Milloin minusta tuli ihminen?

Blogi 5.6.2018

Ulkoministerimme osallistui tilaisuuteen, johon hän ei joidenkin mielestä olisi saanut osallistua, ja kirjoitti viestin, jota ei joidenkin mielestä olisi saanut kirjoittaa. Tilaisuus ja viesti liittyivät aborttiin. Aborttia ajatellen suuri kysymys on, milloin siitä tai hänestä, joka on äidin kohdussa, tulee ihminen.

Kukaan tuskin on sitä mieltä, että ihmiseksi tullaan vasta syntyessä, siis kun ei enää ole äidin kohdussa. Ja olisihan kummallista ajatella näin: miksi se, että kulkee reittiä, jota useimmat synnytyksessä kulkevat, tekisi ihmisen, tai se, että lääkäri avaa vatsan ja kohdun ja ottaa käsiinsä hänet, joka on kohdussa?
          Mutta missä vaiheessa tullaan ihmiseksi? Suomessa raskauden keskeyttäminen voidaan tehdä melko vapaasti naisen sitä pyytäessä ennen 12. raskausviikkoa. Onko tuo – viikon 11 vaihtuessa viikoksi 12 – hetki, jonka jälkeen alkio tai sikiö on ihminen? Näin voisi ajatella: ennen viikkoa 12 kohdusta voidaan poistaa se, joka siellä on, mutta sen jälkeen sitä ei saa tehdä – tai saa vain painavista syistä – koska sitten surmataan ihminen.

Tutkin nettisivuja, joissa kuvataan alkiota tai sikiötä eri raskausviikoilla. En huomannut mitään ratkaisevaa eroa 10, 11 ja 12 viikon ikäisten välillä. Kehittymistä, joka hämmästyttää, tapahtuu ja 12-viikkoinen on paljon pidemmällä kuin 10-viikkoinen. Mutta tarkoitan sellaista eroa, että voisi sanoa rajan kulkevan tuossa – ennen sitä ei ole ja sen jälkeen on ihminen.

Miksi viikkoon 12 on päädytty? Vaikea sanoa. Onko se vain päätös, jonka ihmiset ovat sopineet? Jos on kyse siitä, voitaisiinko yhtä hyvin sopia, että on ihminen jo, kun raskautta on kestänyt 10 viikkoa. Tai voitaisiinko sopia, että on ihminen vasta, kun raskaus on kestänyt 14 viikkoa tai 24 viikkoa? Tai voitaisiinko päättää, että on ihminen vasta sitten, kun on syntynyt, tai kaksi viikkoa syntymän jälkeen ja siihen asti voidaan kohdella niin kuin ei olisikaan ihminen? Olisiko mahdollista päättää, että elämä voidaan lopettaa ensimmäisen viikon aikana syntymästä mutta ei enää toisella viikolla?

Eikö rajan vetäminen ole yksinkertaisinta ja perustelluinta tähän kohtaan: hedelmöittynyt munasolu on ihminen? Hedelmöittyneessä munasolussa on potentiaalisesti se, mitä tarvitaan ollakseen ihminen.
          Jos näin ajatellaan, siitä pitäisi tehdä myös johtopäätöksiä. Niiden tekeminen ei vain ole helppoa.

Raamatussa on hieno kohta ihmisestä äitinsä kohdussa. Jeesuksen äiti Maria ja Johannes Kastajan äiti Elisabet tapasivat ja Elisabet kertoi lapsensa hypähtäneen riemusta hänen kohdussaan, kun hän kuuli Marian tervehdyksen (Luuk 1). Raamattu kertoo, että Elisabet oli kuudennella kuukaudella raskaana ja muutama päivä tämän jälkeen Maria lähti tervehtimään Elisabetia. Olisiko ollut 25. tai 26. raskausviikko? Ihminen äitinsä kohdussa voi tuntea, kokea, ajatella, osata ja kyetä sellaiseen, mitä me emme tiedä tai emme vielä tiedä.

Jari Rankinen

Milloin minusta tuli ihminen?
Scroll to top