Teologian opiskelijoiden ainejärjestön lehti Kyyhkynen (julkaisijana TYT) on vuosien aikana pitänyt yllä kiinnostavaa keskustelua monista teologisiin näkemyksiin kuuluvista asioista. Uusimmassa numerossa 2/2015 päätoimittaja avaa kuitenkin pelin avoimella hyökkäyksellä Suomen teologista instituuttia vastaan. Keskustelu on lähtenyt liikkeelle ikään kuin varkain. Päätoimittaja nimittäin kieltäytyy julkaisemasta lehdessään STI:n mainosta, vaikkei STI ole lehteen mainosta tarjonnutkaan. Perusteeksi kannalleen hän sanoo, että instituutti edustaa vääriä näkemyksiä. ”On myös vääriä mielipiteitä, jopa vaarallisia.”
Jännitteen syyt ovat perinteiset. ”Me emme kuitenkaan tue naispappeuden vastustajia myymällä heille mainostilaa.” Vaikka päätoimittaja ottaa esille hieman populistiset kiistan aiheet – toisena kysymyksenä on (ilmeisesti rekisteröidyssä parisuhteessa elävien) homoseksuaalien oikeus toimia pappina – pääkirjoitus heijastaa monien opiskelijoiden aitoa ahdistusta ajankohtaisten vastakkainasetteluiden edessä. Mitä tarkoittaa opiskelu yliopistossa? Mihin valtion yliopisto sitoutuu? Mitä merkitsee yliopiston arvovapaus? Ja mitä seuraa siitä, että yliopisto kieltäytyy sitoutumasta vain yhteen kirkkokuntaan huolimatta pitkästä kansankirkon perinteestä Suomessa?
Yliopistolla ei ole virkakäsitystä. Sillä ei ole yhtä valittua eettistä tai uskonnollista vakaumusta. Teologisen tiedekunnan opettajat eivät sitoudu yhteen tulkintaan todellisuudesta. Yliopiston omassa kontekstissa päätoimittajan lause on outo: ”STI:n peruskirjan mukainen tarkoitus ei ole vain mielipide, se on syrjintää.” Lauseen sisältö tulee jostain muualta kuin teologian opiskelijoiden omasta tilanteesta. Yhden suomalaisen kirkon tai järjestön virkakäsitys ei tietenkään ole syrjintää vaan vain teologinen vakaumus. Jännite kertookin jostain muusta, ja sitä pyrimme seuraavassa jäsentämään kolmen näkökulman avulla.
Ensimmäinen näkökulma koskee yliopiston ja tiedekunnan muuttumista. Teologinen tiedekunta on 2000-luvulla irtautunut entistä selvemmin kirkkokunnista ja käytännössä etenkin suhteestaan ev.lut. valtakirkkoon. Opiskelijat joutuvat kohtaamaan tämän muutoksen melko valmistautumattomina. Monet heistä olettavat opiskelevansa nimenomaan papeiksi, eivät vain maistereiksi. Samalla kuitenkin yliopisto itse korostaa olevansa valtion yliopisto, joka ei valmista pappeja. Uskonnollisten asioiden asiantuntijoiksi koulutetut maisterit voivat etsiytyä töihin kirkkokuntiin, ja useimmat niin tekevätkin, mutta se on opiskelijoiden oma asia. Tiedekunta ei ohjaa heitä siihen. Siksi teologian opiskelijat joutuvat käymään läpi sisäisen kriisin yleisen arvovapauden ja oman sitoutumisensa välillä. Jos ajatellaan puheena olevaa virkakysymystä, STI:n kanta edustaa yhtä ev.lut. kirkossa hyväksyttyä näkemystä. Perinteistä virkakantaa ei suinkaan ole tuomittu, vaikka siitä onkin kiistelty jo pitkään. Suhteessa yliopistossa STI:llä on vielä helpompi asema. Instituutin teologit ovat tavallisia ammattilaisia, jotka ottavat aktiivisesti osaa teologiseen keskusteluun etenkin julkaisemalla tutkimuksia. Opiskelijoille tällaiseen akateemiseen arvovapauteen tottuminen vie aikansa.
