Paavali
vainoojana
Timo Eskola
Paavali eli Saul oli saanut loistavan
juutalaisen koulutuksen. Hän oli innokas fariseus ja isien uskon puolustaja.
Nuorena hän oli lisäksi Jeesuksen seuraajien ankara vihollinen. Ennen
kääntymistään Saul oli uskovien keskuudessa pelätty mies.
Paavalin
elämästä
”Minut
on kahdeksantena päivänä ympärileikattu, olen syntyperäinen israelilainen,
Benjaminin heimoa, heprealainen heprealaisista vanhemmista.” (Fil. 3:5).
Paavali selittää olevansa syntyperältään juutalainen. Hän ei siten ollut
proselyytti, käännynnäinen, joka olisi vasta aikuisella iällä siirtynyt
juutalaisuuteen. Hänen vanhempansa olivat israelilaisia. He kuuluivat Israelin
kansaan ja Benjaminin heimoon. Lisäksi hän oli ”heprealainen”: Saul puhui
äidinkielenään arameaa. Heprea oli itse asiassa vain yleisemmän aramean murre.
VT:n tekstit oli kirjoitettu hieman vanhemmalla heprean kielellä, ja Saul osasi
luonnollisesti lukea myös niitä. Tosin myös puhekieltä nimitettiin
yksinkertaisesti hepreaksi.
Kysymys
kielestä oli Saulille perin tärkeä. Vaikka hän oli kotoisin Tarsoksesta ja
elänyt lapsuutensa kreikankielisen maailman keskellä, hänen kotonaan puhuttiin
”hepreaa”. Hänen vanhempansa katsoivat olevansa Pyhässä maassa asuvien
sukulaistensa kaltaisia. He eivät siten olleet sopeutuneet alueiden kieleen ja
kulttuuriin. Monet juutalaiset puhuivat nimittäin kreikkaa ja lukivat
kreikankielistä Vanhaa testamenttia. Saulin perhe katsoi olevansa israelilainen
perhe, joka vain väliaikaisesti asui Tarsoksessa.
Saulille
oli paljon etua tällaisesta perhetilanteesta. Hän oli toisaalta oppinut heprean
ja aramean kielet ja lukenut Tooraa (Mooseksen lakia) hepreaksi. Toisaalta hän
oli täysin kaksikielinen. Hän puhui sujuvasti myös kreikkaa ja osasi lisäksi
kirjoittaa sitä. Luukkaan kuvaus Paavalista vahvistaa tätä käsitystä.
Apostolien teoissa Paavali puhuu jerusalemilaisille nuoruudestaan
seuraavasti: ”Minä olen juutalainen. Olen syntynyt Kilikian Tarsoksessa
mutta kasvanut tässä kaupungissa.” (Ap.t. 22:3).
On
kuitenkin hieman epäselvää, missä määrin Tarsoksen vaihe on vaikuttanut Saulin
koulutukseen ja kulttuurin tuntemukseen. Näyttää nimittäin siltä, että Saulin
perhe on muuttanut Tarsoksesta Pyhään maahan jo varsin varhain. Agrippan edessä
Paavalin sanotaan kertoneen nuoruudestaan: ”Minun elämäni on alusta alkaen
kaikkien juutalaisten tiedossa. He tietävät, miten minä nuoruusvuosinani olen
elänyt kansani parissa Jerusalemissa. He tuntevat minut jo entuudestaan ja
voivat todistaa – jos vain haluavat – että olin fariseus ja elin siis
uskontomme ankarimman suunnan mukaan.” (Ap.t. 26:4-5).
Kiivailija
Saulin
koulutuksesta tiedetään Uuden testamentin perusteella aika paljon. Ensinnäkin
hän sai erinomaisen koulutuksen kirjanoppineeksi fariseusten uskonnollisessa
liikkeessä. ”Lain noudattajana olin fariseus, intoni ja kiivauteni osoitin
vainoamalla seurakuntaa.” (Fil. 3:5-6). Saul oli opiskellut Mooseksen lakia ja
hänestä oli tullut lain yksityiskohtien tulkinnan asiantuntija.
