Kuvitelma adoptiaanisesta
kristologiasta juutalaiskristillisyydessä
- tiedemaailman onneton harharetki
Dos.
Timo Eskola, Suomen teologinen instituutti 28.10.2003
Mitä merkitsee käsitys adoptiaanisesta
kristologiasta? Adoptiaanisella kristologialla tarkoitetaan ylösnousemukseen
liitettyä korotuskristologiaa sellaisena kuin se esiintyy Roomalaiskirjeen
johdannossa 1:3–4 sekä kohdassa Apt 2:30–36. Nimitys adoptianismi on ilmeisesti
lainattu kirkkoisiltä. Eksegetiikan piirissä termiä kuitenkin muotoiltiin myös
Vanhan testamentin kuningasideologian pohjalta. Erityisesti Psalmissa 2
kuvataan, miten Jahve ottaa kuninkaan kruunajaisissa omaksi pojakseen,
"adoptoi" hänet. UT:ssa ylösnousemuskristologia liitetään Psalmiin
2 ja sitä kutsuttiin adoptiaaniseksi. Kristologinen jännite on yleensä nähty
siinä, että korotuskristologiassa ihmis-Jeesuksesta näyttää tulevan Jumalan
poika ja Messias vasta ylösnousemuksessa, kun taas pre–eksistenssikristologia
esittää hänet Jumalan poikana ja Messiaana jo syntymästä lähtien.
1. Teorian varhaiset vaiheet
Kuningasideologian liittää ylösnousemuskristologiaan jo D.F. Strauss
teoksessaan Das Leben Jesu. Straussin
mukaan varhaisin seurakunta kutsui Jeesusta Jumalan pojaksi vain kuvainnollisessa
mielessä. Messias–kuninkaana häntä voitiin kutsua Jumalan pojaksi, koska Daavidin suvun kuninkaita oli Psalmin
2 pohjalta kutsuttu Jumalan pojiksi jo satoja vuosia ennen häntä. Strauss
ajattelee, että nimityksen tarkoituksena oli tuoda esille Messiaan teokraattinen
asema suhteessa Jumalaan. Näkemys on hänen mukaansa nähtävissä esimerkiksi
Roomalaiskirjeen alusta, missä puhutaan Jeesuksen korottamisesta Jumalan
pojaksi ylösnousemuksessa.
Straussin jälkeen adoptianistisen näkemyksen esittelee selkeimmin J.
Weiss teoksessaan Das Urchristentum.
Myös hän liittää sen läheisesti kuningasideologiaan. "[Varhaisen
seemiläisen käsityksen mukaan kuningas oli Jumalan poika... ja tullut
sellaiseksi adoptiossa valtaistuimelle asettamisen päivänä] durch Adoption am
Tage der Thronbesteigung. Es ist also ganz aus orientalischem Geiste
gesagt, dass Jesus, als er zur Rechten Gottes erhöht wurde, Sohn Gottes
geworden ist."
Weiss kuvaa adoptiaanista kristologiaa yhdenmukaisesti Straussin
ajatusten kanssa. Kohtaan Apt. 2:36 viitaten hän sanoo: "Adoption ist
hier gebraucht im Gegensatz zu der natürlichen Sohnschaft [luonnollisen
lapseuden vastakohtana], die von Geburt an vorhanden ist. Es liegt also hier
der Gedanke vor, dass Jesus nicht von Anfang an Messias oder... Sohn Gottes
war, sondern dass er es erst geworden ist in einem bestimmten, scharf
abgegrenzten Willensakt Gottes [Jeesus ei ollut alusta lähtien Jumalan Poika,
vaan Jumala tahdonratkaisullaan teki hänestä sellaisen]". Roomalaiskirjeen
alussa adoptionistinen näkemys törmää Weissin mukaan Paavalin toisenlaiseen
kristologiaan: "der Sohn Gottes, der es von allem Anfang an war (Paulus),
und Jesus, der nach der Auferstehung ‘zum Sohne Gottes in Macht’, d.h. zum
königlichen Weltherrscher erhöht worden ist (Urgemeinde)" [Jumalan Poika
alusta lähtien tai ylösnousemuksessa... kuninkaalliseksi maailmanhallitsijaksi
korotettuna].
2.
Myöhempiä kehitelmiä adoptiaanisesta kristologiasta
Käsemann viittaa adoptiaaniseen
kristologiaan kuuluisassa alkukirkon opillista yhtenäisyyttä arvioivassa
artikkelissaan (1960, 215). Nykyisen sukupolven kulttiteokseksi muodostunut
Dunnin tutkimus Uuden testamentin yhtenäisyydestä ja moneudesta pitää tuota
kristologiaa merkittävänä esimerkkinä kristologisesta hajaannuksesta (1977,
243). Dunn ja myöhemmin myös Goulder ovat luoneet mielikuvan adoptiaanisesta
juutalaiskristillisyydestä. Sen sanotaan vaikuttaneen jo alkuseurakunnassa,
mutta tärkeintä on, että sen jatkeena on pidetty ns. ebionien kristologiaa.
