STI kasvattaa tulevaisuuden julistustyöntekijöitä kestävällä raamatullisella perustalla

Julkaistu Seurakuntalainen.fi- sivustolla 24.1.2024 vastineeksi Mika Tuovisen kirjoitukseen 23.1.2024.

Suomen Evankelisluterilaisen Opiskelija- ja Koululaislähetys ry:n (OPKO) ero Suomen teologisen instituutin (STI) jäsenyydestä on poikinut Seurakuntalaiseen kaksi kirjoitusta, Mailis Janatuisen OPKOn päätöstä kritisoivan sekä OPKOn liittohallituksen Mika Tuovisen ratkaisua puolustavan kirjoituksen.

STI on useiden eri herätysliikkeitä edustavien Suomen ev.-lut. kirkon piirissä toimivien järjestöjen perustama ja hallinnoima teologinen koulutus- ja tutkimuslaitos. STI toimii raamatullisen ja luterilaisen teologian puolesta. Syksyllä hyväksytyn uuden strategian mukaan tavoitteemme on olla Suomen laadukkain raamatulliseen ja luterilaiseen teologiaan perustuva oppimis- ja tutkimusyhteisö, jäsenjärjestöjen vahva keskustelufoorumi ja yhteistyöelin sekä merkittävä keskustelija kirkossa ja yhteiskunnassa. Tähän mennessä STI:n antama koulutus on ollut teologian yliopisto-opintoja täydentävää koulutusta, mutta tähtäimessä on aloittaa akkreditoitu korkeakoulutus kansainvälisen yhteistyön avulla.

STI yhdistää hyvin erilaisia järjestöjä, joilla kullakin on omat teologiset korostuksensa ja oma työnäkynsä. Tavoitteenamme ei ole se, että STI:n vaikutuksesta jäsenjärjestömme harmonisoisivat itsensä toistensa klooneiksi, vaan että STI:n puitteissa nämä erilaiset järjestöt voivat siunata ja rohkaista toisiansa, oppia toisiltansa sekä hyödyntää STI:n teologista työtä ja resursseja oman työnäkynsä toteuttamisessa. Kaikki hengellinen työ tarvitsee perustakseen terveen raamatullisen teologian.

STI:n ei ole tarkoitus tehdä samaa, mitä kukin jäsenjärjestöistä jo tekee tahoillaan, eli ei esimerkiksi aloittaa omaa hengellistä opiskelijatyötä, vaan turvata se, että jäsenjärjestöillä ja seurakunnilla on omaan työhönsä tulevaisuudessakin osaavia julistustyöntekijöitä ja kestäviä teologisia resursseja julistaa evankeliumia tässä ajassa.

Toisin kuin Tuovinen antaa kirjoituksessaan ymmärtää, STI:n vaikuttavuus on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Ei käy ilmi, mihin Tuovinen perustaa arvionsa STI:n toiminnasta. Korona-aika toi muutoksen STI:n luennoille paikan päällä osallistuvien määrään, mutta samalla etäosallistujien määrä on jatkanut kasvuaan. Nyt on tavanomaista, että STI:n luentoa seuraa samanaikaisesti yhteensä 35 henkilöä ja viikon kuluessa luentovideon on katsonut tuhat ihmistä. Vuonna 2023 STI:n luentovideoita katsottiin 189 193 kertaa, mikä on 54% enemmän kuin vuonna 2022. STI:n historiassa ei ole ollut sellaista ajanjaksoa, jolloin olisi tavoitettu tätä suurempia väkimääriä.

STI:ssa aktiivisesti päivähartauksiin osallistuvien ja STI:n tiloissa opinnäytetöitään tekevien opiskelijoiden määrä on hieman laskenut huippuvuosista, mutta muutos ei ole ollut olennainen verrattuna vaikkapa niihin aikoihin, kun itse opiskelin teologiaa lähes 30 vuotta sitten. STI:n tarjoamat sisällöt eivät ole koskaan vetäneet puoleensa teologian opiskelijoiden valtavirtaa, vaan niitä, joille evankeliumi Kristuksesta on elämän kallein asia. Lisäksi on hyvä huomioida se, että yliopiston teologian opintojen rakenne kuin opiskelijoiden profiili ovat muuttuneet vuosikymmenten mittaan merkittävästi. Muita uskonto- ja kirkkokuntia edustavien teologian opiskelijoiden osuus on kasvanut, samoin kuin niiden, jotka vaihtavat alaa jostain muusta teologiaan. 

