Blogi 22.1.2019
STI:ssä voi suorittaa STI-tutkinnon. Mitä se tarkoittaa?
Suomen teologisessa instituutissa on pidetty luentoja ja kursseja ja järjestetty tapahtumia ja keskusteluja yli 30 vuotta. Opiskelijoiden ja opettajien määrä on ollut suuri. Vasta laskettiin, että STI:n opetukseen on osallistunut kolmen vuosikymmenen aikana yli 1.000 teologian opiskelijaa – toiset hyvin aktiivisesti, toiset silloin tällöin. Opettajia, joista monet ovat suorittaneet korkeimmat akateemiset opinnot, oli viime vuonna noin 40. STI:llä on laaja teologinen kirjasto ja parikymmentä lukupaikkaa, joista osa on varattavissa omaksi lukupaikaksi. Nyt STI:ssä on mahdollisuus suorittaa myös tutkinto.
Miksi tämä mahdollisuus? Ainakin itse opin paremmin tai tulee ylipäänsä opiskeltua, jos opiskelu on tavoitteellista ja siihen kuuluvat tentti ja arviointi osaamisesta. Ilman näitä moni kirja, joka pitäisi ja kannattaa lukea, jää lukematta tai luento, jolla kyseiseen asiaan syventynyt opettaa, jää kuuntelematta. Tärkein syy tälle mahdollisuuden on siis, että opiskelija oppii, kehittyy teologina ja saa sellaista, mitä Jumalan valtakunnan palveluksessa tarvitsee. Sekin, että kuulee arvion, minkä verran tästä tietää ja osaa – ehkä muunkin kuin pelkän arvosanan – on tärkeää.
STI-tutkinto ei ole ammatillinen eikä anna nimikettä, joka kertoo pätevyydestä tiettyihin virkoihin tai tehtäviin, mutta todistus tutkinnosta voi olla yksi tärkeä tai ehkä erityisen tärkeä paperi, kun haetaan työpaikkaa. Tätä se voi olla varsinkin, kun on kyse työpaikasta STI:n kymmenessä jäsenjärjestössä. Muutamat niiden johtajista pitivät tärkeänä, että todistuksessa on myös suoritusten arvosanat. Sitten todistus kertoo enemmän heille, jotka valitsevat työntekijöitä.
Monet tahot Suomessa tarjoavat mahdollisuuden tutkinnon suorittamiseen. Jokin taho opettaa talouteen liittyviä asioita, toinen johtamiseen ja näistä saa todistuksen, kun tutkinto on suoritettu. STI opettaa teologiaa ja teologian soveltamista käytäntöön.
***
STI-tutkinto on 20 opintopisteen kokonaisuus. Opintopiste tarkoittaa opiskelua noin 27 tuntia. Jos on kyse suomenkielisen kirjallisuuden lukemisesta ja sen sisäistämisestä, yhden opintopisteen saa noin 300 sivusta. STI-tutkinnon esitteessä kerrotaan, että tutkintoon kuuluu teologian eri aloja: Vanhan ja Uuden testamentin eksegetiikkaa 3-4 opintopistettä, patristiikkaa 1-2 pistettä, systemaattista teologiaa 2 pistettä, luterilaista dogmatiikkaa 2-3 pistettä, missiologiaa 1-2 pistettä, käytännöllistä teologiaa (mm. sielunhoitoa, retoriikkaa ja seurakunnan johtajamista) 3-4 pistettä, kirkkohistoriaa 1-2 pistettä, alkukieliä 1-2 pistettä ja teologian soveltamista käytäntöön 2-3 pistettä.
Esimerkiksi luterilaisen dogmatiikan kolmen opintopisteen suoritukseen kuuluvat luennot luterilaisen uskon ydinkohdista, jotka pidetään tänä talvena ja keväänä, Evankelis-luterilaisen kirkon Tunnustuskirjat (n. 600 s.) sekä Antti Laaton kirja Risti, Sydän ja Ruusu – Augsburgin tunnustus ja kymmenen käskysanaa Raamatun avulla selitettynä (n. 110 s.). Kun luennot on kuunneltu ja kirjat luettu, sovitaan, milloin ne tentitään, tentistä saa arvosanan ja palautteen ja suoritus kirjataan. Kun suorituksia on 20 opintopistettä, saa todistuksen. Mitkä kirjat luetaan ja tentitään, siitä sovitaan. Samoja kirjoja, jotka luetaan yliopiston opinnoissa, ei lueta tätä tutkintoa varten. Tutkintoon kuuluu aika paljon myös sellaista, mitä ei opiskella yliopistossa.
***
Tutkinnon voivat suorittaa yliopistossa teologiaa opiskelevat ja yliopistosta maisteriksi valmistuneet teologit – myös he, jotka opiskelevat tai asuvat muualla kuin Helsingissä. Luennoille voi osallistua myös netin avulla. Kiinnostaako tai haluatko tietää enemmän? Ota yhteyttä allekirjoittaneeseen (jari.rankinen@sti.fi) tai Timo Eskolaan (timo.eskola@sti.fi).
STI-tutkintoa mietittiin ja valmisteltiin syksyllä ja nyt tammikuussa siitä on kerrottu. Tähän mennessä kymmenen teologian opiskelijaa on kertonut alkavansa suorittaa sitä – vähitellen kuten on tarkoituskin. Oikein hyvä. Jos neljän vuoden aikana tekee tähän tutkintoon liittyvät 20 opintopistettä, keskimäärin vuodessa pitäisi tehdä 5 pistettä. Se ei ole aivan valtava urakka varsinaisten opintojen rinnalla. Milloin vain voi ottaa yhteyttä minuun tai Timoon ja voimme sopia, mitä ja milloin teet näissä opinnoissa. Hyvä jos asia sovitaan ennen osioon liittyvän luentosarjan alkua.
***
STI:n toiminta jatkuu myös kuten ennen. Luennot, kurssit, tapahtumat ja keskustelut ovat kaikille avoimia ja kaikki teologiaa opiskelevat, teologit ja teologiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita – suorittaa STI-tutkintoa tai ei.
Tämän viikon torstaina 24.1. on mielenkiintoinen keskustelu: Seksi, seksuaalisuus, seurustelu ja avioliitto – mitä rippikoulusta opetetaan näistä ja mitä saa opettaa? Keskustelijoina ovat nuorisotyön johtaja Juha Heinonen, nuorisotyönohjaaja Eveliina Huuskonen, Kirkon kasvatus ja perheasiat -yksikön johtaja Jarmo Kokkonen ja nuorisodiakoni Hanne Malkki. Keskustelu alkaa klo 14 – tai klo 14 on kahvi ja kuulemaan ja kysymään päästään klo 14.15. Lämpimästi tervetuloa.
Jari Rankinen
PS Kotimaa24 julkaisi STI-tutkintoon liittyvän jutun, jonka voi lukea täältä: https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/suomen-teologinen-instituutti-perusti-oman-tutkinnon-joka-voi-helpottaa-tyonsaantia-konservatiivisi/