Blogi 3.4.2020
Moni on saattanut kuvitella, että länsimaisessa kehittyneessä maailmassa meidän ei tarvitse enää pelätä kulkutauteja tai ennenaikaista kuolemaa. Ihmiskunnan nähtiin kehittyneen niin pitkälle, että laajalle leviävien hengenvaarallisten tartuntatautien uskottiin olevan jo mennyttä maailmaa. Sananakin ”kulkutauti” kuulostaa vanhahtavalta. Lääketieteellä ajateltiin olevan vastaus lähes mihin tahansa. Vakavia sairauksia tietenkin oli edelleen, mutta ne kohdistuivat harvoihin, eivätkä muodostaneet kaikille jokapäiväistä uhkaa arkielämässä.
Kun kirkkokäsikirjaa 2000-luvun vaihteessa uudistettiin, sieltä poistettiin rukous, jossa pyydettiin varjelusta kulkutaudeilta. Kristityillekin vaikutti siltä, että tuollaiset sanamuodot ja rukoukset olivat menneen maailman tuotetta. Ajattelimme, että olimme tällaiset ongelmat jo ratkaisseet itse ja kehittyneet ihmiskuntana pidemmälle.
Ihminen luulotteli olevansa luomakunnan suvereeni herra ja itse itsensä jumala. Kuvittelimme, että meillä on käsissämme onnellisuuden ja kuolemattomuuden avaimet, jotka jatkuva teknologinen kehitys meille antaa. Tämän prosessin myötä olimme alkaneet palvoa itseämme ja unohtaneet todellisen Jumalan.
Meidät yllätti täysin virus, johon ei vielä ole olemassa rokotetta tai hoitokeinoa. Joitakin lääkkeitä toki on koekäytössä ja toivomme, että ne osoittautuvat tuloksellisiksi. Kaikesta huolimatta huomaamme olevamme varsin pienellä paikalla. Kenelläkään ihmisellä ei ole yksiselitteistä vastausta, miten tästä selvitään. Varsinkin kun pahimmissa skenaarioissa vitsaukset seuraavat toisiaan. Ensiksi tulee tauti, sitten talousromahdus ja massatyöttömyys, sen jälkeen ruuantuotannon ongelmat ja nälänhätä, tätä seuraa yhteiskuntajärjestelmien romahtaminen, sodat ja niin edelleen. On kuin Ilmestyskirja aukeaisi eloon silmiemme edessä.
Luulimme, että pystymme teknologian avulla kontrolloimaan luontoa. Se ei ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelimme. Luonto osoittautui suuremmaksi ja tauti tappavammaksi. Viime aikoina on pyritty ympärillämme olevan luonnon lisäksi kontrolloimaan ja muokkaamaan myös ihmisluontoa. Enää ei tahdota edes hyväksytä sitä, että meillä on luonto, jollaiseksi Jumala on meidät luonut. On utopistisesti kuviteltu, että ihminen voi tahtonsa avulla tulla miksi haluaa riippumatta biologisista rajoituksista tai moraalisista periaatteista, joilla on takanaan pitkä historia ja kristinuskon kaksituhatvuotinen traditio.
Korona laittaa stopin liiallisille kuvitelmillemme ihmisen mahdollisuuksista ja ravistelee hereille. Joudumme tunnustamaan, että olemme luotuja olentoja ja syntiinlankeemuksen alaisia olentoja. Emme ole itsemme herroja, jotka pystyvät täydellisesti hallitsemaan tulevaisuutta. Eikä meistä ole vieläkään tullut kuolemattomia.
On viimeinen hetki lopettaa ihmisen palvonta. On suostuttava Luojan alaisuuteen ja vaivuttava polvilleen pyhän Jumalan edessä. On tunnustettava hänen suuruutensa ja oma pienuutemme: ”Pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon, armahda meitä.”
Santeri Marjokorpi