Olimme erään kaivauspäivän päätteeksi analysoimassa 5000 vuotta vanhasta kaupungista löydettyä keramiikkaa.
Ruukunsirpaleiden joukosta löytyi muutamia roomalaisaikaisia palasia.
Keramiikkaspesialistimme ei ollut näistä paloista lainkaan kiinnostunut, sillä ne olivat aivan liian moderneja, vain 2000 vuoden ikäisiä.
Puhuessamme tänään Israelin arkeologian ajankohtaisista kysymyksistä, olemme tekemisissä hyvin vanhojen asioiden kanssa.
Olen ymmärtänyt tehtäväkseni kertoa, ketkä tänään tekevät Israelin arkeologiaa, missä ja miten sitä tehdään sekä mitkä ovat tämän hetken ajankohtaisia kysymyksiä.
Ketkä tekevät Israelin arkeologiaa?
Juuret ovat yli sadan vuoden takana.
Englantilaiset perustivat vuonna 1865 Palestine Exploration Fund -järjestön, joka on vanhin arkeologiaa harjoittava organisaatio Pyhällä maalla.
Varsinaisen tieteellisen arkeologisen tutkimuksen voidaan kuitenkin katsoa alkaneen Sir Flinders Petrien toiminnasta.
Hän tutki vuosina 1890-94 Tell el-Hesin rauniokumpua, ja oivalsi ensimmäisenä stratigrafian eli päällekkäin olevien muinaisten asutuskerrostumien merkityksen.
Hän oli uranuurtaja myös keramiikkatypologian käyttämisessä kerrostumia ajoitettaessa.
Hänen uudet oivalluksensa näkyvät jo hänen kirjansa nimessä A Mound of Many Cities.
Uudenaikaisemman tutkimuksen isänä voidaan pitää amerikkalaista W. F. Albrightia. 1920-luvulta alkaen hän on johtanut useita suuria kaivausprojekteja ja hänen kaivausraporteistaan tuli pitkäksi aikaa arkeologian standarditeoksia.
Albright on kouluttanut kokonaisen sukupolven israelilaisia Pyhän maan arkeologeja.
Näitä ovat mm. Yohanan Aharoni,Yigael Yadin, Benjamin Mazar, Ruth Amiran , Nahman Avigad ja Abraham Biran.
Myös Aapeli Saarisalo on ollut Albrightin oppilaana.
Nykyisin Israelin arkeologisesta toiminnasta vastaa Israelin museovirasto, Israel Antiquities Authority.
Se antaa kaivausluvat, valvoo toimintaa ja suorittaa lähinnä pelastuskaivauksia.
Varsinaiset kaivausprojektit ovat eri yliopistojen arkeologian laitosten vastuulla.
Suurimmat ovat Jerusalemin heprealainen yliopisto ja Tel Avivin yliopisto, muita ovat esim. Haifan, Beerseban ja Bar Ilanin yliopistot. Jerusalemin yliopiston arkeologian laitosta johtaa professori Amihai Mazar ja Tel Avivissa vastaava paikka on juuri siirtynyt professori Moshe Kochavilta professori Israel Finkelsteinille, joka itse on Bar Ilanin yliopiston kasvatti.
Useimpien kaivausprojektien johtajana on israelilainen arkeologi, mutta maassa on myös amerikkalaisia, saksalaisia, englantilaisia ja italialaisia tutkijoita erilaisten hankkeiden johdossa.
Suomalainen tri Mikko Louhivuori on Israelin museoviraston johtava tietokoneasiantuntija ja nyttemmin myös satelliittipaikannusprojektin vetäjä.
Kaivaukset ovat siis yliopistojen hankkeita ja niiden tieteellinen työ tapahtuu näiden laitosten puitteissa.
Varsinaisen hikisen lapiotyön tekevät eri maista tulleet vapaaehtoiset tai yliopistojen arkeologian opiskelijat.
Joskus kaivauksilla on myös työttömiä tai erityisen raskaisiin kohteisiin palkattuja druuseja.
Minkälaisissa kohteissa kaivetaan?
Aiemmin arkeologinen kaivaustoiminta keskittyi pääasiassa rauniokumpuihin eli telleihin. Ne olivat kiintoisia kohteita, koska niissä voitiin edetä aikakaudesta toiseen vain menemällä alemmas ja alemmas rauniokerrostumissa.
