Paavali vainoojana

Timo Eskola

Paavali eli Saul oli saanut loistavan juutalaisen koulutuksen. Hän oli innokas fariseus ja isien uskon puolustaja. Nuorena hän oli lisäksi Jeesuksen seuraajien ankara vihollinen. Ennen kääntymistään Saul oli uskovien keskuudessa pelätty mies.

Paavalin elämästä

”Minut on kahdeksantena päivänä ympärileikattu, olen syntyperäinen israelilainen, Benjaminin heimoa, heprealainen heprealaisista vanhemmista.” (Fil. 3:5). Paavali selittää olevansa syntyperältään juutalainen. Hän ei siten ollut proselyytti, käännynnäinen, joka olisi vasta aikuisella iällä siirtynyt juutalaisuuteen. Hänen vanhempansa olivat israelilaisia. He kuuluivat Israelin kansaan ja Benjaminin heimoon. Lisäksi hän oli ”heprealainen”: Saul puhui äidinkielenään arameaa. Heprea oli itse asiassa vain yleisemmän aramean murre. VT:n tekstit oli kirjoitettu hieman vanhemmalla heprean kielellä, ja Saul osasi luonnollisesti lukea myös niitä. Tosin myös puhekieltä nimitettiin yksinkertaisesti hepreaksi.

Kysymys kielestä oli Saulille perin tärkeä. Vaikka hän oli kotoisin Tarsoksesta ja elänyt lapsuutensa kreikankielisen maailman keskellä, hänen kotonaan puhuttiin ”hepreaa”. Hänen vanhempansa katsoivat olevansa Pyhässä maassa asuvien sukulaistensa kaltaisia. He eivät siten olleet sopeutuneet alueiden kieleen ja kulttuuriin. Monet juutalaiset puhuivat nimittäin kreikkaa ja lukivat kreikankielistä Vanhaa testamenttia. Saulin perhe katsoi olevansa israelilainen perhe, joka vain väliaikaisesti asui Tarsoksessa.

Saulille oli paljon etua tällaisesta perhetilanteesta. Hän oli toisaalta oppinut heprean ja aramean kielet ja lukenut Tooraa (Mooseksen lakia) hepreaksi. Toisaalta hän oli täysin kaksikielinen. Hän puhui sujuvasti myös kreikkaa ja osasi lisäksi kirjoittaa sitä. Luukkaan kuvaus Paavalista vahvistaa tätä käsitystä. Apostolien teoissa Paavali puhuu jerusalemilaisille nuoruudestaan seuraavasti: ”Minä olen juutalainen. Olen syntynyt Kilikian Tarsoksessa mutta kasvanut tässä kaupungissa.” (Ap.t. 22:3).

On kuitenkin hieman epäselvää, missä määrin Tarsoksen vaihe on vaikuttanut Saulin koulutukseen ja kulttuurin tuntemukseen. Näyttää nimittäin siltä, että Saulin perhe on muuttanut Tarsoksesta Pyhään maahan jo varsin varhain. Agrippan edessä Paavalin sanotaan kertoneen nuoruudestaan: ”Minun elämäni on alusta alkaen kaikkien juutalaisten tiedossa. He tietävät, miten minä nuoruusvuosinani olen elänyt kansani parissa Jerusalemissa. He tuntevat minut jo entuudestaan ja voivat todistaa – jos vain haluavat – että olin fariseus ja elin siis uskontomme ankarimman suunnan mukaan.” (Ap.t. 26:4-5).

Kiivailija

Saulin koulutuksesta tiedetään Uuden testamentin perusteella aika paljon. Ensinnäkin hän sai erinomaisen koulutuksen kirjanoppineeksi fariseusten uskonnollisessa liikkeessä. ”Lain noudattajana olin fariseus, intoni ja kiivauteni osoitin vainoamalla seurakuntaa.” (Fil. 3:5-6). Saul oli opiskellut Mooseksen lakia ja hänestä oli tullut lain yksityiskohtien tulkinnan asiantuntija.