Tällä taas on nähty vaikutuksensa aina viidennelle vuosisadalle asti. Dunn: ”The adoptionist christology of the
Ebionites too seems to have a firm anchor point in the earliest Christian
attempts to express faith in Jesus the Christ (Acts 2.36; 13.33; Rom.
1.3f...).” (Dunn: Unity and Diversity in
the New Testament).
3.
Ebionien kristologiasta
Ebioneista
kirjoitti Irenaeus, n. 200 jKr. Nimitys ’ebioni’ merkitsee köyhää, ja sitä on
käytetty askeettisista uskovista niin juutalaisuudessa kuin UT:ssa. Irenaeus
kirjoittaa juutalaiskristillisestä ryhmästä nimeltä ebionit ja toteaa, että
näillä oli ns. matala kristologia: Jesus was ”begotten by Joseph” (AH 3.21.1.),
and this was considered as the ”old leaven of the natural birth” (AH 5.1.3.).
He eivät siten uskoneet neitseelliseen syntymään. (Vrt. Origenes ja itäinen
traditio: vain osa opetti näin.)
Puhuessaan
tarkemmin aikansa hereettisestä kristologiasta Irenaeus ei kuitenkaan puhu
ebioneista, vaan Kerinthoksen ja Karpokrateen opeista. Nämä taas olivat toisen
vuosisadan gnostikkoja. Heidän kristologiansa perustui mystiseen kosmologiaan
ja dualistiseen antropologiaan. Karpokrateelle keskeistä oli Jeesuksen kaste.
Hän sanoi voiman laskeutuneen Jeesuksen päälle Isän luota; näin voima antoi
hänelle voimaa tuhota inhimilliset passiot (himot). Jeesuksesta tuli siten
esimerkillinen askeetti. Myös hänen seuraajiensa odotettiin kykenevän samaan.
Irenaeus väittääkin joidenkin julistavan itsensä Jeesuksen kaltaisiksi (AH 1.25.1-3.)
Kerinthoksen järjestelmä
oli kehittyneempi. Hänen mukaansa Jeesus syntyi ihmisten tapaan. Keskeistä on
jälleen Jeesuksen kastehetki. Kasteen jälkeen taivaallinen Kristus-persoona
laskeutui alas ja otti Jeesuksen valtaansa. ”Christ descended upon him from
that Principality that is above all in the form of a dove. And
then he proclaimed the unknown Father and performed miracles.” Rationalistinen anthropologia on
johdonmukainen. Ennen pääsiäistä Kristus ”flew away again from Jesus,” ja
ihmis-Jeesus kärsi ja nousi kuolleista. (See AH 1.26.1-2.) Irenaeus näyttää
olleen varsin vapaa yhdistellessään heretikkojen näkemyksiä. Jo Kerinthoksen ja
Karpokrateen opit poikkeavat toisistaan. Ebionien opetusta ei edes kuvata, vaan
niiden todetaan olevan samankaltainen kuin toisten (AH 1.26.2.). Pelkkä matala
kristologia riittää siten yhdistäväksi tekijäksi.
Hippolytus, Irenaeuksen
oppilas liitti ebionit Ebionites Kerinthoksen ja Karpokrateen seuraan. Refutatio omnium haeresium kuvaa Ebionia
henkilönä (!) ja nyt sisältönä on Karpokrateen oppi. Henkilönä Ebion puolestaan
liitetään Kerinthoksen ja ”gnostikkojen koulun” joukkoon. (Ref. 22-23). Ebionin
opetus liitetään harhaoppiseen Theodotokseen, joka oli ekskommunikoitu Rooman
seurakunnasta n. 190 dokeettisen gnostilaisen dualisminsa takia.
Mitä siis tiedämme
ebioneista? Läntisen tradition mukaan emme paljon. Heidän kristologiaansa ei
juuri selitetä. Virheellinen käsitys ebionien adoptianismista johtuu
Irenaeuksen virheellisestä lukemisesta. Ns. adoptianismi oli gnostilaista
dualismia, joka hyvin tunnettiin tuohon aikaan. Irenaeus puhuu myös Basilideesta,
jonka gnostilainen kosmologia perustui emanaatioon. Hänellä ”Kristus” on
syntymättömän Isän ”Nous” (mieli).