Enimmillään asutusten jälkiä on voinut olla lähes 30 kerroksessa (kuten Megiddossa, Jerikossa, Afekissa jne.). Aiemmin pyrittiin poistamaan maata hyvin laajoilta alueilta, niin että saatettiin tuhota lähes koko kukkula (esim. Megiddo).
Nykyisin rajoitutaan pienempiin alueisiin, jotta tuleville tutkijoille jää myös kaivamista menetelmien parantuessa ja tiedon lisääntyessä.
Kun useimmat rauniokummut oli kertaalleen tutkittu (esim. Megiddo, Lakis, Hasor, Geser, Jeriko, Beit Sean), ryhdyttiin toteuttamaan laajempia alueellisia projekteja.
Hyvä esimerkki tällaisesta on vuonna 1987 käynnistynyt Gesurin maan projekti Etelä-Golanilla.
Kaivauskohteita oli viisi (Tel Soreg, Ein Gev, Tel Hadar, Mitham Leviah ja Rogem Hiri), mutta kaivausten johto, keramiikan analysointi sekä kaivausryhmien majoitus ja ruokailu tapahtuivat samassa paikassa.
Näin saatiin kuva laajan alueen muinaisesta historiasta.
Nyttemmin on aloitettu uudelleen myös useita vuosia pysähdyksissä olleiden suurten tellien tutkiminen.
Joka kesä Israelissa toteutetaan noin kolmekymmentä suurehkoa kaivausprojektia (excavation). Tällä hetkellä meneillään olevia tärkeitä ja raamatuntutkimuksen kannalta kiintoisia hankkeita ovat mm. seuraavat:
-Hasor (Jerusalemin yliopisto, Amnon Ben-Tor 1990-),
-Beit Sean (pronssi- ja rautakausi, Jerusalemin yliopisto, Amihai Mazar 1989-),
-Megiddo (Tel Avivin yliopisto, Israel Finkelstein),
-Lakis (Tel Avivin yliopisto, David Ussishkin 1973-),
-Ekron (Tel Miqne) kaivaukset (amerikkalais-israelilainen projekti, Seymor Gitin, Trude Dothan 1981-),
-Seforis (amerikkalais-israelilainen projekti)
-Dan (Hebrew Union College, Abraham Biran 1966-)
-Dor (Jerusalemin yliopisto, Efraim Stern 1980-)
-Ein Hatzevan edomilainen temppeli (Rudolph Cohen)
-Banias (Vasilios Zaferis)
-Jerusalemin temppelialue (Gideon Avner)
Varsinaisen kaivausoperaation lisäksi maassa tehdään laajoja kartoitustutkimuksia (survey). Nämä ovat viime vuosina tulleet hyvin tärkeäksi osaksi Israelin arkeologiaa.
Kartoitustutkimuksella tarkoitetaan tietyn alueen läpikäymistä arkeologian pintatutkimuksen menetelmiä käyttäen.
Seudun läpiharavoiminen tuottaa tulokseksi paljon tietoa alueella olleista muinaisista asutuksista. Eroosio paljastaa eri aikakausien keramiikkaa ja sen perusteella ajoitetaan kyseinen kohta. Kartoitus on parasta tehdä kesällä, jolloin kasvullisuus ei peitä rinteitä, tai vielä mieluummin ensimmäisten syyssateiden jälkeen, jolloin myös kesän roskat ovat huuhtoutuneet pois.
Viime vuosien tärkeimmät kartoitustutkimukset ja niiden johtajat ovat:
-Efraimin alue (eteläinen Samaria), Israel Finkelstein
-Manassen alue (pohjoinen Samaria), Adam Zertal
-Etelä-Galilea, Zvi Gal
-Pohjois-Galilea, Rafael Frankel
-Jerusalemin ympäristö, Amihai Mazar
-Juudean vuoristo (Jerusalemista etelään), Avi Ofer
-Beerseban laakso, Zeev Herzog
Varsinaisten kaivausten ja kartoitustutkimusten lisäksi Israelissa tehdään hyvin paljon ns. pelastuskaivauksia.
Lähes jokainen tien tai kerrostalon rakentaminen paljastaa maan uumenista muinaisen sivilisaation jälkiä.
