STI 29.10.1998 / Simo Kiviranta

HERÄTYS JA LIIKE

1 Sosiohistoriallisia näkökohtia

Herätys historiallisen ilmiönä: a Joukkoherätys, b Yksilöherätys Molempien sisällä vielä seuraava typpijako: a. Sosiologisena ilmiönä äkillinen ja "valmistelematon", b. Historiallisten vaikutteiden pitempi tai lyhempi muokkaus, valmistelu ja "tradition siirto" (lähinnä ulkomaisten vaikutteiden konkreettisena saapumisena ja/tai kirjallisina vaikutteina).

Herätysliike: Kaikkien em. muotojen ja tyyppien seuraamuksena syntynyt liikehdintä, jolle alussa ominaista epävirallisten, spontaanien yhteyksien ja aloitteellisen toiminnan sekä henkilökontaktien varassa tapahtuva leviäminen, (joka ei välttämättä koske vaikutteiden lähtöpisteitä). Organisoituminen tapahtuu tarpeista käsin ja alkaa yleensä "kirjeenvaihto- ja vierailuvaiheen" jälkeen julkaisutoimintana (lehti, pienjulkaisut jne.)

Mitään sosiologisesti ehdotonta, rautaista kehityskulkua eli herätysliikkeen "elinkaarta" ei voida sitovasti osoittaa. (Esim. Ari Haavion väitöskirja, Evankelinen liike (protestivaihe, organisoitumisvaihe, kirkollistumisvaihe - ja sulautumien standardikirkollisuuteen) on (1) rakennettu eräiden sosiologien malliteorioiden ja E. Troeltsch’in uskonnon tyyppiteorian edellytyksille ja (2) jo kumoutunut konkreettisen lähihistorian myötä. Historian kulkua ei saada historianfilosofisen kaavaan, (vaikka "Hegelin silmälasit" erilaisine taittolinsseineen ovat yhä monen tutkijan käytössä). Siksi myös herätysliikkeiden elämänkaari on täynnä arvaamattomuuksia, mistä seuraa teologisessa mielessä suuri positiivinen johtopäätös: niiden suuntautuneisuuteen voidaan aloitteellisella toiminnalla vaikuttaa. vaikka tulokset (ns. "siunaus") eivät olekaan inhimillisesti määrättävissä eikä objektiivisesti laskettavissa.

Negatiivinen kehityskulku: herätys- herätysliike - liike - organisoitu liikkumattomuus. Viimeiseksi jää jäljelle maho keskus vailla identiteettiä. Mikäli liikkeessä vielä on elävää solukkoa, (mikä historiallisesti tavallista), tämä saa tai sille jää liikkeen traditio ja ominaispiirteet (Rukoilevaisliikkeen uusin vaihe 1980-luvulla). tai sitten syntyy jako/pirstoutuminen, mikä yleensä johtaa hengellistä identiteettiä ja teologisia ominaispiirteitä koskevaan "perinnönjakotaisteluun" (esim. lestadiolaiset liikkeet).

Positiivinen kehityskulku: uusi sysäys joltain taholta liikkeessä, muuttunut kirkollinen tilanne, yleinen kriisitila, "herätyksen aika" historianteologisesti katsottuna.

2 Herätys Jumalan yllätyksenä

- kirkon/kristikunnan historia Jeesuksen Kristuksen vaikutuksena/toimintana, johon kietoutuu ymmärtämättömien ja syntisten ihmisten toiminta (Apt 1,1 "alkoi vaikuttaa...").

-historianteologinen näkökulma: empiiris-rationaalista historiankuvaa ei muuteta, mutta sitä tarkastellaan ja se ymmärretään osana teologiaa (esim. Kurt Dietrich Schmidt 1960).

