Raamattuun voi luottaaMonet ihmiset - jopa teologit - pyrkivät muuttamaan Jeesuksen sanomaa toisenlaiseksi kuin minä se esiintyy Uudessa testamentissa. Evankeliumien Jeesus ei ole sopinut modernin länsimaisen ihmisen maailmankuvaan. Vielä voimakkaammin joudumme herättämään tämän kysymyksen pääsiäisen tapahtumien kohdalla. Miten nykyajan ihminen voi ymmärtää ristin ja ylösnousemuksen ja sovittaa ne käsitykseensä tämän maailman todellisuudesta? Voiko Raamatun sanomaan luottaa? Tarvitseeko moderni ihminen sovitusta?
Ensinnäkin Harnack ajattelee, että käsitys Kristuksen uhrikuolemasta on ymmärretty historian kuluessa aivan väärin. Jeesuksesta on virheellisesti tehty sovittaja ja hänen kuolemansa on yhdistetty uhrin ajatukseen väärän ja vanhoillisen uskonnollisuuden perusteella. Kristuksen kuolema oli hänen mukaansa uhri vain siinä mielessä, että se oli uhreista viimeisin. Se lakkautti uhrien toimittamisen ja osoitti siten, että koko uhraamisen ajatus oli väärää uskonnollisuutta. Modernin ihmisen ajatusmaailmaan eivät hänen mielestään sovi veriset uhrit tai taikauskoinen kuvitelma sellaisten uhrien todellisesta merkityksestä ihmisen Jumala-suhteessa. Kristuksen kuolema ei ollut Harnackin mukaan myöskään sijaiskärsimys missään pelastusopillisessa mielessä. Hän sanoo, että "historiassa pelastus on vanhurskaan ja puhtaan kärsimyksessä". Kristuksen uhrautuva toiminta ja elämän alttiiksi paneminen olivat Harnackin mielestä esikuvia jokaiselle ihmiselle. Hän katsoi, että kaikkialla, missä vanhurskas kärsii, tapahtuu "nöyryyttävä ja puhdistava sovitus". Nämä ajatukset ovat siinä mielessä melko yleispäteviä, että ne tuovat mieleen monet meidän aikanamme esitetyt väitteet kristinuskon luonteesta. Nykyajan ihmisen on vaikea hyväksyä sovituksen ja uhrin ajatuksia. Osittain tämä saattaa johtua siitä, että näkemyksen taustana oleva käsitys ihmisen syntisyydestä on haluttu hylätä. Syntikysymys kaihertaa
Tällainen todellisuus on kyllä jossain määrin ollut myös uskon uudistajien mielessä. Harnack hyväksyi Uuden testamentin sovitusopetuksen vain esikuvaksi uhrautuvasta elämästä. Se oli yksi näkökulma moraalin toteuttamisessa. Perinteisen uskon tilalle yritettiin asettaa korkea etiikka. Syntien anteeksiantamisen ja vanhurskauttamisen "objektiivisen vapahduksen" opit ovat Harnackin mukaan "kirkonhistoriassa muodostuneet ankaraksi kiusaukseksi ja läpi kokonaisten sukupolvien himmentäneet uskonnon vakavuuden". Kristinusko oli hänelle vapahduksen uskonto vain siinä mielessä, että se ohjasi ihmistä aidon persoonallisen elämänkokemuksen kautta tapahtuvaan sisäiseen kasvuun. Tämä jännite Raamatun ja modernin ihmiskäsityksen välillä on ollut monien muidenkin ajattelijoiden mielestä suuri. Esimerkiksi saksalainen Rudolf Bultmann on niin ikään hylännyt Raamatun perinteiset kuvat sovituksesta ja Kristuksen työstä, vaikka hän halusikin säilyttää yleisemmällä tasolla määriteltävän uskon Jumalaan. Bultmannille Raamatun kertomus Jeesuksen sovitustyöstä oli pelkkä myytti. Myytin mukaan taivaallinen jumalolento tuli ihmiseksi ja kävi maan päällä vuodattamassa verensä uhrina ihmisten synneistä. Palattuaan taivaalliseen kotiinsa hänen piti myöhemmin tulla takaisin maan päälle saattamaan ihmiskunnan historian päätökseensä. Koska sitä ei ole kahdessa vuosituhannessa tapahtunut, on koko kuvakieli hylättävä ja sen tilalle on saatava uusi käsitys ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta. Mutta onko tämä totta? Voidaanko Raamattu tällä tavalla sivuuttaa ja hylätä? Vastausta etsittäessä meidän on palattava Raamattuun, koska ilman sitä ei vastausta voi antaa. "Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän... alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti" (Fil. 2:6-8). Jeesuksen persoona on meille aina jossain määrin salaisuus ja arvoitus. Meidän on vaikea ymmärtää sitä, että hän on samalla Jumala ja ihminen. Raamatussa tällä ajatuksella on kuitenkin tärkeä merkitys ja se kertoo meille paljon Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan. 1. Filippiläiskirjeen kauniissa hymnissä kerrotaan Jumalan ihmiseksi tulemisen salaisuudesta. Sanoilla muoto ja Jumalan kaltaisuus Kristus samastetaan