Rakentaja on velvollinen tutkituttamaan löydöt ennen rakentamista. Niinpä monet haluaisivat peittää ne, koska näin rakentaminen lykkääntyy pitkäksi aikaa tai saattaa peruuntua kokonaan. Rakennuksilla liikkuu poliiseja, jotka puolestaan kyttäävät rakentajia.
Tällä hetkellä on rakenteilla koko rannikon mittainen uusi moottoritie, jonka alta paljastaa koko ajan jotain.
Usein tällaisissa kaivauskohteissa tehdään harvinaisia löytöjä, kuten esim. Kaifaan arkku Jerusalemin Talpiotista, ristiinnaulitun luut toiselta puolelta kaupunkia, Jeesuksen aikainen vene Gennesaretin järven pohjasta, ainutlaatuinen hautalöytö temppelivuoresta Jerusalemissa, maan hienoin mosaiikkilattia Lyddassa jne.
Suomalaisten kaivauskohteet , vast. organisaatiot ja johtajat sekä aikakaudet
1984-85 Afek-Antipatris Tel Aviv University, M. Kochavi EB-Roman
1986 Jiftah-El Israel Antiquities Authority, E. Braun EB
1987 Tel Soreg Tel Aviv University, M. Kochavi Iron
1988-89 Mitham Leviah " EB
1990 Palmachim Israel Antiquities Authority, E. Braun EB
1991-93 Mitham Leviah Tel Aviv University, M. Kochavi EB
1994-96 Emmaus-Nikopolis Emmaus F. STI, Louhivuori, Junkkaala, Roman-Bys.
1996 Beit-Sean Hebrew Univ. Jerusalem, A. Mazar LB
1997 Mitham Leviah Tel Aviv University, M. Kochavi EB
Miten kaivaustoiminta käytännössä tapahtuu?
Kun jokin alue on valittu kaivauskohteeksi ja sille on löydetty rahoitus ja työn toteuttajat, alkaa varsinainen kaivaustyö.
Alueelta valitaan yksi tai useampia kohteita, joihin mitataan ja merkitään narulla 5 x 5 metrin ruudut (square). Ruutujen väliin jätetään metrin levyinen seinämä, palkki (balk), joten itse kaivettava ruutu on 4,5 x 4,5 metriä.
Väliin jätettävän palkin merkitys on siinä, että ruudun syvetessä seinämästä erottuvat eri aikakausien kerrostumat paremmin. Kaivamisen tärkein periaate on tasossa pysyminen.
Joka aamu ja ilta jokaisen ruudun korkeus mitataan ja merkitään muistiin.
Kaikki löydettävä materiaali on luonnollisesti otettava huolellisesti talteen.
Kaivauksen johtaja tai aluepäällikkö pitää kirjaa kaikesta, mitä päivän aikana tapahtuu.
Kirjanpito on moninkertainen, jotta sellainenkin tutkija, joka ei ole edes kaivausta nähnyt, voisi tutkia ko. kohdetta.
Asiat dokumentoidaan koriluetteloon (basket list), locus-luetteloon, karttaluonnokseen ja kaivauspäiväkirjaan.
Lisäksi tärkeät löydöt ja kaivausvaiheet valokuvataan.
Keramiikka ja muut löydetyt esineet otetaan talteen ja analysoidaan alustavasti kaivausprojektin yhteydessä.
Tärkeimmät palat otetaan talteen myöhempää tutkimusta varten ja ruukut, joista on löytynyt useita palasia, viedään yleensä restauroitavaksi.
Joskus kaivausalue saatetaan tutkia magnetometrisella mittauksella maan sisällä olevien rakennelmien selville saamiseksi.
Tämä ei kuitenkaan ole erityisen luotettava menetelmä, koska maassa voi olla kovin erilaista tavaraa aivan sikin sokin.
Viime syksynä Golanilla Mitham Leviah-kaivauksella käytettiin ensimmäistä kertaa helikopterista tehtyä lämpökuvausta.
Tämä soveltuu hyvin harvoihin kohteisiin, koska siinä kuvattavan alueen tulee olla sellainen, jossa maan sisällä on oletettavasti vain yksi selkeä rakennuskerrostuma ja sen pitää olla hyvin lähellä maan pintaa.
