STI 7.10.1998 / Lehtori, TM. Liisa Korpinen
KUTSUTTU USKONNONOPETTAJAKSI
- erään uskonnonopettajan ammattikuva ja elämänkaari
Kuinka joku voi haluta uskonnonopettajaksi?
Jumalan tiet ovat tutkimattomat!
- teologinen tiedekunta, opiskelijaseurakunta
- valmistuminen teologian kandidaatiksi 70-luvun alussa
- seurakuntalehtorin tutkinto
- auskultointi eli vuoden opetusharjoittelu Helsingin normaalilyseoissa
- valmis opettaja!
Uskonnonopettajan määritelmä
Syksyllä 1997 ilmestyi Arto Kallioniemen väitöskirja Uskonnonopettajien ammattikuva.
Hän tarkoittaa tutkimuksessaan uskonnonopettajalla henkilöä, joka opettaa evankelisluterilaista
uskontoa peruskoulun yläasteella tai lukiossa tai molemmissa. Uskonnonopettajaksi katsotaan myös henkilö,
jonka aineyhdistelmään saattaa kuulua uskonnon lisäksi esimerkiksi
historia, filosofia, elämänkatsomustieto, psykologia tai oppilaanohjaus.
Itse opetan pelkästään uskontoa
Helsingissä yläasteella ja lukiossa eli n.13-20-vuotiaille. Koulussamme on toinenkin uskonnonopettaja,
joka kuitenkin opettaa ensisijaisesti psykologiaa sekä joitakin lukion uskonnonkursseja.
Oppilasmäärä koulussa on noin 650, joista parikymmentä saa elämänkatsomustiedon opetusta.
Lisäksi on joitakin ortodokseja, roomalaiskatolisia ja muslimeja, jotka saavat oman uskontokuntansa antamaa opetusta.
Uskonnonopettajien koulutuksesta
Normaalilyseoita perustettiin 1870-luvulla, ja niissä opettajiksi aikovat suorittivat opetusharjoittelun.
Uskonnonopettajan teologiset opinnot ovat olleet aina 1970-luvun loppuun asti sisällöllisesti
lähes samankaltaiset kuin muidenkin teologisia opintoja opiskelleiden.
Aineenopettajakoulutus eli auskultointi suoritettiin vasta perustutkinnon jälkeen.
Opettajankoulutus siirrettiin yliopistojen ja korkeakoulujen tehtäväksi 1970-luvulla. Vuosikymmenen
lopussa uskonnonopettajien koulutus eriytyi omaksi koulutusohjelmakseen. Teologiseen tiedekuntaan
perustettiin uskonnonopettajan tehtäviin valmistava koulutusohjelma. Opettajankoulutusohjelmassa
suoritetaan rinnakkain teologian, kasvatustieteen ja mahdollisesti toisen opetettavan aineen opintoja ja ne sisältyvät itse tutkintoon.
Tutkimusten mukaan uskonnonopettajien koulutuksen uudistuminen, mm pitkä koulutusaika
on lisännyt opiskelijoiden suuntautuneisuutta alalle ja kutsumustietoisuutta opettajan ammattiin.
Uskonnonopettajan ammattikuvan kehitys
Koulu on syntynyt kirkon helmassa. Sen vuoksi on ymmärrettävää, että uskonnonopetuksella on
alusta alkaen ollut keskeinen asema koulun ohjelmassa.
Ammatin syntyminen ja kehittyminen ovat kiinteässä yhteydessä oppikouluun, sen syntyyn ja
kehittymiseen.Yhteiskunnallisen kehityksen seurauksena 1840- ja 1850-luvuilla oppikoulunopettajan
ammatti eriytyi papin ammatista siihen erikoistuneiden opettajien tehtäväksi.
Mutta näihin päiviin asti ovat seurakuntien papit voineet opettaa kouluissa uskontoa.
Tästäkö johtuu, että uskonnonopettajien ammattiroolia pidettiin vielä joitakin aikoja sitten kaksijakoisena:
ulkoisen asemansa ja tehtävänsä perusteella uskonnonopettaja oli valtion tai kunnan viranhaltija, mutta
samalla hän oli myös kirkon ja sen uskonelämän edustaja koulussa.
... ja muuttuminen viime vuosikymmeninä
Ennen peruskoulu-uudistusta 1970-luvulla uskonnonopettajat opettivat oppikouluissa,
joissa oppilasjoukko oli valikoitunutta. Peruskoulussa opettajat alkoivat opettaa koko ikäluokkaa.
