta asiasta. Klo 16.20 kävelin aurinkoisessa Helsingissä.

Jouduin maksamaan käynnistä 171,90 euroa. Olisin mielelläni hyödyntänyt sitä, mistä maksan joka kuukausi. Kaksi hyvin erilaista maailmaa terveydenhoidossa. On ainakin terveydenhoidon alkupäässä. Tilanne voi olla toinen, jos on kyse suurista hoidoista. Monille tämä on hyvin tuttua.
          Ei tunnu hyvältä, että niitä, jotka maksavat ja voivat maksaa, hoidetaan hyvin toisella tavalla kuin niitä, jotka eivät maksa tai voi maksaa. Muuttuuko tilanne soten myötä, mikä verran ja mihin suuntaan? Tuskin kukaan valtakunnassa tietää. Kunpa muuttuisi.

Jari Rankinen

Kaksi eri maailmaa jos sairastut
Scroll to top