3. Teologisia näkökohtia

UT:n ´egeirein´ tarkoittaa kuolemasta ja sairauden alennustilasta heräämistä eli herättämistä ja asettamista olennaisesti uudenlaiselle olemisen ja elämän tasolle (vrt luominen: "kutsuu olemattomat ikään kuin ne olisivat"). Kuolema ja uni asettuvat ei- olemisen merkitysyhteyksiin Vastaavalla tavalla ajatellaan myös ihmisen (alkuperäisen luotuisuuden) tilasta langenneisuudessa ja synnin turmeluksen pilaamana. Tässä yhdistyvät sekä synnin (Pahan) valta ja orjuutus että ihmisen alennustila totaalisena turmeluksen, koko olemista koskevan pimeyden ynnä lopullisen kuoleman sekä mahdin että tämän aiheuttaman pelon alaisena. Esim. Lasaruksen herättäminen, jonka merkitysyhteys Kristuksen herättämäksi tulemiseen ja elämiseen hänessä on mitä ilmeisin. Varhaisimman kirkkohistorian: Luukkaan Apt.:n klassiset herätys ja kääntymyskertomukset (Pietarin Helluntaisaarna, 2,37-39; Saulus 9,3-9; Kornelius 10,28-36; Filipin vanginvartija 16, 28-33 ym.

Herätyksen kaksi tekijää: lain herätys (Rm 7,12), evankeliumin herätys (Apt 26,16; Rm 6,1-8; Rm 11,15; Kol 1,13; Ef 2,1;1 Pt 2,9

Herätyksestä eteenpäin: Rm 13,11; Ef 5,7.14-15; Ilm 3,1-3 (toistuvan herätyksen tarve)

Lähetyshistoria herätyshistoriana

Saksalaisen Reininmaan lähetyksen työssä Nias- saarella Sumatran länsipuolella syntyi armoitetun lähetin Ludvig Nommensenin aikana Batak-kansan keskuudessa ehkä lähetyshistorian suurin herätys. "Batak-kansan apostoli" Nommensen työskenteli siellä 1834-1918 aktiivisesti 57 vuotta. pienestä alusta kasvoi 200.000 kastetun kirkko (jatkoi Gustav Warneckin poika Johann W.). Tapahtui äkillisesti "die große Reue" 1916-1930. Se alkoi Ehtoolliseen valmistautumisen yhteydessä valtaisana katumus ja syntien tunnustusliikkeenä. Työskenneltiin pakanuuden vastustuksen, uhan ja kuolemanvaaran sekä Islamin invaasiopyrkimysten keskellä. Kuukausimääriä pitkät jonot seisoivat lähettien ovien edessä varhaisesta aamusta yömyöhään saakka. Syntyi ennenkokematon Raamatun nälkä. Laadittiin suuret määrät lauluja. Herätys loi kiitollisuusliikkeen ja Nommensenin hengellisen viisauden ansiosta hurmahenkiset versot eivät päässeet turmelemaan kasvua, joka johti lyhyessä ajassa myös jäsenluvun kolminkertaistumiseen.

Herätys ja valaisu/valaistuneisuus (footismos).

Kuten edellisistä esimerkeistä käy ilmi, läheinen rinnakkaiskäsite herätykselle on valaisu/valaistuneisuus. Erittäin arka termi, joka vääristyi gnostilaisuudessa, uusplatonismissa, keskiajan filosofisessa ja ulkokristillisessä mystisismissä sekä reformaatioajan spiritualismissa sekularisoituakseen 1600-luvun lopun ja 1700-luvun uudessa merkityksessä valistus´(aika). Sama jatkuu nykyajan uususkonnollisuudessa sekä lievemmin psykologistisessa ja yleisuskonnollisessa sisäisyyden metsästyksessä.

Kristinuskossa kyse käsitteestä, joka kuuluu toisaalta spesifisesti kristilliseen mystiikkaan ja profetismiin, ja on jälkimmäiseltä osin ilmoitusteologiaan sidoksissa. Tästä määräytyy sen paikka kristillisessä ajattelussa (teol..historiassa). Molemmat sidotaan sanaan.

"Kukaan ihminen ei kanna valaistuneisuutta mukanaan, kun hän syntyy tähän maailmaan Hän ei liioin maan päälläkään löydä sitä itsestään. Jos hän ylipäätään sen saavuttaa, hän täytyy vastaanottaa se Kristukselta, joka yksin valaisee kaikki ihmiset, jotka tähän maailmaan tulevat." (WA 46, 594). "Jokainen, joka ei saa tätä valaisua Kristukselta sanassa, on hurmahenki" (Hollatius). Tämä tarkoittaa jyrkkää ja ehdotonta rajanvetoa kaikkeen yleiseen ja kristinuskon ulkopuoliseen valaistuneisuus-ajatteluun

Kootusti: Herätyksessä Jumalan kutsu ja armotyö kulkee aina edellä Tämä tulee esiin Lut. TK:jen käsitteessä resuscitatio (herättäminen) ja sen rinnakkaismäärityksissä VK 3, uskonartiklan sel.; FC,Epit. 2,2-3; 2.17-19; SD 2,7-9; 2,16; 2,86-88.