Kullakin jäsenjärjestöllä on toki täysi vapaus arvioida jäsenyyden mielekkyyttä omasta työnäystään ja resursseistaan käsin ja tehdä siitä johtopäätöksiä. On kuitenkin todettava, että OPKOn ratkaisu tuli aivan puun takaa. Yli 35 vuoden yhteistyö katkaistiin kuin seinään ilman ennakkovaroitusta tai viestiä siitä, että yhteistyöltä toivottaisiin jotain muuta.

Tämä tekee ennen kaikkea surulliseksi sekä oman henkilöhistoriani että STI:n syntyhistorian näkökulmasta. Nuorena teologian opiskelijana ammensin viisautta STI:n eksegeettisiltä päiväkahveilta ja illalla kannoin vastuuta Helsingin OPKOssa. Jo ennen valmistumistani minut rekrytoitiin OPKOn opiskelijatyöntekijäksi. Palvelin OPKOn työntekijänä 14 vuotta. Tuona aikana OPKOlle tuottamaani materiaalia käytetään opiskelijatyössä edelleen. En ajatellut, että aloittaessani STI:n pääsihteerinä saisin käsiini OPKOn eroanomuksen.

Toiseksi OPKOn rooli oli järjestön pienuudesta huolimatta STI:n perustajajärjestöistä jopa kaikkein keskeisin. Tietynlainen ”Esi-STI” nimittäin kokoontui juurikin OPKOn piirissä ja antoi alkusysäyksen STI:n perustamiselle. OPKOn senioreiden joukossa on paljon niitä, joiden panos on ollut ja on edelleen korvaamaton STI:n syntymisessä ja myöhemmässä toiminnassa. Kiitollisuus tästä kaikesta ei himmene eroilmoituksen myötä.

STI:n perustamisen jälkeen suurin osa OPKOn työssä palvelleista teologeista on rekrytoitu STI:n opiskelijoista. Myös tämänhetkisissä työntekijöissä on STI:n kasvatteja. Jään pohtimaan, mitä STI:n tai pikemminkin jäsenjärjestöjen STI:n puitteissa olisi pitänyt tehdä enemmän tai toisin, jotta OPKO olisi katsonut mielekkääksi jatkaa yli 35 vuoden yhteistyötä.

OPKOa, opkolaisia ja OPKOn työtä edelleenkin siunaten,

Soili Haverinen

STI:n pääsihteeri, OPKOn opiskelijatyöntekijä 2000-2014

Kasteiden romahdus ja kirkon tulevaisuus

Evankelisluterilaisesta kirkosta on ilmestynyt nyt alkuvuodesta useita uutisia, jotka tarkastelevat viime vuoden jäsentilastoja. Ne kertovat tuttua kieltä jäsenmäärän vähenemisestä. Mikään ei näytä pysäyttävän jäsenmäärän laskua, joka johtuu kahdesta isosta tekijästä: kuolleiden määrä ylittää syntyneet ja eronneiden määrä liittyneet. Kirkon jäsenmäärä siis vähenee sekä demografisista syistä että yleisen maallistumisen vuoksi.

Yksi tilasto on kuitenkin pysäyttävyydessään sellainen, joka olisi hyvä nostaa isosti esille. Nimittäin Helsingissä kastettiin viime vuonna 28,3 prosenttia lapsista. Tähän lukuun kannattaa hetkeksi pysähtyä, sillä se näyttää kirkon tulevaisuuden kokoluokan suunnan Helsingissä. Todennäköisesti näistä tänä vuonna kastetuista vielä merkittävä osa eroaa kirkosta aikuisena. Tämä tarkoittaa, että kirkkoon kuulumisprosentit eivät näillä näkymin ole kovin isoja muutaman vuosikymmenen päästä.

Helsinki on tietenkin maassamme suunnannäyttäjä, jonka kehitystä muut suuret kaupungit seuraavat pitkälti perässä. Maaseutu puolestaan tyhjenee matalan syntyvyyden vuoksi ja niistäkin, jotka maaseudulle syntyvät, suuri osa muuttaa myöhemmin kaupunkeihin. Kristinuskon tulevaisuus ratkaistaan kaupungeissa.