Tästä varsin ankarasta kirjanoppineiden opetuksesta tuli hänelle suorastaan elämäntehtävä. Hänestä kasvoi vähitellen perinnäissääntöjen valvoja. ”Menin juutalaisuudessa pitemmälle kuin useimmat ikätoverini ja kiivailin isiltä perittyjen opetusten puolesta.” (Gal. 1:14). Tämä ilmaus kertoo, että Saul ei ainoastaan opettanut ihmisille, miten perinnäissääntöjä tulee soveltaa. Hän myös tarkkaili ihmisiä ja kerkeästi ohjasi heitä oikeana pitämäänsä käyttäytymiseen arjen keskellä. Tässä innossaan hän muistuttaa niitä fariseuksia, jotka seurailivat Jeesusta ja huomauttivat hänelle perinnäissääntöjen rikkomisesta.

Saulia voidaankin pitää ”ortodoksijuutalaisena”, joka oli valmis puolustamaan isisensä uskoa monin tavoin. Hän oli nuori, vihainen mies, joka kaipasi toimintaa. Hänen mielestään oikean, vanhatestamentillisen uskon puolesta piti myös taistella. Juutalaisuutta uhkasivat monet sisäiset vaarat. Väärät opettajat yrittivät sekoittaa kansan pään. Harhaopit pyrkivät turmelemaan isien uskon. Niitä vastaan tuli taistella ja ne piti repiä juurineen irti pyhästä maasta.

Innokkuuden merkki

Juutalaisille kiivailu oli tärkeä termi. Parisataa vuotta ennen Saulin aikaa Israel oli poliittisen kriisin ja suorastaan sodan keskellä. Syyriassa hallinnut kreikkalaisten vallanpitäjien jälkeläinen Antiokhos IV Epifanes hyökkäsi maahan ja hyökkäsi myös juutalaisten uskonnollisia arvoja vastaan. Hän häpäisi Jerusalemin temppelin ja keskeytti sen uhritoimitukset. Pian nousseen vastarinnan johtajaksi nousi hieman yllättäen tavallinen jerusalemilainen pappi Mattatias. Poikineen hän aloitti ankaran taistelun syyrialaisia vastaan.

Hänen jättämäänsä perintöä 1. Makkabealaiskirje kuvaa näin: “Nyt vallitsee röyhkeys ja kuritus, mullistuksen aika ja kiukkuinen viha. Kiivailkaa siis nyt, lapseni, lain puolesta ja antakaa henkenne isiemme liiton puolesta. Muistakaa isiemme tekoja, joita he ovat tehneet aikoinansa, ja niin te saatte suuren kunnian ja ikuisen nimen. Eikö Aabrahamia havaittu uskolliseksi koettelemuksessa ja sitä luettu hänelle vanhurskaudeksi?” (1. Makk. 2:49-54).

Juutalaiset tiesivät siten hyvin, mitä kiivailu, zeelos, merkitsi. Se merkitsi hurskaiden juutalaisten taistelua viimeiseen asti silloin, kun epäjumalanpalvelus uhkasi viedä kansan perikatoon. Tätä oli selotismi, joka tunnettiin Uuden testamentin aikana sekä uskonnollisessa että poliittisessa muodossa. Saul kuului uskonnolliseen suuntaan. Poliittisen suunnan edustajat kävivät puolestaan sissisotaa roomalaisia vastaan.

Vainoojasta uskovaksi

Koulumenestyksestään huolimatta Saul ei kuitenkaan havitellut pelkkää ”akateemista” uraa. Hän ei tyytynyt kirjanoppineiden spekulaatioihin sekä loputtomiin uskonnollisiin keskusteluihin temppelin käytävillä ja synagogien varjoisissa huoneissa. Hän oli nuori, vihainen mies, joka kaipasi toimintaa. Saul oli omaksunut eräänlaisen puhdasoppisen juutalaisuuden, ortodoksijuutalaisuuden elämänasenteen. Hänen mielestään oikean, vanhatestamentillisen uskon puolesta piti myös taistella.