4. Luterilaisuuden piirissä esiintyneiden herätysilmiöiden solmukohtia

Reformaatio empiiris-historiallisesti oli vapautusliike, "irti Roomasta" kaikkine poliittisine implikaatioineen. Teologianhistoriallisesti ydinkysymys kuitenkin oli kristillinen usko itse: mistä se ammennetaan (Raamattu-kysymys), miten sen omaksuminen tapahtuu (armonväline- ja julistuskysymys) ja miten kirkko hahmottuu aitona raamatullis-apostolisena (alkuperän identiteettikysymys).

Uskonliikkeenä ref.:.lla herätysliikkeen luonne (yliopisto- ja kaupunkikeskeisenä). Tätä oli omiaan korostamaan sekä eliitin että syvän kansankerroksen uskonnollinen rappio Rooman jäljiltä ja myöhemminkin (ks. Saksin visitaatioartiklat tai myöhemmin J.Gerhardin järkyttävä havahtuminen uskonpuhdistuskirkon tilaan hänen kirkonjohtajakautenaan, Gotha). Siinä oli haastetta kohti herätystä ja uudistusta "aidoin menetelmin". Jälkimmäinen on tärkeää, sillä rinnalla luikerteli tai roihahteli spiritualismi ja ulkokristillinen mystiikka.

1. Solmukohta: Gerhard. Arndt, Rahtmann ym. (ks. M.Vaahtorannan suorastaan uraauurtava tutkimustyö).

2. Solmukohta: lut. ortodoksia ja pietismi. Vaikka näiden välinen raja on "veteen piirretty viiva" (Pihkala), oli epäilemättä pietismin ja osin ortodoksiankin monimuotoisuudesta johtuen vaikeita hankaus- ja kriisikohtia.

3. Solmukohta: myöhäispietismin eräät ongelmapiirteet, suhde yleismystiikkaan ja tietty koteloituminen (esim. württembergiläisyys).

4. Solmukohta ja asetelman suuri muutos: 1800-luvun alun herätysten tausta: valistuksen moraalis.-rationaalinen ihmis- ja historiankuva (optimistinen edistyshurmos) luhistuu Ranskan vallankumouksen ja Napoleonin yleiseurooppalaisen sotilaallisen "vallankaappauksen" hirmutekoihin. Irrationaaliset voimat ja ihmisjoukkojen henkinen sekasorto loivat myös hengellisesti uuden tilanteen. Samalla kuitenkin koko ajan ollut olemassa yleiseurooppalainen "maan hiljaisten" jatkumo. Huolimatta siihen kohdistuneesta halveksunnasta sekä valtiollis-kulttuuriselta. että kirkolliselta. tahoilta se kesti. Rationalismin paine tuntui voimakkaana myös seurakuntatasolla, saarnan rappio ja pyrkimys muuttaa spiritualiteettia (esim. H. Zschokke, Stunden der Andacht. Valtaisa kirkollinen levityskampanja. Tarkoitus ajaa Arndt ja muut sivuun). (Taisi olla silloisen kirkon huti - mutta ei ainoa sellainen!)

Syntyi ratkaiseva uusi yhteisyys, joka siihen asti ollut vain katkonaista. Maan hiljaiset pitkään jakautuneina "ortodokseihin" ja "pietisteihin". Valistuksen henkisen väkivallan ja ajan myrskyjen keskellä nämä tahot löysivät uuden yhteisyyden.

Tämä on keskeinen selitystekijä 1800- luvun herätysliikehdinnän syntymiselle ja tämän myötä tapahtuneelle luterilaisen kirkon heräämiselle jokseenkin täydellisen raunioitumisen ja kuolinhorteen tilasta. Koska herätys aluksi vain yksinkertaisesti paluuta sanaan ja elävään julistukseen, konfessionaaliset rajat sekaisin.