Näillä kastettujen määrillä on aika vaikea pitää yllä tulevaisuudessa kirkon nykyisiä rakenteita ja toimintamalleja. Tähän asti rippikoulut ovat säilyttäneet suosionsa, mutta kuinka moni tulevaisuudessa käy enää rippikoulun, jos kasteiden määrä on tämä? Jos nyt syntyneestä ikäluokasta vain neljäsosa osallistuu koulussa uskonnonopetukseen, mitä se tarkoittaa uskonnonopetukselle, kouluopetukselle ja kristilliselle kasvatukselle ylipäätään? Kuinka moni heistä maksaa kirkollisveroja? Kuinka moni tästä ikäluokasta haluaa kristillisen vihkimisen avioliitolleen tai ylipäätään solmii avioliiton? Kuinka moni heidän lapsistaan kastetaan ja pysyy kirkon jäseninä?

Kansankirkon ylläpito käy tällaisten jäsentilastojen kanssa mahdottomaksi. Todennäköisesti kirkossa yritetään vastata tähän ehkä keksimällä eriskummallista ja kuvitteellista teologiaa, jossa kastamattomia ei-kristittyjä kuljetetaan jollakin konstilla kirkon anonyymeinä jäseninä tai muina vastaavina haamuolentoina mukana, mutta tämän teologian onttous tulee kyllä näkyviin, kun kirkon toimintaan tai maksumiehiksi näistä ihmisistä ei ole. Mielikuvituskirkkoa voi jonkin aikaa pyörittää mielikuvitusjäsenillä, mutta mielikuvitusverovaroilla se ei kauaa onnistu. Teologisella mentaaliakrobatialla ei pidetä rakenteita yllä.

En väitä, että tähän kastettujen määrän ja jäsenkadon ongelmaan olisi olemassa mitään yksinkertaista ratkaisua, mutta ainakin se näyttää tulevan selväksi, että jos toimitaan vain samalla tavalla kuin aiemminkin, mikään ei tule muuttumaan. Näyttää siltä, että lähinnä ne jäävät kirkon jäseniksi, joilla asialle on oikeasti merkitystä. Tosin niistäkin osa on viime aikoina eronnut kirkon jäsenyydestä ja siirtynyt jonnekin, jossa he kokevat asian merkityksellisyyden tulevan huomioiduksi paremmin. Joka tapauksessa kirkolla ei näytä oikein olevan muuta vaihtoehtoa kuin toimia siten, että olisi yhä enemmän ihmisiä, joille kirkon sanomalla olisi oikeasti merkitystä elämässään.

Ehkä kirkossa olisi hyvä vielä nykyistä enemmän antaa isosti vapaus perustaa erilaisia jumalanpalvelusyhteisöjä pääkaupunkiseudulle esimerkiksi herätysliikkeille ja muille asiassa harrastuneisuutta osoittaneille tahoille. Sitä kautta voisi katsoa mikä toimii, mikä kerää väkeä ja missä ihmiset kokevat, että kirkon sanomalla on merkitystä. Jos jossain onnistutaan, sitä voi lähteä rakentamaan lisää. Jos puolestaan joku ei toimi, se ei muuta isoa kuvaa mihinkään. Tässä tilanteessa ei kirkolla yksinkertaisesti ole varaa kirkkopoliittisesti rajoittaa kristillistä julistusta ja tekemistä.

Käytännössä jo nyt hengellinen elämä pitkälti nivoutuu suurilla paikkakunnilla jumalanpalvelusyhteisöjen ympärille olivat nämä sitten evankelisluterilaisen kirkon sisällä tai sen ulkopuolella. Erilaiset jumalanpalvelusyhteisöt näyttävät säilyttävän evankelisluterilaisen kirkon romahtaessa kristinuskon niin kuin luostarit säilyttivät sen Rooman valtakunnan romahtaessa.

Helsinkiä tulisi myös oikeasti alkaa pitämään lähetyskenttänä. Sinne kannattaisi yksinkertaisesti lähettää lähetystyöntekijöitä muualta Suomesta. Mitenkään väheksymättä sitä tärkeää työtä, mitä lähetysjärjestöt tekevät ulkomailla, olisi myös hyvä tunnustaa, että lähetyskenttä on tällä hetkellä kotiovillamme. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan.

Santeri Marjokorpi

STI kasvattaa tulevaisuuden julistustyöntekijöitä kestävällä raamatullisella perustalla
Scroll to top