Tästä
varsin ankarasta kirjanoppineiden opetuksesta tuli hänelle suorastaan
elämäntehtävä. Hänestä kasvoi vähitellen perinnäissääntöjen valvoja. ”Menin
juutalaisuudessa pitemmälle kuin useimmat ikätoverini ja kiivailin isiltä
perittyjen opetusten puolesta.” (Gal. 1:14). Tämä ilmaus kertoo, että Saul ei
ainoastaan opettanut ihmisille, miten perinnäissääntöjä tulee soveltaa. Hän
myös tarkkaili ihmisiä ja kerkeästi ohjasi heitä oikeana pitämäänsä
käyttäytymiseen arjen keskellä. Tässä innossaan hän muistuttaa niitä
fariseuksia, jotka seurailivat Jeesusta ja huomauttivat hänelle
perinnäissääntöjen rikkomisesta.
Saulia
voidaankin pitää ”ortodoksijuutalaisena”, joka oli valmis puolustamaan isisensä
uskoa monin tavoin. Hän oli nuori, vihainen mies, joka kaipasi toimintaa. Hänen
mielestään oikean, vanhatestamentillisen uskon puolesta piti myös taistella.
Juutalaisuutta uhkasivat monet sisäiset vaarat. Väärät opettajat yrittivät
sekoittaa kansan pään. Harhaopit pyrkivät turmelemaan isien uskon. Niitä
vastaan tuli taistella ja ne piti repiä juurineen irti pyhästä maasta.
Innokkuuden
merkki
Juutalaisille
kiivailu oli tärkeä termi. Parisataa vuotta ennen Saulin aikaa Israel oli
poliittisen kriisin ja suorastaan sodan keskellä. Syyriassa hallinnut
kreikkalaisten vallanpitäjien jälkeläinen Antiokhos IV Epifanes hyökkäsi maahan
ja hyökkäsi myös juutalaisten uskonnollisia arvoja vastaan. Hän häpäisi
Jerusalemin temppelin ja keskeytti sen uhritoimitukset. Pian nousseen
vastarinnan johtajaksi nousi hieman yllättäen tavallinen jerusalemilainen pappi
Mattatias. Poikineen hän aloitti ankaran taistelun syyrialaisia vastaan.
Hänen
jättämäänsä perintöä 1. Makkabealaiskirje kuvaa näin: “Nyt vallitsee röyhkeys
ja kuritus, mullistuksen aika ja kiukkuinen viha. Kiivailkaa siis nyt, lapseni,
lain puolesta ja antakaa henkenne isiemme liiton puolesta. Muistakaa isiemme
tekoja, joita he ovat tehneet aikoinansa, ja niin te saatte suuren kunnian ja
ikuisen nimen. Eikö Aabrahamia havaittu uskolliseksi koettelemuksessa ja sitä
luettu hänelle vanhurskaudeksi?” (1. Makk. 2:49-54).
Juutalaiset
tiesivät siten hyvin, mitä kiivailu, zeelos, merkitsi. Se merkitsi hurskaiden
juutalaisten taistelua viimeiseen asti silloin, kun epäjumalanpalvelus uhkasi
viedä kansan perikatoon. Tätä oli selotismi, joka tunnettiin Uuden testamentin
aikana sekä uskonnollisessa että poliittisessa muodossa. Saul kuului
uskonnolliseen suuntaan. Poliittisen suunnan edustajat kävivät puolestaan
sissisotaa roomalaisia vastaan.
Vainoojasta
uskovaksi
Koulumenestyksestään
huolimatta Saul ei kuitenkaan havitellut pelkkää ”akateemista” uraa. Hän ei
tyytynyt kirjanoppineiden spekulaatioihin sekä loputtomiin uskonnollisiin
keskusteluihin temppelin käytävillä ja synagogien varjoisissa huoneissa. Hän
oli nuori, vihainen mies, joka kaipasi toimintaa. Saul oli omaksunut
eräänlaisen puhdasoppisen juutalaisuuden, ortodoksijuutalaisuuden
elämänasenteen. Hänen mielestään oikean, vanhatestamentillisen uskon puolesta
piti myös taistella.