ensin Jumalaan. Kristus ei jättäytynyt tähän Jumalan kaltaisuuteen, vaan antautui toiseen tehtävään. Tästä teemasta nousee inkarnaation aihe, mistä on hymnin kohdalla keskusteltu paljon. Luopuessaan Jumalan kaltaisuudesta Kristus tuli ihmiseksi. Hän ei siten ollut ainoastaan Jumalan kuva (kuten Adam), vaan Jumalan kaltainen. Kristuksen kenoosis, itsensä tyhjentäminen, kertoo ihmiseksi tulon salaisuuden. Sana "nöyrtyä" toimii viittauksena Vanhaan testamenttiin. Kohdassa 3. Moos. 23:29 puhutaan nöyrtymisestä paastoon ennen suurta sovituspäivää. Tämän kuvan mukaisesti hymnin kirjoittaja on kuvannut Jeesuksen kuuliaisuutta nöyrtymiseksi kärsivän palvelijan tehtävään - ja aina kuolemaan asti - jotta suuri sovituspäivä voisi toteutua. Tällaisesta Jeesuksen ihmisyyden merkityksestä Paavali puhuu erityisesti Roomalaiskirjeessä, luvun 8 alussa. 2. Jeesuksen ihmisyyden ja jumaluuden salaisuus liittyy monella tavalla sovituksen aiheeseen. Sen alkulähteet löytyvät Raamatusta jo Vanhan testamentin puolelta. Siellä uskon keskuksena on Jumalan kaikkivaltius. Teokratian periaatteen mukaisesti Jumalan ajateltiin olevan kansan varsinainen kuningas ja hallitsija. Kaikkeinpyhin oli se paikka, jonka tämä kuninkaallinen Jumala oli valinnut kansan ja itsensä kohtaamiseen. Kaikkeinpyhimmässä sijaitsi liitonarkku ja sen kultaisen kannen päällä seisoi kaksi kerubia kannattelemassa näkymätöntä valtaistuinta. Suurena sovituspäivänä ylipappi kohtasi täällä uhriveren turvin Israelin Jumalan, joka istui valtaistuimellaan (2. Moos. 25:22; vrt. Hes. 1:22-26; 10:1). Tuo usko siirtyi Uuteen testamenttiin ja uuteen liittoon jännittävällä tavalla. Erityisesti psalmia 110 käyttäen siellä tuodaan esille Jeesuksen kärsimys ja korotus. Niin kärsimyksen merkityksen kuin korotuksen arvonkin voi parhaiten ymmärtää yhdistämällä ne kaikkeinpyhimmässä tapahtuneeseen jumalanpalvelukseen. Psalmin 110 erityispiirteenä on Jeesuksen kuninkaallisen ja papillisen tehtävän yhteys. Ajatus Daavidin suvun kuninkaan korottamisesta yhdistyy siinä käsitykseen uudistuvasta (Melkisedekin) pappeudesta (Ps. 110:1, 4). Uudessa testamentissa molemmat piirteet liitetään Jeesukseen. Yhdistävä tekijä pääsiäisen ja temppelin kaikkeinpyhimmän välillä onJumalan valtaistuin. Jeesuksen ylösnousemuksen katsottiin merkitsevän kuninkuuteen korottamista, mutta tätä korottamista edelsi ristillä annettu uhri. Taivaalliseen temppeliin astuminen tapahtui "kaikkeinpyhimmän" kautta. Jeesus vei uhriveren Jumalan kasvojen eteen ylimmäisen papin tavoin. Hän astui taivaallisen valtaistuimen luo ja toimitti sovituksen. Siksi Jeesus on "sovituspaikka" kaikkeinpyhimmässä. Jeesus on vienyt uhriverensä kaikkeinpyhimpään, liitonarkun kannelle. Tämä ei tapahtunut Jerusalemin temppelissä, vaan todellisessa kaikkeinpyhimmässä, Jumalan edessä taivaassa. 3. Valtaistuimen luo kulkeminen oli kuitenkin vain osa Jeesuksen työtä. Ylösnoussut Kristus on uhripaikalta korotettu liitonarkun "kannen" yläpuolella sijainneelle kirkkauden valtaistuimelle. Sillä istuen hän nyt hallitsee maailmaa. Sillä perusteella kuninkaallinen Kristus on samalla taivaallisen jumalanpalveluksen suorittaja ja voi toimittaa papillisia tehtäviä. Jeesuksen kuninkuus on siten ymmärretty taivaalliseksi kuninkuudeksi. Jeesus on kyllä Daavidin suvun ihannekuningas, Messias, mutta hänen kuninkuutensa ei toteuta poliittista kuninkuutta. Hän on kuninkaana taivaallisella valtaistuimella. Nämä ajatukset näkyvät selvästi Filippiläiskirjeen Kristus-laulussa. Siinä Jeesuksen korotus kuvataan herruuden saamiseksi. "Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä (nim. "Herra") kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla." (Fil. 2: 6-11). Jumalan Pojan piti tulla ihmiseksi, jotta hän voisi toimittaa sovituksen. Kuolleista herätettynäkin hän on ihminen ja Jumalan Poika, joka on samalla armahtava Vapahtaja ja koko maailman Herra. Tämä sanoma synnytti seurakunnan. Siinä on Paavalin mukaan Jumalan voima. Sanoma rististä ei ole satunnainen, valittavissa oleva kulttuurin tuote. Se on pelastuksen sanoma, jota ilman kirkko ei voi pysyä pystyssä. Se on ihmeellinen sanoma, joka synnyttää jatkuvasti elämää kuolleista.
|