Toinen näkökulma koskee teologian opiskelijoiden taustaa. Tiedekunnassa opiskelee varovaisenkin arvion mukaan ihmisiä vähintään kymmenestä kirkkokunnasta, ja lisäksi moni on kirkkokuntiin sitoutumaton. Ainejärjestön jäsenkunta on siten kirjava. Opiskelijoita on tietojemme mukaan esimerkiksi ainakin kolmesta luterilaisesta kirkostamme (Ev.lut. kirkko, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko, sekä Ev.lut. Seurakuntaliitto), Ortodoksikirkosta, Katolisesta kirkosta, Suomen Helluntaikirkosta, Suomen Vapaakirkosta, sekä ainakin jokin aika sitten myös Anglikaanikirkosta, Suomen Metodistikirkosta ja Baptistikirkosta. Suurin osa näistä kirkoista sijoittuu näkemyksineen Kyyhkysen pääkirjoituksessa tuomitun linjauksen taakse. Ainejärjestön lehdellä on siten vaikea tilanne toisaalta kuunnella jäsenkuntaansa ja toisaalta hakea linjaansa muuttuvan yhteiskunnan paineissa. Arvovapaassa yliopistossa jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Ainejärjestön kannalta STI edustaa siten vain yhtä ev.lut. kirkon järjestöä, joka sijoittuu pääkirjoituksen esille nostamassa aiheessa melko keskelle opskelijoiden muiden taustaryhmien näkemyskenttää. Aiheen musta-valkoinen käsittely unohtaa yliopisto-opiskelun tämänhetkisen kokonaisuuden.
Kolmas näkökulma liittyy syrjinnän määrittelyyn. Luterilaisen kirkon perinteinen virkakanta ei kirkon johdon mukaan ole harhaoppi. Sen kannattaminen ei myöskään ole syrjintää. Tämä aihe on samalla ekumeeninen. Ortodoksikirkon tai Katolisen kirkon tietyltä osin analoginen virkakäsitys ei myöskään ole ongelma – muutenhan asetelma olisi este yhteydenpidolle. Sama koskee esimerkiksi suhtautumista samaa sukupuolta olevien avioliittoon. Luterilainen kirkko ei sitä Suomessa hyväksy, eikä niin tee Ortodoksikirkko tai Katolinen kirkkokaan. Yhteiskunnan muutosten paine synnyttää opiskelijoissa kuitenkin ahdistusta, joka etsii purkautumistietään. Ei ole helppoa rakentaa identiteettiään samalla myös tulevana pastorina, joka joutuu vapaan ja arvovapaan opiskeluvaiheen jälkeen sitoutumaan yhteen kirkkoon ja yhteen tunnustukseen. On hieman yllättävää, että Kyyhkysen päätoimittaja toistaa kritiikittä lähinnä Setan ohjelmaan kuuluvaa syrjintä-diskurssia. STI pitäytyy näissä aiheissa sen sijaan ev.lut. kirkon kantaan, joka perustuu uskonnollisten yhteisöjen itsemääräämisoikeuteen ja tunnustuksen mukaiseen perhekäsitykseen.
Maailma sirpaloituu ja teologian opiskelijat joutuvat rakentamaan identiteettinsä ilman yksiarvoisen ja tunnustuskuntaan sitoutuneen tiedekunnan apua, koska sellaista ei ole yhtenäiskulttuurin romahtamisen jälkeen enää vuosikymmeniin ollut olemassa. Ainejärjestön sisäinen koherenssikaan ei juuri auta, koska kirkkokuntien ja uskonnollisten järjestöjen kirjo on suuri. Tällaiset epävarmuustekijät synnyttävät sisäistä kuohuntaa, jota ei kevyillä lääkkeillä laannuteta. Miten opiskelijat voisivat valmistautua tunnustuksen ohjaamaan työhön, jossa he joutuvat virkansa puolesta edustamaan kirkkonsa näkemyksiä ja kantamaan myös sen vastuun, jonka se tuo, sekä vastustuksen, joka noita näkemyksiä vastaan nousee? Suomen teologinen instituutti on kirkon järjestöjen perustama tunnustuksellinen ja sitoutunut järjestö, jonka tarkoituksena on toimia siltana yliopistoteologian ja seurakuntatyön välillä. Kutsumme opintojemme pariin jokaista, joka etsii omaa identiteettiään luterilaisena teologina, olivatpa aikamme paineet miten kovia tahansa.
Ville Auvinen
Timo Eskola