Näinkö nopeasti unohditte Sardarin?

Blogi 29.8.2019

Sardar, Iranista Suomeen tullut turvapaikanhakija, on saanut Suomessa poikkeuksellisen paljon julkisuutta. Myös muutamat suuret lehdet ovat viime viikkojen aikana kertoneet hänestä.
          Hänelle ei myönnetty turvapaikkaa Suomessa ja hänet palautettiin Iraniin vähän yli kaksi viikkoa sitten maanantaina 12.8. Nyt hänestä ei ole uutisoitu. Minultakin on kysytty, näinkö nopeasti te unohditte hänet.

Sardar tuli Suomeen vuonna 2015, jolloin Suomeen saapui paljon turvapaikanhakijoita. Hän oli jo Iranissa kiinnostunut kristinuskosta ja puhunut tästä. Hän kertoi, että häntä vainottiin Iranista myös tästä syystä. Suomessa hän kävi kastekoulun, hänet kastettiin kristityksi ja hänestä tuli hyvin aktiivinen seurakunnan jäsen ensiksi Kemijärvellä ja sitten Helsingissä.
          Sen lisäksi, että hän on kristitty, hän on myös poliittisesti aktiivinen Iranin nykyisen hallinnon arvostelija. Näistä kummastakin hän on kertonut ja postannut somessa avoimesti. Näiden perusteella hän myös haki turvapaikkaa Suomessa.

Maahanmuuttovirasto haastatteli häntä eikä katsonut, ettei hänen kääntymisensä kristityksi olisi aito. Mutta Maahanmuuttovirasto ei myöntänyt hänelle turvapaikkaa, koska oli sitä mieltä, että hän on maltillinen kristitty, ei seurakunnan pastori tai johtava henkilö ja hän voi elää Iranissa ainakin siinä määrin turvallisesti, että hänet voidaan palauttaa sinne. Helsingin hallinto-oikeus piti Maahanmuuttoviraston ratkaisua lain mukaisena eikä kumonnut sitä tai palauttanut asiaa takaisin Maahanmuuttovirastolle. Korkein hallinto-oikeus ei ottanut käsiteltäväkseen Sardarin asiaa.

Lehdissä on kerrottu, että Sardar pidätettiin Teheranissa heti, kun Suomen poliisi oli vienyt hänet sinne ja ymmärtääkseni luovuttanut hänet Iranin viranomaisille. Hän oli saanut tavata lähimpiään 10 minuutin ajan ja sen jälkeen Iranin poliisi oli vienyt hänet ja noin viikkoon hänestä ei kuultu mitään.
          Monet Suomessa ovat järkyttyneitä. Mitä Iranissa tehdään sinne palautetuille? Tekevätkö maamme viranomaiset yhteistyötä niiden kanssa ja luovuttavat ihmisiä niille, joiden käsissä ihminen katoaa?
          Monet täällä tuntevat Sardarin hyvin. Monien mielestä päätös lähettää hänet Iraniin oli paitsi väärä myös käsittämätön. Sen puolesta, ettei Sardaria palautettaisi, koottiin vetoomus, jonka allekirjoitti 1.315 henkilö. Luovutimme vetoomuksen Maahanmuuttoviraston ylijohtajalle ja keskustelimme hänen kanssaan samaan aikaan, kun Sardaria lennätettiin kohtia Irania. Kolme päivää myöhemmin tapasimme sisäministerin valtiosihteerin, luovutimme vetoomuksen myös hänelle ja yritimme puhua Sardarin ja samassa asemassa olevien puolesta.

Käsittääkseni edelleen Suomen viranomaisten käytössä oleva arvio Iranista on, että siellä ns. maltillinen kristitty – mitä se sitten tarkoittaakin – voi elää varsin turvallisesti, ja sitten tehdään tähän arvioon perustuvia päätöksiä. Myös Sardarin tapaus näyttää kertovan, että arvio on väärä, sitä pitäisi korjata mahdollisimman pian ja sitten tehdä ratkaisuja korjatun arvion mukaan.

Sardar on siis saanut paljon julkisuutta. Hänestä on kerrottu mm.
*Helsingin Sanomissa https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006199432.html
*Iltalehdessä https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2d253a69-1330-46d4-a5c1-b1dbfee0febc ja https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/28bcf3b3-07ce-488f-ad3e-83ff6a84b0fb
*Kotimaassa https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/kristityksi-kaantynyt-sardar-odottaa-pakkopalautusta-ystavat-keraavat-adressia/
*Kirkko ja kaupungissa https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/suomesta-iraniin-palautettu-kristitty-joutui-kuulusteluun-ja-katosi-kukaan-ei-tieda-mita-sardarille-on-tapahtunut- ja https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kommentti-suomessa-tulkitaan-uskonnonvapautta-iranilaisittain
*Seurakuntalaisessa https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tutkimatta-takaisin-iraniin-sardarin-tapauksesta-voi-tulla-oikeusmurha/
*Sanansaattajassa https://www.sley.fi/keskustelu-pakkopalautuksista-kiihtyy/ sekä
*Uudessa Tiessä https://uusitie.com/pidatys-lentokentalla-kuulustelu-ja-katoaminen-kristitty-sardar-palautettiin-iraniin/

***

Mutta onko Sardar nyt unohdettu? Ei ole. Nyt lienee viisasta toimia ilman suurempaa julkisuutta, jota Sardar toivoi varsinkin silloin, kun hän oli pidätettynä Suomessa ja odotti pakkopalautusta Iraniin. Tärkeää rukoilla Sardarin ja muiden samassa tilanteessa olevien puolesta. Jumalalle on kaikki mahdollista.

STI:ssä alkaa pian syyskausi. Syyskauden avajaiset on ensi keskiviikkona 4.9. alkaen klo 15 ja sen jälkeen STI:ssä on paljon teologian opetusta ja harjoittamista. Suuri asia myös teologisesti on yhteys niihin veljiin ja sisariin, joita vainotaan Herramme ja uskomme takia. Voimmeko tehdä jotakin heidän hyväkseen? Jos yksi Kristuksen ruumin jäsen kärsii, pitäisi muidenkin kärsiä (1 Kor 12:26).

Jari Rankinen

Näinkö nopeasti unohditte Sardarin?
Scroll to top