Vaikka Nasaretin Jeesus oli todettu vääräksi Messiaaksi ja hänet oli häpäisty teloittamalla hänet ristillä, jotkut hänen seuraajistaan yrittivät pitää harhaoppia hengissä. Nämä luopiot täytyi saattaa oikeuteen ja heille piti tehdä samoin kuin aiemmin heidän johtajalleen. Saulista tuli heidän inkvisiittorinsa.

Toteuttaessaan kiivailua Saul otatti kiinni Jeesuksen seuraajia ja vei heitä synagogiin oikeuteen. Kristittyjen kuulusteleminen oli raakaa toimintaa. Apostolien tekojen kertomus antaa siitä karun kuvan. Paavali puhuu Agrippalle: ”Hankin ylipapeilta valtuudet ja toimitin vankilaan monia pyhiä, ja kun tuli kyse heidän surmaamisestaan, äänestin sen puolesta. Kerran toisensa jälkeen minä synagogissa rankaisin heitä ja yritin pakottaa heidät herjaamaan Jeesusta, ja ankarassa kiihkossani minä ulotin vainoretkeni oman maamme ulkopuolelle asti.” (Ap.t. 26:10-11).

Kyseessä oli uskonnollinen kuulustelu. Siinä Jeesuksen seuraajilta kysyttiin heidän uskonsa kohdetta ja näkemystensä yksityiskohtia. Saul sai lukemattomat kerrat kuulla uskovien todistuksen Kristuksen ylösnousemuksesta. On mielenkiintoista, että myöhemmin kristittynä Paavali itsekin Agrippan edessä mainitsee ylösnousemuksen – vedoten samalla ylösnousemukseen uskovien fariseusten käsitykseen. Kuulustelijat saavat kuulla: ”Miksi teistä on niin uskomatonta, että Jumala herättää kuolleet?” (Ap.t. 26:8). Tämän lauseen myös Saul oli varmasti saanut kuulla monta kertaa.

Juutalainen kuulustelu päättyi aina samaan lopputulokseen. Jos syytetty halusi päästä rangaistuksesta, hänen piti pilkata Jeesusta. Kristittyjen todistuksena oli Jeesuksen ylösnousemus ja hänen herruutensa. Saulin mukaan se oli kuitenkin blasfêmiaa, jumalanpilkkaa. Siksi kristittyjen olisi pitänyt vastata kuulustelijoiden syytöksiin ja myöntää uskonsa olleen jumalanpilkkaa. Sitä merkitsee Jeesuksen ”herjaaminen”.

Tällainen uskovien vastustaja ja suorastaan tuhoaja oli inhimillisesti katsoen viimeinen henkilö maan päällä kääntymään itse Kristuksen puoleen. Kun Jeesus kuitenkin ilmestyi taivaallisena Herrana Saulille Damaskoksen tiellä, tilanne oli selvä. Saul joutui toteamaan, että hän ei ollutkaan puolustanut elävää Jumalaa, vaan vastustanut häntä. Hän ei ollut vainonnut pelkästään uskovia, vaan itseään Jumalan Poikaa.

Silloin Saulin usko muuttui. Nasaretin Jeesus ei ollutkaan väärä Messias. Hänet oli naulittu ristille sijaisena ihmisten syntien edestä. Sen jälkeen Jumala oli herättänyt hänet kuolleista ja korottanut oikealle puolelleen taivaan valtaistuimelle. Tässä oli todellinen Jumalan Poika, jonka Jumala itse oli lähettänyt pelastukseksi kaikille ihmisille.

Paavalin dramaattinen kääntyminen vie meidät kristillisen uskon ydinasioiden äärelle. Katsoimmepa sitä elokuvasta tai luimme Raamatusta, sanoma on aina sama. Jeesuksen vastustajasta tuli hänen palvelijansa ja orjansa, joka myöhemmin sanoi pelkästään: ”elämä on minulle Kristus”. Näin Saulista tuli Paavali, ristin sanoman julistaja ja uskonvanhurskauden apostoli.