Uusinta tekniikkaa edustavat digitaalinen valokuvaus- ja piirtämismenetelmä sekä satelliittipaikannusmenetelmä, GPS (geographical positioning system).
Systeemi kehitettiin alunperin sotatarkoituksiin, miehittämättömien risteilyohjusten ohjaamiseen.
24 GPS-satelliittia kiertää taivaalla siten, että kuusi niistä on aina käyttäjien näkyvissä missä tahansa maapallolla.
GPS-järjestelmä antaa kolmiulotteisen kuvan ja kellonajan millä tahansa säällä missä tahansa maailmassa paljon tarkemmin kuin muut käytettävissä olevat radionavigointisysteemit.
Arkeologian käytön kannalta on oleellista, että näin saadaan myös kohteen korkeus mitattua. Siviilikäytössä sallittu kohteen tarkkuus on +- 100 m, sillä suurempi tarkkuus on rajattu sotilaskäyttöön. Siviilikäyttäjät ovat kehittäneet myös korjausmenetelmiä, joilla tarkkuus lisääntyy.
Tämä teknologia esiteltiin Israelin museovirastolle kesällä 1996.
Nyt systeemi on toiminnassa. Siinä on joitakin käynnistysvaikeuksia, mutta joka tapauksessa moderni kartoitustutkimuksia tekevä arkeologi kulkee paikannuslaite ja tietokone mukanaan maastossa ja saa joka hetki täsmällistä informaatiota olinpaikastaan.
Toistaiseksi tekniikka palvelee vain kartoittajia, ei varsinaisia kaivajia, koska tarkkuusaste ei vielä riitä siihen.
Miten löydöt ajoitetaan?
Miten sitten voidaan tietää, missä aikakaudessa ollaan menossa?
Yleensä ensimmäinen havainto tehdään löydetyn keramiikan perusteella.
Jokaisella aikakaudella on oma savenvalantatyylinsä ja taitava keramiikan tuntija pystyy antamaan ajoituksen usein 50 tai 100 vuoden tarkkuudella.
Kaikki muutkin löydöt antavat vihjeitä ajoituksesta, esim. kiviesineet, rakennustyyli, luiden hautaamistapa, korut, rauta- tai pronssiesineet, rahat jne.
Muita ajoitusmenetelmiä ovat radiohiilimenetelmä ja muut radioaktiivisuuteen perustuvat "atomikellot".
Tällaiseen tutkimukseen soveltuu orgaaninen aines, kuten kasvien hiiltyneet jäännökset, jyvät, siemenet jne.
Hiili 14 -menetelmällä päästään vain noin 50 000 vuoden ikäisiin ajoituksiin.
Pidempiä aikoja mitattaessa käytetään kalium/argon tai uraani/lyijy -menetelmiä.
Myös saviastioiden ikää on ryhdytty mittaamaan termoluminenssi-menetelmällä.
Piirtokirjoitukset tai muut löydetyt tekstit ovat luonnollisesti hyvin tärkeitä ajoituksen kannalta, koska niistä voidaan sekä käsialan että sisällön perusteella päästä hyvinkin tarkkoihin ajoituksiin.
Israelin kronologia perustuu noin vuodesta 3000 eKr. alkaen Egyptin kronologiaan, joka tunnetaan varsin hyvin.
\ Egyptin vanhaa, keski- ja uutta valtakuntaa vastaavat suurin piirtein varhais-, keski- ja pronssikausi Israelissa.
Egyptin ajoitusta voidaan pitää sikäli hyvin perustavana, että sieltä on löydetty niin runsaasti ajoitusta auttavia tekstilöytöjä.
Israelista löydettäessäkin egyptiläiset skarabeukset ovat tärkeitä ajoituksen kannalta.
Tosin voi käydä myös niin kuin meillä Emmauksessa, että bysantin kerrostumasta tulee hyksojen ajan skarabi, jonka on täytynyt kulkeutua sinne oltuaan jossain yli tuhannen vuoden ajan koriste-esineenä.
Rautakausi alkaa noin 1200-luvulla eKr., joka on myös kanaanilaisasutuksen ja israelilaisasutuksen taitekohta.
Äskettäin TV:ssä esitettu kolmiosainen Egyptin faraot ja kuninkaat -dokumentti oli erinomainen esimerkki faktan ja fiktion sekoituksesta.