Historianteologisesti katsottuna "Jumalan suurin yllätys" oli, että pietisteistä tuli myös ortodokseja (havahtuminen tunnustuksen ja puhtaan opin tajuamiseen hengellisinä suureina) ja ortokseista tuli pietistejä (persoonallisen heräämisen ja kääntymisen painottaminen ja havahtuminen pyhän elämän aitoon huomioonottamiseen) (Schmidt).

Eräs todella originelli alkuhahmo: Johann Georg Hamann (s. 1788): Raamattu on Jumalan elävää sanaa, elämänmuutoksen välttämättömyys ja johdatuksen näkeminen uudella tavoin, kääntymisestä tuli hänelle kutsu uudenlaiseen toimintaan ja palveluun, oman syntisyyden tajuamisen "helvetissä käynnin" seurauksena Jeesuksen Kristuksen suuruuden löytäminen syntien sovittajana ja koko elämän pelastajana, Lutherin kirjoitusten löytäminen, joka harvinaista pitkään aikaan ennen häntä ja jopa hänen jälkeensäkin.

Näyttää siltä. että em. uudessa "herätysrintamassa" ja em pääryhmien keskinäisessä uudessa vastavuoroisuudessa eräs keskeinen kysymys oli pelastusvarmuus. Myöhäispietismissä tässä oli ongelmia ja toisaalta ortodoksit eivät voineet hyväksyä valistuksen ja idealismin itsevarmuutta ja uskon ankkuroimista omaan uskonnolliseen tajuntaan. Tulos: löytyi pelastusvarmuus Kristuksen täytetyn työn pohjalta Raamatun "ulkonaisessa" Jumalan sanassa. Mutta ongelmahahmojakin esiintyi, esim. Gottfried Menken, joka oli valtava herätyssaarnaaja mutta sortui subjektiiviseen sovitusoppiin ja jätti vahingollisen perinnön. Syntyi myös ryhmittymiä, mutta kaikilla lähtökohtana aidosti reformatorinen kysymys:"Miten löytäisin armollisen Jumalan".

• 1. Ns. biblisistinen ryhmä (tunnustuksia ja oppia vähättelevä). Sovitusopin ongelman lisäksi wüttembergil. perintönä (Collenbusch) taipumusta synergismiin.
• 2. Elämyksellinen, korostuneen herätyshenkinen ryhmä. Johtajana suuri lahjakkuus August Tholuck (k.1877).(Suom. tutkimus ei tee hänelle täyttä oikeutta).
• 3. Tunnustuksellinen lut. ryhmä. Profiloitui ref.juhlavuosina 1817 ja 1830. Torjui unionismin. Klaus Harms (Kiel) Schlesia, Breslau, Baijeri, Hannover, Pommeri ja Berliinin seutu. Adolf Harleß, Thomasius (myöhemmin loittoni), Ludvig Harms (Lüneburgin nummien herättäjä), E.F.Hengstenberg ("Berliinin lukko". Kirchliche Zeitung).

Suurin historiallinen saavutus kirkkoa ajatellen: Tunnustus hahmottaa kirkon ja on sen oikeusperusta. Tunnustuksen raamattusidonnaisuus taas merkitsi paluuta Lutherin varhaiseen parolliin: "Raamattu on meidän jumalallinen oikeutemme." Ilmeni pian vaikeassa virkakeskustelussa: J.W. Höflingin delegaatioteoria, J. Stahlin institutionaalinen teoria (kärjistyi vivahteeseen viran erehtymättömyydestä ja maallikkouden aliarvioimiseen (esim ripin vastaanottajina). A. Fr. Vilmarin ja Th Kliefothin konstituutioteoria (Konkreettinen virka Jeesuksen Kristuksen asettama ja siinä noudatettava apostolisia ohjeita "Herran käskyinä"). Viimeksi mainitun käytännössä omaksuivat suomalaisten herätysliikkeiden päälinja rukoilevaisuuden, myöh. herännäisyyden taistelu kirkkolaista ja evankelinen liike.

5. Solmukohta: Eurooppalaiset, erityisesti luterilaiset herätysliikkeet kohtaavat anglosaksisen revivalismin. Positiivisia sysäyksiä (taustana anglosaksinen hartauskirjallisuus jo varhaisissa suomalaisissakin herätyksen leviämisprosesseissa). Opillisen painokohdan vaikea siirtyminen (kysymykset sakramenteista ja ns. ihmisen tahdonkyvyn problematiikka).