Suomen teologinen instituutti 24.4.2002
Eero Junkkaala
MINUSTAKO SIELUNHOITAJA?
- sielunhoitajana voi toimia kuka tahansa kristitty
- sielunhoitoa voi olla sattumanvaraisesti syntynyt juttelu, hengellisen tilaisuuden jälkeinen keskustelu tai erikseen tätä varten sovittu tapaaminen
- sielunhoitokeskustelu voi käsitellä joko ns. maallisia tai hengellisiä asioita
- sielunhoidoksi keskustelun tekee tietoisuus Jumalan edessä olemisesta ja halusta saada asioihin Jumalalta tulevaa apua
- sielunhoidossa olennaisinta on a) kuunteleminen ja b) rukous
- sielunhoitokeskustelu voi päättyä synninpäästöön, mutta näin ei tarvitse aina tapahtua
Kuuntelemisessa on tärkeää
- olla empaattisesti läsnä
- varoa itse puhumasta liikaa
- auttaa keskustelun etenemistä kysymyksillä tai joidenkin sanojen toistamisella
- kuunnella myös ilmeitä, eleitä ja muuta sanatonta viestintää
- eläytyä, mutta säilyttää samalla tietty etäisyys
- varoa sanomasta, että on itse kokenut aivan samaa
- varoa antamasta ongelmille liikaa selityksiä
- välttää katsomasta kelloa, mutta lopettaa silti keskustelu viimeistään tunnin kuluttua
- varoa ajatusta, että yhdessä keskustelussa ratkaistaan kaikki ongelmat
Rukouksessa on hyvä
- kerrata keskustelussa esille tulleita asioita ja viedä ne Jumalan eteen
- julistaa synninpäästö, jos keskustelussa on tullut esiin syntejä tai jos muutoin tuntuu luontevalta lohduttaa synninpäästön sanalla
- siunata kätten päällepanemisella ja esim. Herran siunauksella
Muista myös
- että liian hätäisesti ei pidä lohduttaa eikä antaa vastauksia
- että kukaan ei voi auttaa kaikkia
- että jotkut asiat vaativat useita keskustelukertoja, mutta vähäisellä ammattitaidolla ei pidä ryhtyä liian pitkiin keskustelusuhteisiin
- että joskus on suositeltava toisenlaista ammattiapua (lääkäri, psykologi, terapeutti)
- että varsinainen auttaja et ole sinä vaan Jeesus