Oppilaat uskonnonopetuksessa
Peruskoulu toi mukaan opetukseen siis koko ikäluokan ja se näkyi kaikkien oppiaineiden opetuksessa
opettajien väsymisenä ja oppilaiden turhautumisena. Suuret heterogeeniset opetusryhmät,
jollaisia edelleenkin on opetuksessa, eivät läheskään aina takaa parasta mahdollista tulosta.
Oppilaiden erilaisuus suurkaupungissa ja maaseudulla? Omia kokemuksia minulla on helsinkiläisistä
nuorista ja yhden pikkukaupungin nuorisosta, joista jälkimmäiset, ns hankalat oppilaat, haastoivat minut
pohtimaan ammattiani ja kutsumustani. Sain halun tehdä juuri tätä työtä. Opettaa uskon ja
elämän asioita nuorille, joiden elämä oli ja on täynnä miksi- kysymyksiä tai
jotka eivät enää osaa edes kysyä.
Kymmenen vuotta ja uusi alku
Haasteet jäivät kuitenkin kymmeneksi vuodeksi taustalle, ja perhe sekä aivan erilaiset työtehtävät kutsuivat.
Sitten tuli tarjous kuin taivaasta: 30 vuotta uskonnonopettajana palvellut jää eläkkeelle, hae paikkaa!
Mitä lie liikkunut rehtorin päässä, kun hän suoralta kädeltä otti töihin lähes 50 -kymppisen,
kymmenen vuotta koulumaailmasta pois olleen opettajan. Kun koulun johtokunnalta tuli vielä varmennus,
oli kesä aikaa jännittää uutta alkua.
Uskonnonopetuksen sisällöstä
Uskonnonopetuksesta ja sen sisällöstä on keskusteltu tällä vuosisadalla enemmän kuin mistään muusta
oppiaineesta. Uskonnonopetuksen erilaiset perustelut on klassisesti kiteytetty viiteen päätyyppiin:
- kasteopetusperustelu
- kulttuurihistoriallinen perustelu
- antropologinen perustelu; uskonnollisuus kuuluu täyteen ihmisyyteen
- yhteiskunnallinen perustelu, yhteiskuntakelpoisten kansalaisten kasvatus
- eettinen perustelu
Nykypäivänä uskonnonopetus ja myös uskonnonopettaja , on nähty kulttuuriperinteen välittäjänä joka
tutustuttaa oppilaat yhteiskunnan sivistysperintöön ja elämänkatsomukselliseen ajatteluun.Mikään ei
estä ottamasta vanhaa kunnon katekismusta avuksi tähän opetukseen. Uskonnonopetuksen arvokasvatuspuolta
korostetaan myös. Kasvaako nykynuorista arvoinvalideja?
Yleistavoitteena opetussuunnitelmissa tällä hetkellä pidetään, että oppilas saavuttaa
monipuolisen uskonnollisen ja katsomuksellisen yleissivistyksen.
Tässä on opettajalla mahdollisuutensa!
Opetuksen tunnustuksellisuudesta keskustellaan myös jatkuvasti.
Käsitteelle on annettu erilaisia tulkintoja.
Kolme tarkastelukulmaa:
- Juridinen eli oppilas saa sen uskontokunnan uskonnonopetusta, mihin hän kuuluu
- Pedagoginen eli kasvatetaan oppilas oman kotinsa (meillä suurin osa luterilaisia)uskonnolliseen traditioon
- Teologinen eli dogmaattista sitoutumista oppilaan uskonnolliseen taustaan.
Tunnustuksellisuuden voidaan katsoa antavan uskonnonopetukselle lähtökohdan ja arvopohjan.
Uskonnonopettajilla itsellään on hyvinkin erilaisia käsityksiä tunnustuksellisuudesta;
osalla on hyvin dogmaattinen asenne siihen, osa tulkitsee sitä väljemmin.
Mitä uskontotunneilla sitten oikein opetetaan?
Kun nyt ajattelen omaa opetustani ja oppilaitani, voin todeta, että saan seitsemännelle luokalle
hyvin erilaisia nuoria. Suurin osa kuuluu luterilaiseen kirkkoon, joukossa on kuitenkin aina muutama
helluntailainen tai kirkkoon kuulumaton. Asenteet uskonnonopetusta kohtaan vaihtelevat
eri ryhmillä melkoisesti.