Varsin hyvin tunnettua Egyptin historiaa pyrittiin muuttamaan ilman ainuttakaan pätevää näyttöä.
Filmi ja samasta asiasta kirjoitettu kirja antavat kuvan hyvin perusteellisesta tutkimuksesta, mutta niille voisi antaa vuoden arkeologisen huuhaa-palkinnon loistavasti toteutetusta dokumentista, jonka jokainen perustelu ontuu.
Muita tämän hetken kysymyksiä?
Arkeologian kenttä on laaja ja jokaisella aikakaudella on omat kysymyksensä.
Esim. varhaispronssikauden alun tutkijoita askarruttaa urbanisoitumisen syntymiseen vaikuttaneet syyt 3000-luvulla eKr. Toinen suuri kysymys on kauden lopulla, noin 2200 eKr. tapahtunut suurten kaupunkien äkillinen tuho.
Kuka tuhosi kaupungit ja miksi, sitä ei vielä tiedetä. Keski- ja myöhäispronssikaudessa ovat omat kysymyksensä.
Rautakauden alku on aivan erityisesti kiinnostanut israelilaisia ja ulkomaisia tutkijoita viime vuosina, sillä perinteinen käsitys israelilaisten maahantulosta on saanut useita uusia haastajia.
Monet pyrkivät kiistämään koko Israelin varhaishistorian olemassaolon ja radikaaleimmat sanovat, että vasta persialaisajalla pääsemme kiinni todelliseen Israelin historiaan.
Tanskalainen Nils-Peter Lemche on sanonut, että jos Joosua aikoi valloittaa Jerikon 1200-luvulla, niin hän saapui paikalle 300 vuotta liian myöhään, sillä Joosuan aikana paikalla oli enää rauniokasa.
Israelilaiset tutkijat eivät yleensä ole näin radikaalien tulkintojen takana.
Näistä kysymyksistä varmaan kuulemme seuraavassa Risto Lauhan luennossa enemmän.
Rautakauden jälkeen tulevien aikakausien tutkimusta ei Israelissa ole paljonkaan, ennen kuin taas tulemme roomalaiseen ja bysanttilaiseen aikaan.
Näiden kukoistava sivistys ja valtavat rakennuskompleksit ovat tietenkin kiehtoneet tutkijoita.
Suurin näiden aikojen kaivausprojekti on Beit-Seanissa, josta on kaivettu esiin valtavia pylväkatuja, suuria teattereita ja muita julkisia rakennuksia.
Israelin uusi oikeistohallitus on vähentänyt huomattavasti arkeologiaan suunnattuja määrärahoja ja muutama suuri tutkimusprojekti on tästä syystä aivan pysähdyksissä (esim. Bet Sean, Kesarea, Maresa).
Syy on se, että vahvan aseman saaneet uskonnolliset puolueet vastustavat jyrkästi luiden kaivamista muinaisilta asutuksilta ja näin ollen haluaisivat estää koko arkeologisen kaivaustoiminnan.
Museoviraston johtaja, Amir Drori kysyikin radiossa, aikooko nykyinen hallitus antaa lopullisen kuoliniskun koko arkeologiselle tutkimukselle.
Entä Raamattu ja arkeologia?
Meitä teologeina kiinnostaa kysymys Raamatun ja arkeologian suhteesta.
Tässä kysymyksessä törmäävät usein kaksi vastakkaista näkemystä.
Jotkut väittävät, että arkeologia todistaa Raamatun joka kohdaltaan oikeaksi.
Toiset ovat sitä mieltä, että arkeologia on voinut osoittaa, että Raamatun historiallinen kuvaus ei lainkaan pidä paikkaansa.
Molemmat näkemykset ovat tietenkin vääriä, koska todellisuus ei ole noin mustavalkoinen.
Viime vuosina on jonkin verran keskusteltu siitäkin, onko nimitys Raamatun arkeologia, Biblical Archaeology, oikea termi käytettäväksi Israelin kaivausten yhteydessä.
Jotkut, kuten amerikkalainen William Dever on ehdottanut tilalle termiä Syro-Palestiinan arkeologia, jotta vanha käsitys arkeologiasta Raamatun tapahtumien toteennäyttäjänä jäisi jo taka-alalle.
