
Tällä sivulla teologiaa ulkomailla opiskelleet kertovat kokemuksistaan, joista voi olla hyötyä, jos mietit ulkomailla opiskelua.
***
Durham University
Opiskelin Englannissa lukuvuoden 2014–2015. Erasmus-ohjelman kautta ulkomaille lähteminen oli helppoa. Suuri kiitos Helsingin yliopiston opettajille, jotka kannustivat lähtemään ja olivat joustavia ulkomailla suoritettujen opintojen hyväksilukemisessa.
Durhamin yliopisto sijaitsee Koillis-Englannissa. Teologinen tiedekunta sijaitsee aivan normannien 1000-luvulla rakentaman katedraalin vieressä.
Opiskeleminen poikkesi hieman siitä, mihin olin Helsingissä tottunut. Kirjatenttien sijaan painopiste oli esseiden kirjoittamisessa ja seminaarityöskentelyssä. Pienryhmätyöskentelyt ja ohjauskeskustelut eri kurssien opettajien kanssa olivat mielestäni opintojen parasta antia.
Durham on hyvä valinta teologille, joka haluaa tutustua Britannian uskonnolliseen kenttään ja historiaan. Alueella on paljon erilaisia kirkkokuntia, johon voi käydä tutustumassa. Lähistöllä oli myös luterilainen seurakunta.
Asunnon löytämiseen liittyi aluksi omia haasteita, mutta niistäkin selvittiin. Kannattaa myös hakea erilaisia apurahoja eri säätiöiltä – kokemukseni mukaan ulkomailla opiskelu voi olla hyvä perustelu niiden saamiseksi.
Minulta voi kysyä lisää, vastaan mielelläni!
Taito Heikkilä
taito.heikkila@outlook.com
***