Yhteistä suurimmalle osalle on tietämättömyys oman kirkon perusopeista ja toiminnasta , Pyhästä kirjasta jne.
Tai sitten hyvin omituisia tietoja, joita saadaan mm mediasta...
- luokalla opiskellaan Raamattua ja vieraita uskontoja. Olen ottanut nyt tehtäväkseni yrittää opettaa heitä
käyttämään Raamattua, tietämään, mitä se sisältää, sillä missään muussa kurssissa tätä ei enää ehditä.
Kun vieraita uskontoja opiskeltaessa huomataan, miten tärkeä uskon pyhä kirja on muissa uskonnoissa
,on helpompi saada oppilaat motivoitumaan.
- luokalla käydään läpi kristillisen kirkon 2000 vuotta niin pitkälle kuin ehditään. Joskus eläydytään
omien vihkokirjoitelmien avulla kirkon ja kristittyjen elämään eri vuosisatoina. Yksi tavoitteeni on saada
nuoret hahmottamaan kronologisesti kirkon historiaa, aikajana yms ( varsin vaikea tehtävä) ja
huomaamaan, että historian tai monen muun oppiaineen tietoja voi hyvin käyttää hyväkseen uskonnontunnilla.
- luokalla opiskellaan suomalaisten uskonnollista elämää. Monet opettajat käyttävät 9-luokalla suuren
osan eettisiin kysymyksiin. Useimmat oppilaat ovat kuitenkin juuri käyneet rippikoulun ja siellä
pohtineet näitä kysymyksiä, niinpä annan niiden pulpahtaa esiin muun opetuksen lomassa niin kuin
väistämättä käykin. Ysiluokkalaiset ovat tänä syksynä tehneet innolla projektitöitä itselleen jollakin
tavalla tutuksi tulleesta kirkkorakennuksesta. Osa on tutkinut Suomessa vaikuttavia kirkkoja ja uskonnollisia
liikkeitä. Joskus tutustutaan erilaisiin kirkon ja seurakunnan työmuotoihin tai käydään hautausmaalla
tai Helsingin kirkoissa. Useimmille aivan vieraita paikkoja.
Pakolliset ja syventävät kurssit
Lukiossa on kolme pakollista uskonnonkurssia:
- Uskonto ja maailmankatsomus
- Kristinusko ja kristilliset kirkot
- Etiikan ja dogmatiikan kurssi
Syventäviä kursseja on kaksi:
- Maailmanuskontojen kurssi
- Suomalaisten uskonnollisuus
Lisäksi on mahdollisuus valita koulun tarjonnan mukaan vielä muitakin kursseja mm.
historian ja uskonnon integroitu keskiajan kurssi sekä ihmissuhdekurssi
Suomessa ollaan siitä etuoikeutetussa asemassa vielä, että kouluissa edelleenkin annetaan tunnustuksellista
uskonnonopetusta, vaikka tuntimääriä on jatkuvasti vähennetty. Esimerkiksi Uudella mantereella ei tätä
tapahdu. Vastaavasti siellä on sitten runsaasti kristillisiä kouluja, mm katolisia ja luterilaisia.
Pelkällä uskonnonopetuksella ei nykyajan koulussa useinkaan pärjää. Uskonnonopettajina toimivien opettajien
opetusvelvollisuus tulee vain harvoin täyteen pelkästään uskonnon tunneista. Niinpä on
suositeltavaa opiskella myös jonkun muun oppiaineen pätevyys.
Uskonnonopettajat kuuluvat yleensä Opetusalan Ammattijärjestöön ( OAJ) ja Suomen uskonnonopettajien
liittoon, joka on perustettu 1930 -luvulla. Vuonna 1985 perustettu Uskonnonpedagoginen instituutti on
uskontoa opettavien ammatillisen tukemisen ja kehittämisen keskus.
Lopuksi
Perinteisesti uskonnonopettajan ammattia on pidetty kutsumusammattina ja uskon, että edelleenkin
useimmat uskonnonopettajat tekevät työtä kutsumuksesta. Joillekin ammatinvalinta on ollut selvä kutsu
Jumalalta, rukousvastaus. Itse voin todeta, että Jumala on johdattanut, antanut työn, jota haluan tehdä.
Tärkeätä jaksamisessani on oman hengellisen elämän säännöllinen hoitaminen.
Palaute
|