Deverkin on kuitenkin myöntänyt, että termiä Raamatun arkeologia voidaan käyttää, jos sillä tarkoitetaan tietyn ajan (siis lähinnä pronssi- ja rautakauden) ja tietyn alueen (Israelin) arkeologista tutkimusta.
Monet arkeologit ovat myös pyrkineet tekemään jonkinlaista irtiottoa Raamatun tutkimuksesta korostamalla arkeologian itsenäisyyttä omana, aivan erillisenä tieteenalanaan, jota se tietysti onkin.
Toisaalta Amihai Mazar omassa uusimmassa kirjassaan (Archaeology of the Land of the Bible) ja Israel Finkelstein ja Nadav Na«aman omassaan (From Nomadism to Monarchy.
Archaeological & Historical Aspects of Early israel) esittävät toivomuksen, että he voisivat kaventaa sitä kuilua, joka arkeologian ja raamatuntutkimuksen välille on syntynyt.
Amihai Mazar sanoi minulle viime kesänä, että uudet radikaalit suuntaukset ovat asettaneet haasteita, joihin on nyt vastattava.
Raamatuntutkijat ovat liiaksi torjuneet arkeologian ja arkeologit usein liiaksi raamatuntutkimuksen.
Miltä Raamattu sitten näyttää, kun sitä tarkastelee modernin arkeologisen tutkimuksen valossa?
Raamattu on täynnä paikannimiä, henkilönimiä ja sotakuvauksia. Onko kyseessä todellisen vai fiktiivisen historian kuvaus?
Ensin on sanottava, että useimmat Raamatussa mainitut paikkakunnat on kaivauksissa löydetty ja niissä on ollut asutusta Raamatun kuvaamana aikana (esim. Aharonin kirjassa The Land of the Bible on viittauksia yli 2000 paikannimeen ja kirjassa on yli 1200 raamatunkohtaviitettä).
Useat Raamatun kertomat sodat on dokumentoitavissa kaivauskerrostumien perusteella (esim. Hasorin tuho 1200-luvulla eKr., Lakisin taistelu vuonna 701 eKr., Jerusalemin hävitys 586 eKr. jne.). Jopa joidenkin Raamatun henkilöiden nimet on löydetty piirtokirjoituksista (esim. Mesa Moabin kuningas, Ahab Israelin kuningas, useat Assyrian hallitsijat, kuningas Hiskia, jopa Bileam Beorin poika, Baaruk Nerian poika ja viisi muuta Jeremian aikalaista sinettileimoista sekä uusimpana vähän kiisteltykin Daavidin nimilöytö Danin stelassa; Uuden testamentin henkilöistä on löydetty mm. Pontius Pilatuksen ja Kaifaan nimet).
Toisaalta on aivan selvää, että sinänsä varsin sattumanvarainen kaivaustoiminta ei pysty löytämään läheskään kaikkea vanhaa historiaa. Monet jäljet ovat aikojen saatossa myös kuluneet pois.
Osa on kovin tulkinnanvaraista ja alttista erilaisille selityksille (ns. pots and people -ongelma eli ruukut eivät kerro, kenen ne ovat).
On myös kohteita, joissa kaivaustulokset ja Raamatun kuvaus näyttävät olevan ristiriidassa keskenään. Klassisia esimerkkejä ovat esim. Jeriko ja Ai.
Arkeologia ei siis pysty vastaamaan läheskään kaikkiin Raamatun historiallisuutta koskeviin kysymyksiin.
On kuitenkin todettava, että useimmat Raamatun kuvaamat tapahtumat sopivat erittäin hyvin kaivausten antamaan käsitykseen maan yleisestä historiasta.
Amnon Ben-Tor päättää 1992 ilmestyneen arkeologian yleisesityksensä (The Archaeology of Ancient Israel) esipuheen seuraaviin sanoihin: "Jätä Raamattu syrjään pronssi- ja rautakauden Israelin maan arkeologiasta ja olet riistänyt arkeologialta sen sielun."
Mainos:
Ensi kesänä suomalaisryhmät kaivauksille Israeliin Golanille:
18.6. - 2.7. ja 2.-16.7.97.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
Suomen teologinen instituutti,
Kaisaniemenkatu 13 A 4.krs,
00100 Helsinki,
puh. 668 9550
|