Ruumiittomana voimana hän kykenee ottamaan minkä muodon tahansa. Tämänkään
dokeettisen käsityksen mukaan Kristuksen ei sovi kärsiä. Simon, joka kantoi
ristiä, joutui ristille, koska Kristus on Simonin muodon. Ennen nousemistaan
Isän luo Kristus nauroi ihmisten tietämättömyydelle, kun hän katseli sivusta
Simonin ristiinnaulitsemista. (Irenaeus, AH 1.24.3-7.). [Ebioneista: Häkkinen: Köyhät kerettiläiset. Ebionit kirkkoisien
teksteissä.]
Sama kristologinen malli
on selvä muissa gnostilaisissa kirjoituksissa. Nag Hammadin teksteissä ns.
seetiläinen gnostilaisuus opettaa dualistista kristologiaa. Second
Treatise of the Great Seth VII.51-56 Kristus on ylhäältä, ”from above.” Hän on persoonana jälleen täysin erossa
”maallisesta ihmisestä”, jonka hahmon hän on ottanut (valtaansa) (VII.51.30f.).
Kertomus on Basilideen kaltainen: Kristus ei kärsi kuolemaa, vaan Simon kuolee
hänen sijastaan ristillä. Tässäkin kertomuksessa taivaallinen Kristus nauraa
vainoojiensa tietämättömyydelle katsellessaan ylhäältä ristiinnaulitsemista:
”But I was rejoicing in the height
over all the wealth of the archons and the offspring of their error, of their
empty glory. And I was laughing at their ignorance.” (VII.56.14-20.). Sama kristologia myös Nag
Hammadin tekstissä Apocalypse of Peter VII. 81.3-24.
Dunn oli muotoillut
käsityksensä UT:n adoptiaanisesta kristologiasta melko myöhäisten tekstien
avulla, viitaten Epifaniukseen (n. 370 C.E.). Tämäkin esitteli
gnostilaista kristologiaa, missä Jeesus ja Kristus olivat eri persoonia: Christ
was not ”born of God the Father but that he was created as one of the
archangels... and that he is Lord over the angels.” (Epiph. Haer. 30.16.4.). ”Christ they call the prophet of truth and
’Christ, the Son of God’ on account of his progress (in virtue) and the
exaltation which descended upon him from above... They want him to be only a
prophet and man and Son of God and Christ and mere man, as we said before, who
attained by a virtuous life the right to be called Son of God.” (Epiph. Haer.
30.18.5-6.). Some groups identify the heavenly Christ as a Spirit that has
possessed Jesus, as it had earlier possessed several great patriarchs such as
Abraham and Jacob. Some groups simply taught: ”the spirit who is Christ came
upon him and took the boy of him who is called Jesus. ” (Epiph. Haer. 30.3.1-7.).
Epifaniuksen kuvaama
käsitys, joka on yhdenmukainen Kerinthoksen näkemyksen kanssa, ei kuvaa
tavallisen juutalaisen Jeesuksen adoptiota. Sen mukaan taivaallinen Kristus
ottaa maallisen Jeesuksen valtaansa (possessio). Tässä Kristus on taivaallinen
enkelihahmo (linkki juutalaiseen mystiikkaan? Melchizedek in 11QMelch. lähellä,
mutta näillä ei maanpäällistä manifestaatiota). Tällaista tulkintaa ei edes
enkeli-kristologian piirissä ole esitetty.
4.
Varhaisen juutalaiskristillisen kristologian perusluonteesta
Onko
Dunn uskottava? ”The heretical Jewish
Christianity of the second and third centuries apparently has no closer
parallel than the earliest Christian community in Jerusalem.” (Unity, 244.)
-
Varhaisen juutalaiskristillisyyden kuvaukset virheellisiä (Dunn, Goulder), ja
siten ebionien oletettu kristologia on pelkkä konstruktio (Goulder: St. Paul versus St. Peter. A Tale of Two
Missions).
- Oletettu ”kirkkoisien” esittämä ebionien
kristologia ei ole juutalaiskristillistä adoptionismia, vaan gnostilaista
possessionismia (tyypillinen dualistinen antropologia; ruumiiton taivaaseen
korotus).
- Vanha Weissin käsitys adoptionismista
ymmärsi väärin varhaisen korotuskristologian.
- Varhaisin kristologia kuvaa
ylösnousemusta messiaanisena kruunajaistapahtumana, missä Daavidin suvun
prinssille annetaan ”kaikki valta taivaassa ja maan päällä”. Se ei sulje pois
mitään käsitystä siitä, millainen Daavidin suvun prinssi oli ennen valtaan
asettamistaan. Häntä voi pitää yhtä hyvin tavallisena juutalaisena (osa
ebioneista) kuin inkarnoituneena Jumalan Poikana (useimmat juut.krist.).