Vaikka
Nasaretin Jeesus oli todettu vääräksi Messiaaksi ja hänet oli häpäisty
teloittamalla hänet ristillä, jotkut hänen seuraajistaan yrittivät pitää
harhaoppia hengissä. Nämä luopiot täytyi saattaa oikeuteen ja heille piti tehdä
samoin kuin aiemmin heidän johtajalleen. Saulista tuli heidän inkvisiittorinsa.
Toteuttaessaan
kiivailua Saul otatti kiinni Jeesuksen seuraajia ja vei heitä synagogiin
oikeuteen. Kristittyjen kuulusteleminen oli raakaa toimintaa. Apostolien
tekojen kertomus antaa siitä karun kuvan. Paavali puhuu Agrippalle: ”Hankin
ylipapeilta valtuudet ja toimitin vankilaan monia pyhiä, ja kun tuli kyse heidän
surmaamisestaan, äänestin sen puolesta. Kerran toisensa jälkeen minä
synagogissa rankaisin heitä ja yritin pakottaa heidät herjaamaan Jeesusta, ja
ankarassa kiihkossani minä ulotin vainoretkeni oman maamme ulkopuolelle asti.”
(Ap.t. 26:10-11).
Kyseessä
oli uskonnollinen kuulustelu. Siinä Jeesuksen seuraajilta kysyttiin heidän
uskonsa kohdetta ja näkemystensä yksityiskohtia. Saul sai lukemattomat kerrat
kuulla uskovien todistuksen Kristuksen ylösnousemuksesta. On mielenkiintoista,
että myöhemmin kristittynä Paavali itsekin Agrippan edessä mainitsee
ylösnousemuksen – vedoten samalla ylösnousemukseen uskovien fariseusten
käsitykseen. Kuulustelijat saavat kuulla: ”Miksi teistä on niin uskomatonta,
että Jumala herättää kuolleet?” (Ap.t. 26:8). Tämän lauseen myös Saul oli
varmasti saanut kuulla monta kertaa.
Juutalainen
kuulustelu päättyi aina samaan lopputulokseen. Jos syytetty halusi päästä
rangaistuksesta, hänen piti pilkata Jeesusta. Kristittyjen todistuksena oli
Jeesuksen ylösnousemus ja hänen herruutensa. Saulin mukaan se oli kuitenkin blasfêmiaa, jumalanpilkkaa. Siksi
kristittyjen olisi pitänyt vastata kuulustelijoiden syytöksiin ja myöntää
uskonsa olleen jumalanpilkkaa. Sitä merkitsee Jeesuksen ”herjaaminen”.
Tällainen
uskovien vastustaja ja suorastaan tuhoaja oli inhimillisesti katsoen viimeinen
henkilö maan päällä kääntymään itse Kristuksen puoleen. Kun Jeesus kuitenkin
ilmestyi taivaallisena Herrana Saulille Damaskoksen tiellä, tilanne oli selvä.
Saul joutui toteamaan, että hän ei ollutkaan puolustanut elävää Jumalaa, vaan
vastustanut häntä. Hän ei ollut vainonnut pelkästään uskovia, vaan itseään
Jumalan Poikaa.
Silloin
Saulin usko muuttui. Nasaretin Jeesus ei ollutkaan väärä Messias. Hänet oli
naulittu ristille sijaisena ihmisten syntien edestä. Sen jälkeen Jumala oli
herättänyt hänet kuolleista ja korottanut oikealle puolelleen taivaan
valtaistuimelle. Tässä oli todellinen Jumalan Poika, jonka Jumala itse oli
lähettänyt pelastukseksi kaikille ihmisille.
Paavalin
dramaattinen kääntyminen vie meidät kristillisen uskon ydinasioiden äärelle.
Katsoimmepa sitä elokuvasta tai luimme Raamatusta, sanoma on aina sama.
Jeesuksen vastustajasta tuli hänen palvelijansa ja orjansa, joka myöhemmin
sanoi pelkästään: ”elämä on minulle Kristus”. Näin Saulista tuli Paavali,
ristin sanoman julistaja ja uskonvanhurskauden apostoli.